Neliulotteisen pallon kolmiulotteinen pinta

Seuraa 
Viestejä1950
Liittynyt27.3.2006

Eräs käsitys universumimme kolmiulotteisuudesta on ajatus, että avaruutemme on neliulotteisen pallon kolmiulotteinen pinta (tilapinta).

Tällöinhän avaruutemme ei ole laakea, vaan se kaartuu (neljänteen ulottuvuuteen) kuten kolmiulotteisen pallon kaksiulotteinen pintakin. Tämän kaarevuuden voi periaatteessa havaita ja jopa pallon ympärysmitan laskea. Tässä ensin helpommin ajateltava analogia:

Kuvitellaan, että maapallolle sijoitettaisiin yhden kilometrin välein yksilöityjä radiolähettimiä. Lähettimiä olisi siis keskimäärin 1/neliökilometri. Itsellämme olisi vastaanotin, joka pystyisi havaitsemaan kaikki nämä lähettimet ja meidän etäisyytemme niihin.

Esimerkiksi pohjoisnavalla ollessamme vastaanottimemme havaitsisi yhden kilometrin etäisyydellä noin 6 lähetintä. Kauempana olevia lähettimiä olisi aluksi ympyrän kehän pituuden kaavan mukaan, eli kahden kilometrin päässä olisi siis noin 12 lähetintä jne.
Etäisyyden kasvaessa tämä kaava ei kuitenkaan pätisi, johtuen maanpinna kaarevuudesta. Päiväntasaajalla 10000 kilometrin etäisyydellä pitäisi kaavan mukaan olla noin 62830 lähetintä, mutta kaikkihan tietävät että siellä olisi itse asiassa 40000 lähetintä. Sen lisäksi lähettimien määrä alkaisi tästä pienentyä. 20000 kilometrin etäisyydellä (etelänavalla) olisikin enää vain yksi lähetin.

Eikö tätä analogiaa voi soveltaa myös neliulotteisen pallon kolmiulotteiselle pinnalle? Eli mitataan eri etäisyydeltä löytyvien galaksien/tähtien määrä. Tähtien määrä kasvaa periaatteessa pallon pinta-alan kaavan mukaan, eli etäisyyden neliössä. Kaava ei kuitenkaan pitemmän matkan päässä enää pätisi ja jollakin etäisyydellä tähtien määrä ei enää lisääntyisi, vaan alkaisi vähentyä. Tämä matka on periaatteessa neljäsosa kolmiulotteisen avaruutemme ympärysmitasta (jotkut puhuvat universumin 'säteestä', mutta se on mielestäni virheellinen sana).

Onhan tässä tietenkin mahdollisia ongelmia:
1. kyseinen matka voi (ja luultavasti onkin) horisonttimme takana. Kuitenkin arvio voitaisiin tehdä jo tähtien määrän poikkeamana kaavasta.
2. kun katsomme kauemmas, katsomme samalla myös nuorempaan universumiin. Tähtien määrä ei välttämättä ole eri aikoina ollut sama

Kirjoitanko täysin höpöä vai toimisko tämä?

To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility. - John Stuart Mill -

Kommentit (14)

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5296
Liittynyt9.1.2011
ykskivi

Tällöinhän avaruutemme ei ole laakea, vaan se kaartuu (neljänteen ulottuvuuteen) kuten kolmiulotteisen pallon kaksiulotteinen pintakin. Tämän kaarevuuden voi periaatteessa havaita ja jopa pallon ympärysmitan laskea.

Näin on, mutta tämä ajatus ei ole yleisesti hyväksytty ajatus, ja yleisen suhtiksen tulkitsivat vastustavat tätä ajatusta kynsin ja hampain.

Laakea on siis väärä sana kuvaamaan koska sillä on jo merkitys suhtiksen kontekstissa. Eli tuo kuvailemasi kosmos näyttäytyy meille taustasäteilyssä laakeana kosmoksena, koska valolla ei ole nettokaareutumista gravitaatiokentässä.

Eli tuossa kuvailemassasi kosmoksessa gravitaatio on tasapainossa, koska jokaisen pisteen ympärillä on yhtä paljon ainetta. Näin gravitaatiolla ei ole mitään tekemistä kosmoksen laajenemisen tai supistumisen kanssa. Näin täytyy olla, koska yleisen suhtiksen kuvaama dynaaminen maailmankaikkeus on absurdi konsepti.

Suhteellisuusteoria tarkoittaa positiivisella kaareutumisella ihan eri asiaa kuin pallogeometriaa. Suhtis olettaa, normaalin kolmiulotteisen geometrian, mutta gravitaation nettovaikutus saa vain valon kulkemaan ympyrärataa euklidisen suoran sijaan. Pallogeometrisessa maailmankaikkeudessa sen sijaan valolla ei ole nettokaareutumista gravitaation suhteen, vaikka toki voi kulkea maailmankaikkeuden ympäri. Eli pallogeometrisessa maailmassa myös gravitaatio noudattaa kosmoksen geometriaa.

Monta kertaa sitten valo on kiertänyt maailmankaikkeuden? Itse veikkaisin että neljä kertaa, eli näemme linnunradan neljänä kopiona Hubblen deep field kuvassa, ennen kuin törmäämme taustasäteilyn seinään.

Tämä pallogeometrinen tulkinta on ainoa esitetty konsistentti teoria taustasäteilystä saaduille havainnoille.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5296
Liittynyt9.1.2011

Itseasiassa suhtiksen mukaan positiivinen kaarevuus ei tarkoita sitä, että valo kulkisi gravitaation vaikutuksesta ympyrärataa, vaan se kulkee spiraalia pitkin maailmankaikkeuden keskipisteeseen eli singulariteettiin.

Juuri tämän vuoksi dynaaminen maailmankaikkeus on absurdi ajatus, koska kaikki valo olisi kulkenut spiraalia pitkin jo ajat sitten kosmoksen keskipisteessä olevaan singulariteettiin. Tätä ei voida mitenkään välttää Newtonin ja Einsteinin dynaamisessa maailmankaikkeudessa.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Vierailija
ykskivi
Eräs käsitys universumimme kolmiulotteisuudesta on ajatus, että avaruutemme on neliulotteisen pallon kolmiulotteinen pinta (tilapinta).

Tällöinhän avaruutemme ei ole laakea, vaan se kaartuu (neljänteen ulottuvuuteen) kuten kolmiulotteisen pallon kaksiulotteinen pintakin. Tämän kaarevuuden voi periaatteessa havaita ja jopa pallon ympärysmitan laskea. Tässä ensin helpommin ajateltava analogia:

Kuvitellaan, että maapallolle sijoitettaisiin yhden kilometrin välein yksilöityjä radiolähettimiä. Lähettimiä olisi siis keskimäärin 1/neliökilometri. Itsellämme olisi vastaanotin, joka pystyisi havaitsemaan kaikki nämä lähettimet ja meidän etäisyytemme niihin.

Esimerkiksi pohjoisnavalla ollessamme vastaanottimemme havaitsisi yhden kilometrin etäisyydellä noin 6 lähetintä. Kauempana olevia lähettimiä olisi aluksi ympyrän kehän pituuden kaavan mukaan, eli kahden kilometrin päässä olisi siis noin 12 lähetintä jne.
Etäisyyden kasvaessa tämä kaava ei kuitenkaan pätisi, johtuen maanpinna kaarevuudesta. Päiväntasaajalla 10000 kilometrin etäisyydellä pitäisi kaavan mukaan olla noin 62830 lähetintä, mutta kaikkihan tietävät että siellä olisi itse asiassa 40000 lähetintä. Sen lisäksi lähettimien määrä alkaisi tästä pienentyä. 20000 kilometrin etäisyydellä (etelänavalla) olisikin enää vain yksi lähetin.

Eikö tätä analogiaa voi soveltaa myös neliulotteisen pallon kolmiulotteiselle pinnalle? Eli mitataan eri etäisyydeltä löytyvien galaksien/tähtien määrä. Tähtien määrä kasvaa periaatteessa pallon pinta-alan kaavan mukaan, eli etäisyyden neliössä. Kaava ei kuitenkaan pitemmän matkan päässä enää pätisi ja jollakin etäisyydellä tähtien määrä ei enää lisääntyisi, vaan alkaisi vähentyä. Tämä matka on periaatteessa neljäsosa kolmiulotteisen avaruutemme ympärysmitasta (jotkut puhuvat universumin 'säteestä', mutta se on mielestäni virheellinen sana).

Onhan tässä tietenkin mahdollisia ongelmia:
1. kyseinen matka voi (ja luultavasti onkin) horisonttimme takana. Kuitenkin arvio voitaisiin tehdä jo tähtien määrän poikkeamana kaavasta.
2. kun katsomme kauemmas, katsomme samalla myös nuorempaan universumiin. Tähtien määrä ei välttämättä ole eri aikoina ollut sama

Kirjoitanko täysin höpöä vai toimisko tämä?




Mä näen tässä yhden asian, mikä jäi mua häiritsemään. Me ollaan tuon mainitsemasi "neliulotteisen pallon" (eli Universumin) sisällä, emmekä suinkaan sen "pinnalla". Miten tuo käytännössä toimisi samalla tapaa, kuin lähetin/vastaanotin esimerkkisi? Tähtiä ei myöskään ole tasaisin välein (esimerkiksi valovuoden välein suuntaansa), joten ihmettelen minkälaista kaavaa siinä mielessä voisi soveltaa...

amandrai
Seuraa 
Viestejä205
Liittynyt26.4.2010

Oot ihan oikeassa. Itseasiassa todellisuudessa päästään helpommalla: pallonmuotoisessa avaruudessa valonsäteet ei kulje "suoraan". Jos siis kaukana nähdään joku suuri klöntti, pallonmuotoisessa avaruudessa se näyttää suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Geometrisesti tämä johtuu siitä että kaarevassa avaruudessa kolmion kulmien summa ei ole 180 astetta.

ykskivi
Seuraa 
Viestejä1950
Liittynyt27.3.2006
FLC

Mä näen tässä yhden asian, mikä jäi mua häiritsemään. Me ollaan tuon mainitsemasi "neliulotteisen pallon" (eli Universumin) sisällä, emmekä suinkaan sen "pinnalla". Miten tuo käytännössä toimisi samalla tapaa, kuin lähetin/vastaanotin esimerkkisi? Tähtiä ei myöskään ole tasaisin välein (esimerkiksi valovuoden välein suuntaansa), joten ihmettelen minkälaista kaavaa siinä mielessä voisi soveltaa...


Kyse olisi juuri siitä (teorian mukaan), että *kolmiulotteinen * avaruutemme on itseasiassa neliulotteisen avaruuden pinta, ei siis sisus.
Asia on helpompi hahmottaa seuraavalla ajatuskululla:
1. Kuvittele kaksiulotteiselle pinnalle piste, josta alkaa suurenemaan ympyrä. Tuo ympyrä on yksiulotteinen universumi ja sen alkupiste on ko. universumin Big Bang. BB siis tapahtui kaksiulotteisessa, universumin ulkopuolisessa tilassa, kun ko universumi on yksiulotteinen.
2. Laajenna kuvitelmaa siten, että kolmiulotteisessa tilassa on piste, josta alkaa kasvamaan pallo. Tuon pallon pinta on kaksiulotteinen universumi. Taas kerran, universumin ollessa kaksiulotteinen, sen BB tapahtui kolmannessa ulottuvuudessa, pallon keskellä. Havaitsemme mm. että ko. universumilla ei ole rajaa, mutta sen tilavuus (eikun pinta-ala) ei kuitenkaan ole ääretön.
3. Nyt pääsemme itse asiaan. Yritä kuvitella neliulotteinen pallo, jolla on siis kolmiulotteinen 'tilapinta'. Tuo kolmiulotteinen tilapinta on siis universumimme (teorian mukaan).

Tähtiä ei ole kyllä tasavälein, mutta esim. galakseilla on keskimääräinen etäisyys, joka lienee sama koko universumissa?

To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility. - John Stuart Mill -

ykskivi
Seuraa 
Viestejä1950
Liittynyt27.3.2006
teramut
Oot ihan oikeassa. Itseasiassa todellisuudessa päästään helpommalla: pallonmuotoisessa avaruudessa valonsäteet ei kulje "suoraan". Jos siis kaukana nähdään joku suuri klöntti, pallonmuotoisessa avaruudessa se näyttää suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Geometrisesti tämä johtuu siitä että kaarevassa avaruudessa kolmion kulmien summa ei ole 180 astetta.



Kyllä. jos piirrämme maapallon pinnalle tasasivuisen kolmion, jonka yksi piste on pohjoisnavalla ja kaksi muuta päiväntasaajalla, on joka kulman suuruus 90 astetta, eikä 60 kuten tasogeometriassa. Sama pätenee myös neliulotteisen pallon kolmiulotteisella pinnalla.
Ongelma on se, että emme voi käytännössä valmistaa tai siirtää riittävän suurta kappaletta riittävän kauas jotta voisimme kaarevuuden noin havaita.

To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility. - John Stuart Mill -

ykskivi
Seuraa 
Viestejä1950
Liittynyt27.3.2006

Itse asiassa Derz kirjoittaa "mihin avaruus loppuu" - ketjussa:

derz
nikkari88
Tiedän että on hieman tyhmä kysymys, mutta kaveri ei ymmärrä miten avaruus voisi muka olla loputon. Joten voisiko joku viisaampi kertoa että miten se nyt menee? Onko avaruus loputon vai ei? Ja jonkun järkevän selityksenkin jos tälle vielä saisi niin olisin hyvin kiitollinen



Yleinen suhteellisuusteoria sallii maailmankaikkeuden muodolle kolme mahdollisuutta, jotka riippuvat universumin kokonaistiheydestä suhteessa ns. kriittiseen tiheyteen:

1. Pallogeometria (3D pallopinta)
- Pallogeometrian tapauksessa universumin kokonaistiheys on kriittistä tiheyttä suurempi ja se on ns. "suljettu" universumi. Tässä universumissa olisi myös mahdollista palata ennen pitkään samaan paikkaan kulkiessasi tarpeeksi kauas samaan suuntaan, kuten nimim. ratz mainitsi. Ilman pimeää energiaa tällainen universumi romahtaisi ennen pitkään kasaan ("big crunch"), mutta pimeän energian voimin pallomainenkin universumi voi laajeta rajattomasti.

2. Tasainen geometria
- Universumin kokonaistiheyden ollessa tasan kriittinen tiheys, on universumin geometria tasainen ja täten universumi ei kaareudu itseensä takakaisin, jolloin universumi jatkuu äärettömiin. Pimeän energian vallitessa tällaisen universumin laajeneminen alussa hidastuu, mutta nopeutuu ajan myötä. Havaintojen mukaan universumin geometria on tasainen 99,5% tarkkuudella, joten tämä on todennäköisin vaihtoehto universumin muodolle (lähde).

3. Hyperbolinen geometria
- Mikäli kokonaistiheys on kriittistä tiheyttä pienempi, on universumin kaareutuminen negatiivista, jolloin universumi on ikään kuin "negatiivinen 3D-pallo" ja niin ikään kooltaan ääretön. Sen laajeneminen olisi kiihtynyt alusta asti kiihtyvää vauhtia, mutta näin ei kuitenkaan ole käynyt - muuten niin tiheitä galaksijoukkoja, mitä nykyään havaitaan, ei olisi olemassa.




Kyse olisi siis vaihtoehdosta 1.

To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility. - John Stuart Mill -

Vierailija

Ylimääräiset tilaulottuudet ovat ihmisen hatustaan tempaisemia käsitteitä ja kaiken kaikkiaan pelkkää huuhaata.

Miksi niihin on alunperinkään sorruttu?

No ensinnäkin siksi että oletetaan atomien ja muidenkin tihentymien pysyvän saman kokoisina.

Ja toisekseen siksi että uskotaan vetävän voiman olemassa oloon.

Havainnot antavat ymmärtää että kaikki minkä voimme havaita ja paljon enemmän oli aikoinaan erittäin tiheästi erittäin pienellä alueella.

Ei olla kuitenkaan osattu selittää miksi niin olisi ollut ja kun uskotaan vetävän voiman olemassa oloon, ei ole voitu selittää miksi tiheään puristunut asia olisi lähtenyt hajaantumaan vähemmän tiheäksi eli miksi vetävä voima ei olisi estänyt tätä tapahtumaan.

No ensinnäkin kaikki näkyvässä maailmankaikkeudessa todellakin oli aikoinaan erittäin tiheään puristuneena ja ja erittäin pienellä alueella avaruudessa joka omaa kolme tilaulottuvutta ja on ei yhtään mitään.

Tuo alue on tällä hetkellä erittäin kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella ja tuolle alueelle tulee edelleen ulkoa päin erittäin nopeita ja pieniä tihentymiä jotka ylläpitävät jatkuvaa ulkoista painetta kohti tuolla alueella olevaa erittäin tiheää ja massiivista tihentymää.

Näin ei tarvita vetävää voimaa puristamaan ikuista asiaa erittäin tiheäksi asiaksi.

Eikä tarvita kaiken alkua jossa hokkus pokkus totaalisesta olemattomuudesta muka syntyisi havaitun kaltainen maailmankaikkeus jne.

Se työntyykö tuollaisten näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella olevista giganttisista kohteista ulos erittäin tiheään puristunutta asiaa pallonpintamaisesti vai suihkuaako sitä kahteen eri suuntaan on asia jota voisi vielä pohtia ja siitä voisi väitelläkin, jos olisi aikaa jne.

.

Max Kalba
Seuraa 
Viestejä976
Liittynyt12.3.2007
ykskivi
Eräs käsitys universumimme kolmiulotteisuudesta on ajatus, että avaruutemme on neliulotteisen pallon kolmiulotteinen pinta (tilapinta).

Tällöinhän avaruutemme ei ole laakea, vaan se kaartuu (neljänteen ulottuvuuteen) kuten kolmiulotteisen pallon kaksiulotteinen pintakin. Tämän kaarevuuden voi periaatteessa havaita ja jopa pallon ympärysmitan laskea.




Fysikaalinen todellisuus ei liene tuollainen, mutta matemaattisena mallina toimiva ja helpottaa laskuja. Ajattelisin mallia siten että piirrämme ympyrän jonka säteen pituus on 13.7 miljardia valovuotta ja tuo säde kasvaa valon nopeudella eli valovuoden vuodessa.

Yksinkertaisimmillaan mallissa sijoitetaan ympyrän kehälle kaksi kohdetta ja tutkitaan niiden käyttäytymistä. Voimme ajatella että maa ja kuu on ympyrän kehällä 300 000 km päässä toisistaan. Voimme perustrigonometrialla havaita miten maan ja kuun välinen etäisyys kasvaa vuoden aikana. Tämä malli antaa tulokseksi 1.5 cm. (windowsin calculaattorissa on tarpeeksi desimaaleja tämän laskemiseen, excelissä ei). Myös hubblen vakio noudattaa täysin tämän mallin ennustetta.

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5296
Liittynyt9.1.2011
ykskivi
Itse asiassa Derz kirjoittaa "mihin avaruus loppuu" - ketjussa:.

Toi on harhaanjohtava analogia, joka ei vastaa todellisuutta. Asiaa on helpompaa mieltää, miksi se ei vastaa todellisuutta, jos miettii Newtonin gravitaatioteoriaa. Einsteinin yleinen suhtis ja Newtonin gravitaatioteoria ovat tältäosin identtisiä teorioita, eli molemmat kaareuttavat valoa ennustettavalla tavalla gravitaatiokentässä. (Newtonin ennusteet tosin eivät ole ihan oikeita, koska ei huomioi sitä, että gravitaation välittymisen nopeus on c)

Jos kuitenkin mallinnat ajatusta Newtonin teorian avulla, niin ymmärrät, ettei positiivinen kaareutuminen tarkoita pallogeometristä maailmankaikkeutta (Derz on tuon analogiansa kanssa ihan väärässä, mutta sama yksinkertaistus tehdään myös populaarissa kirjallisuudessa usein), vaan se tarkoittaa sitä, ettei valon pakonopeus ole riittävä päästäkseen pakenemaan. Näin se kiertää aina takaisin maailmankaikkeuden keskustaan spiraalia pitkin, ns. Big Crunch tapahtumassa.

Tuollaisen maailman kaikkeuden ympäri et siis todellakaan voi purjehtia! Positiivinen kaarevuus tarkoittaa vain sitä että kaikki geodeesit osoittaa samaan pisteeseen Suuressa Loppurysäyksessä. Suhtiksen pallogeometrista maailmankaikkeutta pitää siis tarkastella neliulotteisessa aika-avaruudessa. Pelkässä kolmiulotteisessa avaruudessa tarkasteltuna maailmankaikkeus on Euklidinen avaruudeltaan.

Se mitä sinä hait ja mitä minäkin tarkoitin, niin tosiasiassa maailmankaikkeus kaareutuu tilan suhteen neljänteen ulottuvuuteen muodostaen neliulotteisen hyperpallon pinnan. Tämä kareutuminen tapahtuu siis pelkästään kolmiulotteisessa tilassa neljänteen tilaulottuvuuteen eikä siis neliulotteisessa aika-avaruudessa.

Tämä on nätti malli sikäli, että riippumatta maailmankaikkeuden energiatiheydestä, niin maailmankaikkeus on aina gravitaation suhteen tasapainossa. Eli juuri tämän me näemme taustasäteilyssä, eli valolla ei ole gravitaation suhteen nettokaareutumista.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

amandrai
Seuraa 
Viestejä205
Liittynyt26.4.2010
ykskivi
teramut
Oot ihan oikeassa. Itseasiassa todellisuudessa päästään helpommalla: pallonmuotoisessa avaruudessa valonsäteet ei kulje "suoraan". Jos siis kaukana nähdään joku suuri klöntti, pallonmuotoisessa avaruudessa se näyttää suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Geometrisesti tämä johtuu siitä että kaarevassa avaruudessa kolmion kulmien summa ei ole 180 astetta.



Kyllä. jos piirrämme maapallon pinnalle tasasivuisen kolmion, jonka yksi piste on pohjoisnavalla ja kaksi muuta päiväntasaajalla, on joka kulman suuruus 90 astetta, eikä 60 kuten tasogeometriassa. Sama pätenee myös neliulotteisen pallon kolmiulotteisella pinnalla.
Ongelma on se, että emme voi käytännössä valmistaa tai siirtää riittävän suurta kappaletta riittävän kauas jotta voisimme kaarevuuden noin havaita.



No ei vaan juuri kuvaamallani tavalla voidaan arvioida, ja arvioidaankin, kuinka kaareutunut maailmankaikkeus on. Tämän hetken mittauksien mukaan (http://lambda.gsfc.nasa.gov/product/map ... snsalt.cfm) mikäli maailmankaikkeus on pallon muotoinen, sen täytyy olla paljon suurempi (vähintään ~50 kertaa suurempi) kuin näkyvä maailmankaikkeus.

Se, minkä kokoa mitataan, onkin sitten hieman teknisempi juttu. Voit katsella vaikkapa täältä lisää: http://background.uchicago.edu/~whu/int ... diate.html

Vierailija
ykskivi
FLC

Mä näen tässä yhden asian, mikä jäi mua häiritsemään. Me ollaan tuon mainitsemasi "neliulotteisen pallon" (eli Universumin) sisällä, emmekä suinkaan sen "pinnalla". Miten tuo käytännössä toimisi samalla tapaa, kuin lähetin/vastaanotin esimerkkisi? Tähtiä ei myöskään ole tasaisin välein (esimerkiksi valovuoden välein suuntaansa), joten ihmettelen minkälaista kaavaa siinä mielessä voisi soveltaa...


Kyse olisi juuri siitä (teorian mukaan), että *kolmiulotteinen * avaruutemme on itseasiassa neliulotteisen avaruuden pinta, ei siis sisus.
Asia on helpompi hahmottaa seuraavalla ajatuskululla:
1. Kuvittele kaksiulotteiselle pinnalle piste, josta alkaa suurenemaan ympyrä. Tuo ympyrä on yksiulotteinen universumi ja sen alkupiste on ko. universumin Big Bang. BB siis tapahtui kaksiulotteisessa, universumin ulkopuolisessa tilassa, kun ko universumi on yksiulotteinen.
2. Laajenna kuvitelmaa siten, että kolmiulotteisessa tilassa on piste, josta alkaa kasvamaan pallo. Tuon pallon pinta on kaksiulotteinen universumi. Taas kerran, universumin ollessa kaksiulotteinen, sen BB tapahtui kolmannessa ulottuvuudessa, pallon keskellä. Havaitsemme mm. että ko. universumilla ei ole rajaa, mutta sen tilavuus (eikun pinta-ala) ei kuitenkaan ole ääretön.
3. Nyt pääsemme itse asiaan. Yritä kuvitella neliulotteinen pallo, jolla on siis kolmiulotteinen 'tilapinta'. Tuo kolmiulotteinen tilapinta on siis universumimme (teorian mukaan).

Tähtiä ei ole kyllä tasavälein, mutta esim. galakseilla on keskimääräinen etäisyys, joka lienee sama koko universumissa?




Aivoni nyrjähtivät, kun aloin tässä väsyneenä kuvittelemaan mielessäni noita kohtia 1-3. Kokeilen huomenna uudestaan kun on saanut pään nollattua.

Enpä usko että noilla galakseillakaan on mitään keskimääräisiä etäisyyksiä. Ne kun nimittäin liikkuvat mihin sattuu suuntaan ja tälläkin hetkellä havaitaan galakseja jotka itse asiassa tulevat törmäämään toisiinsa vuosimiljoonien kuluessa. Ylipäänsä Universumi ja avaruuden objektit lienevät lähempänä kaaosta kuin mitään edes keskimääräisesti järjestäytynyttä,

David
Seuraa 
Viestejä8875
Liittynyt25.8.2005
ykskivi
Kirjoitanko täysin höpöä vai toimisko tämä?

Pallon pinta muodostuu periaatteessa äärettömästä määräästä erillisiä pintoja / tasoja (matemaattisesti pallon pinta on eri asia). Näin ollen myös tilaulottuvuus voisi muodostua äärettömästä määrästä tila-alkioita, joilla voi olla erilaisia muuttuvia ominaisuuksia neljännessä tai jopa useammassakin mielessä ("ulottuvuudessa"). Mielestäni tällainen tulkinta on paljon mielekkäämpi lähtökohta.

Aika tuollaisena muuttujana on mielestäni virheellinen, muut ominaisuudet jotka vaikuttavat mm. liikeratoihin (kuten gravitaatio) voi hyvinkin olla olemassa. Ehkäpä joku noista muuttujista tai ne yhdessä muodostavat ns. suljetun universumin, jonka toista puolta ei ole olemassa / saavutettavissa (kuten mustassa aukossa, jonka piiristä ei ole poispääsyä normitilassa).

Eusa
Seuraa 
Viestejä13405
Liittynyt16.2.2011
Puuhevonen
Se mitä sinä hait ja mitä minäkin tarkoitin, niin tosiasiassa maailmankaikkeus kaareutuu tilan suhteen neljänteen ulottuvuuteen muodostaen neliulotteisen hyperpallon pinnan. Tämä kareutuminen tapahtuu siis pelkästään kolmiulotteisessa tilassa neljänteen tilaulottuvuuteen eikä siis neliulotteisessa aika-avaruudessa.

Tämä on nätti malli sikäli, että riippumatta maailmankaikkeuden energiatiheydestä, niin maailmankaikkeus on aina gravitaation suhteen tasapainossa. Eli juuri tämän me näemme taustasäteilyssä, eli valolla ei ole gravitaation suhteen nettokaareutumista.


Tällaista minäkin olen hahmotellut. Laskuja varten kuitenkin tarvitaan ajan funktio havaitsijalle. Se on riippuvainen kausaliteetista, joka puolestaan on suhteessa etäisyyksiin. Eli lähtisin myös siitä ajatuksesta, että aikaa ei kannata ottaa projisointisuureeksi vaan sen laskenta tapahtuu aina vuorovaikuttavan massapisteen koordinaatistossa. YST toimii kohtuullisesti kappaleille tyhjiössä, mutta nosteen ja väliaineominaisuuksien kanssa on vaikeuksia.

Hyperpallon pinta voitaisiin ajatella sellaisena ajattomana olemattomuutena, jossa tilanteen johdonmukaisuustarkastelu on välitön (koska sitä ei tarvita). Siitä kuroutuvat massapisteet määrittelevät inertiallaan kaarevan avaruuden, jossa kausaliteettitarkisteluja tarvitaan sitä enemmän kuta enemmän on energiatiheyttä -> johtaa muuttuvaan infon rajanopeuteen, joka on vielä suhteessa otoksen laajuuteen (määräytyykö otos tapahtumasta pelkästään vai tapahtuman havaitsijoiden havaintojen epätarkkuuden fraktaalirakenteesta vai mistä, jää ihmeteltäväksi vielä). Hyperpallo koostuu siis rypistyneestä 3D-avaruus"pinnasta", jossa on lainalaisuudet ja liikemahdollisuudet kullekin massapisteelle ja energianvaihdolle, mutta ei itsessään sisällä menneisyyttä tai tulevaisuutta. Jos tällainen pitää kutinsa ja kvanttidynamiikka vielä saadaan sovitettua, determinismi jää kakkoseksi ja rakenteessa on tiettyä sisäänrakennettua tietoisuutta fyysisen todellisuuden perusmekanismina.

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

Uusimmat

Suosituimmat