Yleistä ja yksityistä historiaa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Katsoin juuri dokumentin ykköseltä: Suursodan viimeinen päivä. Ensimmäisen maailmansodan viimeinen päivä. Miten älytöntä. Sodan viimeisenä päivänä 11.11.1918 kuoli yhteensä 10 000 ihmistä, amerikkalaisia niistä 3 000. Kuitenkin tulevasta aselevosta tiedettiin jo kuusi päivää ennen tuota. Sodan viimeisnä kuutena tuntina, jolloin aselepo oli jo solmittu sotilaita lähetettiin hyökkäyksiin.

Mutta ei tämä ollut minun pointtini, vaan se, miten me hukkaamme oman henkilökohtaisen historiamme. Minun mummuni kuoli lähes satavuotiaana vuonna 1992. Hän kertoili tarinoita, joita hän oli kuullut omalta mummoltaan, joka myös oli elänyt lähes satavuotiaaksi. Vasta nyt tajuan, että silloin kuulin tapahtumista, jotka olivat tapahtuneet 1700-luvulla! En noita silloin ymmärtämättömyyttäni merkinnyt muistiin. Minä idiootti. Mummuni oli hieno ihminen.

Setäni kuoli toisen maailmansodan viimeisinä hetkinä Kouvolassa junaonnettomuudessa matkalla rintamalle.

Kommentit (6)

syytinki
Seuraa 
Viestejä8917
Liittynyt18.8.2008
Phony
Katsoin juuri dokumentin ykköseltä: Suursodan viimeinen päivä. Ensimmäisen maailmansodan viimeinen päivä. Miten älytöntä. Sodan viimeisenä päivänä 11.11.1918 kuoli yhteensä 10 000 ihmistä, amerikkalaisia niistä 3 000. Kuitenkin tulevasta aselevosta tiedettiin jo kuusi päivää ennen tuota. Sodan viimeisnä kuutena tuntina, jolloin aselepo oli jo solmittu sotilaita lähetettiin hyökkäyksiin.

Mutta ei tämä ollut minun pointtini, vaan se, miten me hukkaamme oman henkilökohtaisen historiamme. Minun mummuni kuoli lähes satavuotiaana vuonna 1992. Hän kertoili tarinoita, joita hän oli kuullut omalta mummoltaan, joka myös oli elänyt lähes satavuotiaaksi. Vasta nyt tajuan, että silloin kuulin tapahtumista, jotka olivat tapahtuneet 1700-luvulla! En noita silloin ymmärtämättömyyttäni merkinnyt muistiin. Minä idiootti. Mummuni oli hieno ihminen.

Setäni kuoli toisen maailmansodan viimeisinä hetkinä Kouvolassa junaonnettomuudessa matkalla rintamalle.


Niin kuoli lähes satavuotiaana meikänkin mummo. Samoin harmittaa kuuntelematta jäänyt, mutta ei sitä voi oikein perssilmättömältä nulikalta kuuntelutaitoa odottaakaan.

Jotain sentään jäi mieleen ja - pakko tunnustaa - mielenjääneillä on ollut elämän kestävä vaikutus.

Esimerkiksi nuo sankaritarinat ja hienot taistelut. Valkeni, että mitenkähän lienee. Muutamissa tapauksissa. Kuinkahan hieno ja sankarillinen taistelu, kun pitää erikseen kehuskella ja muistomerkkejä pystytellä. Mitenkähän lie. Ylennettiinkö sankarilliset upseerit ja vielä kunniamerkein.

Näistä sankareista esimerkiksi. Oli komea tolppa kansalaissodan yhdessä taistelussa kaatuneille. Mummo oli silloin lähituntumassa ja kertoi, että tapattivat itsensä tyhmyyttään. Osa oli niin innoissaan, että järkipuheet eivät tepsineet ja kävelivät suoraa maaleiksi. Mummon mukaan olisi luultavasti saatu homma hoidettua ihan neuvottelemalla. Ei olisi tarvinnut kuin hakea tansseista avuksi muutama suomen taitoinen upseeri.

Mitä tulee tuohon ekaan maailmansotaa, niin se oli kyllä pohjat. Täysin vastuutonta ja periaatteetonta tapattamista etten sanoisi kansanmurhaa - molemmin puolin. Jonkun arvion mukaan länsirintamalla kuoli keskimäärin 6 000 ihmistä vuorokaudessa. Ei tarvitse ihmetellä, että tokassa jatkettiin julmuuksia. Pomot olivat saaneet ammattikoulutuksen (nuorina miehinä) ekassa maailmansodassa.

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7843
Liittynyt1.2.2010

Tuo muistiinmerkintä vaatii niin paljon.

Olen kymmeniä kertoja yrittänyt elämäni varrella, mutta luopunut asian vaatiman pitkäjänteisyyden ja paneutumisen vuoksi. Homma vaatii itsensä likoon pistämistä. Jokainen uusi tieto avaa 10 uutta polkua, ja jotta saisi järkeviä kokonaisuuksia, ajankuvia ja henkilökuvia, kasattua, se vaatii paljon. Onneksi monissa suvuissa on sukuharrastajia, joita voi hyödyntää hankkimalla heille tilaisuuksia haastatella löytämiään tietolähteitä. Omassa lähipiirissä on yksi harrastaja johon on helppo olla yhteydessä.

On pari muoviämpärillistä valokuvia joista en tiedä käytännössä mitään. Vaivaa se. On enää hengissä pari ihmistä, jotka osaisivat niistä kertoa. Hyvin häiritsevää kun ei saa niiden kanssa mitään aikaiseksi.

Henkilökohtaisesti itselläni on ollut mahtava tilaisuus nähdä laajalla tavalla lähihistoria, kun parhaimmillaan 4 sukupolvea on asunut tontilla yhtä aikaa. Pikkuisena minua vahti rouvasihminen joka oli syntynyt 1873. Isoisoäitini.

- Ubi bene, ibi patria -

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Eräs lähisukulaiseni teki jotain taltiointijuttuja kun olin ehkä alta kouluikäinen rääpäle. Hän haastatteli ainakin mummon isosetää, joka oli tuolloin yli satavuotias. Mies, joka oli yli-ikäinen osallistumaan toiseen maailmansotaan. Kävinpä minäkin lapsena hänen satavuotissynttärikahveillaan. Vanhoja tarinoita on siis jossain sanelukoneen kaseteilla ja ehkä puhtaaksikirjoitettunakin, mutten tiedä mitä asialle sitten tapahtui. Itse havahduin juuri taannoin tajuamaan, että väliin on taas jäämässä pimeä ajanjakso kun isovanhempani alkavat kuolemaan pois. Nimittäin taitaa mennä niin, että suoraan seuraavalle sukupolvelle ne jutut eivät oikein välity, joiden pitäisi. Vanhemmat eivät ymmärrä kertoa oman nuoruutensa tarinoita lapsilleen, eikä lapsia koskaan kiinnosta. Ensin lapset ovat liian pieniä ymmärtämään, sitten angstaavia teinejä, ja pian heillä onkin jo oma elämä ja kuulumisten suunta kääntyy lapsilta vanhemmille päin, jos välit säilyvät. Isovanhempien pitäisi siis välittää yksityishistoriaa eteenpäin. Onhan sitä tietysti jonkin verran tapahtunutkin, mutta tuntuu siltä, että ei läheskään riittävästi.

Yksi isovanhemmistani kylläkin on kovin innokas kertomaan vanhoja juttuja, omasta lapsuudestaan sekä aiemmistakin ajoista, mitä on kuullut. Harmi, että näemme niin harvoin ja harmi, että hänellä on diagnosoitu Alzheimerin tauti äskettäin, mikä tarkoittaa että pian ne jutut loppuvat. Toiselta taas herra Parkinson on viemässä mm. puhekykyä vähitellen.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Äeti on kertonut että Anna Tolonen oli kertonut. Eli siis mummonsa. Ukki kertoo toiseta maailmansodasta johon itse osallistui evakkoreessä. Mummo ja ukki kertovat jotakin elämästä rajan pinnassa sota-aikaan. Äeti on kertonut paljon siitä mitä sen jälkeen tapahtui. Ukki poltti päiväkirjansa joitain vuosia sitten. Hullu mies. Varhaisimmat merkinnät 50-luvulta.

Hämmentää.

Vierailija

Historia tosiaan herkästi unohtuu. Oma hiljattaen kuollut isoäitini oli syntynyt Venäjän Keisarikunnassa ja nähnyt kaksi maailmansotaa. Isäni isoäiti taas oli aikoinaan kertoillut Krimin sodasta.

Tuossa perspektiivissä tarkastellessa maailma kyllä tosiaan muuttuu aika helkutin nopeasti.

Vierailija

Minulle tuo Koshin mainitsema yhden sukupolven väliinjäänti jo melkein tapahtui.

Keväällä kuoli setäni ja viikkoa myöhemmin hänen siskonsa. Kaksi sellaista ihmistä, joilla oli syntymäpaikkansa tietoa vaikka kuinka paljon. Olivat koko ikänsä asuneet 10 kilometrin päässä saunasta, jossa olivat syntyneet. Isäni on elossa, mutta hänen siteensä kotisaunaan katkesivat jo 1950-luvun alussa.

Senja-mummo (tuo, jonka avausviestissä mainitsin) oli aivan mahtava tapaus. Teki koko ikänsä, kolmetoistavuotiaasta kahdeksankymppiseksi, raskaita maatöitä. Sain olla hänen kanssaan töissä kymmenkunta kesää 60-70 lukujen taitteessa. Ehdimme jutella paljon, pääasiassa hän jutteli ja minä kuuntelin. Mahdoton muisti. Olisipa itselläni samanmoinen.

Olen myös tutkinut sukuani ja juuriani juurikin Senja Kustaavan ansiosta aina kun aikaa on liiennyt ja monia juttuja on sitäkin kautta löytynyt. Sitä kaipaamaani merirosvoa en ole vielä löytänyt, muita hunsvotteja kyllä.

Kosh sanoi minusta juuri oikein lapsista ja nuorista. Ne ovat joko liian nuoria tai liian vanhoja. Sitten kun ymmärryksen valo alkaa jälkipolven päässä loistaa, se on jo meiltä sammumassa. Ei kohden koskaan.

Uusimmat

Suosituimmat