Omanarvontunto

Seuraa 
Viestejä1628
Liittynyt4.9.2009

Mikä suomalaisia vaivaa?

Jos Suomen etua puolustetaan EU-kokouksissa kutsutaan Suomea ainakin suomalaisessa lehdistössä "änkyräksi".

Kun Perussuomalaiset vaativat Kreikan velkajärjestelyä (nyt se on tapahtumassa, veloista ollaan antamassa anteeksi 50%, mutta liian myöhään. Vastuut on jo siirretty veronmaksajien harteille..) ja Suomen järjettömien takausten lopettamista niin heitä syytetään koko Euroopan talouden rohamduttamisesta ja siitä, että Suomen maine huononee Euroopassa. (Miksi ei puututa syyhyn, miksi talous on perseellään, pankkimaailman pyramidihuijaukseen?)

Jos työläiset puolustavat itseään lakkoilemalla, ainoalla keinolla mitä heillä on, heitä syyllistetään työpaikkojen katoamisella halpamaihin, ahneiksi ja ties miksi. (Asiahan on juuri päinvastoin, yritys on ahne, kun siirtää tuotantonsa matalalimman verotuksen ja matalimman palkkatason maihin.)

Eli jos nykyisestä propagandasta pitäisi jotain päätellä niin meidän kaikkien pitäisi olla markkinoiden huoria.

Onko suomalaisten omanarvontunto vieläkin Ruotsin ja Venäjän vallan alentama? Isompien alistama kansa ei vieläkään ole kasvanut henkisesti vahvaksi. Tätä tukisi tarve kumarrella nykyään länteen, kun idän merkitys on pienentynyt.

Kommentit (8)

Vierailija

Olen itsekin usein miettinyt että mistähän tämä suomalaisten "mitähän ne muut meistä ajattelee"- mentaliteetti on peräisin, eikä pelkästään valtiotasolla vaan ihan jokapäiväisessä kanssakäymisessä, "tavallisten" ihmisten kesken.

deezee
Seuraa 
Viestejä1643
Liittynyt6.6.2011
kopernikustako
Olen itsekin usein miettinyt että mistähän tämä suomalaisten "mitähän ne muut meistä ajattelee"- mentaliteetti on peräisin, eikä pelkästään valtiotasolla vaan ihan jokapäiväisessä kanssakäymisessä, "tavallisten" ihmisten kesken.

Ei se ole suomalaisten yksinoikeus. Täällä se on kai vaan päässyt elämään pidempään kuin muissa pohjoismaissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Janten_laki

Vierailija

Hieman OT mutta täälllä taas nostettiin pahat ja ilkeät yritykset kortti esille. Tarkastelkaapa viimeisten lakkojen syitä. Kuka se olikaan ahne...

Yrityksilläkin on itsesuojeluvietti; mikäli täällä olemassaolo on uhattuna niin se on lähdettävä toisaalle missä on mahdollisuudet pärjätä.

Pitäisi rakentaa Kekkonen cyborgi ojentamaan kansaa. Onko kukaan hoksannut, että AY-liikkeet on todellisuudessa yrityksiä, joita ay-lammaslauma elättää? Siellä "Ahosen Joukot" vetää kovaa tiliä ja saa öykkärödä miten tahtoo, eikä heidän motiivejaan tai toimintaa saisi arvostella millään tavalla. Kohtuutonta menoa.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Nyt kuulema mökelletään jostain 3 vrk koulutuspäivistä. Luulisi työnantajallekin olevan etu että työntekijät kouluttautuvat. Vai sekö se siinä pännii että saattaisivat oppiakin jotain, ja kehdata vaatia lisää palkkaa?

***

Sitä tosiaan ihmettelee että mikä ihmeen "anteeksi että olen olemassa" -tyyppinen tarvis suomalaisilla on aina löytää jostain joku taho mielisteltäväksi ja pelättäväksi. Ruotsi, NL, EU. Mitä seuraavaksi? Olisikohan siinä taustalla joku semmoinen syrjäseutulaisuus että kun ei ole oltu kauheasti maailman kanssa tekemisissä, niin on opittu kotona luulot pois -menetelmällä että ei saa vahingossakaan kuvitella mitään itsestään. Sukupolvia joita on opetettu remelillä on vielä vallassa. Alistettu ihminen ei osaa muuta kuin alistua.

Ihan kuin jos ei pitäisi itseään umpipaskana niin ainoa vaihtoehto on kuvitella itsestään liikoja. Miten olisi terve ja järkevä kultainen keskitie. Kansakuntanakin.

Nobelaner
Seuraa 
Viestejä1766
Liittynyt9.6.2011
Mikar
Yrityksilläkin on itsesuojeluvietti; mikäli täällä olemassaolo on uhattuna niin se on lähdettävä toisaalle missä on mahdollisuudet pärjätä.



Mutta kun kaikki tietää että kyse ei ole olemassaolon olemisesta uhattuna, vaan siitä että omistajille ei riitä että omaisuus kasvaa 20 prossaa vuodessa vaan se pitää saada kasvamaan 23 prossaa vuodessa. Ja seuraavana vuonna 24 ja sitten 26 ja sitten 30 prossaa.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
kohveeman

Jos työläiset puolustavat itseään lakkoilemalla, ainoalla keinolla mitä heillä on, heitä syyllistetään työpaikkojen katoamisella halpamaihin, ahneiksi ja ties miksi. (Asiahan on juuri päinvastoin, yritys on ahne, kun siirtää tuotantonsa matalalimman verotuksen ja matalimman palkkatason maihin.)



Asia ei ole päin eikä vastoin. Ahneus on molemminpuolinen ja kaikenkattava ihmisen perusominaisuus. Siihen perustuu myös markkinatalous. Ahneet neuvotteluosapuolet sopivat kompromissitason hinnoille, myös palkkasummille siten että molemmat voivat tämän tason sietää.

Halpamaidenkin ihmiset ovat ahneita, mutta koska heille matalien elinkustannusten ja vaaimattomien lähtökohtien vuoksi se siedettävä palkkataso on alempana absoluuttisesti mitattuna, niin sittenpä on. Kilpailu on sellaista, sekin kuuluu markkinatalouteen.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Juoni
Seuraa 
Viestejä1461
Liittynyt20.10.2005
kohveeman

Jos Suomen etua puolustetaan EU-kokouksissa kutsutaan Suomea ainakin suomalaisessa lehdistössä "änkyräksi".

Kun Perussuomalaiset vaativat Kreikan velkajärjestelyä...




Tämä ei kyllä jaksa lakata hämmästyttämästä sivullekirjoittanuttakaan.

Ja varsinkin kun tiedetään Eu:n käytäntö äänestysasioissa, eli äänestytetään kansoja tai valtioita niin monta kertaa että saadaan uusaatelin mielen mukainen tulos, niin ei liene vaikeaa ennakoida miten käy kun Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyys "otetaan uudelleen käsittelyyn" keväällä.

Tuntuisi vieläpä että Suomessa nimenomaan media on erityisen pahasti (uus)suomettunut. Käytännössä kaikki merkittävät tiedotusvälineet vetävät samaa nöyristely- ynnä mielistelylinjaa asiassa kuin asiassa.


Onko suomalaisten omanarvontunto vieläkin Ruotsin ja Venäjän vallan alentama? Isompien alistama kansa ei vieläkään ole kasvanut henkisesti vahvaksi. Tätä tukisi tarve kumarrella nykyään länteen, kun idän merkitys on pienentynyt.



Tältä asia todella vaikuttaa.

Nuorissa tosin on tulevaisuus ja olen ollut havaitsevinani tämänkin trendin murtumista.

Vierailija

[size=150:1tp8hlfv]Omanarvontunto[/size:1tp8hlfv]

Kuka minä ja me olemme?

"Minä" on "Sinä" joka luet.

Minun henkilökohtainen sukulinjani ihmiskunnan historiassa
Minä edustan ensisijaisesti omia vanhempiani, Äitiäni ja Isääni jotka ovat mahdollistaneet minun olemassaoloni tänään. Heidän lisäksi minä edustan minun Isovanhempiani, jotka ovat mahdollistaneet Äitini ja Isäni olemassaolon. Näin minun henkilökohtainen sukulinjani rakentuu taaksepäin ihmiskunnan historiassa, sukupolvelta toiselle. Johdonmukaisesti sukulinjani ihmiskunnan historiassa, alkaa ensimmäisestä Äidistä ja Isästä.

Ensimmäinen Kansan Äiti ja Kansan Isä

Etniseen Suomen Kansaan jota minä edustan, kuuluu suuri määrä ihmisiä joiden sukulinja rakentuu samalla tavalla niinkuin minun. Ensimmäinen Äiti ja Isä, johdonmukaisesti ovat etnisen Kansan Ensimmäinen Kansan Äiti ja Kansan Isä.

Etnisen Kansan Äidin kieli ja Mieli
Ensimmäiseltä Kansan Äidiltä ja Kansan Isältä, perintönä läpi koko ihmiskunnan historian, sukupolvelta toiselle, ensisijaisesti vanhemmilta lapsille samalla tavalla niin kuin tänään, on periytynyt etnisen Kansan Äidin kieli ja Äidin kieleen yhdistetty Kansan Mieli. Sukulaisuus ei määräydy vain ja ainoastaan geneettisen perimän mukaan, vaan myös kielellisen ja mielellisen perimän mukaan. Mieli ei periydy geneettisesti, vaan mieli periytyy opillisesti.

Kansan Mieli ja Kansan Sielu
Kaikki etniseen Kansaan kuuluvat henkilöt ihmiskunnan historiassa jotka eivät fyysisesti ole läsnä, kuuluvat etnisen Kansan Sielulliseen perimätietoon. Kaikki tänään fyysisesti läsnä olevat, elävät etniseen Kansaan kuuluvat henkilöt, kuuluvat etnisen Kansan Mieli -osioon, jolla kuuluu olla yhteys Sielu -osioon; Että tietää kuka on ja ketä edustaa tänään ja ihmiskunnan historiassa.

Koskien etnistä Suomen Kansaa, riippumatta siitä mikä henkilökohtainen sukunimi on, kollektiivinen sukunimi on Suomalainen ja elämme Historialliseen lakiin viitaten 'Maassa jonka Jumala on antanut; Suomi' (Historiallinen laki).

Etniset Kansat Maailmassa
Maailmassa on monia muita etnisiä Kansoja, joiden perimä perusluonteeltaan on samanlainen kuin meillä Suomalaisilla. Kielellisen perimän lisäksi, etnisyyteen kuuluu geneettinen perimä yksityiskohtineen, ja että 'Elämme Maassa jonka Jumala on antanut'. Ensisijaisesti geneettisesti ja kielellisesti Suomalaisista poikkeavilla etnisillä Kansoilla Maailmassa, on oma ensimmäinen Kansan Äiti ja Kansan Isä, joilta he ovat perineet oman Äidin kielen ja Äidin kieleen yhdistetyn Kansan Mielen sekä Kansan Sielun, samalla tavalla niinkuin me Suomalaiset.

Vaikka geneettinen ja kielellinen perimä kaikilla etnisillä Kansoilla Maailmassa on erilainen, mielellisen ja sielullisen perimätiedon mukaan; Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia. Moniarvoisuuden määritelmä kumpuaa siitä, että jokainen Etninen Kansa tietää ja tuntee oman arvonsa, joka on perusta tietoudelle siitä, että kaikki etniset Kansat Maailmassa, ovat saman arvoisia, ja yhtä arvokkaita.

...
Celtic Woman
http://www.youtube.com/watch?v=xleo0Hps ... re=related

Suomen perustuslaki, perusoikeudet
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Uusimmat

Suosituimmat