Alkoholistien läheisten ongelmat

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Se mikä minua on aina erityisesti ihmetyttänyt alkoholisteissa on se että mikä ihmeen tarve heillä on mollata ja painaa alas kaikkia muita ihmisiä jotka erehtyvät heidän lähelleen. Olen henkilökohtaisesti tuntenut kaksi tällaista ihmistä, miespuolisia molemmat, työkaverina yhden naisen, ja mutkan kautta sekä naapureissa on näitä yksilöitä tullut vastaan riesaksi asti.

Jos sattuu kasvamaan alkoholistin lapsena, voi olla varma että itsetunto on alusta asti paskana. Koko elämän ajan saattaa tuntua että ei vaan kelpaa eikä riitä, vaikka mitä tekisi. Seurauksena on rasittavia ja energiaa riistäviä ihmissuhteita kun päädytään yhteen kohtuuttomien tai itsetuhoisten yksilöiden kanssa, työuupumusta jne. Ei kai mikään ihme että jotkut sitten antavat periksi ja alkavat itsekin juoda tai hankkivat jonkun muun addiktion jonka avulla saada mieli nollille niin että ei tarvitse sietää päivästä toiseen omaa räksyttävää yliminäänsä jolle ei kelpaa mikään.

Oma ongelmansa voi muodostua siitä että haksahtaa kaikenlaisiin äärioppeihin ja uskontoihin joissa "kilvoitellaan" siitä kuka on paras itsensä mitätöimisessä. Kuka ruoskii itseään eniten, tahi tallaa egonsa parhaiten linttaan. Näen että noissa opeissa, itämaisissakin, on omat hyvät puolensa ja viisautta, mutta niiden käytössä ja annostelussa pitää olla hyvin varovainen ettei päädy sadismin tai masokismin puolelle.

Mutta kumminkin: mikä ihme siinä on että alkoholisti ikäänkuin siirtää oman surkeutensa läheisiinsä? Eikö hän kykene kohtaamaan omaa itseään ja alennustilaansa, vaan osoittaa itselleen tarkoitettua vaativuutta muita kohtaan?

Naurettavimmillaan se menee sitten sellaiseksi että 2-vuotiaasta lapsestaan sanotaan että "ei tuostakaan sitten mitään tullut", kuten olen kuullut.

Eikö näitä alkoholisteja voisi vaikkapa koota jollekin leirille missä heidät asetettaisiin vastakkain niiden älyttömien ja kohtuuttomien vaatimusten ja odotusten kanssa mitä he kohdistavat läheisiinsä? Miltä heistä tuntuisi kun päivät pääksytysten saisivat kuulla sitä mitätöivää, halveksuvaa ja ivallista päänaukomista mitä he pitävät kumppaneilleen, lapsilleen, vanhemmilleen, kavereilleen ja kelle hyvänsä siihen lähelle päätyy? Vai onko niin että he vain äänilevyn tavoin toistavat sitä samaa mitä heille itselleen on sanottu kun he olivat lapsia?

Jälkimmäinen tuntuu vähän epäuskottavalta ainakin itse parhaiten tuntemassani tapauksessa, kun kyseessä on kuitenkin sotaorvoksi jäänyt poika jolla ei ollut ketään lyttäämässä ja alistamassa henkisesti ainakaan minun tietoni mukaan. Mutta ehkäpä osin kasvattamatta jääneelle ihmiselle muodostuu niin merkillinen minäkuva että kohtuullisuus, tasapaino ja tasapuolisuus puuttuu.

Entä mitä läheiset voivat tehdä oman hyvinvointinsa eteen? Jos ei ole itse juova ihminen tai muita addiktioita kehittänyt, mutta perfektionismi ja kyvyttömyyden tunteet riivaavat kaistapäiseksi asti, niin millä päästä siitä vaatimusten oravanpyörästä eroon? Miten oppia erottamaan terveet pyrkimykset ja sairaalloiset sisäiset tai ulkoiset vaatimukset toisistaan?

Sivut

Kommentit (48)

Vierailija

Kerää 10-11 kappaletta keskikokoisia kärpässienen lakkeja. Heitä pieneen kattilaan lakit, n. 6dl vettä ja keitä. Anna kiehua hiljalleen n. 5 minuuttia. Kaada keitos siivilän läpi kuppiin niin, ettei sienenpalasia joudu (ainakaan hirveästi) tämän jumalten nektarin sekaan.

Nauti keitos ja jää odottamaan vastausten tulvaa. Jos maku tökkii, niin heitä pari teepussia sekaan.

-Lupaan että saat enemmän vastauksia, kuin sinulla on esittää kysymyksiä.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Rousseau

Jos sattuu kasvamaan alkoholistin lapsena, voi olla varma että itsetunto on alusta asti paskana.

Eikös se nyt vähän riipu alkoholististakin?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18367
Liittynyt16.3.2005

Nyt tarvii sanoo: Rousseau. Lucky you - oot alkoholismista yhtä hajulla kuin sika kuusta.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009
Trigmegistus
Kerää 10-11 kappaletta keskikokoisia kärpässienen lakkeja. Heitä pieneen kattilaan lakit, n. 6dl vettä ja keitä. Anna kiehua hiljalleen n. 5 minuuttia. Kaada keitos siivilän läpi kuppiin niin, ettei sienenpalasia joudu (ainakaan hirveästi) tämän jumalten nektarin sekaan.

Nauti keitos ja jää odottamaan vastausten tulvaa. Jos maku tökkii, niin heitä pari teepussia sekaan.

-Lupaan että saat enemmän vastauksia, kuin sinulla on esittää kysymyksiä.

Öö, tota.. Se johtuu siitä että iboteenihappokäsittelyn jälkeen et osaa esittää kysymyksiä.

Wikin 90C lämpötilaan en usko, kun olen lukenut tutkimuksista joissa edes 375C (muistaakseni) yön yli ei merkittävästi hajottanut sitä muskimoliksi.

Vierailija
DedMoroz
Nyt tarvii sanoo: Rousseau. Lucky you - oot alkoholismista yhtä hajulla kuin sika kuusta.

Olettaen, että sanonta "yhtä hajulla kuin sika kuusta" viittaa tietämättömyyteen, voitkin hyvien tapojen mukaisesti valistaa maailmaa paremmalla näkemyksellä.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
JW

Päinvastoin kuin voisi kuvitella, ovat alkoholistitkin ihmisiä, joten heissä on huomattaviakin yksilökohtaisia eroja. Lisäksi vielä se, että mikä kenellekin on alkoholismia. Alkoholismihan on sairaus, pakonomainen tarve juoda alkoholia: siinä siis puhutaan käyttäjän ongelmallisesta taipumuksesta, ei siitä, että kyseessä välttämättä olisi edes mitkään erityisen suuret nautintamäärät tai humalatilat; toki varmaan yleensä puhutaan sellaisistakin. Mutta voisin kuvitella, että maailmasta löytyy paljonkin alkoholisteja, jotka eivät esim. varmuudella romauta lastensa itsetuntoa tai tuhoa läheistensä elämää. Nämä ihmiset tietenkin pääsevät valokeilaan ns. tunteettomia, itsekkäitä rappioalkoholisteja harvemmin.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18367
Liittynyt16.3.2005
JW
DedMoroz
Nyt tarvii sanoo: Rousseau. Lucky you - oot alkoholismista yhtä hajulla kuin sika kuusta.

Olettaen, että sanonta "yhtä hajulla kuin sika kuusta" viittaa tietämättömyyteen, voitkin hyvien tapojen mukaisesti valistaa maailmaa paremmalla näkemyksellä.

Ihan on aiheeseen liittyvä keskustelusivusto
http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/index.php

sieltä sitteen vaan valitsemaan sopivaa sivua jne.

Kohtalaisen hyvä kirjailu aiheena Alkoholistin lapset:
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi ... lapset.htm

Tyypillisimmillään käy niin, että alkoholistiperheessä lapsen ja vanhemman roolit vaihtuvat. Jo hyvin pienet lapset alkavat huolehtia vanhemmasta. Vanhempi on kuitenkin aina vanhempi, oli hän sitten millainen tahansa. Jos lasta ei huostaanoteta, niin usein vasta aikuisena se lapsi lopettaa vanhemman holhoamisen, jos silloinkaan. Pitäisi osata sanoa vanhemmalle, että hoida omat sotkus, mutta kun se on isä tai äiti, niin tuon sanominen vaatii melkoisia ponnisteluita ja ankaraa mielenlujuutta.
Kun molemmat vanhemmat juovat

Mitä tulee itse alkoholisteihin ja noihin kohtuuttomiin vaatimuksiin, niin alkoholisti tarvitsee, niin kauan kuin on joku joka on lähellä, ja vielä senkin jälkeen, syyn juomiseen. Ja se syy kaivetaan vaikka mistä. Vasta kun alkoholistin turvaverkko pettää kokonaan, ja tyyppi on niin sanotussa vapaassa pudotuksessa, niin tule se hetki (jos on tullakseen), jolloin on mahdollisuus pohtia syitä olla juomatta ja hakea apua venkoilematta - tulee aika olla rehellinen itselle tj. Tai sitten tulee noutaja ja vie. Aina ei voi voittaa, edes häviämällä.
Alkoholismin keskivaiheet

Alkoholistille alkoholi on numero yksi - mikään, ei edes ne omat lapset tai itse mene sen ohi. Ja koska alkoholisti ei kykene välittämään itsestää, niin hänen kykynsä välittää muista on rajallinen. Moni alkoholistin läheinen jaksaa kuiten keikkua matkassa mukana siksi, kun selvin päin se alkoholisti on aivan hemmetin hyvä tyyppi ja luultavasti työpaikkansa paras duunari. Mutta kun hoksaa, että tuo johtuu vain tarpeesta hyvittää omaa juomistaan, niin alkaa kuviokellunnan todelliset kasvot paljastua.

Alkoholisti ei haluaisi olla alkoholisti, mutta alkoholi on sen verran pirullinen kaveri, että ns. sen tahto on omaa tahtoa vahvempi. Voisi melkein sanoa, että alkoholi on loinen joka tarvitsee isännä, ja kerran sen saatuaan ei luovuta hevin. Alkoholi vie ja alkoholisti vikisee, ja alkoholistin läheiset sairastuvat siinä sivussa. Ei kuitenkaan niin, että jos alkoholistilla olisi parempi selkäranka, niin hän pystyisi - noin moni ajattelee ja samalla halveksii alkoholistia heikoksi luuseriksi. Pystyminen tulee, kun se on ainoa vaihtoehto, jos silloinkaan.
Alkoholismin myöhäisvaiheet

Alkoholistit, varsinkin tuurijuopot, tekevät aivan järjettömän määrän työtä sen eteen, että he voisivat olla ja elää ns. normaalia elämää. Mutta se panostus minkä alkoholisti tekee kohdistuu pääasiassa siihen, että he voisivat juoda ja pitää kulissit kasassa - eli valheeseen. Perheen kontolle jää peitellä jäljet, ja häpeä. Kukin voi tykönään pohtia, kuinka helppoa olisi elää kokonaan ilman alkoholia, kotikaljasta ja simasta alkaen, lopun ikänsä. Ja sitten miettiä, millaisten vaikeuksien kanssa kamppailee henkilö, jolla on riippuvuussuhde alkoholiin - kuinka monenteen potenssiin ne vaikeudet nousevat. Alkoholistilla kun harvemmin on mahdollisuuksia tulla kohtuukäyttäjäksi, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Alkoholisteja on tuurijuopot ja tissuttelijat (noilla on jotkut hienot nimetkin, mutta tässä jaksa alkaa päteen), joissa molemmissa ryhmissä on väkivaltaiset ja väkivallattomat versiot. Mutta riippumatta siitä, mihinkä noista neljästä kuuluu, niin alkoholismi on sairaus, ja koska se on sairaus, niin sairauden oireet ovat kaikilla samat. Kun tuntee yhden alkoholistin, tuntee kaikki.

Tossa tollanen lyhyt sutasu, missä on jokunen mutka vedetty suoraks, mutta nettihän on pullollaan aiheesta tavaraa joten ei muuta kun zvg

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Vierailija

Lähes poikkeuksetta kaikki tuntemani alkoholistit ovat todella herkkiä, ja usein myös todellisia ajattelijoita. Isäni oli myös tällainen henkilö. Faijalla oli niin paljon hienoja ajatuksia ja tietoa päässään, että hän ei kestänyt tätä pahaa maailmaa selvinpäin.. ja lopulta 'ryyppäsi itsensä hengiltä'. Hän ei ollut koskaan väkivaltainen tai paha ketään kohtaan, ja skoolasikin aina rauhalle.. ihan loppuun asti. Tippa linssistä hänen muistolleen.

Voin sanoa tuntevani alkoholistit kuin omat taskuni. Tuossa niitä istuu nytkin pihalla ringissä, kiljupääläri kiertäen ja juttu luistaen. -Kyllä sieltä huikkaa mullekkin liikenee, jos seuraan liityn.

Surullistahan alkoholismi on.. ja vielä ikävämpää on, että kukaan ulkopuolinen ei voi saada
pulassa olevaa ihmistä raitistumaan, oli kyseessä sitten mikä tahansa substanssi. Kaikkein rankinta on myöntää itsellensä olevansa päihdeaddikti, näin siis ainakin omalla kohdallani.

Ikäväkseni joudun toteamaan, että kyllä munkin on paljon helpompi olla pienessä pöhnässä. Ei paina maailman murheet päälle.. kun taas selvinpäin elämä on yhtä taistelua ja huolta. Huolta tästä pallosta, läheisistä ja omasta selviytymisestä. Olen 30-vuotias, mutta tuntuu että elämä on jo eletty..en näe itseäni kymmenen vuoden päässä. Jos monttu huomenna tulee vastaan, en jää katkeraksi mistään. Ikävä tosin jää tätä kaunista planeettaamme, sekä hyviä ihmisiä siellä rivien väleissä.

Huono itsetunto ja miellyttämisentarve seuraa minua hautaan asti. Mielestäni olen kaikessa kaikkia muita huonompi, olkoon kyse mistä tahansa. Näin on aina ollut. Tähän on tietysti saattanut vaikuttaa se,
että minua kiusattiin todella rankalla kädellä koko peruskoulun ajan. Kuristamista, päähän potkimista, päälle sylkemistä, syrjimistä. 9 vuotta mut jätettiin aina porukan ulkopuolelle..

..mutta nyt mä menen tohon rinkiin maistamaan Repan kiljua, ja voin siten ainakin hetken tuntea kuuluvani johonkin. -Ja kun juttelen tuolla ringissä kaltaisteni päihderiippuvaisten kanssa, jaamme muutamat hienot ajatukset, ja voimme hetkeksi unohtaa olevamme sitä alinta pohjasakkaa.

Vierailija
Tyräpoika

Huomaa, että alan mies puhuu. Tuollaisen kuvan olen saanut kaikista "puliukoista".

Vierailija

Kabus!

Kiitos rutkasti itsetunnon kohotuksesta. Vaikutat todella symppikseltä tyypiltä, vaikka narsisti oletkin.

Kuten sanottua, rivien väleissä on onneksi mukavaakin porukkaa.

Oliko tarkoituksesi ottaa osaa keskusteluun, vai pelkästään loukata minua? Et onnistunut loukkauksessasi, mutta 98% varmuudella arvaan sinun olevan entinen koulukiusaaja ja
nykyinen työpaikkakiusaaja.

-Ota huikka ja rentoudu, hyvä sossuntäti!

muoks: "Tuollaisen kuvan olen saanut kaikista "puliukoista"."

jännä juttu. Itselläni kun ei koskaan tuo alkoholi ole minulle substanssina ollut ongelma, vaan ihan toiset jutut. Alkoholi ei siis maistu minulle niin, että voisit minua kutsua puliukoksi.

Mutta ei se mitään Kabus. Juuri tuonlaisen kuvan kuin itsestäsi annat, olen kaikista muistakin norsunvittunaama-sossuntädeistä ja napoleonkompleksisuudesta kärsivistä narsistisista Mikki-Hiiristä saanutkin.

Joku ringin juopoista saattaisi jopa uhrata täyden Valdemar -pullon vuoksesi. Ei siitä sulle huikkaa tarjottais, vaan tuolla asenteella saisit todennäköisesti siitä täydestä pullosta naamaasi.. joltain mukavalta puliukolta.

Vierailija

Tsemppiä tyräpoika! Hienoa että joku uskaltaa kertoa arkoja asioita itsestään. Älä välitä tuosta Kabusista, haeppa huviksesi viestiketjuja joihin hän on kirjoittanut. Narsisti -sana saattaa kuvata häntä paremmin kuin arvaatkaan.

Lycka till kaikille, ja muistakaa pitää korkki välillä kiinni!

Vierailija
Tyräpoika
Kabus!

Kiitos rutkasti itsetunnon kohotuksesta. Vaikutat todella symppikseltä tyypiltä, vaikka narsisti oletkin.

Kuten sanottua, rivien väleissä on onneksi mukavaakin porukkaa.

Oliko tarkoituksesi ottaa osaa keskusteluun, vai pelkästään loukata minua? Et onnistunut loukkauksessasi, mutta 98% varmuudella arvaan sinun olevan entinen koulukiusaaja ja
nykyinen työpaikkakiusaaja.

-Ota huikka ja rentoudu, hyvä sossuntäti!

muoks: "Tuollaisen kuvan olen saanut kaikista "puliukoista"."

jännä juttu. Itselläni kun ei koskaan tuo alkoholi ole minulle substanssina ollut ongelma, vaan ihan toiset jutut. Alkoholi ei siis maistu minulle niin, että voisit minua kutsua puliukoksi.

Mutta ei se mitään Kabus. Juuri tuonlaisen kuvan kuin itsestäsi annat, olen kaikista muistakin norsunvittunaama-sossuntädeistä ja napoleonkompleksisuudesta kärsivistä narsistisista Mikki-Hiiristä saanutkin.

Joku ringin juopoista saattaisi jopa uhrata täyden Valdemar -pullon vuoksesi. Ei siitä sulle huikkaa tarjottais, vaan tuolla asenteella saisit todennäköisesti siitä täydestä pullosta naamaasi.. joltain mukavalta puliukolta.

Ensimmäinen viestini ole ihan vilpitön. Suurin osa elämän murjomista laitapuolen kulkijoista ovat herkkiä jopa syvällisiä joilla on kaikki toivo mennyt.

Mutta painu sinä juoppopaska takaisin sinne katuojaan. Tuollainen itsetunnoton luuseri kuuluukin sinne. Ihan sama mitä ainetta käytät. Olet ihmisroskaa silti.

Vierailija

Toine viestini ollakko (?) vai eikö olla, viilipyttykö? Vai mitä yritit kertoa?

Kyllä täällä palstalla on sitten kiva käydä keskustelemassa, kun on noinkin fiksuja
keskutelukumppaneita. Kyllä siellä katuojassa ainakin paremmat keskustelut saa aikaiseksi
kun sinun kanssasi. Sinun kanssasi kun ei voi keskustella lainkaan.

Tulee niin elävästi mieleen palstan entinen vakiohäirikkö, pedofiili ja vanha myymälävaras OLLI SUOMALAINEN, että epäilen hyvin vahvasti että teitä yhdistää jonkinlainen sukulaissuhde. Ulosanti ainakin on yhtä säkenöivää.

Varo vaan ettet narahda, kun pikkupoikia salaa uimahallissa kuvailet. Kävi meinaan Ollillekkin huonosti aikoinaan, kun sille tielle lähti.

Vai mitä Kab... eikun Olli?

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Aweb
Rousseau

Jos sattuu kasvamaan alkoholistin lapsena, voi olla varma että itsetunto on alusta asti paskana.

Eikös se nyt vähän riipu alkoholististakin?

Riippuu. Omahyväinen ja ylimielinen alkoholisti joka luulee, korjaan: esittää olevansa parempi kuin muut tallaa läheistensä itsetunnon tuusan nuuskaksi. Kun taas alkoholisti joka kokoajan piehtaroi omassa kurjuudessaan ja ruikuttaa oma mitättömyyttään ei tue lapsiaan, eikä anna näille minkäänlaista mallia siitä millainen on olla ihminen joka kykenee luottamaan itseensä ja johon muutkin voivat luottaa. Lapsille ei muodostu minkäänlaista suhteellisuudentajua ja heistä voi tulla itseään aliarvioivia alisuoriutuvia rääpäleitä tai jääkylmiä heikkouden vihaajia jotka runttaavat muita ihmisiä ohimennen paskaksi kun luulevat olevansa niin mitättömiä että eivät muka kykene satuttamaan muita. Ns. ikuisen altavastaajan dilemma siis.

Varmasti on ns. kivojakin alkoholisteja, itselleni ei vaan ole tullut vastaan. Ennemmin tai myöhemmin jokainen holisti on osoittanut jotain vastenmielisiä piirteitä läheisiään ja kaukaisiaan kohtaan.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
DedMoroz
Nyt tarvii sanoo: Rousseau. Lucky you - oot alkoholismista yhtä hajulla kuin sika kuusta.

Jos aiheen alustajan versio ei kelpaa niin kritiikin esittäjä on toki vapaa esittämään oman näkemyksensä aiheen tiimoilta. Tai ehkä jopa velvollinen, mikäli haluaa ilmaista kyvykkyyttä tai perusteltavissa olevia syitä kritiikkiin.

Edit: oletkin jo materiaalia toimittanut, kiitos!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat