Aikamatkailu on mahdotonta

Seuraa 
Viestejä2144
Liittynyt27.5.2010

Lieneepä aikaa piristää näitä kylmiä talvi-iltoja scifin suosikkiaiheella, aikamatkailulla, ja tietenkin yrittää todistaa se järjettömäksi.

Väitänpä tässä siis, että aikamatkailu on joko loogisesti mahdotonta tai sitten se edellyttää sellaisia prinssiippejä, joita ei voi fysikaalisesti selittää. Ja sitten sitä todistelua:

1. Jos on mahdollista matkustaa menneisyyteen, niin menneisyys materioineen ja kaikkine tapahtumineen on jossakin olemassa ja tapahtumassa. Tämä tarkoittaa monenlaisia asioita. Jos kykenen jonkin vimpaimen avulla tai ilman sellaista vimpainta hyppäämään hetkeen tänä aamuna, jolloin haukottelin vastaheränneenä, niin sen hetken on oltava olemassa ja tapahtumassa. Olen siis ikuisesti jossakin haukottelemassa aamulla 9.8.2011. Mutta tämä vaikuttaa absurdilta.

2. Pelkkä vaikutelma absurdiudesta ei vielä tee asiasta kuitenkaan loogisesti mahdotonta, vaan siihen on liityttävä jokin selkeä ristiriita. Yritetään siis löytää ristiriidan ainekset:

(a) Oletetaan, että on mahdollista hypätä johonkin hetkeen katselemaan itseään siten että tulee havaituksi menneisyyden minänsä taholta. Tältä aamulta minulla ei ole havaintoa ja siten muistikuvaa itsestäni seuraamassa itseäni haukottelemassa. Tekeekö tämä loogisesti mahdottomaksi sen, että voisin siirtyä menneisyyteen katselemaan itseäni ja tulla havaituksi menneisyyden minäni taholta? Ainakin sen se tekee, että jos minulla kyseisen aikahypyn seurauksena ilmaantuu tälle illalle muistikuva itsestäni seuraamassa itseäni haukottelemassa, niin tälle kirjoitushetken ajanhetkelle on olemassa kaksi totta toisensa kumoavaa lausetta: "minulla EI OLE muistikuvaa itsestäni seuraamassa itseäni" ja "minulla ON muistikuva itsestäni seuraamassa itseäni".

(b) Tähän voidaan väittää, että aikahypyn seurauksena tulevaisuutta voidaan muuttaa, ja siten onnistuneen aikahypyn seurauksena lauseesta "minulla EI OLE muistikuvaa itsestäni seuraamassa itseäni" tulee epätosi ja lauseesta "minulla ON muistikuva itsestäni seuraamassa itseäni" tulee tosi. Mutta nyt astutaan näille vesille, jossa menneisyyttä voidaan muuttaa tavalla, joka tekee tapahtumaketjuista selkeästi ristiriitaisia. Oletetaan siis, että siirryn 1800-luvulle, jossa saan jollakin tavoin aikaan isoisoisoisäni ennenaikaisen kuoleman niin ettei hänelle kerry jälkikasvua. Tällöin olen muuttanut menneisyyttä ja sen seurauksena tulevaisuutta niin, ettei minua synny. Jos minua ei lainkaan synny, niin syntymättömänä en voi mitenkään olla menneisyydessä saamassa aikaan isoisoisoisäni ennenaikaista kuolemaa.

(c) Ratkaisuksi tällaisille ristiriidoille on esitetty metafyysistä periaatetta, jonka mukaan sellaiset tapahtumat estyvät, joissa syntyisi jokin ristiriita. Mutta mikä olisi sellainen fysikaalinen mekanismi, joka tällaiset tapahtumat estäisi? Iskisikö salama automaattisesti minuun sillä hetkellä, jolloin olisin aikaansaamassa sen, että en syntyisi? Millä tiedolla ja millä mekanismilla maailmankaikkeus sen tekisi?

(d) Joku voi väistellä ja sanoa, että aika ja tapahtumaketjut siinä ovatkin haarautuvia, ja että iso...jne..isäni kuolema tekee tyhjäksi sen tulevaisuuden haaran, jossa minä synnyn. Mutta selittämättä jää silloin, mistä ihmeestä minä silloin oikein materialisoiduin 1800-luvulle. Tyhjästäkö? Jos on mahdollista ilmaantua menneisyyteen jostakin sellaisesta tulevaisuuden haarasta, jonka voi toimillaan menneisyydessä sittemmin tehdä tyhjäksi, niin on mahdollista siirtää kyseisestä tulevaisuuden haarasta materiaa menneisyyteen. Voisin siirtää periaatteessa koko sen tulevaisuushaaran kaiken materian menneisyyteen ja sitten tuhota kyseisen tulevaisuushaaran. Seuraksena on, että materian ja siten energian määrä menneisyydessä lisääntyy huomattavasti ja jää pysyvästi kyseiseen aikajatkumoon. Mutta tällöin energian säilymislait eivät päde. Materiaa olemassaolevassa universumissa hetkellä t2 onkin yllättäen enemmän kuin hetkellä t1.

(e) Joku yrittää tähänkin kenties väittää, että tyhjäksi tehdytkin haarat jäävät jollain lailla olemaan, jolloin kaikkien tulevaisuuhaarojen yhteenlasketun energian määrä jää vakioksi. Tällöin ei haittaisi, että joistakin muista haaroista siirretään materiaa menneisyyteen ja sitä kautta muihin tulevaisuushaaroihin. Mutta mitä tapahtuu jonkin uuden tulevaisuudenhaaran syntyessä? (1) Syntyykö tällöin maailmankaikkeudellisen verran uutta materiaa? Tällöin(kään) eivät energian lisääntymättömyyden lait päde. (2) Jos sitä uutta materiaa maailmankaikkeuden haarautuessa sen sijaan ei synny, niin silloin energian määrä havaittavissa olevassa maailmankaikkeudessa (siis siinä haarassa, jossa jatkamme eloamme) vähenee jokaisen haarautuman yhteydessä, jolloin energian säilymislaki havaittavissa olevassa universumissa ei päde. Ja tällöin fysiikkatiede on pätemätöntä havaittavissa olevan universumin ("oman haaramme") suhteen.

(3) Joten katson todistaneeni, että aikamatkailun voi unohtaa. Itse asiassa uskon, että kaikki materia on ns. nykyhetkessä ja vaihtaa vain alituisesti muotoaan tapahtumaketjujen edetessä. En siis ole jossakin täsmentämättömässä sijainnissa tänä aamuna ikuisesti haukottelemassa. Menneisyyttä ei ole olemassa muuten kuin historiana ja tulevaisuuskin olemattomana entiteettinä on avoinna.

Kommentit (11)

Goswell
Seuraa 
Viestejä10358
Liittynyt8.3.2010

Onneksi olkoon vaan, hyvinhän se meni.

Yksi naula aikamatkailu hörhöilyn arkkuun kuitenkin vielä.
Jos pystyisit palaamaan tiettyyn hetkeen menneisyydessösi, se tarkoittaisi että tuo hetki on staattinen.
Eli se hetki on aina olemassa muuttumattomana, jos se on muuttumaton, aikakaan ei etene. eli et voi olla tulevaisuudessa matkustamassa menneisyteen.

Minun mielestä noin.

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007

Tai sitten me eletään multiversumissa missä on "ääretön määrä" maailmankaikkeuksia. Kun hypätään ajassa taaksepäin, niin joudutaan sellaseen yhteen multiversumin universumiin, missä me jo ollaan olemassa, siinä ajassa ja hetkessä, eikä näinollen rikota mitään kausaliteettiin liittyvää luonnonlakia.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

David
Seuraa 
Viestejä8875
Liittynyt25.8.2005
Astronomy
Tai sitten me eletään multiversumissa missä on "ääretön määrä" maailmankaikkeuksia. Kun hypätään ajassa taaksepäin, niin joudutaan sellaseen yhteen multiversumin universumiin, missä me jo ollaan olemassa, siinä ajassa ja hetkessä, eikä näinollen rikota mitään kausaliteettiin liittyvää luonnonlakia.

Niinpä, mutta onko tuollaisella teorialla mitään käyttöarvoa, kuin ehkä matemaattinen leikittely. Elämme toki jotain jälkiteollista pelikautta, mutta siiitä huolimatta fantasioiden sotkeminen fysiikkaan on irstasta.

Jos on ilmiöitä, joita ei osata selittää järkeenkäyvällä tavalla, on parempi olla selittelemättä niitä ollenkaan. Fantasioista ei ole mitään muuta hyötyä kuin ruokkia mielikuvistusta ja sehän on tunnetusti hyvin nälkäinen ja pääsee sitten helposti valloilleen. Kuten tuli, hyvä renki - mutta huono isäntä.

Goswell
Seuraa 
Viestejä10358
Liittynyt8.3.2010
Astronomy
Tai sitten me eletään,,,

David
Niinpä, mutta onko tuollaisella teorialla mitään käyttöarvoa, kuin ehkä matemaattinen leikittely.

Juuri noin, mitä me siitä hyödyttäisiin, jos olisikin multiversumieta jotka olisivat samanlaisia kuin omamme, mitään järkevää yhteyttä kun ei ole. Multiversumeita toki varmasti on lukemattomia, mutta elävät käsittääkseni aivan omaa elämäänsä. Pienikin muutos kehitystien varrella kun saa suuria muutoksia aikaan. Voi tosin olla että jossakin on samanlainen aurinko kuin omamme, sillä voi olla 8 kiertolaista, kolmannessa voi olla valtavasti vettä, voi sillä olla yksi kuukin, voi siellä olla elämääkin. Varmaa kuitenkin on, että samanlaista elämää se ei ole kuin täällä, Astronomy2 ja David2 ei siellä keskustele muista multiversumeista.

Kun meillä nyt kerran on luonnonlakeja joita voidaan pitää rikkomattomina, niin pidetään ne rikkomattomina. Jos jossakin teoriassa on mahdollisuus paradokseihin, on teoria väärä, niin yksinkertaista se on. Aikamatkailu on paradokseja täynnä, se ei siis toimi.

Minun mielestä noin.

Vierailija
Lieneepä aikaa piristää näitä kylmiä talvi-iltoja scifin suosikkiaiheella, aikamatkailulla, ja tietenkin yrittää todistaa se järjettömäksi.

Meni scifiksi tosiaan. Jo ensimmäisessä lauseessa.

Kirjekuori
Seuraa 
Viestejä2144
Liittynyt27.5.2010
Astronomy

Tai sitten me eletään multiversumissa missä on "ääretön määrä" maailmankaikkeuksia. Kun hypätään ajassa taaksepäin, niin joudutaan sellaseen yhteen multiversumin universumiin, missä me jo ollaan olemassa, siinä ajassa ja hetkessä, eikä näinollen rikota mitään kausaliteettiin liittyvää luonnonlakia.

Mikäli oikein ymmärsin, tarkoitat tällä sitä, että hypyssä ei poistu lähtöuniversumista materiaa, ja kohdeuniversumiin ei siirry uutta materiaa. Mutta tällöin herää kysymys, mitä itse asiassa silloin siirtyy, vai siirtyykö mitään. Jos jokin aineeton tietoisuus siirtyy, alkaako se majoittamaan siellä jo ennestään olevan tietoisuuden kanssa samaa fysikaalista tilaa, ja lähtöuniversumissa jokin keho jää ilman tietoisuutta muuttuen zombiksi / vaipuen koomaan / kuollen pois?

Sivumennen sanoen, jos aineettomia tietoisuuksia on olemassa, niin sellaisella tietoisuudella täytyy olla käytössä jonkinlaista energiaa, jotta se voisi toimia materiassa. Ilman energiaa nimittäin ei voi saada aikaan kausaalisia muutoksia. Tälläisessakin asetelmassa, jossa tietoisuus ilman kehoa siirtyy toiseen universumiin, on siis siirryttävä energiaa, ja joudutaan jälleen rikkomaan energian säilytyslakeja.

Aineeton tietoisuus aineella on hieman hankala oletettavaksi.

Jos sensijaan oletetaan, että aineella on tietoisuus, eli se tietää miten sen tulee käyttäytyä keskenäisissä prosesseissa, mikä sillä itseasiassa onkin, niin se energiahan on samaa. Mitään ulkopuolista energiaa siinä ei tarvita.

Kirjekuori
Seuraa 
Viestejä2144
Liittynyt27.5.2010
fata morgana

Niin, mutta aikamatkailun mahdollisuuden kannalta tämäkin tilanne on jo käsitelty: materian siirteleminen toisiin aikoihin tai toisiin maailmankaikkeuksiin johtaa auttamatta paradokseihin ja on siten mahdotonta.

Niin mikäpä yleensäkään siirtyisi, aine luo, tai siis on oman aikansa vanki.

Kuvitteellista aikamatkaa onkin ilmeisesti tietoisuuden siirtyminen, joka sekin on mahdoton ajatus, koska aika luo oman tiotoisuutensa, tietoisuus on siis ympäristönsä tulos.

tassuttaja
Seuraa 
Viestejä156
Liittynyt14.1.2011

Kyllä ainakin minä olen matkaillut ajassa: Kesäloma alkaa tiettynä aikana jolloin pakataan perhe ja kaikki tarvittavat materiaalit autoon ja käytetään kohtalainen aika siirtymiseen mökille. Mökillä ajan siirtymisen huomaa kun päivät ovat pitempiä ja yöt lyhyempiä kuin kotona. Tavarat jotka pakattiin auton perään toimivat myös uudessa aikapiirissä. Neljän viikon pituisen ajan kuluttua pakataan taas tavarat ja perhe autoon palataan entiseen aikakauteen odottamaan taas uutta aikasiirtymää vajaan vuoden kuluttua. MOT.

Uusimmat

Suosituimmat