Seuraa 
Viestejä45973

Minulla on outoja taipumuksia luoda itselleni kokemuksia vaikkapa ihmisistä, joita en tunne juurikaan. Ne ovat joskus niin vahvoja, että hetken aivoni luulevat jollain tasolla niin oikeasti tapahtuneen ja sitten reagoin sen mukaan. Esim. olen tilanteessa, jossa joku kuolee ja elän mukana. Olen täysin tietoinen, että kyseessä on vain mielikuvitukseni tuotetta, mutta tunteeni jotenkin jäävät sinne joksikin aikaa.

Olen jopa itkenyt joitakin kertoja vain sen takia, kun kuvittelin jotain sellaista, mikä saisi todellisuudessa minut itkemään. Itkin siis olematonta. Tällainen käytös on saanut mietteliääksi. Tapahtuuko sellaista muillakin vai viiraako minulla vain päässä?

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (20)

Tavallisesti mielikuvitusta käytetään totuuden löytämiseen, eikä itsensä eksyttämiseen.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922

Näyttelijät tekevät tuota työkseen. Tosin heillä se ei jää päälle. Ehkä voi kaveriltaan kysyä vaikka: "Menikö itku hyvin.". Ei sulla sen kummemmin "viiraa", kuin joillakin muillakaan.

Lierikki Riikonen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pelaaja
Seuraa 
Viestejä750

Joo, ihan tuttua. Minulla ilmenee useimmiten siten, että alan pessimistinä pyörittelemään pahimpia skenaarioita päässäni ja saan lietsottua itseni aika paniikkitilaan. Joskus myös vaan tulee ajateltua, että "mitäs jos" ja se vetää fiilikset aika maahan.

En muistanutkaan, että kuvittelemalla jo maksaneensa velat, pääsee joskus sillä konstilla halvemmalla kuin vaikkapa viinaa juomalla velkoja saataviksi muuttamalla.

Kalleimmaksi tulee maksaa se minkä on lainannut.

Itse olen mielikuvituksissa pystynyt luomaan jopa valtion keskelle Atlannin valtamerta. Koordinaatit leveyspiirien 46 ja 32 välillä Azorien saarista länteen. Valtiossa on 37 miljoonaa asukasta vuoden 2010 väestölaskennan mukaan ja se on etnisesti eräänlainen USA:n, Meksikon, Kanadan ja Kuuban sekoitus. Valtiossa on vallitsee kolmipuoluejärjestelmä koska maan eteläinen osa eroaa etniseltä koostumukseltaan pohjoisesta. Koko kuvitelma syntyi aikoinaan kun kävin Karibialla vaimoni kanssa. Siitä lähtien tuota valtiota olen kehitellyt päässäni. Ehkä mielikuvitus syntyi paitsi Karibian kokemuksen myös USA:n ja Kanadan olemuksen vertailun vuoksi. En ole pyrkinyt luomaan idealistisesti mitään ihannevaltiota vaan tässäkin valtiossa on konflikteja ja ristiriitoja. Sen elintaso on selvästi matalampi kuin Kanadan ja USA:n mutta huomattavasti Meksikoa parempi.

Tällainen mielikuvitusurheilu on oikeastaan mielenkiintoista ja hyödyllistä. Se nimittäin ehkä edes auttaa historian, yhteiskunnan, politiikan ja muun yhteiskunnallisen touhuilun tutkimista ja havainnointia. Näin ainakin kuvittelen.

ralf64
Itse olen mielikuvituksissa pystynyt luomaan jopa valtion keskelle Atlannin valtamerta. Koordinaatit leveyspiirien 46 ja 32 välillä Azorien saarista länteen. Valtiossa on 37 miljoonaa asukasta vuoden 2010 väestölaskennan mukaan ja se on etnisesti eräänlainen USA:n, Meksikon, Kanadan ja Kuuban sekoitus. Valtiossa on vallitsee kolmipuoluejärjestelmä koska maan eteläinen osa eroaa etniseltä koostumukseltaan pohjoisesta. Koko kuvitelma syntyi aikoinaan kun kävin Karibialla vaimoni kanssa. Siitä lähtien tuota valtiota olen kehitellyt päässäni. Ehkä mielikuvitus syntyi paitsi Karibian kokemuksen myös USA:n ja Kanadan olemuksen vertailun vuoksi. En ole pyrkinyt luomaan idealistisesti mitään ihannevaltiota vaan tässäkin valtiossa on konflikteja ja ristiriitoja. Sen elintaso on selvästi matalampi kuin Kanadan ja USA:n mutta huomattavasti Meksikoa parempi.

Tällainen mielikuvitusurheilu on oikeastaan mielenkiintoista ja hyödyllistä. Se nimittäin ehkä edes auttaa historian, yhteiskunnan, politiikan ja muun yhteiskunnallisen touhuilun tutkimista ja havainnointia. Näin ainakin kuvittelen.


Siinä vaiheessa kun alat saamaan itkuraivareita sen vuoksi että tuossa mielikuvitusmaassasi on joku asia niin huonosti, olet mielestäni tuon aloittajan kanssa samassa tilanteessa, ja voit sitten (aiheellisesti?) kysyä että viiraako. Tosin nyt tarkemmin tuon aloituksen luettuani huomasin,että siinähän keksittiin kuvitteellisi tapahtumia oikeille henkilöille, sulla on sekä ihmiset että tapahtumat kuviteltuja.
Maallikkona pitäisin rajana sitä, että siinävaiheessa kun nuo kuvitelmat alkavat haitata normaalielämää, voidaan sanoa että "viiraa" ja pahasti.
Uskoisin että joku psykologiaa paremmin tunteva osaisi kertoa jonkun virallisen terminkin koskien tuota aloittajan tapausta, tai ainakin sen että mistä johtuu tarve kehitellä päässä tuollaisia "mielikuvitus"- tapahtumia puolitutuille henkilöille.

pelaaja
Seuraa 
Viestejä750

Ei aloituksessa sanottu miten hyvin ihmiset tuntee (edit: eikun sanottiinpa, anteeksi virhe). Joka tapauksessa minusta viitattiin siihen, että tapahtunut sattuu henkilölle, jonka vuoksi itkisi myös oikeassa elämässä. Yleensä tällainen henkilö on läheinen, mutta itkevät jotkut elokuvienkin lopussa tai jos näkevät vaikkapa teurastusta televisiossa. En sitten tiedä miksi tuollaista vielä kuvittelisi ja siksi itkisi.

Itselläni ei tuollaista kovin usein tule mietittyä, koska sellaisesta ahdistuu helposti. Joka tapauksessa itken herkemmin aidoista asioista ja vain esim. pelot siitä, että joku kuolee tai muuta pahaa sattuu voivat laukaista ahdistuksen tai itkun. Annan esimerkin. Esikoiseni oli 4-vuotias ja ensimmäistä kertaa kaverilla leikkimässä. Kaverin äiti oli luvannut soittaa, että on hakenut lapset tarhasta ja monelta tuo takaisin kotiin, mutta unohti. Minä soittelin kaverin äidille, mutta ei vastannut puhelimeen koko päivänä. Melko myöhään illalla lapsi palautettiin ehjin nahoin ja onnellisena, mutta siinä välissä olin ehtinyt kehitellä 1000 kauhuskenaariota mitä lapselle, sen kaverille ja sille toiselle äidille on sattunut ja itkeskelin pitkin päivää, vaikka tunsin äidin ja tiesin, että hänellä on vähän leväperäisempi tyyli.

Minä olen aina ajatellut, että henkilöt joille ei sellaista koskaan mieleen pälkähdä tai muutenkaan asioita paljon kelaile, mennä porskuttavat elämässä eteenpäin aika paljon onnellisempina.

Edit: aloittaja taitaa olla silti poikkeuksellisen herkkä

pelaaja
Ei aloituksessa sanottu miten hyvin ihmiset tuntee. .

Eikö?

Minulla on outoja taipumuksia luoda itselleni kokemuksia vaikkapa ihmisistä, joita en tunne juurikaan

edit. ehditkin jo korjata tuon väitteesi

Melko myöhään illalla lapsi palautettiin ehjin nahoin ja onnellisena, mutta siinä välissä olin ehtinyt kehitellä 1000 kauhuskenaariota mitä lapselle, sen kaverille ja sille toiselle äidille on sattunut ja itkeskelin pitkin päivää, vaikka tunsin äidin ja tiesin, että hänellä on vähän leväperäisempi tyyli.

Itse olisin vastaavassa tapauksessa lähtenyt kyllä paikan päälle selvittämään mistä on kysymys,enkä jäänyt kotiin itkeskelemään.
Omakohtaisten kokemusteni perusteella väittäisin että tuollainen kauhuskenario-ajattelu, ja niiden perusteella itkeskely on tyypillisempää naisilla, kuin miehillä, saatan olla tietysti väärässäkin?

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907

Itse ajattelisin, että viiraaminen alkaa, kun
1) vakavammassa tapauksessa ei enää pysty erottamaan asioita todellisuudesta.
2) miedommassa tapauksessa oma suorituskyky alkaa kärsiä jatkuvalla syötöllä tai tietyissä tilanteissa ( ). Menee siis "lukkoon" kaikesta mahdollisesta ennakoinnista.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Kulaushaikara
Seuraa 
Viestejä1023

Olen aina tehnyt samaa kuvittelua (ja myös unelmointia) enkä ole sen takia ajatellutkaan olevani jotenkin poikkeava. Myös selkounet ovat mielenkiintoisia. Omat leffat ovat mielenkiintoisempia kuin telkkarista tulevat.

Jos ajatellaan, että luet romaanin ja eläydyt siihen niin, että itket henkilön kuolemaa tai kokemaa, niin mikäon ero oman kuvittelun ja kirjailijan kuvittelun välillä? Eikö oma kuvittelu ole kuin itse keksitty romaani? Olen aina myös lukenut paljon.

eteenpäin
Seuraa 
Viestejä1591

Ehkäpä tarinankerronta ja tuollainen tapahtumien kuvittelu on ihmisten tapa ikäänkuin oppia kokemuksista ilman todellisia vaaroja, joka aidoissa tilanteissa syntyy. Esim. ihmisten kuoleman kuvittelu saattaa olla jo jonkinlaista trauman esikäsittelyä tai psyykkistä valmistautumista johonkin ikävään tilanteeseen.

Itse olen kuvitellut aika kouriintuntuvasti tilanteita, joissa saan puhelimitse ilmotuksen itselleni aika tärkeän vanhemman ihmisen kuolemasta. Liekö jotain reeniä tositilannetta varten...?

judettaja
"Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto" Albert Einstein.

Hyvä renki, mutta huono isäntä...

judettaja
"Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto" Albert Einstein.

"Ratkaisun täytyy löytyä siitä mitä on", sanoi Ingmar Bergman.

pelaaja
Seuraa 
Viestejä750
kopernikustako
Melko myöhään illalla lapsi palautettiin ehjin nahoin ja onnellisena, mutta siinä välissä olin ehtinyt kehitellä 1000 kauhuskenaariota mitä lapselle, sen kaverille ja sille toiselle äidille on sattunut ja itkeskelin pitkin päivää, vaikka tunsin äidin ja tiesin, että hänellä on vähän leväperäisempi tyyli.

Itse olisin vastaavassa tapauksessa lähtenyt kyllä paikan päälle selvittämään mistä on kysymys,enkä jäänyt kotiin itkeskelemään.
Omakohtaisten kokemusteni perusteella väittäisin että tuollainen kauhuskenario-ajattelu, ja niiden perusteella itkeskely on tyypillisempää naisilla, kuin miehillä, saatan olla tietysti väärässäkin?



Tuossa tapauksessa en voinut lähteä, koska olin raskaana, siinä komplikaatioita ja vuodelevossa. Syy myös siihen, miksi lapsi meni toiseen perheeseen hoitoon päivällä, että sain levätä rauhassa. Mieskään ei voinut mennä, koska oli töissä. Jotenkin sitä vaan odotti, että jos se nyt kohta kuitenkin soittaa niin ei tässä nyt vielä mitään kannata varmaan tehdä. Olet varmasti oikeassa siinä, että naiset huolehtivat muista vähän turhankin paljon.

Edit: ethän vaan ole Sakariaksen uusi nikki?

Edit: ethän vaan ole Sakariaksen uusi nikki?

En tietääkseni. Ilmeisesti ollut tasokaskin kirjoittelija, kun minua häneksi epäilet

pelaaja
Seuraa 
Viestejä750
kopernikustako
Edit: ethän vaan ole Sakariaksen uusi nikki?

En tietääkseni. Ilmeisesti ollut tasokaskin kirjoittelija, kun minua häneksi epäilet

Osasi ilmaista itseään erittäin hauskasti, mutta joskus meni vähän överiksi. Olet sellainen siistitty versio hänestä.

RaahenTiikeri
Seuraa 
Viestejä973

en tiedä vastaako tämä aloittajan tarkoittamaan piirteeseen....mutta itse olen kerran "täyttänyt" humalan/sammumisen seurauksena syntyneen "tyhjän kohdan" kuvittelemalla niin pahoin,että kärsin asiasta kuukausia.

Ryyppäsin/sammuin suht vieraalla paikkakunnalla X.
Olin joutunut tekemisiin virkavallan kanssa,mutta en aluksi saanut vastausta,että miksi?(myöhemmin hain kaikki paperit ja selvitin tilanteen,mutta liian myöhään mielikuvituksen kannalta)
Jälkeen päin sain tietää,että seudulla on tiettyjä Y ihmisryhmän edustajia(vaikka en ollut nähnyt ryhmä Y:n edustajia aikoihin])
Myöhemmin seudulla kulkiessani rekisteröin ihmisten katseet.Jos joku puhui puhelimeen,niin uskoin hänen tiedottavan ihmisryhmä Y:n edustajille liikkeistäni.
Olin kutonut päässäni pelottavan mielikuvan humalaisesta riidasta tai eripurasta ihmisryhmä Y:n kanssa.
Näin päässäni erilaisia välähdyksiä tilanteista,jotka pelottivat.Sain vaivoin pidettyä pääni kasassa,että tajusin,että olin tuonut täysin itse mielikuvituksellani kuviooon mukaan nämä ihmisryhmä Y:n ihmiset joista en oikein pidä..Pari kolme viikkoa meni,niin nämä kohtaamiset ihmisryhmä Y:n kanssa olivat minulle jo tosia.
Myöhemmin sain selvitellyksi virkavallan kanssa tuon Miten ja Miksi olin heidän kanssaan ollut tekemisissä kyseisenä "pimeänä yönä".Mikään ei viitannut yhteenkään ihmisryhmään Y kuuluvan ihmisen olleen asiassa mukana.Tuossa vaiheessa jo uskoin,että Y ryhmän ihminen on vaikuttanut poliisiin minun humalaisen tarinani väärin ymmärretyksi tulemiseksi.
Pelkäsin.
Minä en siis missään vaiheessa kohdannut näitä Y:n eläväisiä vaikka tiedostin heidän olemassa olonsa.
Mielikuvissa liitin heidän kavereikseen ihmisiä,ketkä eivät todennäköisesti olleet missään tekemisissä heidän kanssaan.Väärä katse ihmiseltä kadulla sai minut pelon valtaan päiviksi.
Sittemmin jo asuinkin kaukana paikasta,jossa tämä Y:n porukka asuu ja elää.Jokainen pienikin vihje,että Y:n kavereita olisi lähellä(vähän saman näköinen ihminen,saman kaltainen auto ym)sai sydämeni hakkaamaan,pelkäämään kotona jokaista ääntä,valmistautumaan pakoon.

Eli lyhyesti--> elin pelossa kuukausia tilanteessa,jossa asuin kaukana porukasta josta en pidä,mutta jonka kanssa minulla ei ole ollut ristiriitoja ikinä,mutta jota pelkäsin kuvitelmieni takia jotka olin synnyttänyt siitä syystä,että näm ihmiset olivat paikkakunnan lähellä sinä yönä jolloin minä ryyppäsin itselleni täydellsien "black outin" 5 tunniksi ja jouduin tekemisiin virkavallan kanssa muista syistä kuin liittyen yhmisryhmä Y:hn.

Toipuminen kesti kuukausia.Normaali järki osasi selittää asiat minulle oikeaan järjestykseen jo hyvinkin nopeasti,mutta ilmeisesti jotkut "suojeludefenssit" iskostaa ihmiseen niin vahvat leimat niinä ekoina traagisina päivinä,kun on epätietoinen siitä uhkaako joku.
Tästä kaikesta on jo pirusti aikaa ja ihmisten ulkonäkö ehtinyt muuttua ym....Mutta saatan edelleen säpsähtää,jos näen jonkun etäisesti porukka Y:n ihmistä muistuttavan ihmisen esimerkiksi puhuvan kännykkään lähettyvilläni.
Ja haluan edelleen korostaa.Minulla ei ole ollut näiden muutamien tyyppien kanssa ikinä mitään ongelmaa(muuta kuin mielikuvituksen täyttämässä tyhjässä tilassa)
Se,mitä noiden "pimeiden tuntien" aikana tapahtui,ei ole minulle ikinä valjennut.Toki siellä on voinut tapahtua jotain,joka on antanut sytykettä jollekkin mielikuvalle.Mutta virkavallan paperien mukaan mitään kummoista negatiivista ei ole tapahtunut.Itse asiassa ajatkaan muistikuvien loppumisesta virkavallan paperien alkamiskelloaikaan(eli heidän kontakti minuun)ei ollut kovin pitkä.Minä raukka ehdin tuonkin välin täyttää mielikuvilla,jotka eivät edes olisi mahtuneet kaikkinensa noihin aikaväleihin.

Eli vastaus avaajan kysymykseen.Kokemuksia voi luoda pelon ohjaamilla mielikuvilla.Itselle kokemukset oli niin vahvoja,että mielenterveys jopa horjui kuukausikaupalla jatkuvasta pelko-ja stressitilasta.
Yleensä sanotaan,että post-traumaattista stressitilaa ei synny kuvitelluista asioista,mutta väittäisin toisin.

Nykyään olen uskaltanut nukkua jo pitkään pimeässä ja jokainen kolahdus nurkassa ei tarkoita tietyn henkilön saapumista satojen kilometrien päästä kostamaan minulle asiaa jota ei tapahtunut.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat