Liiallinen huolehtiminen

Seuraa 
Viestejä383
Liittynyt6.11.2010

Ongelma: ihminen joutuu huolehtimaan liian suuresta määrää asioita. Ihmisellä voi olla kaikenlaisia huolia. Tyypillisimpiä lienevät
- Työ-/kouluhuolet
- Parisuhde- ja ihmissuhdehuolet
- Kotitalouden ja taloudelliset huolet
- Huoli terveydestä
- Huoli/epävarmuus itsestä ja olemuksestaan
- Huoli lähimmäisistä
- Huoli vihamiehistä
- Huoli yhteiskunnan tilasta
- Huoli sellaisten instanssien osaamisesta ja kyvystä hoitaa työnsä, jotka vaikuttavat omaan ja lähimmäisten elämään.
- Huoli muiden yhteiskuntien tilasta.
Lista jatkuu varmasti vielä pitemmällekin.

Kuinkahan paljon ihminen pystyy kantamaan huolta. Jos ihminen kantaa huolta suuremmasta määrästä asioita, kuin mitä pystyy hoitamaan, siitä aiheutuu väistämättä epätoivoa tai ahdistusta.

Jos lakkaa huolehtimasta oman tasapainonsa nimissä, niin kuinka voi olla varma, että joku muu huolehtii asiat kuntoon. Ei voi, eikä ne tulekaan kuntoon. Asiat pitäisi tehdä itse, jotta saavuttaa levollisen mielen. Yhdeltä ihmiseltä se on kuitenkin liikaa pyydetty. Jos muuttaa arvojaan siten, että jättää huolia aiheuttavat aiheet omaan nojaansa, auttaa se yksilöä mutta samalla joutuu luopumaan paljosta ja mahdollisesti vaarantaa samalla sellaisia asioita, jotka kokee tärkeiksi vielä arvomuutoksen jälkeenkin.

"Maailmanparantaminen" eli huolenaiheiden jakaminen lievittää ahdistusta tilapäisesti, koska kokee, ettei ole enää yksin "vastuussa" huolenaiheista, mutta ongelma jää.

Tällä viestillä ei ole punchlinea. Onko teillä?

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Avaaja on varmaan oikeassa.
Puutun vain yhteen kohtaan, joka oli aiemmin eri tavalla.
Ei ehkä paremmin tai huonommin, mutta eritavalla.
Lapset ovat nykyään "pumpulissa" kasvatettuja.
Vanhemmat pelkäävät lastensa omatoimisia tekoja.
Ei saa kiivetä puihin, ym.
Se on ymmärrettävää, koska itse olen kieltämässä lastenlapsiani samoista asioista.
Mutta vain kokemus opettaa.
Varoittelu ei jää lasten "päähän".
Ennen aikaan ( 50-70 luvuilla ) lapsilla oli suurempi "vapaus" tehdä asioita.
Se ei tehnyt heistä viisaampia, mutta varmaan opetti varomaan tilanteita, kokemuksen kautta.
(Vain ) Kokemus voi opettaa elämässä.

deezee
Seuraa 
Viestejä1643
Liittynyt6.6.2011
xork
Jos lakkaa huolehtimasta oman tasapainonsa nimissä, niin kuinka voi olla varma, että joku muu huolehtii asiat kuntoon. Ei voi, eikä ne tulekaan kuntoon. Asiat pitäisi tehdä itse, jotta saavuttaa levollisen mielen.

Niin kauan kuin ongelmat ohjaavat sinua tuolla tavalla, sinulla ei tule olemaan levollista mieltä. Ratkaisu ei ole laittaa muut huolehtimaan tai tehdä aina itse, vaan oppia päättämään milloin tekeminen itse on tarpeen, milloin muut voivat tehdä asian jos tekevät ja milloin ei ja myös pysyä siinä päätöksessä.

Sinä voit vaikuttaa vain siihen, millä tavalla ongelma koskettaa sinua, et siihen, tulevatko kaikki asiat hoidettua.

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907
Liittynyt8.12.2007
xork
Jos lakkaa huolehtimasta oman tasapainonsa nimissä, niin kuinka voi olla varma, että joku muu huolehtii asiat kuntoon. Ei voi, eikä ne tulekaan kuntoon. Asiat pitäisi tehdä itse, jotta saavuttaa levollisen mielen.

Minusta tuntuu aika mahdottomalta tavoitteelta tuo huolehtimisen lopettaminen. Lisäisi vaan ahdistusta pelkkä yrittäminen. [size=55:11qpovej](Myönnettäköön, että olen aika ahdistunut ja herkkä ahdistumaan. Sinänsä paradoksaalista, että huolehtiminen voi viedä toimintakyvyn asian hoitamiselta.)[/size:11qpovej]

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Vierailija
- Työ-/kouluhuolet
- Parisuhde- ja ihmissuhdehuolet
- Kotitalouden ja taloudelliset huolet
- Huoli terveydestä
- Huoli/epävarmuus itsestä ja olemuksestaan
- Huoli lähimmäisistä
- Huoli vihamiehistä
- Huoli yhteiskunnan tilasta
- Huoli sellaisten instanssien osaamisesta ja kyvystä hoitaa työnsä, jotka vaikuttavat omaan ja lähimmäisten elämään.
- Huoli muiden yhteiskuntien tilasta.
Lista jatkuu varmasti vielä pitemmällekin.

Paljon on sulla noita huolenaiheita, mutta missä menee se huolestumisen raja, eli onko sulla syytä olla huolissasi koko ajan kaikista ton listan ja vielä niistä muistakin asioista,onko kaikki kokoajan niin huonosti? enpä usko,eli jotain huolenaiheita kait ihmisellä "kuuluukin" olla, mutta jos on alituisesti huolissaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, ei ole ihme jos masentuu.
Jos lakkaa huolehtimasta oman tasapainonsa nimissä, niin kuinka voi olla varma, että joku muu huolehtii asiat kuntoon. Ei voi, eikä ne tulekaan kuntoon. Asiat pitäisi tehdä itse, jotta saavuttaa levollisen mielen
.
Huolehtimalla ts.murehtimalla/olemalla huolissaan ne asiat ei kuntoon tulekaan. Hoitamalla ts. toimimalla ne asiat hoituu. Sellaisista asioista on turha huolehtia/murehtia, joihin itse ei voi vaikuttaa, eikä läheskään kaikkia asioita maailmassa pysty kyllä itse hoitamaan.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32873
Liittynyt6.12.2009
xork
Ongelma: ihminen joutuu huolehtimaan liian suuresta määrää asioita.



Mielestäni; pysähdytään heti tuohon ensimmäiseen lauseeseen ei jatketa yhtään sen pidemmälle...

Kokeileppa vastata kymykseen "Miksi Ihminen "joutuu..."" ? Keskittyy yhteen asiaan ja kokeilee pääseko edes sen yhden asian kanssa mitenkään sinuiksi ja ymmärrettävälle tasolle.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32873
Liittynyt6.12.2009
idiotus

Minusta tuntuu aika mahdottomalta tavoitteelta tuo huolehtimisen lopettaminen.



Miksi ensinnäkin projisoit sen jonnekkin tulevaisuuteen niinsanotusti tavoitteeksi. Sinä olet se henkilo joka on vastuussa omista huolehtimisen ajatusten luomisista, Jos et luo niitä ajtuksia et ole huolestunut . tämä prosessi on nyt ei jossain tavoitteellisessa tulevaisuudessa jota on mahdotonta saavuttaa jne

Ensiksi pitää uskaltaa ottaa vastuu siitä että itse luo ajatuksensa, jos niitä joku muu yrittää luoda sinulle sinun pitää olla riittävän valveilla huomataksesi sen.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32873
Liittynyt6.12.2009
työntäjä
kun laittaa asiat kuntoon niin ei tarvi huolehtia. ketjun aloitusviestissähän oli ihan hyvä lista jonka mukaan voi heti tänään aloittaa.



Pidäppä huolta ettet kuole.

Vierailija
työntäjä
kun laittaa asiat kuntoon niin ei tarvi huolehtia. ketjun aloitusviestissähän oli ihan hyvä lista jonka mukaan voi heti tänään aloittaa.

Onko tuo hyvä lista asioista jotka voi itse laittaa kuntoon?
Itsellä ainakin tuossa
Huoli sellaisten instanssien osaamisesta ja kyvystä hoitaa työnsä, jotka vaikuttavat omaan ja lähimmäisten elämään- kohdassa menisi sormi suuhun.
- Huoli yhteiskunnan tilasta ja eritoten - Huoli muiden yhteiskuntien tilasta-kohdat
vaikuttavat myös verrattain mahdottomalta hoitaa.

Vierailija

Kyllä voi opetella pois liiasta huolehtimisesta. Asiat voi hoitaa kuntoon ilmankin turhaa stressaamista ja ahdistusta. Sen opettelu vaan voi olla vähän vaikeeta.

xork
Seuraa 
Viestejä383
Liittynyt6.11.2010

Huolehtiminen tarkoittaa välittämistä. Pitää lakata välittämästä. Ei hirveän ihmismäinen ajatus mutta mikään muu ratkaisu ei ole looginen.

deezee
Seuraa 
Viestejä1643
Liittynyt6.6.2011
xork
Huolehtiminen tarkoittaa välittämistä. Pitää lakata välittämästä. Ei hirveän ihmismäinen ajatus mutta mikään muu ratkaisu ei ole looginen.

Höpsistä, sanon tuohon ainoaan loogiseen ratkaisuun. Jos huolehtiminen on välittämistä, niin sehän on vain riistäytynyt käsistä. Välittäminen saa jäädä jäljelle, se vaan pitää ottaa itse omaan haltuun, ei toisinpäin että se ottaa ihmisen haltuunsa.

deezee
Seuraa 
Viestejä1643
Liittynyt6.6.2011
xork
Sitä tarkoitinkin, että täytyy välittää vain itselle keskeisistä asioista. Muista asioista tulisi olla välinpitämätön.

En ole edelleenkään samaa mieltä. Itselle keskeisistä asioista huolehtiminen teki minusta hermoraunion. Siihen pätee sama juttu kaikkeen huolehtimiseen: pitää oppia sanomaan "ei!" silloin kun huolehtiminen ei auta (eli yleensä melkein aina).

xork
Seuraa 
Viestejä383
Liittynyt6.11.2010
deezee
xork
Sitä tarkoitinkin, että täytyy välittää vain itselle keskeisistä asioista. Muista asioista tulisi olla välinpitämätön.

En ole edelleenkään samaa mieltä. Itselle keskeisistä asioista huolehtiminen teki minusta hermoraunion. Siihen pätee sama juttu kaikkeen huolehtimiseen: pitää oppia sanomaan "ei!" silloin kun huolehtiminen ei auta (eli yleensä melkein aina).

Mielestäni olemme samaa mieltä. Tarkoitin sitä, että keskeisten asioiden määrä täytyy tiputtaa sellaiselle tasolle, että niistä pystyy välittämään ja näin ollen huolehtimaan. Sanoo siis ei kaikille muille asioille.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat