Suomen talouden ongelmia ja ratkaisuja niihin

Seuraa 
Viestejä5000
Liittynyt21.6.2009

Suomessa on asiat menossa huonoon suuntaan. Eräs syy on ongelmakohtien piilottelu ja ratkaisujen lykkääminen.

Maassamme on käytännössä noin 500 000 ihmistä työvoimareservissä - jos vain paikka aukeaisi? Työelämässä olevat uupuvat ja ulkopuolella olevat masentuvat. Mikä olisi ratkaisu?

Monet istuvat tiukasti vakinaisissa töissään jotka he onnistuivat hankkimaan ehkä vuosikymmeniä sitten. Pätevämpiä ja innokkaampia on toimettomina tai osaamistaan vastaamattomissa töissä. Joillakin aloilla palkat ovat huippuluokkaa kiristykseen verrattavan ay-toiminnan ansiosta. Vähemmän onnekkaat kärvistelevät Kelan tukien voimalla.

Kysymyksessä on kansallinen ja kansantaloudellinen onnettomuus, johon on olemassa ratkaisu. Muutetaan KAIKKI työsopimukset määräaikaisiksi, enintään 6kk pituisiksi!

Mitä tapahtuu silloin? Yhdenkään työnantajan ei tarvitse pelätä työntekijän palkkaamista, kyseessä on enintään 6kk kestävä virhe. Kaikki työtehtävät ovat avoimessa hakukilpailussa puolivuosittain, työnhaku on kannattavaa, onnistuminen todennäköisempää ja työmahdollisuuksia aukenee kaiken aikaa runsaasti.

Työttömyysjaksoista tulee lyhyempiä mutta ne koskettavat useampia eli jakaantuvat tasaisemmin. Käytännössä jokainen etsiytyy työhön jossa on kilpailukykyinen. Kynnys vaihtaa työtä laskee koska työttömän asema muuttuu, heistä tulee todellinen liikkuva voimavara.

Huonona puolena on epävarmuuden lisääntyminen joka saattaa aiheuttaa asuntokaupan kääntymistä vuokra-asumisen suuntaan. Käytännössä asuntojen hinnat laskisivat, kuten vuokratkin. Asunnoilla keinottelu vähenisi hintojen jatkuvan nousun jäähtyessä.

Halventuvien vuokrien ansiosta rahaa jäisi kulutukseen enemmän ja palvelusektori alkaisi tarjota enemmän työmahdollisuuksia. Näin häviäjäksi jäisi oikeastaan vain pankkisektori joka joutuisi etsimään uusia markkinoita entisille jättimäisille asunto- ja kulutusluottorahoilleen.

Työllisyysaste nousisi ja pätevimpien valikoituminen mieluisiinsa tehtäviin nostaisi tehokkuutta ja tuottavuutta. Kansantalous kasvaisi, verorasitus laskisi, sosiaalimenot ja asumistuet vähenisivät, valtionvelka pienenisi ja dynaamisuus yhteiskunnassa nousisi uudelle tasolle.

Työelämää jaksottaisivat lyhyet työttömyyspätkät, jotka joillekin voisivat olla jopa toivottu hengähdystauko ja mahdollisuus kokeilla jotakin uutta. Avoimia paikkojahan on koko ajan runsaasti. Moniosaaminen lisääntyisi ja työvoima siirtyisi nopeasti korkean tuottavuuden aloille.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Sivut

Kommentit (87)

ID10T
Seuraa 
Viestejä1669
Liittynyt3.10.2007

Kaikkiin töihin ei kunnolla opi noin lyhyessä ajassa, ellei omaa aikaisempaa kokemusta vastaaavista töistä. Näinollen vastavalmistuneet tai vähän työkokemusta omaavat eivät koskaan pääsisi vaativampiin ammatteihin.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Tämä ketju ei tule saamaan menestystä.

Suurinta osaa tämän palstan kirjoittajista ei kiinnosta talouden järkeistäminen,talouden ongelmien ratkaisut eikä julkisten menojen säästäminen,vaan enemmänkin erilaiset ideoinnit miten veroja saataisiin kerättyä enemmän ja keksittyä lisää rahareikiä julkiseen talouteen.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5000
Liittynyt21.6.2009
ID10T
Kaikkiin töihin ei kunnolla opi noin lyhyessä ajassa, ellei omaa aikaisempaa kokemusta vastaaavista töistä. Näinollen vastavalmistuneet tai vähän työkokemusta omaavat eivät koskaan pääsisi vaativampiin ammatteihin.

Mitenkäs sitä ammattitaitoa tulee jos uusia ei koskaan oteta?

Yleinen mielipide on aina väärässä.

ID10T
Seuraa 
Viestejä1669
Liittynyt3.10.2007
ROOSTER
ID10T
Kaikkiin töihin ei kunnolla opi noin lyhyessä ajassa, ellei omaa aikaisempaa kokemusta vastaaavista töistä. Näinollen vastavalmistuneet tai vähän työkokemusta omaavat eivät koskaan pääsisi vaativampiin ammatteihin.

Mitenkäs sitä ammattitaitoa tulee jos uusia ei koskaan oteta?

Kyse onkin siitä, kuka palkaa ihmisen puoleksi vuodeksi töihin, jos puolet ajasta on vajaatehoista opettelua? Kaikki työ ei ole Alepan kassalla olemista.

Ammattitaitoa kerrytetään olemalla työssä. Kun uusia työntekijöitä tarvitaan toiminnan laajenemisen, uudistumisen tai nykyisten työntekijöiden eläköitymisen takia on tarve ottaa uusi koulutettu henkilö pätevöitymään tehtäväänsä.

On erittäin lyhytnäköistä politiikkaa kuvitella pystyvänsä kilpailemaan ammattitaitoisista työntekijöistä, jollei ole halua eikä valmiutta edes perehdyttää työntekijöitä. Näin ei voi erityisestikään toimia alalla jossa vaaditaan spesiaalia ammattitaitoa.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Vierailija
Työllisyysaste nousisi ja pätevimpien valikoituminen mieluisiinsa tehtäviin nostaisi tehokkuutta ja tuottavuutta. Kansantalous kasvaisi, verorasitus laskisi, sosiaalimenot ja asumistuet vähenisivät, valtionvelka pienenisi ja dynaamisuus yhteiskunnassa nousisi uudelle tasolle.
Tuo kyllä vaatisi että kaikki olisimme aikamoisia moniosaajia, olet 6kk jossain työssä, ja sitten työttömänä x-kuukautta. taas 6kk jossain toisessa hommassa jne. ja pitäisi muka vielä olla pätevä että tuottavuus nousisi,jepjep... vaikka unohdettais kaikki muut asiat mitkä tekee ton hölmöläis touhuksi, niin miten toi niihin nyt kouluttamattomiin pitkäaikastyöttömiin vaikuttaisi, jos kerran joka alalle valikoituisi osaajat. Nää osaaja vaihtelis sitte keskenään työpaikkoja puolivuosittain keskenään, ja se hyöty oli mikä? ainakin helvetisti paperisotaa lisää kynämiehille.

Vierailija
ROOSTER
Pätevämpiä ja innokkaampia on toimettomina tai osaamistaan vastaamattomissa töissä. Joillakin aloilla palkat ovat huippuluokkaa kiristykseen verrattavan ay-toiminnan ansiosta. Vähemmän onnekkaat kärvistelevät Kelan tukien voimalla.

Kysymyksessä on kansallinen ja kansantaloudellinen onnettomuus, johon on olemassa ratkaisu. Muutetaan KAIKKI työsopimukset määräaikaisiksi, enintään 6kk pituisiksi!

Mitä tapahtuu silloin? Yhdenkään työnantajan ei tarvitse pelätä työntekijän palkkaamista, kyseessä on enintään 6kk kestävä virhe. Kaikki työtehtävät ovat avoimessa hakukilpailussa puolivuosittain, työnhaku on kannattavaa, onnistuminen todennäköisempää ja työmahdollisuuksia aukenee kaiken aikaa runsaasti.

1. Millä perusteella työttömät tai osaamistaan vastaamattomissa töissä olijat olisivat muka pätevämpiä kuin vaativammissa töissä nyt olevat?

2. Millä perusteella AY-liike on muka kiristänyt jäsenilleen huippupalkkoja? Ensinnäkän Suomessa ei rivityöntekijöille missään makseta huippupalkkoja verrattuna OECD-maissa vastaavissa tehtävissä oleville ja toisekseen palkoissakin toimii kysynnän ja tarjonnan laki.

3. Miten niin jotkut ovat "vähemmän onnekkaita"? Olisivat opiskelleet ja kehittäneet itseään määrätietoisesti biletyksen sijaan. Tätä ei tietenkään voi kaikkiin yleistää, mutta hyvin monilla syräytyneillä on peruskoulun yläasteelle ns. "mennyt lujaa", kun olisi pitänyt keskittyä opiskeluun.

4. Kaikkien työsoppareiden muuttaminen määräaikaisiksi on hulluinta, mitä olen tänään kuullut. Yhteiskunta kävisi koko ajan puoliteholla ja yritysten byrokratiakulut kasvaisivat tähtitieteellisiin summiin kun koko ajan pitäisi olla työnhakijoita haastattelemassa.

RaahenTiikeri
Seuraa 
Viestejä973
Liittynyt18.2.2009

suhdanneherkkä teollisuus(paperi,teknologia,metalli ym)pomppuuttaisi vuosikymmeniä töissä olemiseen tottuneita.Hiljaisimpina aikoina vähemmällä porukalla kärvisteltäisiin ne vähät tilaukset,säännölliseen palkkaan tottuneet kärvistelisivät kotona laskujensa kanssa ja miettisivät,että noinkohan pääsee seuraavalle "puolivuotisjaksolle" töihin,jonka on 30 vuodessa työtä tekemällä oppinut ainoaksi ammatikseen.

ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5000
Liittynyt21.6.2009
kopernikustako
Tuo kyllä vaatisi että kaikki olisimme aikamoisia moniosaajia, olet 6kk jossain työssä, ja sitten työttömänä x-kuukautta. taas 6kk jossain toisessa hommassa jne. ja pitäisi muka vielä olla pätevä että tuottavuus nousisi,jepjep...

Nykyaika vaatii jo moniosaamista ja siihen satsataan työpaikoillakin, turhaa touhuako? Pätkätyö, työttömyyspätkät ja tuottavuusvaatimukset ovat jo tuttuja varmaan miljoonalle suomalaiselle. jepjep

kopernikustako

vaikka unohdettais kaikki muut asiat mitkä tekee ton hölmöläis touhuksi, niin miten toi niihin nyt kouluttamattomiin pitkäaikastyöttömiin vaikuttaisi, jos kerran joka alalle valikoituisi osaajat.

Koska työpaikkoja avautuisi hakuun jatkuvasti suuria määriä, olisi onnistumisen mahdollisuus työnhaussa huomattavasti suurempi kuin nykyisin. Kouluttamattomien tilanne on vaikea, mutta avautuvien työmahdollisuuksien isompi määrä ei ainakaan vähennä heidän työllistymismahdollisuuksiaan.

kopernikustako

Nää osaaja vaihtelis sitte keskenään työpaikkoja puolivuosittain keskenään, ja se hyöty oli mikä? ainakin helvetisti paperisotaa lisää kynämiehille.

Mikään ei tietenkään estäisi työnantajaa halutessaan palkkaamaan entistä osaajaa uudelleen 6kk jaksolle halutessaan. Moni työntekijä voisi olla positiivisesti yllättynyt uudesta työmaastaan. Moni haluaisi vaihtaa muttei uskalla, muuta kuin pakon edessä - vaihtelu virkistää.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Vierailija

kopernikustako kirjoitti:

Eli käytännössä ainoa muutos nykyiseen olisi että työnantaja voisi potkia työntekijän halutessaan pihalle 6kk päästä ilman perusteita ja sanktioita. tässä kyllä nyt luodaan enemmän ongelmia kun ratkotaan.
_________________

ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5000
Liittynyt21.6.2009
Carloz

1. Millä perusteella työttömät tai osaamistaan vastaamattomissa töissä olijat olisivat muka pätevämpiä kuin vaativammissa töissä nyt olevat?

Luuletko tosiaan, että työpaikkasi mennessä avoimeen hakuun ei sinua parempaa löytyisi?

Carloz

2. Millä perusteella AY-liike on muka kiristänyt jäsenilleen huippupalkkoja? Ensinnäkän Suomessa ei rivityöntekijöille missään makseta huippupalkkoja verrattuna OECD-maissa vastaavissa tehtävissä oleville ja toisekseen palkoissakin toimii kysynnän ja tarjonnan laki.

Lienee tunnettu tosiasia, että esim. paperitehtailla palkat ovat melkoisen paljon parempia kuin muissa tehdasympäristöissä sen takia, että koneiden pysäyttämisellä uhkailu on tuottanut tulosta. Palkat ovat kuitenkin pieni osa pääomavaltaisessa teollisuudessa.

Ehdotatko tosiaan, että paperimiesten palkkoja laskettaisiin nyt rajusti koska heitä on paljon työttömänä tehtaiden lopettamisen takia ja on ylitarjontaa työvoimasta?

Carloz

3. Miten niin jotkut ovat "vähemmän onnekkaita"? Olisivat opiskelleet ja kehittäneet itseään määrätietoisesti biletyksen sijaan. Tätä ei tietenkään voi kaikkiin yleistää, mutta hyvin monilla syräytyneillä on peruskoulun yläasteelle ns. "mennyt lujaa", kun olisi pitänyt keskittyä opiskeluun.

Sinun näkemyksesi työttömyyden syistä on kovin omituinen. En usko, että opiskelijabileisiin osallistuminen on tuntematonta uraputkessa sujuttelevillekaan. Syrjäytynyt on eri asia kuin työtön.

Carloz

4. Kaikkien työsoppareiden muuttaminen määräaikaisiksi on hulluinta, mitä olen tänään kuullut. Yhteiskunta kävisi koko ajan puoliteholla ja yritysten byrokratiakulut kasvaisivat tähtitieteellisiin summiin kun koko ajan pitäisi olla työnhakijoita haastattelemassa.

Näinhän mm. lähes koko Suomen terveydenhuoltosektori toimii tällä hetkellä, ja moni muu ala. Eikös olekin outoa?

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Vierailija
kopernikustako kirjoitti:
vaikka unohdettais kaikki muut asiat mitkä tekee ton hölmöläis touhuksi, niin miten toi niihin nyt kouluttamattomiin pitkäaikastyöttömiin vaikuttaisi, jos kerran joka alalle valikoituisi osaajat.

Koska työpaikkoja avautuisi hakuun jatkuvasti suuria määriä, olisi onnistumisen mahdollisuus työnhaussa huomattavasti suurempi kuin nykyisin. Kouluttamattomien tilanne on vaikea, mutta avautuvien työmahdollisuuksien isompi määrä ei ainakaan vähennä heidän työllistymismahdollisuuksiaan.

Siihen osaan työttömistä, kouluttamattomat, syrjäytyneet, alkoholistit,sekakäyttäjät jotka eivät edes halua työllistyä, ja joita on kyllä jonkin verran(ei ole mulla tilastoa tähän,eikä sellaista olisi edes mahdollista tehdä,ainakaan paikkaansapitävää), ei homma vaikuttaisi pätkääkään. entä harmaa talous/pimeä työvoima, ei sekään ongelma poistuisi työsuhteita lyhentämällä.

ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5000
Liittynyt21.6.2009
kopernikustako

kopernikustako kirjoitti:
Nää osaaja vaihtelis sitte keskenään työpaikkoja puolivuosittain keskenään, ja se hyöty oli mikä? ainakin helvetisti paperisotaa lisää kynämiehille.

Mikään ei tietenkään estäisi työnantajaa halutessaan palkkaamaan entistä osaajaa uudelleen 6kk jaksolle halutessaan. Moni työntekijä voisi olla positiivisesti yllättynyt uudesta työmaastaan. Moni haluaisi vaihtaa muttei uskalla, muuta kuin pakon edessä - vaihtelu virkistää.

Eli käytännössä ainoa muutos nykyiseen olisi että työnantaja voisi potkia työntekijän halutessaan pihalle 6kk päästä ilman perusteita ja sanktioita. tässä kyllä nyt luodaan enemmän ongelmia kun ratkotaan.
_________________

Jos työ on tehtävä niin sille tarvitaan tekijä. Miksi oletetaan, että työpaikan vaihto olisi ongelma? Sehän on hetkellinen ongelma vain sille, joka menettää työpaikkansa siksi ettei ole siihen sopivin, ja hän joutuu etsimään itselleen uuden sopivamman.

Tilalle tulijalle se saattaa olla paikka jossa hän voi vihdoinkin näyttää kykynsä, ja suhtautuminen on ehkä hieman erilaista kuin leipääntyneen edeltäjänsä.

Minkä takia jotakuta pitäisi pitää työssään esim. 30vuotta vain sen vuoksi, että on siihen joskus ollut sopivin? Ehkä hän on muuttunut/kehittynyt ja on tehokkaampi/parempi jossain muussa työssä. Näitä työtehtäviinsä väsyneitä kehityksen tulppia on kyllä sangen huomattavat määrät työmailla.

Kaikille olisi pieni rotaatio joskus paikallaan. Miksi vain työttömien pitäisi kilpailla työpaikoista? Järjestetäänhän seipäänheiton mm. kisatkin joka vuosi eikä palkita Pauli Nevalaa aina vaan uudestaan.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5000
Liittynyt21.6.2009
kopernikustako
kopernikustako kirjoitti:
vaikka unohdettais kaikki muut asiat mitkä tekee ton hölmöläis touhuksi, niin miten toi niihin nyt kouluttamattomiin pitkäaikastyöttömiin vaikuttaisi, jos kerran joka alalle valikoituisi osaajat.

Koska työpaikkoja avautuisi hakuun jatkuvasti suuria määriä, olisi onnistumisen mahdollisuus työnhaussa huomattavasti suurempi kuin nykyisin. Kouluttamattomien tilanne on vaikea, mutta avautuvien työmahdollisuuksien isompi määrä ei ainakaan vähennä heidän työllistymismahdollisuuksiaan.

Siihen osaan työttömistä, kouluttamattomat, syrjäytyneet, alkoholistit,sekakäyttäjät jotka eivät edes halua työllistyä, ja joita on kyllä jonkin verran(ei ole mulla tilastoa tähän,eikä sellaista olisi edes mahdollista tehdä,ainakaan paikkaansapitävää), ei homma vaikuttaisi pätkääkään. entä harmaa talous/pimeä työvoima, ei sekään ongelma poistuisi työsuhteita lyhentämällä.

Hauskaa, että löysit lisäongelmia kun sain jo nämä edelliset ratkaistua.

En ole vielä miettinyt miten työllistetään syrjäytyneet, alkoholistit,sekakäyttäjät jotka eivät edes halua työllistyä , enkä ole vielä miettinyt edes harmaan talouden ratkaisumallia, mutta eipä taida olla muillakaan juuri mitään konkreettisia ratkaisumalleja, ei edes korkeimmilla hallitustasoilla. Odota nyt vähän aikaa, että saadaan tämä aloitukseni asia puitua - jatketaan sitten näillä muilla, jookosta?

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Vierailija

Eivät ne työpaikat siitä maagisesti lisääntyisi vaikka niitä alettaisiin kierrättämään tasaisemmin.

Ongelmat ovat rakenteellisia ja jo niin pahaksi eskaloituneita että yksinkertaisia ratkaisuja on enää turha toivoa. Nykyisessä velkojen verkossa julkinen puoli niin kuntien kuin valtionkin osalta kyntää syvällä velkasuossa ja sama pätee yksityiseen puoleen niin kuluttajien kuin yritystenkin osalta.

Ei ole olemassa mitään toimenpidettä millä tuleva esintason yleinen lasku voitaisiin estää.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat