Perustulomalli laskelmin

Seuraa 
Viestejä5287
Liittynyt9.1.2011

Väkersin perustulomallin laskelmin. Ajatus siinä siis on, että maksetaan jokaiselle täysikäiselle 650 euron perustulo käteisenä. Tämän lisäksi vuoden aikana ensimmäisistä tienatuista 7800 eurosta (€650/kk) ei tarvitse maksaa veroa, vaan 42 prosentin tasaveroa maksetaan, vasta alkaen 7801:stä tienatusta eurosta. Näin ollen, jotta saa käyttöönsä 923 euron perustulon täysimääräisenä, edellytetään ansiotuloja vähintään 650 euroa, jolloin työhön kannustavuus säilyy korkeana. (Kansaneläke tai minimipalkalla 15-20 tunnin työviikko, molemmat näistä voidaan taata kaikille työkykyisille ja työhalukkaille.)

Se onnistuu melkein nykytason verotuksella ja nykyisellä palvelutasolla. Jonkin verran (n. 12 gigaeuroa) luultavasti joudutaan karsimaan palveluita, mutta toisaalta vain köyhät oikeastaan tarvitsevat julkisia palveluita, ja perustulomalli poistaa Suomesta noin miljoona köyhää.

Esimerkiksi opiskelijoiden tulotaso erityisesti nousee oleellisesti nykytasosta, niin ei ole enää mitään perusteluja olla ottamatta lukukausimaksuja opiskelijoilta. 300 000 opiskelijaa voisivat hyvin maksaa gigaeuron verran lukukausimaksuja vuodessa ja siitä huolimatta opiskelijoiden elintaso olisi korkeammalla tasolla kuin nykysysteemissä.

Kuulostaa kenties hieman ihmeelliseltä, mutta mallissani 60 prosentin nettotulot ovat suuremmat kuin ansiotulot. Eli he ovat veronmaksajien sijaan veron saajia. 99 prosentin tuloveroprosentti laskee nykyisestä. Ja rikkaimman yhden prosentin nettotuloveroaste säilyy samana kuin nykysysteemissä, eli 35,8 %:ssa. Lisäksi työnantajamaksut poistuvat, joten todellisuudessa kaikkien nettotuloverot laskee reilusti, koska työnantajan SoTu-maksut verottavat noin 17% tuloista. Ne vain on piilotettu tilastoista.


Kuvaa klikkaamalla käppyrän voi suurentaa, jolloin saa näkymään lähteitä ja joitain selityksiä ja huomioita käppyrän ja mallin tulkinnasta.

Julkaisin tuon mallini eilen blogissani.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Kommentit (1)

työntäjä
Seuraa 
Viestejä121
Liittynyt24.10.2011

650euroa pienempikin perustulo riittäisi. tärkeämpää on että perustulolla pysyy hengissä, ja lisätulon hankkimisesta ei rangaista. Muuten hyvä pointti että perustulo ei pudottaisi kenenkään tulotasoa, lisäisi kuitenkin vapauksia kenenkään kärsimättä.

> Jonkin verran (n. 12 gigaeuroa) luultavasti joudutaan karsimaan palveluita
kun perustulon myötä vanhat tuet voisi lakkauttaa (asumistuki,opintotuki,työvoimatuki,kotoutumistuki,kansaneläke jne jne) niin seuraavien ministeriöiden 32mrd yhteissummasta voisi leikata varmasti ison siivun pois päällekkäisyyksiä:

työ ja elinkeinoministeriö 2,3mrd
opetusministeriö 7,5mrd
valtionvarainministeriö 7,3mrd
sosiaali- ja terveysministeriö 14,8mrd

ja koska eikös perustulon kantava idea myös se että ihmiset aktivoituisivat työn esteiden poistuttua joten julkisista varoista ei tarvitsisi rahoittaa enää taiteen tekijöitä, säätiöitä jne jolloin ihmiset vapautuisivat poliittisesta ohjauksesta. Joka on juuri se syy miksei perustulo ikinä onnistu.

Uusimmat

Suosituimmat