Kommentteja eduskuntapuolueista

Seuraa 
Viestejä1285
Liittynyt2.7.2005

Kansallinen Kokoomus

Väittää olevansa markkinahenkinen puolue. Viime tapahtumien valossa tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa. Ilmeisesti käsite ”vastuullinen markkinatalous” tarkoittaa sitä, että vastuun kehnosti toimivista suuryrityksistä ottavat veronmaksajat.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Puolueen linja on sen verran epämääräinen, että tähän on vaikea tarttua. Kyseessä näyttäisi olevan jonkinlainen keski-ikäisten, suhteellisen hyväpalkkaisten työläisten puolue. Muuten linja edustanee jonkinlaista vasemmistokonservatiivista pysähtyneisyyttä. Äänestäjät vaikuttaisivat olevan samaa mieltä.

Perussuomalaiset

Tämä on kasvattanut suosiotaan viime aikoina. Tästä saanemme kiittää muiden puolueiden sanoinkuvaamatonta surkeutta. Hyvää on realistinen EU-politiikka ja rohkeus vastustaa islamiliasta fundamentalismia. Yleisestä arvokonservatismista tulee pitkä miinus.

Suomen Keskusta

Lehmänhenkäys- ja korruptiopuolue. Kannattaa maatalouden kannattamattomuuden voimakasta tukemista. Kannatus voimakkaassa laskussa.

Vasemmistoliitto

Kannattaa talouden vahvaa regulaatiota. Vastustaa käytännössä kaikkia energiamuotoja. Kannattaa arvoliberalismia, muttei ymmärrä, että myös ja varsinkin islamilainen fundamentalismi voi osoittautua vakavaksi uhkaksi yksilönvapaudelle.

Vihreä liitto

Pitkälle kuten yllä. Asevastaisuus on Vasemmistoliittoa voimakkaampaa. Suhtautuminen Internet-sensuuriin on kahtiajakoinen: nuorisosiipi vastustaa sitä, mutta kukkahattusiipi kannattaa.

Ruotsalainen kansanpuolue

Lisää pakkoruotsia. Muissa kysymyksissä myötäilee suurempia puolueita.

Suomen Kristillisdemokraatit

Fundamentalistikristittyjen puolue. Tarvitseeko muuta sanoa?

Yhteenveto
Kaikki puolueet uskovat olevansa oikea taho päättämään, kuinka ihmisten tulee elää. Perinteinen liberalismi ei ole järin kovassa huudossa.

Kommentit (9)

Vierailija
ilaiho

Yhteenveto
Kaikki puolueet uskovat olevansa oikea taho päättämään, kuinka ihmisten tulee elää. Perinteinen liberalismi ei ole järin kovassa huudossa.



Yhteenvetona on tietenkin häviäjien hallitus, jossa tehdään kompromissejä. Paljon häviäjiä, paljon kompromissejä.

Kanga
Seuraa 
Viestejä1327
Liittynyt26.4.2009
ilaiho
[

Suomen Keskusta

Lehmänhenkäys- ja korruptiopuolue. Kannattaa maatalouden kannattamattomuuden voimakasta tukemista. Kannatus voimakkaassa laskussa.




Korjataan: Pienyrittäjien, perheiden ja tasapainoisen alueellisen kehityksen puolue. Kannattaa kyllä kotimaisen maatalouden ylläpitämistä (vain höynähtänyt ultraliberalisti tai foobinen sosialisti vastustaa sitä), mutta maatalouden ja maatalousyrittäjien osuus ja merkitys puoueessa on lopulta pieni ja edelleen pienenemässä.

Ja tuon korruptiolässytyksen voi työntää paikkaan missä ei päivä paista. Paljosta puheesta ja panettelusta huolimatta ei juuri eroa muista suurista puolueista tässä(kään) asiassa.

Riso abundat in ore stultorum

ilmaisin
Seuraa 
Viestejä1285
Liittynyt2.7.2005
Kanga
(vain höynähtänyt ultraliberalisti tai foobinen sosialisti vastustaa sitä).

Siinä on taas loistavaa argumentaatiota.

Suomessa pitäisi myös ryhtyä tekemään pöytätietokoneen prosessoreita. Se ei tietenkään olisi kannattavaa, mutta juuri senhän takia siihen ryhdyttäisiin. Jokainen, joka kehtaa väittää vastaan, on höyrähtänyt ja foobinen sekä muutenkin mielenvikainen kapitalistisosialistisika.

Kanga
Seuraa 
Viestejä1327
Liittynyt26.4.2009
ilaiho
Kanga
(vain höynähtänyt ultraliberalisti tai foobinen sosialisti vastustaa sitä).

Siinä on taas loistavaa argumentaatiota.

Suomessa pitäisi myös ryhtyä tekemään pöytätietokoneen prosessoreita. Se ei tietenkään olisi kannattavaa, mutta juuri senhän takia siihen ryhdyttäisiin. Jokainen, joka kehtaa väittää vastaan, on höyrähtänyt ja foobinen sekä muutenkin mielenvikainen kapitalistisosialistisika.




Jokseenkin yhtä loistavaa kuin puhe lehmänhenkäyspuolueesta, joten emmeköhän ole tasoissa

Pöytätietokoneen prosessoreita ei voi syödä, eikä niiden tuonnin lamautuminen myöskään tapa, vaikka vahingollista olisikin.

Riso abundat in ore stultorum

ilmaisin
Seuraa 
Viestejä1285
Liittynyt2.7.2005
Kanga
Pöytätietokoneen prosessoreita ei voi syödä, eikä niiden tuonnin lamautuminen myöskään tapa, vaikka vahingollista olisikin.

Mikä olisi sellainen tilanne, jossa elintarvikkeiden maahantuonti katkeaisi, mutta kotimaisen maatalouden tarvitsemien polttonesteiden, varaosien ynnä muiden tuonti jatkuisi normaalisti? Ota huomioon, ettei pelkkä viljely riitä, vaan maataloustuotteet täytyy myös jatkojalostaa ja toimittaa asiakkaille.

Maataloustukien perustelu huoltovarmuudella on todellisuudesta irrallaan olevaa lehmänhenkäyspolitiikkaa.

Kanga
Seuraa 
Viestejä1327
Liittynyt26.4.2009

Juuri sitä varten meillä on kriisivarastot, jotta maatalous pyörii, ja tilanteen pitkittyessä voidaan siirtyä korvaaviin energianlähteisiin.

Biodieseltuotannon moderointi on suhteellisen nopea ja yksinkertainen keino (ja ellei se onnistu, niin laajennetun työpalvelun käyttöönotto), mutta maataloustuotannon polkaiseminen tyhjästä huomattavasti hitaampaa.

Mutta kuten sanottua, maatalous ja maataloustuki on keskustallekin merkitykseltään vähenevä. Joka tapauksessa on pyrittävä kannattavaan maataloustuotantoon ja tukien vähittäiseen alentamiseen. Niiden äkillisestä ja yksipuolisesta poistostahan hyötyisivät lähinnä ruotsalaiset ja puolalaiset, kunhan nyt ensin olisivat lakanneet nauramasta suomalaisten hölmöydelle.

Riso abundat in ore stultorum

ilmaisin
Seuraa 
Viestejä1285
Liittynyt2.7.2005
Kanga
Juuri sitä varten meillä on kriisivarastot, jotta maatalous pyörii, ja tilanteen pitkittyessä voidaan siirtyä korvaaviin energianlähteisiin.

Biodieseltuotannon moderointi on suhteellisen nopea ja yksinkertainen keino (ja ellei se onnistu, niin laajennetun työpalvelun käyttöönotto), mutta maataloustuotannon polkaiseminen tyhjästä huomattavasti hitaampaa.


Eli sen lisäksi, että suomalaisilta pelloilla olisi kasvatettava ruoka kaikille suomalaisille, pitäisi niiden myöskin tuottaa kaikki polttoneste. Mahtaneekohan onnistua?

Mutta kuten sanottua, maatalous ja maataloustuki on keskustallekin merkitykseltään vähenevä.

Ehkä sen vuoksi Keskusta on äänestäjillekin merkitykseltään vähenevä. Kun lehmänhenkäyspuolueesta poistetaan lehmänhenkäykset, saadaan tulokseksi sisällötöntä ja epämääräistä etatismia.

Joka tapauksessa on pyrittävä kannattavaan maataloustuotantoon ja tukien vähittäiseen alentamiseen. Niiden äkillisestä ja yksipuolisesta poistostahan hyötyisivät lähinnä ruotsalaiset ja puolalaiset, kunhan nyt ensin olisivat lakanneet nauramasta suomalaisten hölmöydelle.

Toki. Ei sellaista järjestelmää voi lopettaa kuin seinään.

Kanga
Seuraa 
Viestejä1327
Liittynyt26.4.2009

Aivan epäilemättä ulkoisen tuonnin katkettua joutuisimme säännöstelyyn. Varsinaisilla pelloilla ei tietenkään kovin suuria määriä biopolttoainetta tuotettaisi, mutta onhan meillä turvetta ja puuta. Tarpeeksi pyörittämään maataloutta, tarpeeksi hoitamaan välttämättömät kuljetukset. Yksityisautoilu olisi valitettavan rajoitettua. Mutta kyseessähän olisikin kriisitilanne ja selviytyminen.

Joskus tuntuu, että helsinkiläiset unohtavat Uudenmaan ulkopuolella asuvan sentään enemmistön suomalaisista. Nämä suomalaiset eivät kuitenkaan Kokoomusta kiinnosta, ja demarit tuntuvat suhtautuvan jopa vihamielisesti, ollen ikään kuin suomalainen vastine Italian pohjoisen liigalle.

Minusta siinä jää suorastaan järisyttävän suuri kannatuspohja kolmannelle suurelle puolueelle. Persujen kaltaisella ei-puolueella ei ole pitemmän päälle rahkeita täksi kolmanneksi puolueeksi.

Muuten, kyllä koko Suomen kannalta niillä uusmaalaisillakin on merkitystä.

Riso abundat in ore stultorum

Uusimmat

Suosituimmat