Onko ihmisen luonne hierarkinen

Seuraa 
Viestejä1643
Liittynyt16.11.2005

Tarvitseeko ihminen johtamista? Onko se siis geneettisesti luontaista? Simpanssitkin muodostavat hierarkioita ja taistelevat vallasta. Onko siis joidenkin yhteisöjen yritys kaikkien yhteisestä vastuusta ihmisluonteen vastaista? Onko johtajuus synnynnäistä tai onko toiset kykenemättömiä johtamaan tai tarvitsevatko jotkut johtamista selvitäkseen? Vai ovatko edeltävät vain mukautumia sosiaalisiin olosuhteisiin? Voimmeko koskaan päästä hierarkisuudesta ja johtamisen tarpeesta eroon? Olisiko se edes tavoiteltavaa?

Every man is guilty of all the good he did not do. (http://www.youtube.com/watch?v=xaTKDMYOBOU)-Voltaire

Sivut

Kommentit (18)

MaKo71
Seuraa 
Viestejä1467
Liittynyt15.11.2006
o
Tarvitseeko ihminen johtamista? Onko se siis geneettisesti luontaista?



Luulen, että se on geneettisesti luontaista. Noin muuten, niin hierarkiat on tarkoitettu yksinkertaistamaan asioita; esimerkiksi ajattelussa on paljon helpompaa käsitellä jotain rajattua määrää asioita jollain tietyllä tasolla, kuin yrittää ymmärtää koko homma kaikkine yksityiskohtineen siltä istumalta. Hierarkioita käytetään myös moniprosessorijärjestelmissä työnohjauksessa.

o
Onko siis joidenkin yhteisöjen yritys kaikkien yhteisestä vastuusta ihmisluonteen vastaista?



Vanha sananlasku on sellainen, että jaettu vastuu ei ole vastuuta ollenkaan.

o
Onko johtajuus synnynnäistä tai onko toiset kykenemättömiä johtamaan tai tarvitsevatko jotkut johtamista selvitäkseen?



Jotkut ovat kyllä kykenemättömiä johtamaan, se on mun kokemuksen perusteella aivan selvä asia. Yleensä kuitenkaan johtamisessa ei ole kyse sellaisesta "minä sanon ja te teette" -mentaliteetista, vaan siitä, että koko porukka tähtää johonkin samaan päämäärään, vaikkei se kaikkien mielestä olekaan ihan just sitä mitä halusi.

o
Voimmeko koskaan päästä hierarkisuudesta ja johtamisen tarpeesta eroon? Olisiko se edes tavoiteltavaa?



Minusta se ei ole edes tavoiteltavaa.

Vierailija

On. Infantiili ihmisenpoikanen ei kasva aikuiseksi ihmiseksi ilman kiintymyssidettä auktoriteettiin. Auktoriteetin tehtävänä on välittää traditioita ja tietämystä erilaisista instituutioista, tavoista ja todellisuuden rakenteesta. Tasa-arvoinen yhteisö on itsessään mahdoton, sillä toisilla on tällaista tietämystä enemmän kuin toisilla. Sitten on olemassa erikseen reviirikiistat ja seksuaalisen vallan tavoittelu. Minä en voisi kuvitella yhteisöä ilman minkäänlaista valtarakennetta, koska se on psyyken kehityksen kannalta mahdoton tilanne.

xork
Seuraa 
Viestejä383
Liittynyt6.11.2010

Tulikin tuosta mieleeni, että uskontokunta onkin itse asiassa "kätevä" tapa päästä ihmistenvälisistä auktoriteettieroista "ulkoistamalla" johtajuus kuvitteelliselle olennolle. Voi olla, että tämä onkin ollut uskonnon luomisen takana silloin, kun ihmisten yhteisöt eivät enää kestäneet jatkuvia valtataisteluja. Sehän on yhtä sotaa ja tappamista, kun iso joukko (älykkäitä) ihmiseläimiä tiedostaa, että heidän tarkoitus on tavoitella samanaikaisesti johtajan roolia.

Zaibowski
Seuraa 
Viestejä1387
Liittynyt5.3.2011
o
Tarvitseeko ihminen johtamista? Onko se siis geneettisesti luontaista? Simpanssitkin muodostavat hierarkioita ja taistelevat vallasta. Onko siis joidenkin yhteisöjen yritys kaikkien yhteisestä vastuusta ihmisluonteen vastaista? Onko johtajuus synnynnäistä tai onko toiset kykenemättömiä johtamaan tai tarvitsevatko jotkut johtamista selvitäkseen? Vai ovatko edeltävät vain mukautumia sosiaalisiin olosuhteisiin? Voimmeko koskaan päästä hierarkisuudesta ja johtamisen tarpeesta eroon? Olisiko se edes tavoiteltavaa?



Jos kysymyksiin on toimivat ja todellisuuteen pohjautuvat vastaukset, niin vastaaja asettuu auktoriteettiasemaan suhteessa tietämättömään kysyjään, eli muodostuu hierarkia.

Reaalimaailmassa tulee varmaan aina olemaan jonkinlaisia hierarkioita, uskonnoille on tyypillistä uskomus hierarkiattomaan maailmaan taivaineen.

kse
Seuraa 
Viestejä1308
Liittynyt21.11.2009
o
Onko johtajuus synnynnäistä tai onko toiset kykenemättömiä johtamaan tai tarvitsevatko jotkut johtamista selvitäkseen? Vai ovatko edeltävät vain mukautumia sosiaalisiin olosuhteisiin? Voimmeko koskaan päästä hierarkisuudesta ja johtamisen tarpeesta eroon? Olisiko se edes tavoiteltavaa?



Omasta kokemuksesta (projektipäällikkönä) voi kertoa, että jotkut ihmiset tosiaankin tuntuvat tarvitsevan johtamista selvitäkseen. Kyse ei ole mistään tyhmyydestä tai osaamattomuudesta, mutta joillekin itsenäinen päätöstenteko tuntuu vain olevan hyvin vaikeaa - veivataan jonkun pari-kolmen vaihtoehdon väliä osaamatta valita - haetaan aina vain lisää ja lisää tietoa asiasta vaikka jo pitkään on näyttänyt, että joko joku vaihtoehto on todellakin kannattavin - tai että vaihtoehdot ovat niin samanarvoisia, että lopullisen valinnan voi tehdä mutulla tai kolikon heitolla.

Tällaisissa tapauksissa johtaminen on monasti sitä, että pitää kiskoa ihmisistä ulos heidän mielipiteensä (perusteluineen) asiasta ja jopa kysyä, että mikä vaihtoehto kuulostaisi parhaalta. Sitten voi leikkiä "suurta johtajaa" julistamalla suositeltu vaihtoehto valituksi.

Tiedä sitten mikä tässä on varsinaisesti taustalla - ehkä jonkinlainen epävarmuus tai epäonnistumisen pelko ja sitä kautta haluttomuus ottaa vastuuta päätöksistä. Joskus, kun julistaa jonkun vaihtoehdon valituksi, niin täytyy vielä erikseen vakuuttaa ottavansa itse kaiken vastuun päätöksen seurauksista mutinan vaimentamiseksi. Toisinaan on tosin tullut ajateltua, että taustalla on laiskuuttakin - on helpompi antaa jonkun muun päättä.

Toinen johtamista vaativa asia on tietysti työnjako - vaikka kaikilla olisikin omat selvät osaamisalueensa ja siten tehtävien jakautumisen pitäisi olla "päivänselvää", niin harvoimpa se kuitenkaan tapahtuu automaattisesti jutustelun kautta. Yleensä jonkun pitää kuitenkin antaa edes jonkunlainen alustava ehdotus, jotta töiden jako pääsee edes alkuun. Samoin aikataulut ja esim. raportien rungot on jonkun uskallettava ehdottaa tai muuten tiimi voi jäädä hämmentyneenä ihmettelemään, että mistä päästä töitä pitäisi aloittaaa ja mihin edetä.

Tällaisissa tilanteissa (pitkälle koulutettujen ihmisten paimentamisessa) pitää johtajalla toki olla tiettyjä ominaisuuksia - kuten paksu nahka, lehmän hermot ja hyvä itsetunto - aika usein saa nimittäin aika kärkästäkin palautetta siitä, että suunnitelmat ovat aivan poskellaan ja raportin runko ihan käsittämätön yms. Mutta ihan hyvä niin - tarkoitus onkin vain saada homma liikkelle ja ihmiset tekemään työtä, aivot raksuttamaan.

Että tarvitseeko ihminen yleensäkin hierarkkioita - no, jos nk. itseohjaava tiimikin on käytännössä mahdottomuus, niin tuskinpa homma toimisi laajemmissa kuvioissakaan.

Anonyymi mielipide 15 mg

Mahdolliset haittavaikutukset

Sairauden tunne, suun kuivuminen, lisääntynyt hikoilu, näköhäiriöt, ärtyneisyys, unihäiriöt, masennus, pyörtyminen, hegenahdistus, oksentelu, ripuli, hiustenlähtö, impotenssi ja gynekomastia.

Vierailija

Minun ihmiskuvassani näin: Ihminen on hyvin sopeutuvainen ja sosiaalinen, ei niinkään hierarkkinen synnynnäisesti. Tosin jo lapsilla poikaryhmät ovat hierarkkisempia kuin tyttöryhmät.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
xork
Tulikin tuosta mieleeni, että uskontokunta onkin itse asiassa "kätevä" tapa päästä ihmistenvälisistä auktoriteettieroista "ulkoistamalla" johtajuus kuvitteelliselle olennolle. Voi olla, että tämä onkin ollut uskonnon luomisen takana silloin, kun ihmisten yhteisöt eivät enää kestäneet jatkuvia valtataisteluja. Sehän on yhtä sotaa ja tappamista, kun iso joukko (älykkäitä) ihmiseläimiä tiedostaa, että heidän tarkoitus on tavoitella samanaikaisesti johtajan roolia.



Yksi mieleenpainuneimmista näkemyksistä psykologiassa (liekö itsensä Freudin esittämä, en valitettavasti muista) onkin juuri sellainen että kun lapsi on pienenä kokenut vanhempansa jumalien kaltaisina (kokoeronkin vuoksi) ja osoittautuu että vanhemmat eivät olekaan jumalia, on "jumalan pakko muuttaa taivaaseen". Eli jumalasta tai jumalista tulee näkymätön olento, ja täten sen auktoriteettia ei voida kyseenalaistaa, kun ei häntä saada mitattavaksi eikä punnittavaksi jotta nähtäisiin onko hän oikeasti samassa asemassa aikuiseen ihmiseen verrattuna kuin aikuinen ihminen eli vanhempi oli lapseen kun lapsi oli pieni.

Voisi jopa kysyä että kun lapsi tulee uhmaikään havaittuaan kaiketi(?) ensin olevansa oma erillinen minuutensa, niin onko siinä kyse jonkinlaisesta "syntiinlankeamuksesta". Ihminen tiedostaa menettäneensä jotain paratiisinomaista, ja tämä olisi siis symbioottinen yhteys vanhempaan, ja hän kokee että se on hänen syynsä koska hän on jotenkin "rikkonut vastaan" eli siis uhmannut. Ainoa ns. synti mikä tässä on tapahtunut on se että on kehittynyt erillinen minuus, ego.

Mikäli egon syntyprosessi leimautuu vahvalla syyllisyydentunteella niin ei mikään ihme että hierarkisuuskin saattaa jotenkin ylikorostua ihmisen myöhemmässä elämässä niin että hän ikäänkuin hakemalla hakee joko mahdollisuutta alistaa muita (jolloin hän kokee salaisesti aina vain enemmän syyllisyyttä, mutta koska hän pitää tilaa normaalina niin hän oikein pyrkii syyllisyyden lisääntymiseen) tai mahdollisuutta tulla alistetuksi, jolloin syyllisyydentunteista pääsee TAI, mikä todennäköisempää, niille tulee mukamas järkevä selitys kun alistajat tottakai tekevät kaikkensa perustellakseen miksi kohde on kohtelunsa ansainnut.

Uskonnollisuutta pitäisi tutkia entistä enemmän osana ihmisille tyypillistä psykologista rakennetta. Sensijaan että jäädään tappelemaan jostain naurettavasta muotoseikasta kuten että onko jumalaa vai ei. Voi olla tai voi olla olematta, mutta varmaan melkein 100 % ihmisen käytöksestä johtuu kuitenkin siitä missä oloissa hän lapsena kasvaa ja miten se kasvuprosessi pilataan tai tuetaan.

Perikardiitti
Seuraa 
Viestejä98
Liittynyt8.12.2010
Rousseau
Yksi mieleenpainuneimmista näkemyksistä psykologiassa (liekö itsensä Freudin esittämä, en valitettavasti muista) onkin juuri sellainen että kun lapsi on pienenä kokenut vanhempansa jumalien kaltaisina (kokoeronkin vuoksi) ja osoittautuu että vanhemmat eivät olekaan jumalia, on "jumalan pakko muuttaa taivaaseen". Eli jumalasta tai jumalista tulee näkymätön olento, ja täten sen auktoriteettia ei voida kyseenalaistaa, kun ei häntä saada mitattavaksi eikä punnittavaksi jotta nähtäisiin onko hän oikeasti samassa asemassa aikuiseen ihmiseen verrattuna kuin aikuinen ihminen eli vanhempi oli lapseen kun lapsi oli pieni.



Jos lapselle ei olla koskaan puhuttu jumalista, pitääkö lapsi silti vanhempiaan "jumalien kaltaisina" hahmoina kokoeron takia? Vai tarkoitettiinkohan tässä nyt vain jotain käsittämättömän isoa, osaavaa ja turvallista hahmoa?

Selvennykseksi vielä; tämä ei ole mitään ateistin raivoa tuota jumalasanaa vastaan. Ihmettelen lähinnä siksi, että mistä se lapsi tietää mitä on jumalat tai jumaluus. Onko ihminen geneettisesti koodattu niin, että se uskoo yliluonnolliseen, vai onko se hankinnainen ominaisuus. Itse uskoisin sen olevan hankinnainen, kun sitä vastaan pystyy taistelemaan.

Angelos
Seuraa 
Viestejä21
Liittynyt5.6.2011
o
Tarvitseeko ihminen johtamista? Onko se siis geneettisesti luontaista?



Kysehän on pelkästään siitä miten tietyllä yksilöllä ego sattunut ehdollistumaan. Kuitenkaan geenit tai mikään muukaan edellytä ihmiseltä egorakennelmiin mukautumista.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Perikardiitti
Rousseau
Yksi mieleenpainuneimmista näkemyksistä psykologiassa (liekö itsensä Freudin esittämä, en valitettavasti muista) onkin juuri sellainen että kun lapsi on pienenä kokenut vanhempansa jumalien kaltaisina (kokoeronkin vuoksi) ja osoittautuu että vanhemmat eivät olekaan jumalia, on "jumalan pakko muuttaa taivaaseen". Eli jumalasta tai jumalista tulee näkymätön olento, ja täten sen auktoriteettia ei voida kyseenalaistaa, kun ei häntä saada mitattavaksi eikä punnittavaksi jotta nähtäisiin onko hän oikeasti samassa asemassa aikuiseen ihmiseen verrattuna kuin aikuinen ihminen eli vanhempi oli lapseen kun lapsi oli pieni.



Jos lapselle ei olla koskaan puhuttu jumalista, pitääkö lapsi silti vanhempiaan "jumalien kaltaisina" hahmoina kokoeron takia? Vai tarkoitettiinkohan tässä nyt vain jotain käsittämättömän isoa, osaavaa ja turvallista hahmoa?

Selvennykseksi vielä; tämä ei ole mitään ateistin raivoa tuota jumalasanaa vastaan. Ihmettelen lähinnä siksi, että mistä se lapsi tietää mitä on jumalat tai jumaluus. Onko ihminen geneettisesti koodattu niin, että se uskoo yliluonnolliseen, vai onko se hankinnainen ominaisuus. Itse uskoisin sen olevan hankinnainen, kun sitä vastaan pystyy taistelemaan.




Hyvä kysymys. En muista mistä edellä kuvailemani tarinan, jota epäilen Freudin näkemykseksi, alunperin luin. Eikä siihen silloin ollut muistaakseni oheistettu tietoa että puhuttiinko alkuperäisestä jumalan käsitteen synnystä, vaiko jo pitkälle kehittyneestä yhteiskunnasta jossa on tietty jumal-usko valmiina ja tätä lapset sitten kasvaessaan siirtyvät kannattamaan.

Toivottavasti joku tuon näkemyksen virallisessa, alkuperäisessä muodossaan tietävä kertoo tarkemmin!

On tämä saattanut mytologi Joseph Campbellinkin kirjoista tulla (toistamiseen) vastaan, niitä kirjoja on tullut lueskeltua tässä vuosien varrella ja eihän sieltä sitten joka kohtaa jälkikäteen löydä että miten se meni. Mutta ei se Campbellin idea alunperin ollut, käsittääkseni.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32778
Liittynyt6.12.2009
xork
Tulikin tuosta mieleeni, että uskontokunta onkin itse asiassa "kätevä" tapa päästä ihmistenvälisistä auktoriteettieroista "ulkoistamalla" johtajuus kuvitteelliselle olennolle. Voi olla, että tämä onkin ollut uskonnon luomisen takana silloin, kun ihmisten yhteisöt eivät enää kestäneet jatkuvia valtataisteluja. Sehän on yhtä sotaa ja tappamista, kun iso joukko (älykkäitä) ihmiseläimiä tiedostaa, että heidän tarkoitus on tavoitella samanaikaisesti johtajan roolia.



Jaa-a, jospa "se juju" onkin siinä että immeisen pitäisi jatkaa "sotaa ja tappamista" joka onkin ehkä meidän todellinen luonto? Ja jotta populaatiot pysyisi "terveen kokoisina" eikä valtaisi "liikaa elinpiiriä" muilta eliolajeilta? "Sota ja tappaminen" on kova karsimaan ja kilpailuttamaan. ...

Vierailija

Tuo lienee vähän niin ja näin. Tuskin hierargia ja johtaminen on suoraan geneettinen piirre, mutta sitä voisi kyllä melkein sellaisena pitää ehdollistumisen ja muiden primitiivisten refleksien johdosta.

Ihmislajille tyypillinen johdonmukaisuuksien hahmottaminen kytkettynä muihin tyypillisiin piirteisiin niin yksilöiden välisessä vaikuttamisessa noiden seurauksena hyvin usein syntyy hierargisia rakenteita.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32778
Liittynyt6.12.2009
o
Tarvitseeko ihminen johtamista? Onko se siis geneettisesti luontaista? Simpanssitkin muodostavat hierarkioita ja taistelevat vallasta. Onko siis joidenkin yhteisöjen yritys kaikkien yhteisestä vastuusta ihmisluonteen vastaista? Onko johtajuus synnynnäistä tai onko toiset kykenemättömiä johtamaan tai tarvitsevatko jotkut johtamista selvitäkseen? Vai ovatko edeltävät vain mukautumia sosiaalisiin olosuhteisiin? Voimmeko koskaan päästä hierarkisuudesta ja johtamisen tarpeesta eroon? Olisiko se edes tavoiteltavaa?



On, laumaeläin

Vierailija
o
Tarvitseeko ihminen johtamista? Onko se siis geneettisesti luontaista? Simpanssitkin muodostavat hierarkioita ja taistelevat vallasta. Onko siis joidenkin yhteisöjen yritys kaikkien yhteisestä vastuusta ihmisluonteen vastaista? Onko johtajuus synnynnäistä tai onko toiset kykenemättömiä johtamaan tai tarvitsevatko jotkut johtamista selvitäkseen? Vai ovatko edeltävät vain mukautumia sosiaalisiin olosuhteisiin? Voimmeko koskaan päästä hierarkisuudesta ja johtamisen tarpeesta eroon? Olisiko se edes tavoiteltavaa?



Se tiedetään myös että turvattomuus luo hiearkisuutta eli kun ihmiset kokevat maailman uhkaavaksi vaikka luodun pelon piirissä etsivät he turvaa selkeistä vastauksista ja johtajista. Epäilemättä jotkut ihmiset ovat ihan psykologisen rakenteensa mukaan kaipaavat enemmän hiearkioiden mukanaan tuomaa turvaa kuin toiset, jotka ovat valmiita sietämään avoimemman käytnnön mukanaan tuomaa epävarmuutta ja epämääräisyyttä. Ei ihminen ole oikein lajina kumpaakaan, vaan molempia. Myös simpansseilla on erilaisia yhteisöjä eivätk kaikki ole samanlaisia vaan niilläkin on erilaisia kulttuureja toimia.

Vierailija
o
Tarvitseeko ihminen johtamista? Onko se siis geneettisesti luontaista? Simpanssitkin muodostavat hierarkioita ja taistelevat vallasta. Onko siis joidenkin yhteisöjen yritys kaikkien yhteisestä vastuusta ihmisluonteen vastaista? Onko johtajuus synnynnäistä tai onko toiset kykenemättömiä johtamaan tai tarvitsevatko jotkut johtamista selvitäkseen? Vai ovatko edeltävät vain mukautumia sosiaalisiin olosuhteisiin? Voimmeko koskaan päästä hierarkisuudesta ja johtamisen tarpeesta eroon? Olisiko se edes tavoiteltavaa?



Se tiedetään myös että turvattomuus luo hiearkisuutta eli kun ihmiset kokevat maailman uhkaavaksi vaikka luodun pelon piirissä etsivät he turvaa selkeistä vastauksista ja johtajista. Epäilemättä jotkut ihmiset ovat ihan psykologisen rakenteensa mukaan kaipaavat enemmän hiearkioiden mukanaan tuomaa turvaa kuin toiset, jotka ovat valmiita sietämään avoimemman käytnnön mukanaan tuomaa epävarmuutta ja epämääräisyyttä. Ei ihminen ole oikein lajina kumpaakaan, vaan molempia. Myös simpansseilla on erilaisia yhteisöjä eivätk kaikki ole samanlaisia vaan niilläkin on erilaisia kulttuureja toimia.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat