Kyttänetti

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Kuluvan vuoden MikroBitti-lehdessä nro 9 kolumnisti Kari Hintikka kertoo kiinalaisesta ilmiöstä jossa kansalaisten mielestä jonkin anteeksiantamattoman virheen tehnyt ihminen jallitetaan kiinni nettiin hänen jäljiltään jääneen aineiston avulla, ja kenties yksintein vedetään tuomiolle tekosistaan. Oman käden oikeus Kiinassa on nimeltään RenRouSouSuo.

Tuomittavina ovat syrjähypyn tehneet, lunttaajat, eläintensä jätteiden siivoamisen laiminlyöneet jne. Tuomiona julkinen häpeä, mutta joskus myös työpaikan menetys tai vankilakin. Kolumnissa esitetyn esimerkkitapauksessa nuori nainen oli mennyt möläyttämään nettivideossa että maanjäristyksen jälkeinen suruaika oli sotkenut hänen television katselunsa. Tästä hyvästä alkoi perusteellinen ajojahti, ja lopulta nainen pidätettiin aiheuttamansa epämiellyttävän julkisuuden vuoksi.

Jäin miettimään kuinkahan helposti tällainen "kyllä kansa tietää - etsii - tuomitsee" -ilmiö voisi mennä läpi täällä Suomessa. Onhan meistä kiva spekuloida kaikenlaisten kulloinkin tapeetilla olevien murhasta tai milloin mistäkin syytettyjen ihmisten syyllisyydestä. Jotkut sotkevat kivat syyttelysessiot huomauttamalla että antaa viranomaisten hoitaa työnsä, ja jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan...

Itse lähtisin siitä että antaa ihmisten pieksää kieltä. Sellainen mikä haluttaisiin netistä siivota pois eli ns. turha hölöttäminen tulee kuitenkin olemaan todellisuutta, jos ei muualla niin baareissa ja ruokaloissa. Mutta siinä minäkin vetäisin rajan että kansalla ei saa olla suoraa toimeenpanovaltaa silloin kun saadaan päähän että joku juttu ei oikein ollut kivaa.

On mielestäni täysin kohtuutonta että kirjaimellisesti miljoonat ihmiset ovat jonkun piruparan kimpussa vain jonkin ajattelemattomuuden vuoksi. Suomessa tuollaisiin järjettömiin lukuihin ei edes päästäisikään, mutta jos voit menettää työpaikkasi empatiakyvyttömyytesi takia, tai joudut vankilaan koska piski paskoi polulle ja jätit siivoamatta, niin johan on suhteellisuudentajutonta porukkaa. (Täällä kyllä itseasiassa taitaa olla niin että paremmin siellä töissä pärjää kun ei ole tunteita liiaksi asti...)

Kolumnissa mainittiin vielä kissansa stiletillä tappanut ja videoinut nainen. Vastaisi hyvin suomalaisen Teemu Mäen tapausta jossa hänen oli "pakko" saada tappaa kissa ja ejakuloida ruumiin päälle. Normaalin ihmisen mielestä yököttävää touhua, mutta kuinka pitkälle tällaisten ihmisten rankaiseminen sitten pitäisi viedä? Osaako tavis esim. vertailla onko eläin joutunut kärsimään vai onko loppu ollut nopea? Entä miten koko juttuun vertautuu se että vedämme posket paukkuen sikanautaa turpaan, eli hyödymme päivittäin eläinten kuolemista?

Ihmisten maailmassa asiat eivät ole helppoja. Mielestäni niistä pitää saada puhua, mutta lopullinen toimeenpaneva valta ei voi olla kansan "syvissä riveissä", koska tällainen epämääräinen massa voi saada aivan mitä tahansa päähänsä kun pyrkimyksenä on kostaa se oma paha olo mikä tuli kun kuuli jonkun tehneen sitä tahi tätä.

Ajatuksia? Pitäisikö meidän kaikkien saada olla nettipoliiseja tai nettisalapoliiseja? Valvoa toisiamme että varmasti kaikki pysyvät siinä ruodussa mitä enemmistö pitää ainoana oikeana?

(Asenteelliseksi ihmiseksi itse itsenikin mieltäessäni tällainen dilemma on mitä mielenkiintoisin.)

Kommentit (6)

Vierailija
Jäin miettimään kuinkahan helposti tällainen "kyllä kansa tietää - etsii - tuomitsee" -ilmiö voisi mennä läpi täällä Suomessa.



Kunnon suomalainen sharia. Way to go.

Kiinalla moisesta on pitkät perinteet mm. kulttuurivallankumouksen ajoilta.

Vierailija

Lynkkausjoukot eivät ole oikein laillisia, länsimailla taitaa olla niistä huono historia ja siksi välttävät.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Jonkinlaista kyttäystoimintaa kai aikoinaan oli sekin että Sana & Ylistys -porukan touhuista oli saatu jostain syystä videokuvaa aikaiseksi, ja sitä oli vapaasti pällisteltävissä Youtubessa. Jostain syystä kuppikunnan herra isoherroja alkoi kumminkin nyppiä että koko Suomi pystyi katselemaan miten he puhuivat kielillä pomppiessaan paperikasojen päällä, joten isoin herra vaati videot pois tuubista ja tuubihan nöyrästi totteli.

Herää kysymys mikseivät halunneet mainosta seuralleen. Jos näytetään selkeästi millaista se reipas ja iloinen meno on, niin sehän vain kertoo rehellisesti siitä millaista se on. Muuttuukos se yhtäkkiä yllättäen jotenkin hävettäväksi kun se on muidenkin kuin seuralaisten itsensä nähtävissä?

Toope
Seuraa 
Viestejä23172
Liittynyt23.7.2006
Rousseau

Ihmisten maailmassa asiat eivät ole helppoja. Mielestäni niistä pitää saada puhua, mutta lopullinen toimeenpaneva valta ei voi olla kansan "syvissä riveissä", koska tällainen epämääräinen massa voi saada aivan mitä tahansa päähänsä kun pyrkimyksenä on kostaa se oma paha olo mikä tuli kun kuuli jonkun tehneen sitä tahi tätä.

Ajatuksia? Pitäisikö meidän kaikkien saada olla nettipoliiseja tai nettisalapoliiseja? Valvoa toisiamme että varmasti kaikki pysyvät siinä ruodussa mitä enemmistö pitää ainoana oikeana?

(Asenteelliseksi ihmiseksi itse itsenikin mieltäessäni tällainen dilemma on mitä mielenkiintoisin.)


Poliittisessa vasemmistossa on juuri tarkoittamiasi ihmisiä:
Jouni Backman (SDP)
Suomessa pitää ottaa käyttöön nollatoleranssi kaikkeen sellaiseen kommentointiin, joka voi vaikuttaa asenteisiin esimerkiksi maahanmuuttajia kohtaan. Tämä koskee keskeisiä vaikuttajia ja kansanedustajia, puhumattakaan valiokuntien puheenjohtajista, Backman vaatii.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/useat_eduskuntaryhmat...
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (SDP) mielestä nimimerkkien käyttöä verkkokeskusteluissa pitäisi hillitä.

Perustuslaki
Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Hyvä Erkki, juuri näin!
Eva Biaudet (vihr)
Lievemmästäkin vihapuheesta tulisi harkita oikeudellisia seuraamuksia, sanoo vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet.

Biaudet'n mielestä vihapuheen tunnusmerkistön täyttyminen on nykyään niin korkealla, että rikoslainsäädäntö puuttuu vain törkeimpiin tekoihin. Siksi olisi mietittävä, tulisiko lakia muuttaa niin, että se puuttuisi nykyistä aiemmin vihakirjoitteluun ja -puheeseen.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011072814128532_uu.shtml
Kirjoituksiin olisi voitava puuttua, vaikka niihin ei sisältyisikään vihan tai väkivallan puolustamista.

Tuo on hyväksyntä mielivallalle. Laki sananvapaudesta ei ole riitävän tiukka, joten sitä pitäisi kiristää. Hyvä luoja sentään, tuollainen olio on Suomen presidenttiehdokkaana!

Tällainen on Suomi 2011. Sananvapauden puolustajat ovat vähissä, mutta sen rajoittajia löytyy pilvin pimein. Jos lait eivät sananvapautta tarpeeksi rajoita, pyritään Biaudetin tavoin kiertämään tai muuttamaan lakeja tiukemmiksi.

Äänestämällä voit vaikuttaa, toivottavasti.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
Toope
Rousseau

Ihmisten maailmassa asiat eivät ole helppoja. Mielestäni niistä pitää saada puhua, mutta lopullinen toimeenpaneva valta ei voi olla kansan "syvissä riveissä", koska tällainen epämääräinen massa voi saada aivan mitä tahansa päähänsä kun pyrkimyksenä on kostaa se oma paha olo mikä tuli kun kuuli jonkun tehneen sitä tahi tätä.

Ajatuksia? Pitäisikö meidän kaikkien saada olla nettipoliiseja tai nettisalapoliiseja? Valvoa toisiamme että varmasti kaikki pysyvät siinä ruodussa mitä enemmistö pitää ainoana oikeana?

(Asenteelliseksi ihmiseksi itse itsenikin mieltäessäni tällainen dilemma on mitä mielenkiintoisin.)


Poliittisessa vasemmistossa on juuri tarkoittamiasi ihmisiä:
Jouni Backman (SDP)
Suomessa pitää ottaa käyttöön nollatoleranssi kaikkeen sellaiseen kommentointiin, joka voi vaikuttaa asenteisiin esimerkiksi maahanmuuttajia kohtaan. Tämä koskee keskeisiä vaikuttajia ja kansanedustajia, puhumattakaan valiokuntien puheenjohtajista, Backman vaatii.



jäikö sinulta itseltäsi nyt tuo loppuosa lukematta: Tämä koskee keskeisiä vaikuttajia ja kansanedustajia, puhumattakaan valiokuntien puheenjohtajista

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Näkisin että kannattaa kiristää pussinsuuta sieltä huipulta, ja höllentää maantasolta. Eli tavisten kimpussa näissä sananvapausasioissa ei oltaisi elleivät rikoksiin syyllisty (tai esim. räi ihmisiä päin näköä, mutta rikoshan sekin on), koska mikäli oikein kireäksi vedetään niin muuten suhteellisen maltilliseksi muuten jäänyt yksilö saattaa kiukustua touhuun ja lähtee kehittymään siihen suuntaan mihin ei olisi niin väliksi kehittyä. Kuten esim. rasistiksi. Mutta huipullahan tuulee muutenkin ja ne jotka pyrkivät päättäjiksi voivat ja heidän pitää viljellä erityistä sivistyneisyyttä ja neutraliteettia, koska heidän tulisi olla esikuvana "alemmas" päin.

Eihän se nyt niin voi mennä että rahvasta kytätään ja kyylätään ja herra yliherrat riekkuvat miten lystäävät. Kun ei missään feodaalimaailmassa enää eletä.

Uusimmat

Suosituimmat