Energian säästö jopa 40 ydinvoimalaa.

Seuraa 
Viestejä29
Liittynyt18.1.2008

Mielenkiintoinen artikkeli lämmöneristyksen merkityksestä Espanjassa. Juttu löytyy kokonaisuudessaan espanja-info-net julkaisusta

------------------------------------------------

27.04.2011 22:53 Mia Konu
Rakennusopin professori, arkkitehti Unto Siikanen laskeskeli huvikseen, paljonko Espanjassa säästyisi energiaa, mikäli asuinrakennusten katot eristettäisiin selluvillalla eli puhallettavalla tai levymäisellä puukuitulämmöneristeellä. Yllätys oli suuri, kun tulosten mukaan säästö vastaisi maan kaikkien ydinvoimaloiden tuottamaa energiamäärää.

Suuressa osassa Espanjan taloista ei ole eristystä yläpohjassa tai katossa lainkaan. Asuinrakennusten heikosta lämmöneristyksestä johtuen sisäpuolten pintalämpötilat ovat kesällä korkeat ja talvella matalat. Alhaiset pintalämpötilat taas aiheuttavat etenkin talvella ilman korkean kosteuspitoisuuden, mikä voi johtaa homekasvuston esiintymiseen rakenteissa.

Kansantalouden kannalta merkittävin seuraus on kuitenkin valtava energiankulutus – talvella lämmitettäessä ja kesällä ilmaa viilennettäessä.”Yhden asteen jäähdytys vaatii lähes kolminkertaisen määrän energiaa asteen verran lämmittämiseen verrattuna”, rakennusopin professori Siikanen huomauttaa. Mies on sitä mieltä, että pienillä kustannuksilla on Espanjan kodeissa saavutettavissa sama asumisviihtyvyys kuin Suomessa.

Euroopan komissio hyväksyi syksyllä 2002 direktiivin, jonka mukaan rakennusten energiankulutusta on leikattava kaikissa jäsenmaissa 22 %. ”Tämä idea pitäisi saada ajettua Espanjaan ylhäältä alaspäin, että se saataisiin kunnolla läpi. Energiansäästö olisi valtava eristettäessä talot kunnolla!”

-----------------------------------------------

Tarkempia lukuja ei ole, mtta mutu-tuntumalta koko etelä- ja keskieuroopan lämmöneristämisen parantaminen säästäisi varmaankin 40 ydinvoimalan tarpeen.

Ja suomalaisten kannalta sillä olisi merkittävä työllistävä vaikutus selluvillan tuotannossa.

vidi-vici-veni

Sivut

Kommentit (38)

Vierailija

Kiitos Mahoton artikkelista. Kyse on maailmanlaajuisesti aika isosta alueesta, eli käytännössä lähes koko sub-trooppisesta vyöhykkeestä, jossa on tavisin kylmä(1-3kk) ja kesäisin liian kuuma(3-6kk). Käytänössä siellä tarvittaisiin kunnollinen lämpöeristys siis vähintään puoli vuotta, ehkä jopa 10kk. Tuossa olisi kilowatteja tarjolla puoleen hintaan.

Vierailija
yozemite
Paljonkohan tuo tekisi kivihiilivoimaloina?

Riippuu yksikkökoosta. Hiilivoimaloita on eri kokoisia.

Kuten on ydinvoimaloitakin.

Vierailija

[quote="Veikko Hiilivoimaloita on eri kokoisia.

Kuten on ydinvoimaloitakin.[/quote]

Niin aina. Mutta kun kysyttiin voimalamäärää, eikä tehoa.

pmk
Seuraa 
Viestejä1855
Liittynyt1.1.2010
Veikko
yozemite
Paljonkohan tuo tekisi kivihiilivoimaloina?

Riippuu yksikkökoosta. Hiilivoimaloita on eri kokoisia.

Kuten on ydinvoimaloitakin.

Jos käytetään referenssinä Inkoon 4 x 250 MW(e) hiilivoimayksiköitä, yksi Loviisan ydinyksikkö vastaisi paria Inkoon yksikköä tai yksi Eurajoen yksikkö vastaisi kolmea Inkon yksikköä.

Ennen kuin tästä tehdään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, on huomattava, että kaupungin yhteyteen rakennettavan hiilarin hukkatehosta osa voidaan käyttää kaukolämpönä.

Ei se hukkatehoa ole, vaan lämpötehoa.

Kivihiili palaa, ja maailma pelastuu. Väitää cityvihreät.

Vierailija

Englannissa jäi kiinni kopla joka eristi yläpohjia rivareissa niin että asensivat jotain ensimmäiseen, siirsivät villat sieltä seuraavaan, joka sattui työn tilaamaan. Jäivät kiinni kun yksi emäntä uteliaisuuttan kurkkasi millaista se villa siellä on. Englannin ilmaston huomioiden, se olisi ehkä tuplasti tuottoisampi kohde eristää.
Tuplaikkunakauppiaat on siellä yleinen naurunaihe. Yläpohjan eristää selluvillalla vaikkapa pari lasta, joten pelkkää asennevammaa on.

T-Bolt
Seuraa 
Viestejä3602
Liittynyt6.5.2009
mahoton
Mielenkiintoinen artikkeli lämmöneristyksen merkityksestä Espanjassa. Juttu löytyy kokonaisuudessaan espanja-info-net julkaisusta

------------------------------------------------

27.04.2011 22:53 Mia Konu
Rakennusopin professori, arkkitehti Unto Siikanen laskeskeli huvikseen, paljonko Espanjassa säästyisi energiaa, mikäli asuinrakennusten katot eristettäisiin selluvillalla eli puhallettavalla tai levymäisellä puukuitulämmöneristeellä. Yllätys oli suuri, kun tulosten mukaan säästö vastaisi maan kaikkien ydinvoimaloiden tuottamaa energiamäärää.

Suuressa osassa Espanjan taloista ei ole eristystä yläpohjassa tai katossa lainkaan. Asuinrakennusten heikosta lämmöneristyksestä johtuen sisäpuolten pintalämpötilat ovat kesällä korkeat ja talvella matalat. Alhaiset pintalämpötilat taas aiheuttavat etenkin talvella ilman korkean kosteuspitoisuuden, mikä voi johtaa homekasvuston esiintymiseen rakenteissa.

Kansantalouden kannalta merkittävin seuraus on kuitenkin valtava energiankulutus – talvella lämmitettäessä ja kesällä ilmaa viilennettäessä.”Yhden asteen jäähdytys vaatii lähes kolminkertaisen määrän energiaa asteen verran lämmittämiseen verrattuna”, rakennusopin professori Siikanen huomauttaa. Mies on sitä mieltä, että pienillä kustannuksilla on Espanjan kodeissa saavutettavissa sama asumisviihtyvyys kuin Suomessa.

Euroopan komissio hyväksyi syksyllä 2002 direktiivin, jonka mukaan rakennusten energiankulutusta on leikattava kaikissa jäsenmaissa 22 %. ”Tämä idea pitäisi saada ajettua Espanjaan ylhäältä alaspäin, että se saataisiin kunnolla läpi. Energiansäästö olisi valtava eristettäessä talot kunnolla!”

-----------------------------------------------

Tarkempia lukuja ei ole, mtta mutu-tuntumalta koko etelä- ja keskieuroopan lämmöneristämisen parantaminen säästäisi varmaankin 40 ydinvoimalan tarpeen.

Ja suomalaisten kannalta sillä olisi merkittävä työllistävä vaikutus selluvillan tuotannossa.

Espanjan ydinvoimalat tuottavat 20% maan sähköstä:

http://en.wikipedia.org/wiki/Nuclear_power_in_Spain

Kotitaloudet kuluttavat 14 % Espanjan energiankulutuksesta.

Jos ajatellaan että espanjalaiset ainoastaan lämmittävät talojaan eivätkä käytä energiaa kodinkoneisiin tai valaistukseen, sekä että eristyksen jälkeen taloja ei tarvitsisi lainkaan lämmittää tai viilentää, Siikanen voisi olla oikeassa.

Too many protest singers, not enough protest songs...

-----------------------------------------------------------

Tuskinpa tuossa 14% on mukana öljy, omat aurinkosähköpaneelit ja puulämmitys.

Viilentämisen kolminkertaisesta sähkönkulutuksesta oma ilmalämpöpumppuni väittää, että viilentäminen kuluttaisi hiukan vähemmän energiaa kuin lämmittäminen!!

Tietää on oikeassa, asennevamma varmaankin on suurin este energiansäästöön.

Inkoon hiilivoimala kuluttaa tunnissa 300 tonnia kivihiiltä toimiessaan täydellä teholla. Asiasta kiinnostunut voisi laskeskella, montako laivalastillista kivihiiltä esim. vuodessa
jouduttaisiin Inkooseen rahtaamaan, jos se olisi koko ajan käytössä.

Tässä oikea osoite alkuperäiseen juttuun http://www.espanja-info.net/

Tuo 14 % (joissain lähteissä 15 %) käsittää kaikki energianlähteet.

Tuossa on lähde jonka mukaan 40% Espanjan kotitalouksien käyttämästä energiasta kuluu lämmitykseen, 25 % käyttöveden lämmitykseen ja loput sähkölaitteisiin yms. mukaanlukien ilmastointi.

http://eeg.tuwien.ac.at/eeg.tuwien.ac.a ... f/WER1.pdf

Tuo Siikasen väite vaikuttaa aika hatusta tempaistulta. Mitään laskelmia ei esitetä tueksi.

Too many protest singers, not enough protest songs...

Vierailija

No onhan tuossa Siikasella selkeästi liioittelua, mutta lopulta kuitenkin olisi kyse aika isoista säästöistä. Ja energiatehokkuudesta saisi ilmeisesti lisää vielä napsastua teollisuuden puolelta.

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009

Eiköhän energiankulutus saataisin murto-osaan, jos vain oikeasti halutaan. Jostain syystä ihmiset haluaa matkustaa lentokoneella, ostaa roskaa, asua omakotitaloissa ja muuta vastaavaa. Energiankulutuksen laskeminen ei ole mikään ongelma, asenne taas on.

Uskaltaisin väittää, että ilman merkittävää elintason laskua me voisimme kuluttaa vain 10% nykyisestä ilman teknisiä ongelmia. Käytännössä se ei käy, koska silloin astuttaisiin ns. liian monen ihmisen varpaille.

Vierailija
Tuppu L 2.0
Uskaltaisin väittää, että ilman merkittävää elintason laskua me voisimme kuluttaa vain 10% nykyisestä ilman teknisiä ongelmia.

Katso ylen areenalta sen japanilaisen (Hirosimasta) kotoisin olleen mutta jenkkilässä syntyneen, joka asutettiin parinkymmenetuhannen kanssa aavikolle keskitysleiriin ja lopulta vietiin laittomasti kansalaisuus ja eli nyt vanhuksena kadulla maalaillen tauluja elääkseen ja toteuttaen pakkomielteitään toistaa kokemiaan kauhuja. Kadulla eläminen sisältää jatkuvan uhkan ja harvan tukeaan tarjoavan ihmisen ja roskikset, joista saa ruokaa. Hän eli sillä 10% muiden tuhlauksesta. Jos kaikki ajetaan samaan, se on kuolemaksi. KOkeile teoriaasi itse.

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009

Tarkoitinkin, että koko yhteiskunta rakennettaisiin energiatehokkaaksi. Esimerkiksi asumisesta voitaisiin periaatteessa lähes poistaa koko lämmityksen energiahukka nykytekniikalla, ilman että se olisi edes hirvittävän kallista. Aivan hyvin talojen seiniin voisi lyödä puoli metriä uretaania, jos vain haluttaisiin. Samoin talot kestäisi tuhansia vuosia, jos vain oikeasti haluttaisiin. Ylipäätänsä teollisuudesta voisi poistaa suurimman osan, ilman että kukaan kärsisi. Paljon vain tuotetaan rahan takia, ilman että olisi oikeaa tarvetta. Ongelma vain on, että ihmiset tykkää kuluttaa, ainakin niin uskotellaan.

Vierailija

Yli 10 vuotta latinalaista Amerikkaa ja eteläistä Eurooppa kierrelleenä voin sanoa, että nämä latinot eivät tiedä (tai välitä) energiansäästöstä yhtään mitään. Talot on rakennettu niin, että lämpötila on sisällä käytännössä sama kuin ulkona. Kesällä parhaimmillaan (pahimmillaan?) yli 40 astetta ja talvella voi joinain aamuina olla nurmikko valkoisena. Aika pienellä rakentamisen kokonaiskustannusten kasvattamisella taloista saisi huomattavasti mukavampia ja kustannusten kasvu säästyisi parissa vuodessa. Mutta kun täällä eletään kädestä suuhun välittämättä huomisesta, niin sähköä ja kaasua tuhlataan aivan käsittämättömästi. Kesällä ilmastointiin ja "talvella" lämmittämiseen.
Tämänhetkinen työni liittyy kalusteisiin ja huonekaluihin ja olen jatkuvassa yhteydessä arkkitehtien ja rakentajien kanssa. He kyllä ymmärtävät, kun ihmettelen ääneen paikallisia tapoja, mutta kertovat, että asiakkaille sillä ei ole merkitystä. Jos he tekisivät parempia = ehkä 10% kalliimpia taloja, ei niitä kukaan ostaisi. Tämänhetkiseen talooni laitoin jo ennen sisäänmuuttamista tuplaikkunat, puuovet ja lattialämmityksen ja kaikki ihmettelevät, kuinka lämmin/viileä ja lisäksi äänetön taloni on. Paljon olisi vielä parannettavaa, esim. katton eristys. Kesällä, kun mittari näyttää 40 astetta, ei ilmastoinnista paljoa ole hyötyä, kun peltikatto on niin kuuma, että siihen ei voi koskea. Yksinkertainen laudoitus sen alapuolella ei paljoa auta. Kaksi isoa kylmälaitetta huutavat punaisina ja lämpötila laskee ehkä pari astetta. Ja sähköä kuluu hirvittävästi. Juuri pari päivää sitten lähetin rakennusalan kaverilleni sinne Suomeen meilin, kuinka hänellä riittäisi ihmettelemistä täällä.
Vaikka en ole alan varsinainen ammattilainen, niin olen kuitenkin aivan varma, että näiden ko. leveysateiden rakentamiskulttuuria edes hiukan muuttamalla säästettäisiin todella suuria summia. Mutta minkäs teet. Isoisien rakennustavat periytyvät pojanpojille ja mikään ei muutu...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat