Seuraa 
Viestejä45973

Chilen ensimmäinen naispresidentti Michele Bachelet on pitänyt lupauksensa tasa-arvon suhteen ja muodostanut hallituksen, jossa on yhtä paljon naisia kuin miehiäkin.

Chilessä ei ole pääministeriä, vaan presidentti johtaa hallitusta.

Yhteensä 20 ministerin uusi hallitus merkitsee demaripresidentin oman arvion mukaan suurta askelta tasa-arvon hyväksi. Muun muassa talous-, puolustus-, ja oikeusministerit ovat nyt naisia. Hallitukseen nimitetään myöhemmin vielä kaksi ministeriä lisää.

Bachelet itse on toiminut aiemmin terveys- ja puolustusministerinä.

Hallituksen muodostavat kolme demaripuoluetta ja Kristillisdemokraattinen puolue. (STT, TT)

Kyllä kelpaisi tuollainen malli tänne suomeenkin. Eikö?
Toveri Leninkin voisi sitten aikanaan viettää rauhaisia
eläkepäiviä kun maan johto ei olisi "NATO-vauhkoilijoiden"
käsissä.

Sivut

Kommentit (22)

Edistyksellistä toimintaa Chilessä.
Puolet ministereistä naisia.
Koskahan meillä täällä koto-Suomessa?
Eikai tätä menoa vielä aikoihin.

Mitä helvetin tasa-arvoa on se, että valitaan kumpaakin sukupuolta kiintiön mukaan???

Eikös oikeassa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tarkastella yksilöä ja hänen tekojaan ja sen mukaan valitaan edustustehtäviin tai valtaan???

Näiden vasemmistoliberaalien käsitys tasa-arvosta, jossa kumpaakin sukupuolta on oltava yhtä paljon jossakin ei ole muuta kuin rasismia uudessa paskakuorutuksessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun tämä trolli nyt pistää näitä juttujaan joka paikkaan, niin täytynee hieman kommentoida:

"Trotsky, along with V. I. Lenin was one of the most authoritative leaders of the world’s first successful workers’ revolution in Russia in October 1917"

Trotski ja Lenin olivat molemmat silmitöntä väkivaltaa käyttäneitä joukkomurhaajia joiden toimilla ei todellakaan ollut mitään tekemistä minkään "workers´ revolutionin" kanssa. Yleensäkin heidän lukemisensa marxilaisiksi tai edes vasemmistolaisiksi on aatehistoriallisesti aika kyseenalaista. Lähinnä he (parhaimmillaankin!) edustavat jopa partakallen kritisoimaa epä-älyllistä ja silmittömään väkivaltaan taipuvaista äärivasemmistolaisuutta.

Moisia historian hirviöitä ihailevia nimimerkkejä voi minusta kohdella samoin kuin esimerkiksi Mengeleä pitkään täällä puffannutta Gideonia; välinpitämättömyydellä ja ylläpidon rajoituksilla.

Vladimir Ilyich Lenin

Kyllä kelpaisi tuollainen malli tänne suomeenkin. Eikö?
Toveri Leninkin voisi sitten aikanaan viettää rauhaisia
eläkepäiviä kun maan johto ei olisi "NATO-vauhkoilijoiden"
käsissä.

Katsotaan mihin vääntyy kommarin naama kun tuon
sosialisti/kommunisti chilen talous ajautuu noiden akkojen
takia entistä pahemmin kuralle.

Minusta tämä uutinen kuulostaa hienolta.
Johtoasemiin pitäisi ehdottomasti saada enemmän naisia. Miehillä tuntuu olevan kovasti enemmän taipumusta pyssyleikkeihin ja muuhunkin machoiluun.
Molemmista sukupuolista nimittäin löytyy takuulla tarvittava määrä osaavia ihmisiä.

Margaret Thatcher väitti kerran olevansa parlamentin ainoa mies.

Ja Augusto Pinochet sanoi 90-luvulla, että Allenden hallituksessa ei ollut kuin ämmiä.

Vähän tuntuu, ettei politiikassa ja päätöksenteossa tarvita pätevimpiä vaan sopivimpia. Eikä niin vähänkään. Eli ei poliittinen päätös pyri olemaan tarkin ja oikeudenmukaisin ja kaukonäköisin vaan yleensä kompromissi. Kompro-missi on siis miss Suomeen eli optimaaliin verrattuna tanakka ja lyhytjalkainen, mutta hyvä imettäjä. Silloin kaikki eri ryhmät saavat ainakin vähän maitoa vatsaansa.

Cosmic-Fairy
Minusta tämä uutinen kuulostaa hienolta.
Johtoasemiin pitäisi ehdottomasti saada enemmän naisia. Miehillä tuntuu olevan kovasti enemmän taipumusta pyssyleikkeihin ja muuhunkin machoiluun.
Molemmista sukupuolista nimittäin löytyy takuulla tarvittava määrä osaavia ihmisiä.

Minusta se ei kuullosta hienolta. Jos kerran naisia on välttämättä saatava enemmän johtoasemiin niin mikseivät työskentele sen eteen ja kouluttaudu?

Femakot varmaan rääääkyvät naama punaisina, että jos naisia ei ole vähintään se 50% henkilöistä niin silloin on varmaan syrjitty jossakin, vaikka nykytodellisuudessa on selvää että naiset eivät välttämättä kouluttaudu yhtä pitkälle kuin miespuolinen edustaja ja tämän vuoksi ei voi olla täten yhtä pätevä.

NeoKonservatiivi

Meinaatko siis että Chilen kokoisesta valtiosta ei löydy tarpeeksi päteviä naisia täyttämään 10 ministerin virkaa vaan miehistä löytyisi huomattavasti pätevämmät yksilöt? Tuskin sinne on ketään väkipakolla nimitetty.
Se että johtoasemista ei löydy nykyäänkään vielä paljon naisia johtunee siitä että miehet eivät halua vaan luopua vallastaan ja johtajat miehinä suosivat miehiä enemmän.

Chilen presidentti sanoi ja lupasi että hänen hallituksessaan on yhtä paljon naisia kuin miehiä ja tämä on mukamas tasa-arvoa. Eikö pätevimmät henkilöt ministerin virkaan pitäisikään hoitaa meriiteillä mitä henkilöltä löytyy kiintiöiden sijaan? Minä väitän että tässä tapauksessa ei meriitit ole olleet tärkein asia vaan sukupuolikiintíö.

Se että johtoasemista ei löydy nykyäänkään vielä paljon naisia johtunee siitä että miehet eivät halua vaan luopua vallastaan ja johtajat miehinä suosivat miehiä enemmän.

Ja mistä löytyy todisteita tälle väitteelle? Kaikkien tutkimustenhan mukaan esim. naisten pienemmät palkat johtuvat siitä että he ovat vähemmän kouluttautuneita, eikä suinkaan sen takia että naisille maksettaisiin samasta työstä vähemmän palkkaa. Jos naiset keskimäärin eivät ole hankkineet yhtä hyvää koulutusta kuin keskivertomies, niin eikös silloin sukupuolikiintiöt ole epäreilua kun kerran toinen yksilö on tehnyt jotakin menestyksensä eteen?

Mutta tämähän onkin feministien todellinen tavoite. Pyritään tasapäistämään kaikki vaikka väkipakolla ja riippumatta siitä että mikä olisi moraalisesti, oikeudenmukaisesti ja kansakunnan kannalta oikein.

Onhan se vähän outoa että näin päätetään sukupuolijakauma hallituksessa mutta mielestäni parempaan suuntaan mentiin tuollakin päätöksellä.
Eihän se tohtorin tutkinto ole kaikki kaikessa.
Missä on se koulu jossa opetellaan johtamaan valtiota?
Ministerin tehtävissä tekee niillä hienoilla papereilla yhtäpaljon kuin ajokortilla auton ajamisessa. Eli itse kortilla ei tee mitään vaan pitää oikeasti osata ajaa. Näin asiat menee myös oikeassa elämässä.
Uskallan väittä että jokainen nainen joka tuonne ministeriksi nimitettiin on takuulla jollakin tasolla pätevä hommaansa. Niin pitkälti kuin poliitokot ikinä voivat olla eli eivät

Vaikka täällä on Trotskyä haukuttu jopa murhaajaksi niin todellisuudessa
hän oli naisasiassakin aikaansa edellä.
Repikää siitäkin sitten haukkuja?

Trotsky took up women's and many other social and cultural issues. He had a repeated theme of equality for the sexes in domestic life before there could be equality for political or economic opportunity. For Trotsky's main body of work see the Trotsky Internet Archive. Send corrections, comments and additions to sryan@marxists.org.

http://www.marxists.org/archive/trotsky ... /index.htm

http://www.marxists.org/archive/trotsky/index.htm

http://www.marxists.org/archive/trotsky/works/index.htm

NeoKonservatiivi
Se että johtoasemista ei löydy nykyäänkään vielä paljon naisia johtunee siitä että miehet eivät halua vaan luopua vallastaan ja johtajat miehinä suosivat miehiä enemmän.

Ja mistä löytyy todisteita tälle väitteelle? Kaikkien tutkimustenhan mukaan esim. naisten pienemmät palkat johtuvat siitä että he ovat vähemmän kouluttautuneita, eikä suinkaan sen takia että naisille maksettaisiin samasta työstä vähemmän palkkaa. Jos naiset keskimäärin eivät ole hankkineet yhtä hyvää koulutusta kuin keskivertomies, niin eikös silloin sukupuolikiintiöt ole epäreilua kun kerran toinen yksilö on tehnyt jotakin menestyksensä eteen?

Esimerkiksi tekniikan alan ihmisistä valtaosa on miehiä. Suomessa insinööreistä 89 % on miehiä, 11 % naisia. Eivätkä nämäkään 11 % välttämättä toimi esim. konetekniikan tms. alalla, vaan ovat yleensä "taiteellisemmin" suuntautuneita ympäristö- yms. alasta kiinnostuneita. Hyvin epätodenäköistä myös on, että nämä 11 % olisivat kaikki pätevämpiä kuin kukaan saman alan miehistä. Jos nyt alettaisiin noudattamaan femakkomaisia sukupuolikiintiöitä, asiat menisivät pahan kerran poskelleen.

Tasa-arvo ei muuta sukupuolten peruseroja miksikään; yhä edelleen miehet ovat luonnostaan parempia teknisissä asioissa ja naiset sosiaalisissa suhteissa. Kuten edellä todettiin, insinööreistä valtaosa on miehiä; mikä mahtaakaan olla sukupuolijakauma sosiaalityöntekijöiden, lastentarhanopettajien yms. keskuudessa?

Yritän siis sanoa, että suutari pysyköön lestissään. Normaali mies on huomattavasti luontevampi valinta esim. puolustusministeriksi, ellei naisehdokas satu omaamaan sotilastaustaa.

NeoKonservatiivi
Cosmic-Fairy
Minusta tämä uutinen kuulostaa hienolta.
Johtoasemiin pitäisi ehdottomasti saada enemmän naisia. Miehillä tuntuu olevan kovasti enemmän taipumusta pyssyleikkeihin ja muuhunkin machoiluun.
Molemmista sukupuolista nimittäin löytyy takuulla tarvittava määrä osaavia ihmisiä.

Minusta se ei kuullosta hienolta. Jos kerran naisia on välttämättä saatava enemmän johtoasemiin niin mikseivät työskentele sen eteen ja kouluttaudu?

Femakot varmaan rääääkyvät naama punaisina, että jos naisia ei ole vähintään se 50% henkilöistä niin silloin on varmaan syrjitty jossakin, vaikka nykytodellisuudessa on selvää että naiset eivät välttämättä kouluttaudu yhtä pitkälle kuin miespuolinen edustaja ja tämän vuoksi ei voi olla täten yhtä pätevä.

Tiedoksi sinulle, että Suomessa naiset ovat jo keskimäärin koulutetumpia kuin miehet.

NeoKonservatiivi
Cosmic-Fairy

Meinaatko siis että Chilen kokoisesta valtiosta ei löydy tarpeeksi päteviä naisia täyttämään 10 ministerin virkaa vaan miehistä löytyisi huomattavasti pätevämmät yksilöt? Tuskin sinne on ketään väkipakolla nimitetty.

Chilen presidentti sanoi ja lupasi että hänen hallituksessaan on yhtä paljon naisia kuin miehiä ja tämä on mukamas tasa-arvoa. Eikö pätevimmät henkilöt ministerin virkaan pitäisikään hoitaa meriiteillä mitä henkilöltä löytyy kiintiöiden sijaan? Minä väitän että tässä tapauksessa ei meriitit ole olleet tärkein asia vaan sukupuolikiintíö.

Se että johtoasemista ei löydy nykyäänkään vielä paljon naisia johtunee siitä että miehet eivät halua vaan luopua vallastaan ja johtajat miehinä suosivat miehiä enemmän.

Ja mistä löytyy todisteita tälle väitteelle? Kaikkien tutkimustenhan mukaan esim. naisten pienemmät palkat johtuvat siitä että he ovat vähemmän kouluttautuneita, eikä suinkaan sen takia että naisille maksettaisiin samasta työstä vähemmän palkkaa. Jos naiset keskimäärin eivät ole hankkineet yhtä hyvää koulutusta kuin keskivertomies, niin eikös silloin sukupuolikiintiöt ole epäreilua kun kerran toinen yksilö on tehnyt jotakin menestyksensä eteen?

Mutta tämähän onkin feministien todellinen tavoite. Pyritään tasapäistämään kaikki vaikka väkipakolla ja riippumatta siitä että mikä olisi moraalisesti, oikeudenmukaisesti ja kansakunnan kannalta oikein.

Lopeta jo paskan jauhanta. Kuten yllä totean, Suomessa naiset ovat jo keskimäärin koulutetumpia kuin miehet. Naisten huonommat palkat johtuvat a) huonommasta palkkatasosta naisvaltaisilla aloilla, b) naisia on enemmän pätkätöissä ja epätyypillisissä työsuhteissa koska työnantajat pelkäävät naisen raskaaksituloa, c) puhtaasta syrjinnästä elikkä ns. lasikatosta.

Kun naiskiintiöitä kritisoidaan, niin taustalla on ajatus, etteihän mistään nyt voi millään löytyä naista joka olisi yhtä pätevä kuin joku tarjolla ollut miesehdokas.

Herätkää ihmiset ja miettikää paljonko sisäänrakennettua sovinismia yhteiskunnassa on vielä jäljellä. Esimerkki: kun näette lihavan nuoren naisen ja keski-ikäisen parrakkaan miehen, ja teille sanotaan että tässä on dosentti Virtanen, niin kumpaan henkilöön katseenne ensiksi kääntyy?

Kyllä naiset osaavat politiikkaa sinä missä miehetkin. Ja jos päätetään että olisi hyvä jos puolet olisi miehiä ja toinen puoli naisia, niin se ei tietenkään tarkoita sitä etä valitaan nainen kuin nainen tai mies kuin mies. Eiköhän sitä katsota kummankin sukupuolen pätevyyteen ensin ennen kuin valitaan.

Ei kukaan niin "tyhmä" ole että valitsisi täysin osaamattomia, oli sitten kysymyksessä mies tai nainen.

Miehet on aina olleet herroja politiikassa. Mutta naiset voi sitä olla myös. Ei nainen sen tyhmempi ole mitä mieskään. Miehet kun päättää yksinään, niin päätökset on silloin miehen aivoilla päätetty. Päätetty siis miehen aivoilla naistenkin asioista. Jotta politiikkaan tarvitaan myös naisten mielipiteitä. Maailmassa on muitakin kuin miehiä.

Jotta ei se Chilen hallitus huonommaksi muutu naisten takia. Turhaa puhetta tuollainen.

Ajatelkaa että Trotsky ymmärsi naisten merkityksen jo yli 80 vuotta
sitten. Kehtaattekin herjata murhaajaksi.
Jos ei henkilön aate kelpaa ei se tarkoita että pitäisi yrittää
saattaa koko henkilö valheellisilla tiedoilla epä-ihmiseksi.

Let us hope that the working women--those of the Communist ranks, in the first place-will support the initiative of the "Paris Commune" factory. As a rule--which has arceptions, of course--

-------------------------------------------------------------------------------------
men who use bad language scorn women, and have no regard for children.
-------------------------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------------------
This does not apply only to the uncultured masses, but also to the advanced and even the so-called responsible elements of the present social order.
-------------------------------------------------------------------------------------
*************************************************************
There is no denying that the old prerevolutionary forms of language are still in use at the present time, six years after October, and are quite the fashion at the "top." When away from town, particularly from Moscow, our dignitaries consider it in a way their duty to use strong language. They evidently think it a means of getting into closer contact with the peasantry.

http://www.marxists.org/archive/trotsky ... _05_16.htm

Merteuil

Lopeta jo paskan jauhanta. Kuten yllä totean, Suomessa naiset ovat jo keskimäärin koulutetumpia kuin miehet. Naisten huonommat palkat johtuvat a) huonommasta palkkatasosta naisvaltaisilla aloilla, b) naisia on enemmän pätkätöissä ja epätyypillisissä työsuhteissa koska työnantajat pelkäävät naisen raskaaksituloa, c) puhtaasta syrjinnästä elikkä ns. lasikatosta.

Missä mielen paremmin koulutettuja? Taiteellisilla aloilla joissa on muutenkin pienemmät palkat? Anna jokin tilasto joka tukee tunnepohjaista väitettäsi.

"a" kohtaan nainen pystyy itse henkilökohtaisesti vaikuttamaan omalla halukkuudellaan ja kyvyllään kouluttautua joko korkeampaan asemaan tai valitessaan ehkä enemmän miehille suositumman ammatin. Suomessa on nääs ilmainen koulutus, johon jokaisella on oikeus. Pätkätyöt ei ole mikään tekosyy, koska samaa joutuu tekemään myös miehet.

"b" tapaus on jossakin määrin valitettava asia mutta luonto on määrännyt että vain nainen voi synnyttää ja hänen on toimittava äitinä. Sitä paitsi Suomessa on vaikka minkälaisia etuja suotu äidiksi tulevalle naiselle lainvoimin joten tämä pienoinen epäkohta kompensoituu nätisti tällä tavalla.

"c" Mitä on tämä puhdas syrjintä ja kuinka yleistä se on? Itse en ole nähnyt ainuttakaan tutkittua tilastoa, jossa syrjiminen olisi ratkaiseva syy koulutuksen puutteen tai pätemättömyyden sijaan.

Kun naiskiintiöitä kritisoidaan, niin taustalla on ajatus, etteihän mistään nyt voi millään löytyä naista joka olisi yhtä pätevä kuin joku tarjolla ollut miesehdokas.

No siltähän tämä alkaa pikkuhiljaa vaikuttamaan, kun perustellaan sukupuolikiintiöitä tasa-arvolla mutta ei pystytä millään perustelemaan että minkä takia ei yksinkertaisesti valita meriiteillä, kuten aidosti tasa-arvoisessa yhteisössä tulisi tehdä.

Herätkää ihmiset ja miettikää paljonko sisäänrakennettua sovinismia yhteiskunnassa on vielä jäljellä. Esimerkki: kun näette lihavan nuoren naisen ja keski-ikäisen parrakkaan miehen, ja teille sanotaan että tässä on dosentti Virtanen, niin kumpaan henkilöön katseenne ensiksi kääntyy?

Analogiasi on niin täynnä reikiä kuin reikäjuustossa voisi reikiä konsanaan olla.

Luultavasti vanhempi ihminen on dosentti, koska hän on iäkkäämpi eikä dosentiksi päästä ihan nuorina vaikka nainen olisi kuinkakin lahjakas yksilö. Sen lisäksi tietyn tyyppisillä ihmisillä on tapana pukeutua tietyllä tavalla eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Jos kadulla tulee vastaan roikkuviin vaatteisiin pukeutunut henkilö sekä mustat farkut ja maiharit omaavat kaljupäinen henkilö pilottitakilla, niin kumpi näistä on todennäköisemmin hoppari?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat