Kokemuksien luominen mielikuvituksen avulla (viiraako?)

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minulla on outoja taipumuksia luoda itselleni kokemuksia vaikkapa ihmisistä, joita en tunne juurikaan. Ne ovat joskus niin vahvoja, että hetken aivoni luulevat jollain tasolla niin oikeasti tapahtuneen ja sitten reagoin sen mukaan. Esim. olen tilanteessa, jossa joku kuolee ja elän mukana. Olen täysin tietoinen, että kyseessä on vain mielikuvitukseni tuotetta, mutta tunteeni jotenkin jäävät sinne joksikin aikaa.

Olen jopa itkenyt joitakin kertoja vain sen takia, kun kuvittelin jotain sellaista, mikä saisi todellisuudessa minut itkemään. Itkin siis olematonta. Tällainen käytös on saanut mietteliääksi. Tapahtuuko sellaista muillakin vai viiraako minulla vain päässä?

Sivut

Kommentit (20)

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Näyttelijät tekevät tuota työkseen. Tosin heillä se ei jää päälle. Ehkä voi kaveriltaan kysyä vaikka: "Menikö itku hyvin.". Ei sulla sen kummemmin "viiraa", kuin joillakin muillakaan.

Lierikki Riikonen

pelaaja
Seuraa 
Viestejä750
Liittynyt1.7.2007

Joo, ihan tuttua. Minulla ilmenee useimmiten siten, että alan pessimistinä pyörittelemään pahimpia skenaarioita päässäni ja saan lietsottua itseni aika paniikkitilaan. Joskus myös vaan tulee ajateltua, että "mitäs jos" ja se vetää fiilikset aika maahan.

Vierailija

En muistanutkaan, että kuvittelemalla jo maksaneensa velat, pääsee joskus sillä konstilla halvemmalla kuin vaikkapa viinaa juomalla velkoja saataviksi muuttamalla.

Kalleimmaksi tulee maksaa se minkä on lainannut.

Vierailija

Itse olen mielikuvituksissa pystynyt luomaan jopa valtion keskelle Atlannin valtamerta. Koordinaatit leveyspiirien 46 ja 32 välillä Azorien saarista länteen. Valtiossa on 37 miljoonaa asukasta vuoden 2010 väestölaskennan mukaan ja se on etnisesti eräänlainen USA:n, Meksikon, Kanadan ja Kuuban sekoitus. Valtiossa on vallitsee kolmipuoluejärjestelmä koska maan eteläinen osa eroaa etniseltä koostumukseltaan pohjoisesta. Koko kuvitelma syntyi aikoinaan kun kävin Karibialla vaimoni kanssa. Siitä lähtien tuota valtiota olen kehitellyt päässäni. Ehkä mielikuvitus syntyi paitsi Karibian kokemuksen myös USA:n ja Kanadan olemuksen vertailun vuoksi. En ole pyrkinyt luomaan idealistisesti mitään ihannevaltiota vaan tässäkin valtiossa on konflikteja ja ristiriitoja. Sen elintaso on selvästi matalampi kuin Kanadan ja USA:n mutta huomattavasti Meksikoa parempi.

Tällainen mielikuvitusurheilu on oikeastaan mielenkiintoista ja hyödyllistä. Se nimittäin ehkä edes auttaa historian, yhteiskunnan, politiikan ja muun yhteiskunnallisen touhuilun tutkimista ja havainnointia. Näin ainakin kuvittelen.

Vierailija
ralf64
Itse olen mielikuvituksissa pystynyt luomaan jopa valtion keskelle Atlannin valtamerta. Koordinaatit leveyspiirien 46 ja 32 välillä Azorien saarista länteen. Valtiossa on 37 miljoonaa asukasta vuoden 2010 väestölaskennan mukaan ja se on etnisesti eräänlainen USA:n, Meksikon, Kanadan ja Kuuban sekoitus. Valtiossa on vallitsee kolmipuoluejärjestelmä koska maan eteläinen osa eroaa etniseltä koostumukseltaan pohjoisesta. Koko kuvitelma syntyi aikoinaan kun kävin Karibialla vaimoni kanssa. Siitä lähtien tuota valtiota olen kehitellyt päässäni. Ehkä mielikuvitus syntyi paitsi Karibian kokemuksen myös USA:n ja Kanadan olemuksen vertailun vuoksi. En ole pyrkinyt luomaan idealistisesti mitään ihannevaltiota vaan tässäkin valtiossa on konflikteja ja ristiriitoja. Sen elintaso on selvästi matalampi kuin Kanadan ja USA:n mutta huomattavasti Meksikoa parempi.

Tällainen mielikuvitusurheilu on oikeastaan mielenkiintoista ja hyödyllistä. Se nimittäin ehkä edes auttaa historian, yhteiskunnan, politiikan ja muun yhteiskunnallisen touhuilun tutkimista ja havainnointia. Näin ainakin kuvittelen.


Siinä vaiheessa kun alat saamaan itkuraivareita sen vuoksi että tuossa mielikuvitusmaassasi on joku asia niin huonosti, olet mielestäni tuon aloittajan kanssa samassa tilanteessa, ja voit sitten (aiheellisesti?) kysyä että viiraako. Tosin nyt tarkemmin tuon aloituksen luettuani huomasin,että siinähän keksittiin kuvitteellisi tapahtumia oikeille henkilöille, sulla on sekä ihmiset että tapahtumat kuviteltuja.
Maallikkona pitäisin rajana sitä, että siinävaiheessa kun nuo kuvitelmat alkavat haitata normaalielämää, voidaan sanoa että "viiraa" ja pahasti.
Uskoisin että joku psykologiaa paremmin tunteva osaisi kertoa jonkun virallisen terminkin koskien tuota aloittajan tapausta, tai ainakin sen että mistä johtuu tarve kehitellä päässä tuollaisia "mielikuvitus"- tapahtumia puolitutuille henkilöille.

pelaaja
Seuraa 
Viestejä750
Liittynyt1.7.2007

Ei aloituksessa sanottu miten hyvin ihmiset tuntee (edit: eikun sanottiinpa, anteeksi virhe). Joka tapauksessa minusta viitattiin siihen, että tapahtunut sattuu henkilölle, jonka vuoksi itkisi myös oikeassa elämässä. Yleensä tällainen henkilö on läheinen, mutta itkevät jotkut elokuvienkin lopussa tai jos näkevät vaikkapa teurastusta televisiossa. En sitten tiedä miksi tuollaista vielä kuvittelisi ja siksi itkisi.

Itselläni ei tuollaista kovin usein tule mietittyä, koska sellaisesta ahdistuu helposti. Joka tapauksessa itken herkemmin aidoista asioista ja vain esim. pelot siitä, että joku kuolee tai muuta pahaa sattuu voivat laukaista ahdistuksen tai itkun. Annan esimerkin. Esikoiseni oli 4-vuotias ja ensimmäistä kertaa kaverilla leikkimässä. Kaverin äiti oli luvannut soittaa, että on hakenut lapset tarhasta ja monelta tuo takaisin kotiin, mutta unohti. Minä soittelin kaverin äidille, mutta ei vastannut puhelimeen koko päivänä. Melko myöhään illalla lapsi palautettiin ehjin nahoin ja onnellisena, mutta siinä välissä olin ehtinyt kehitellä 1000 kauhuskenaariota mitä lapselle, sen kaverille ja sille toiselle äidille on sattunut ja itkeskelin pitkin päivää, vaikka tunsin äidin ja tiesin, että hänellä on vähän leväperäisempi tyyli.

Minä olen aina ajatellut, että henkilöt joille ei sellaista koskaan mieleen pälkähdä tai muutenkaan asioita paljon kelaile, mennä porskuttavat elämässä eteenpäin aika paljon onnellisempina.

Edit: aloittaja taitaa olla silti poikkeuksellisen herkkä

Vierailija
pelaaja
Ei aloituksessa sanottu miten hyvin ihmiset tuntee. .

Eikö?

Minulla on outoja taipumuksia luoda itselleni kokemuksia vaikkapa ihmisistä, joita en tunne juurikaan

edit. ehditkin jo korjata tuon väitteesi

Vierailija
Melko myöhään illalla lapsi palautettiin ehjin nahoin ja onnellisena, mutta siinä välissä olin ehtinyt kehitellä 1000 kauhuskenaariota mitä lapselle, sen kaverille ja sille toiselle äidille on sattunut ja itkeskelin pitkin päivää, vaikka tunsin äidin ja tiesin, että hänellä on vähän leväperäisempi tyyli.

Itse olisin vastaavassa tapauksessa lähtenyt kyllä paikan päälle selvittämään mistä on kysymys,enkä jäänyt kotiin itkeskelemään.
Omakohtaisten kokemusteni perusteella väittäisin että tuollainen kauhuskenario-ajattelu, ja niiden perusteella itkeskely on tyypillisempää naisilla, kuin miehillä, saatan olla tietysti väärässäkin?

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907
Liittynyt8.12.2007

Itse ajattelisin, että viiraaminen alkaa, kun
1) vakavammassa tapauksessa ei enää pysty erottamaan asioita todellisuudesta.
2) miedommassa tapauksessa oma suorituskyky alkaa kärsiä jatkuvalla syötöllä tai tietyissä tilanteissa ( ). Menee siis "lukkoon" kaikesta mahdollisesta ennakoinnista.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Kulaushaikara
Seuraa 
Viestejä1023
Liittynyt27.4.2009

Olen aina tehnyt samaa kuvittelua (ja myös unelmointia) enkä ole sen takia ajatellutkaan olevani jotenkin poikkeava. Myös selkounet ovat mielenkiintoisia. Omat leffat ovat mielenkiintoisempia kuin telkkarista tulevat.

Jos ajatellaan, että luet romaanin ja eläydyt siihen niin, että itket henkilön kuolemaa tai kokemaa, niin mikäon ero oman kuvittelun ja kirjailijan kuvittelun välillä? Eikö oma kuvittelu ole kuin itse keksitty romaani? Olen aina myös lukenut paljon.

eteenpäin
Seuraa 
Viestejä1591
Liittynyt25.6.2009

Ehkäpä tarinankerronta ja tuollainen tapahtumien kuvittelu on ihmisten tapa ikäänkuin oppia kokemuksista ilman todellisia vaaroja, joka aidoissa tilanteissa syntyy. Esim. ihmisten kuoleman kuvittelu saattaa olla jo jonkinlaista trauman esikäsittelyä tai psyykkistä valmistautumista johonkin ikävään tilanteeseen.

Itse olen kuvitellut aika kouriintuntuvasti tilanteita, joissa saan puhelimitse ilmotuksen itselleni aika tärkeän vanhemman ihmisen kuolemasta. Liekö jotain reeniä tositilannetta varten...?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat