Seuraa 
Viestejä45973
Jo lähes kaksi viikkoa New Yorkin finanssikeskus Wall Streetilla jatkuneet protestit eivät ota laantuakseen.

Mielenosoittajien joukko on lyhyessä ajassa lähes kaksinkertaistunut ja tällä hetkellä Zucottin puistossa Manhattanin eteläkärjessä telttailee yötä päivää jo yli 100 henkeä.

Torstaina mukaan liittyi myös julkkisverta, kun oman telttansa puistoon pystytti Oscar-palkittu näyttelijä Susan Sarandon. Sarandon sanoi olevansa paikalla niin kauan kuin tilanne vaatii. Päämääränä on taistella ahneutta symbolisoivaa Wall Streetia vastaan.

- Täällä on kaikenlaisia ihmisiä, jotka haluavat huomiota kiinnitettävän rikkaiden ja köyhien väliseen kuiluun, Sarandon sanoi Business Week -lehdelle.

Sarandonin ohella julkkisosastoa edustaa tällä hetkellä myös niin ikään Oscar-palkinnon voittanut elokuvaohjaaja Michael Moore, jonka vanavedessä joukkoon uskotaan liittyvän myös usean muun Hollywood-vaikuttajan.

Kapinaliike

Occupy Wall Street -ryhmän mukaan kapinaan ei ole suinkaan noustu pelkästään Wall Streetin ahneuden takia. Protestoijien mielestä suurin ongelma on se, että rikkaat rikastuvat köyhien kustannuksella. Lisäksi mitta on tullut täyteen terveydenhuollon, rikkaita suosivan verotuksen, korkeiden asumiskustannusten sekä pienyrittäjien lainansaantivaikeuksien suhteen.

Osan mielestä ongelmat johtuvat korruptoituneesta poliittisesta järjestelmästä, jota presidentti Barack Obama ei lupauksistaan huolimatta ole valtakautensa aikana pystynyt nujertamaan.

Poliisi ymmällään

Mielenosoitukset ovat toistaiseksi sujuneet rauhallisesti. Raskainta antia ovat tähän saakka olleet lähinnä rahaa takovia Wall Street -pankkiireita vastaan kapinoivat kyltit.

- Emme voi syödä rahaa, syödään siis pankkiireja, yksi Occupy Wall Street -ryhmän mielenosoittajista kehotti.

Poliisijohtaja Raymond Kelly sanoikin suurimman osan protestoijista käyttäytyvän hyvin. Silti poliisivoimien kovia otteita on kritisoitu laajasti: muutama päivä sitten julki tuli video, jossa poliisi suihkutti saarrettua naisprotestoijaa kasvoihin pippurisuihkeella. Lisäksi viime lauantaisen, rauhalliseksi kuvaillun marssin aikana pidätettiin yli 80 henkilöä.

- New Yorkin poliisi ei osaa toimia, jos väkijoukko pysyy suhteellisen rauhallisena. He ovat tottuneet vakavampiin uhkiin ja siksi otteet ovat kovat, vaikka mitään vaaraa ei olisikaan, poliisilaitoksen lähde kuvaili New York Times -lehdelle.




Protestit leviävät

Occupy Wall Street (valloitetaan Wall Street) -protestit alkoivat New Yorkin finanssikeskus Wall Streetilla lähes kaksi viikkoa sitten.

Mielenosoittajat vaativat hallitukselta toimia etenkin köyhien olojen parantamiseen, mutta vastalauseita on esitetty myös pienyrittäjien asemaa, terveydenhuoltoa, koulutusjärjestelmää sekä ammattiliittojen toimia kohtaan.

Protestit uhkaavat levitä Manhattanilta nyt myös länsirannikolle San Fransiscoon, jossa sadat mielenosoittajat sanoivat torstaina marssivansa useiden finanssialan yritysten tiloihin. Poliisi hälyytettiin valmiustilaan etenkin pankkijättien pääkonttoreille.

Amerikkalainen media on tähän asti vaiennut protesteista lähes täysin




Youtube täynnä videoita missä poliisit hakkaa mielenosoittajia ja samanlaisia prostesteja tulossa uusiin kaupunkeihin kuin sieniä sateella. Ei tarvi kuin yhden poliisin seota ja hakata joku kuoliaaksi niin saadaan USAan Kreikan tapaiset mellakat

  • ylös 0
  • alas 0

Sivut

Kommentit (56)

Kyllähän tuo "I am the 99%" näyttää ainakin verkossa leviävän. Mielenkiinnolla tuota seuraa ja katsoo mikä lopulta onkaan lopputulema. Todennköisesti liike vaipuu ikävä kyllä unholaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Voi olla, että amerikkalaisetkin saavat pian aikaan demokraattisen yhteiskunnan, nykyisen irvikuvan sijaan.

Mouho
Seuraa 
Viestejä2673
Arvuuttelija
Voi olla, että amerikkalaisetkin saavat pian aikaan demokraattisen yhteiskunnan, nykyisen irvikuvan sijaan.



Synnytystuskat voivat yltyä koviksi, on siellä niin paljon ja pitkään irvikuvailtu.
Elämme mielenkiintoisia aikoja + kasa muita kliseitä....

*Enää et ole Se, mikä alkoi lukea tätä virkettä.
.....................enkä minäkään ole oikeasti Mouho.

Reiska
Seuraa 
Viestejä6530

Kylhä täs yks jos toinenki valtio on ollu nii pitkää ihan rauhassa, että pien ravistelu tekee vaan hyvää. Jenkeissä tää tarve on yks kovimpia..

Per se

Arvuuttelija
Voi olla, että amerikkalaisetkin saavat pian aikaan demokraattisen yhteiskunnan, nykyisen irvikuvan sijaan.



Pitäisiköhän NATO:n hieman avustaa näitä demokratiapyrkimyksiä?

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä21477

Huikeat 700 mielemnosoittajaa olsallistui tähän USAn perusteita ravistelevaan mielenilmaukseen. Kyllä tässä NATOa tarvitaankin...

Suhteelliuudentaju on nykyään hupeneva luonnonvara.

When an educated, influential person tweets something he knows is a lie, he is announcing his contempt for the general public. He’s saying he considers you so stupid that you’ll believe the lie.
Andrew Stroehlein

Pseudohippi
Huikeat 700 mielemnosoittajaa olsallistui tähän USAn perusteita ravistelevaan mielenilmaukseen. Kyllä tässä NATOa tarvitaankin...

Suhteelliuudentaju on nykyään hupeneva luonnonvara.




Hyvä yritys! Tiedän että maailmaa seuraavana ihmisenä tiedät että mielenosoittajia sentään oli, ja on edelleen, hieman enemmän kuin poliisin pidättämät 700.

Suhteelliuudentaju on nykyään hupeneva luonnonvara.

EDIT: Kirjoitusvirheistä osa pois..

Finlandes
Seuraa 
Viestejä1399
Pseudohippi
Huikeat 700 mielemnosoittajaa olsallistui tähän USAn perusteita ravistelevaan mielenilmaukseen. Kyllä tässä NATOa tarvitaankin...

Suhteelliuudentaju on nykyään hupeneva luonnonvara.


700 mielenosoittajaa pidätetiin Brooklynin sillalla. Se oli vain yksi New Yorkin sivumielenosoituksista.

Tätä liikehdintää on jo verrattu Seattlen WTO- mellakoihin vuodelta 1999. Mielenosoittajat koostuvat sekalaisesta seurakunnasta: anarkisteistä hippeihin ja äärioikeiston teekutsu-liikkeeseen asti.

Poliisin kovat otteet ovat heittäneet bensaa liekkeihin.

Jepa ja tuo pidätys oli kyllä niin idioottimainen teko poliiseilta kun olla ja voi, se vaan lisää vettä myllyyn ja koko tapahtuma sai mediahuomiota joka kolkassa. Muutenkin noita mielenosoituksia suunnitellaan kymmeniin kaupunkeihin jenkkilässä ja kun muistaa kuinka idioottimainen poliisi USA:ssa on noin yleisesti jo muutenkin, niin ei voi muuta kuin odottaa että väkimäärät senkun kasvaa ja kasvaa ja tilanne jopa saattaa riistäytyä Kreikka tyyliin käsistä jossain vaiheessa.

Mitään "vallankumousta" en kuitenkaan usko tapahtuvan.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä21477
OzziXX
Pseudohippi
Huikeat 700 mielemnosoittajaa olsallistui tähän USAn perusteita ravistelevaan mielenilmaukseen. Kyllä tässä NATOa tarvitaankin...

Suhteelliuudentaju on nykyään hupeneva luonnonvara.




Hyvä yritys! Tiedän että maailmaa seuraavana ihmisenä tiedät että mielenosoittajia sentään oli, ja on edelleen, hieman enemmän kuin poliisin pidättämät 700.

No oikeastaan en tiedä mutta arvelen että jenkkityyliin jotakuinkin kaikki sillalla olleet pidätettiin.

Jos sinulla on tarkempaa tietoa protestoijien määrästä niin laita esille vain. Ketjun avauksessa puhuttiin sadasta hengestä. Onhan se tietysti hyvä suoritus että olivat jo seitsenkertaistaneet määränsä.

Suhteelliuudentaju on nykyään hupeneva luonnonvara.

Niin on. Taannoin täällä kerrottiin kuinka vallankumous on alkanut Espanjassa kun siellä muutama tuhat muorta mellakoi. Sittemmin ei ole vallankumouksesta paljon kuulunut. Nyt se käynnistyy Jenkeissä. Washingtonissakin kokonaista 35 mielenosoittajaa on jo liittynyt protestiin.
http://www.huffingtonpost.com/2011/10/0 ... 1317494039

USAssa on n. 312 miljoonaa asukasta.

When an educated, influential person tweets something he knows is a lie, he is announcing his contempt for the general public. He’s saying he considers you so stupid that you’ll believe the lie.
Andrew Stroehlein

Wall Street Protest Starting to Look Like Egypt

NYPD police scanners are estimating a crowd up to 5,000 are occupying liberty square in a scene that is now starting to look more like Egypt’s Tahrir square.

Mutta joo, informaatiosotaa tämäkin jo on, ihan kuten Libyassa, jossa Nato-liittouma ei halunnut odotella demokraattisia vaaleja ...

Pseudohippi
Jos sinulla on tarkempaa tietoa protestoijien määrästä niin laita esille vain. Ketjun avauksessa puhuttiin sadasta hengestä. Onhan se tietysti hyvä suoritus että olivat jo seitsenkertaistaneet määränsä.



Olen koittanu hakea jotain lukumäärää, vaan luotettavaa tietoa ei tunnu olevan missään. Lukemat vaihtelee virallisen 1000:n ja mukana olleiden blokaajien 20 000 välillä. Video ja kuvalinkeistä kuitennii voi jokainen päätellä että on siellä eilen(?) ollu tuhansia ihmisiä kaduilla, suuremmaksi osaksi varmaankin poliisijoukkojen aiheuttaman media-arvon vuoksi.

Hesarihan uutisoi viime viikolla kuinka valtamedia(Hesariko ei siihen kuuluisi?) vaikenee kuoliaaksi Walstreetin hässäkän.

Tuskin tuosta mitään vallankumousta tulee, en minäkään siihen usko. Se NATO heitto oli ed. kirjoittajan viestiin kieleiposkella vastattu, liittyen demokratiaan. Vaan aina on joukossa joku tosikko.

Espanjassa kun siellä muutama tuhat muorta mellakoi. Sittemmin ei ole vallankumouksesta paljon kuulunut.



Niin hyvin näyttää Espanja rauhoittuvan, enää viime viikolta kuului kuinka muutamat(sadat) opettajat huutelivat Mardidin kaduilla, vaan tuskin nuokaan kovin kauan jaksaa siellä juoksennella elleivät ole jo palanneet arkeen..

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä21477
OzziXX
Hesarihan uutisoi viime viikolla kuinka valtamedia(Hesariko ei siihen kuuluisi?) vaikenee kuoliaaksi Walstreetin hässäkän.

Tai saattaa tosiaan olla ettei kyse yksinkertaisesti ole kovin merkittävästä asiasta, kuten ei ollut Espanjan mellakoissakaan. Näin Facebookien ja Twittereiden aikakaudella asiat ja tapahtumat kun tulevat ja menevät varsin nopeasti.

Itse olen muuten ollut viime vuosina seuraamassa ehkä pariakymmentä mielenosoitusta, joissa aiheet ovat vaihdelleet kalastuskiintiöistä iranilaisiin poliittisiin vankeihin ja osallistujamäärät kourallisesta kymmeniin tuhansiin. Sattumalta olen bongannut muutaman saman naaman useassa aivan eri asioita ajavassa mielenosoituksessa. Vaikutelmaksi on jäänyt että tietty porukka menee mukaan vähän mihin tahansa juurikaan itse asiasta välittämättä, kunhan tiedossa on vähän säpinää ja parhaassa tapauksessa yhteenottoja poliiisin kanssa.

Tuskin tuosta mitään vallankumousta tulee, en minäkään siihen usko. Se NATO heitto oli ed. kirjoittajan viestiin kieleiposkella vastattu, liittyen demokratiaan.

Ihan samassa hengessä minäkin sen heitin, sarkastisen protestoijien määrää kommentoineen lauseen perään.

Espanjassa kun siellä muutama tuhat muorta mellakoi. Sittemmin ei ole vallankumouksesta paljon kuulunut.



Niin hyvin näyttää Espanja rauhoittuvan, enää viime viikolta kuului kuinka muutamat(sadat) opettajat huutelivat Mardidin kaduilla, vaan tuskin nuokaan kovin kauan jaksaa siellä juoksennella elleivät ole jo palanneet arkeen..

Jotakuinkin kaikkialla muualla Euroopassa paitsi Kreikassa on tajuttu että räyhäämisen sijaan on purtava hammasta, kiristettävä vyötä ja ryhdyttävä töihin jos asioita halutaan saada paremmalle tolalle.
Vallankumous joutaa kyllä odottaa kunnes velkaongelmat ovat helpottaneet, eivätkä ne helpota muuta kun säästöillä ja työnteolla. Kyllä tämä jenkeissäkin aika laajasti tiedetään. Heidän ongemansa onkin minusta enemmän poliittisen järjestelmän systeemikriisi kun se, ettei maalla olisi resursseja selvitä talousvaikeuksista.

When an educated, influential person tweets something he knows is a lie, he is announcing his contempt for the general public. He’s saying he considers you so stupid that you’ll believe the lie.
Andrew Stroehlein

Vierailija
Pseudohippi

Itse olen muuten ollut viime vuosina seuraamassa ehkä pariakymmentä mielenosoitusta, joissa aiheet ovat vaihdelleet kalastuskiintiöistä iranilaisiin poliittisiin vankeihin ja osallistujamäärät kourallisesta kymmeniin tuhansiin. Sattumalta olen bongannut muutaman saman naaman useassa aivan eri asioita ajavassa mielenosoituksessa. Vaikutelmaksi on jäänyt että tietty porukka menee mukaan vähän mihin tahansa juurikaan itse asiasta välittämättä, kunhan tiedossa on vähän säpinää ja parhaassa tapauksessa yhteenottoja poliiisin kanssa.

En ole koskaan osallistunut mielenosoitukseen. Minun vaikutelmani nykyään on se, että nyt voisin jo osallistuakin! Sen verran kiehuu maailman tilanteen ja suomalaisten poliitikkojen typeryyden vuoksi. Perussuomalaiset ainoana ovat olleet tilanteen tasalla.

Pseudohippi

Jotakuinkin kaikkialla muualla Euroopassa paitsi Kreikassa on tajuttu että räyhäämisen sijaan on purtava hammasta, kiristettävä vyötä ja ryhdyttävä töihin jos asioita halutaan saada paremmalle tolalle.
Vallankumous joutaa kyllä odottaa kunnes velkaongelmat ovat helpottaneet, eivätkä ne helpota muuta kun säästöillä ja työnteolla. Kyllä tämä jenkeissäkin aika laajasti tiedetään. Heidän ongemansa onkin minusta enemmän poliittisen järjestelmän systeemikriisi kun se, ettei maalla olisi resursseja selvitä talousvaikeuksista.



Kiristettävä vyötä minkä vuoksi? Siksi, että pankkijärjestelmä on lähtökohdiltaan konkurssissa ja nyt se on omalla ahneudellaan ajanut itsensä konkurssiin!

Velkaongelmat ovat pankkien vika ja nyt veronmaksajien pitäisi kiristää vyötä! Naurettavampaa en ole kuullut, paitsi tietysti koko ajan Käteiseltä ja kumppaneilta.

Systeemikriisi on todellakin käsillä. Osittain se on poliittinen, koska korruptoituneet poliitikot eivät tunnusta sitä tosiasiaa, että pankkisektori olisi uudistettava kokonaan. Se voisi alkaa korottoman rahan luontioikeudella valtioille.

EMERGENCY CALL TO ACTION: Prevent the forcible closure of Occupy Wall Street!

Posted Oct. 13, 2011, 2:14 p.m. EST by OccupyWallSt

Tell Bloomberg: Don't Foreclose the Occupation.
Join us at 6AM FRIDAY for non-violent eviction defense.

Please take a minute to read this, and please take action and spread the word far and wide.

Occupy Wall Street is gaining momentum, with occupation actions now happening in cities across the world.

But last night Mayor Bloomberg and the NYPD notified Occupy Wall Street participants about plans to “clean the park”—the site of the Wall Street protests—tomorrow starting at 7am. "Cleaning" was used as a pretext to shut down “Bloombergville” a few months back, and to shut down peaceful occupations elsewhere.

Bloomberg says that the park will be open for public usage following the cleaning, but with a notable caveat: Occupy Wall Street participants must follow the “rules”. These rules include, "no tarps or sleeping bags" and "no lying down."

So, seems likely that this is their attempt to shut down #OWS for good.

--------------------------------------------------------------------------------

PLEASE TAKE ACTION:

1) Call 311 and tell Bloomberg to support our right to assemble and to not interfere with #OWS. If you are calling from outside NY use this number 212-NEW-YORK.

2) Come to #OWS on FRIDAY AT 6AM to defend the occupation from eviction.

--------------------------------------------------------------------------------

Occupy Wall Street is committed to keeping the park clean and safe — we even have a Sanitation Working Group whose purpose this is. We are organizing major cleaning operations today and will do so regularly.

If Bloomberg truly cares about sanitation here he should support the installation of portopans and dumpsters. #OWS allies have been working to secure these things to support our efforts.

We know where the real dirt is: on Wall Street. Billionaire Bloomberg is beholden to bankers.

We won't allow Bloomberg and the NYPD to foreclose our occupation. This is an occupation, not a permitted picnic.




Onpas idioottimainen teko hallitukselta, kohta USA on Kreikka 2:nen, mutta jjooh onhan USA:ssa vankiloita minne pistää vaikka sitten 20% kansasta

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat