Kuivakäymälät kerrostalossa

Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Tampereen Amk-koulun uudessa siivessä tai rakennuksessa on kuivakäymälät.

Eli tuotos putoo johonkin synkkään reikään.

Miksei nykyään ole enempää kuivakäymälöitä, säästää vesikuluissa monta miljoonaa.

Sivut

Kommentit (20)

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

ihminen käyttää wc:tä n. 5 kertaa päivässä. kerta veto vie pytystä riippuen 3-12 litraan jolloin puhutaan 15-60 litran päiväkulutuksesta. tekee vuodessa aika mukavasti 5,5-22 kuutiota. kuution hinta lienee siellä 5-6 euron kieppeillä kaikkineen maksuineen tietysti lisäksi kk maksut niin muutamassa vuodessa jo ko. kapistus maksaa itsensä takaisin. toki olettaen että kyseessä mekaaninen kuivakäymälä.

kuivakäymälän positiivisiin puoliin kuuluu myös se että sitä voi käyttää kompostorina ja heittää sekaan siis keittiössä syntyvät biojätteet.

on vain ajan kysymys koska ureaa aletaan keräämään jotta saadaan typpeä lannoitteisiin. tällä hetkellähän kaikki tämä arvokas aine lasketaan viemäriin suurimmalta osin.

toisen polven pilkkuvirhe

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007

Mä teen tarpeeni muovikassiin, minkä sitten "unohdan" vaikkapa marketin pihalle tai mikä parasta, rautatieaseman odotustilaan. Ei kauan kestä kun joku sen varastaa ja vie pois...

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

kurremus
Seuraa 
Viestejä383
Liittynyt28.8.2011

Jep. On vain ajan kysymys milloin ihmisulostetta aletaan käyttää peltojen tai metsien lannoitukseen.

Olen kuullut että joskus satoja vuosia sitten Japanin yhteiskunnassa eli arvostettu ammattiryhmä: paskatrokarit. He keräsivät ihmisten paskat, saivat siitä rahaa ja sitten myivät paskan maanviljelijöille. Kätevää.

Luulen, ja olen myös kuullut tarinoita että myös Suomessa on joskus paskahuussin tuotanto viety pellolle... Käypää tavaraa se on, jos sen on antanut vain hieman kompostoitua.

Nykyään kai kaikki ylimääräinen menee sitten kaatopaikalle? Ensin vesi puhdistetaan kemikaaleilla, ja sitten ylijäämätuotteet dumpataan jonnekin? Mitä muuten käy vedelle? Laitetaanko se takaisin luonnon kiertokulkuun vai saammeko sen nautittavaksemme suoraan laitokselta?

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005
tiäremiäs
Tiäremiähen huvilalla on kans kuivakäymälä, ei haise paska eikä mikään muukaan.

Kusi kertyy vanhoihin ruokaöljykanistereihin ja varastoin ne mökin kulmalle.

Toki tämmöinen mökin paskahuussi erinlainen systeemi kun kokonainen kerrostalo.




Se kusi kannattaa säilyttää,siitä saa oikealla käsittelyllä hyviä raaka-aineita räjähdysaineiden valmistusta varten.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

kyllä sen pottupellossa huomaa mihin edellisenä vuonna on hyysikkä kipattu. ei rutto häiritse ja myyrät pysyy loitolla ainakin siltä kohtaa.

toisen polven pilkkuvirhe

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7843
Liittynyt1.2.2010

Mulla on mikäliemistäostettu karjatalouteen kai alunperin markkinoitu Sähkö ja/tai hydraulikäyttöinen 4" lietepumppu jonka saa roikkumaan puutavarakuormaimeen, tms. Se lasketaan sakokaivoon, kaadetaan kalkki ja annetaan pumpun olla sekotusmoodissa jonkin aikaa, annetaan sen jälkeen olla hetken aikaa pelit seis ja sitten kytketään hydraulikierto pumpulle, käännetään vipua A, jolloin paine suuntautuu purkuputkeen painepuolelle. Sopivassa kulmassa oleva parin metrin jatkotörö vauhdittaa kalkkistabiloidun lietteen huimassa kaaressa ojan yli MMM.n puolelle, ja katso, sakokaivo ammottaa tyhjyyttään lyhyen kotvan kuluttua. Tämän jälkeen ajetaan kone palolammelle jossa suoritetaan huuhdontakäyttö. Samaa strategiaa tullaan jatkossa käyttämään jos lakiuhkauksin minut saadaan pakotetuksi umpisäiliön asennukseen kahden olevan hyvin toimivan sakokaivon tilalle.

Ulkohuusikin on. Kaksikin. Rantasaunalla "uusi" 1972 valmistunut 1-reikäinen ja toinen 2-reikäinen tallinnurkalla. Aika vähäisellä käytöllä ovat. Ainakin paukkupakkasilla. Talon iso pääpaskahuusi on harmi kyllä hävitetty 1958. Se on ollut 6-reikäinen pyöreä. Sitä sopisi nykypäivänä esitellä. Niin ja puuvajan kulmalta purin pois 2-reikäisen. 10 istumapaikkaa on siis ollut parhaimmillaan 1900 luvulla. Onhan siitä makkia syntynyt vuoden mittaan.

Olin muuten ensimmäisessä sellaisessa varusmiespalveluerässä, jossa ei enää käytetty/tyhjennetty TurRtR.n rannikkolinnakkeiden ulkohuuseja. Olin asiasta varsin iloinen. Luulen että arpaonni olisi suosinut allekirjoittanutta.

- Ubi bene, ibi patria -

ID10T
Seuraa 
Viestejä1677
Liittynyt3.10.2007

Miten kaikki tuotokset saadaan valumaan säiliöön ilman vesihuuhtelua? Normaalissa kuivakäymälässä säiliö on kaiketi suoraan istuimen alla, mutta kerrostalossa yhteiseen säiliöön pitäsi saada mahdollisimman suora putki joka asunnosta ja miten se muka olisi toteutettavissa? Huoneistokohtaisiin säiliöihin en usko kovinkaan monen olevan halukas tyhjennyksen tuoman lisävaivan takia.

Vierailija
Astronomy
Mä teen tarpeeni muovikassiin, minkä sitten "unohdan" vaikkapa marketin pihalle tai mikä parasta, rautatieaseman odotustilaan. Ei kauan kestä kun joku sen varastaa ja vie pois...

Olethan muistanut käyttää energiajätepussia?

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007
kopernikustako
Astronomy
Mä teen tarpeeni muovikassiin, minkä sitten "unohdan" vaikkapa marketin pihalle tai mikä parasta, rautatieaseman odotustilaan. Ei kauan kestä kun joku sen varastaa ja vie pois...

Olethan muistanut käyttää energiajätepussia?

Toki, se on biologisesti hajoava joten se leviää itsestään anastajan kengille tai hänen olohuoneen lattialle... Heh...

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007
ID10T
Miten kaikki tuotokset saadaan valumaan säiliöön ilman vesihuuhtelua? Normaalissa kuivakäymälässä säiliö on kaiketi suoraan istuimen alla, mutta kerrostalossa yhteiseen säiliöön pitäsi saada mahdollisimman suora putki joka asunnosta ja miten se muka olisi toteutettavissa? Huoneistokohtaisiin säiliöihin en usko kovinkaan monen olevan halukas tyhjennyksen tuoman lisävaivan takia.



kyllähän talot voidaan suunnitella niin että wc:t ovat tietyssä osaa taloa. tällöin voidaan eri rappujen osalta joko tehdä omat tilat makille tai sitten hoitaa siirto vaikka kuljettimella tai vastaavalla isompaan makkiin.

kyllä tuollaisia huoneistokohtaisia kuivakäymälöitä myös on mutta ne ovat pitkälti huoneiston omistajan itse asentamia kylpyhuoneremontin yhteydessä. tiedä sitten kuinka nykypäivän lait sitten katsovat käymälän asentamista huoneistoon ja onko niitä edes huomioitu.

toisen polven pilkkuvirhe

syytinki
Seuraa 
Viestejä8916
Liittynyt18.8.2008
sinnipirtti
ihminen käyttää wc:tä n. 5 kertaa päivässä. kerta veto vie pytystä riippuen 3-12 litraan jolloin puhutaan 15-60 litran päiväkulutuksesta. tekee vuodessa aika mukavasti 5,5-22 kuutiota. kuution hinta lienee siellä 5-6 euron kieppeillä kaikkineen maksuineen tietysti lisäksi kk maksut niin muutamassa vuodessa jo ko. kapistus maksaa itsensä takaisin. toki olettaen että kyseessä mekaaninen kuivakäymälä.

kuivakäymälän positiivisiin puoliin kuuluu myös se että sitä voi käyttää kompostorina ja heittää sekaan siis keittiössä syntyvät biojätteet.

on vain ajan kysymys koska ureaa aletaan keräämään jotta saadaan typpeä lannoitteisiin. tällä hetkellähän kaikki tämä arvokas aine lasketaan viemäriin suurimmalta osin.


Tästä laskelmasta on hyvä alkaa. Siinä kyllä unohdettu joitain kustannustekijöitä.

Tiärimiehen idis on tietenkin rautaa. Uusi ja kokeilematon se ei kuitenkaan taida olla. Väittävät jotkut (en siis tiedä), että venäläiset (ja miksei jo roomalaisetkin) ovat kehittäneet kerrostalojen kuivakäymälän. Toimintaperiaate on nerokas. Huussi on jokaisen käytävän päässä ja toimii suistekattoperiaatteella.

Nykyaikana tuollainen suistekatto ratkaisu ei ehkä toimisi mallikkaasti, tosin hajukkaasti. Kehitystä siis tarvitaan. Esimerkiksi huoneiston kuivakäymälästä voisi johtaa reikä suoraa ulos. Käymälässä tuotteet virittäisivät jousta ja määrätyssä kohdassa jousi vippaisi mällin ulos seinän reiästä. Ekologinen, halpa, yksinkertainen ja toimiva ratkaisua.

Tuosta alkulaskelmasta vielä. Siitä puuttuivat jätteen talteenoton ja kuljetuksen kustannukset. Esittämäni ratkaisua tosin ratkaisee nämäkin pulmat.

Onnittelut tiärikselle merkittävästä ympäristöidiksestä. Muuten - kun nykyinen mökkipuucee menee vanhaksi, on myös Rellu aika vanha. Voi olla jo sopivia reikiäkin pohjassa.

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

en tiedä kuljetuskustannuksista ja minne olisit viemässä kallisarvoista tuotetta?

ei paskasta nyt kuutiotolkulla tule tavaraa kun on palanut ja se menee helposti pihan istutuksiin jolloin lannoituksen tarve käytännössä poistuu. ureaa voi taas käyttää esimerkiksi nurmikon lannoitukseen sekoittamalla sitä kasteluveteen 1:3 suhteella. jos tuntuu että istutusten jälkeen vielä käymistavaraa jää niin loput voi kylvää suoraan nurmikolle lapiolla ikään kuin "hiekoittamalla" nurmikkon.

annan esimerkin. jos piha on oletettavasti 1000m^2 ja makista pukkaa ulos 1m^3 palanutta kompostia. tämä tarkoittaa siis neliötä kohti litraa kompostia. vaikka makista tulisi 5m^3 niin se tarkoittaisi 5 litraa per neliö. ainakaan minusta kyse ei siis ole mistään kovin suurista kuljetuskustannuksista mitä lopputuote tarvitsee ja lisäksi lannoituksen tarve vähenee huomattavasti.

toki kerrostaloissa kuljetus alkaa jo jotain merkitsemään mutta silti määrät ovat sellaisia että mahtuvat kuorma-auton lavalle tai kahdelle jolloin kustannukset ovat aika marginaaliset henkeä kohden enkä edes näe niitä tarpeelliseksi ottaa huomioon kokonaisuudessa. puhutaan siis n. 1-2 euron kustannuksesta vuodessa per henkilö.

edit: toki jos aletaan kulupolitiikkaa tarkemmin myös setvimään tulisi ottaa myös huomioon se ettei biojätteitä tarvitsisi erikseen kuljettaa muutaman päivän välein erikseen jolloin jokaisesta tyhjennyksestä veloitetaan erikseen. vaan voidaan kipata suoraan käymälään sitä mukaan kuin tulee. itse en tiedä tyhjennyskerran hintaa mutta olettaisin sen olevan 2 euron luokkaa jolloin vuodessa n. säästyy 200-300 euroa taloyhtiöltä. olettaen että tyhjennysväli on 2-3 kertaa viikossa. tämä kustannuksen poistuminen siis jo käytännössä maksaa makin tyhjennyksen.

edit2: jos taas asiaa viedään pitemmälle ja halutaan myös samalla automatisoida toimintaa niin voidaan järjestelmään laittaa rumpukompostori jonne ulosteet ohjataan toki ensin urea suodatettuna pois. rumpukompostoreissa on olemassa malleja joissa on erillinen purkukuljetin valmiille tavaralle joka voidaan ohjata suoraan vaihtolavalle. näin saadaan toiminnasta kustannus tehokkaampaa ja vältetään tilanne että joutuisi tuoreen ulosteen kanssa kosketukseen. toki tällöin tulee sähkön käytöstä erillisiä kustannuksia mutta se taas on poissa ruumiillisesta työstä. mutta tämä kokonaisuus taas nostaisi sitten järjestelmän hintaa jonkin verran.

muutamaan kertaan olen kuitenkin viljellyt sanontaa "halvin ei aina ole se halvin" joten pitäisi mennä ihan kohde kohtaisesti mikä on paras ja edullisin pitkässä juoksussa.

edit3: toki laskelmista puuttuu säätöaineet jotka tietysti nostavat hekilöä kohtaan tulevia kustannuksia. ja ne lienevät ihan merkittäviä kustannuksia mikäli niitä ei saada pihalta tai luonnosta ilmaiseksi.

toisen polven pilkkuvirhe

Vierailija

Itse olen käynyt vedenpuhdistuslaitoksella Pk-seudulla.
Kyllä ne sitä maatunutta *jätettä* myyvät muunmuassa kaupungille, joka sitten lannoittaa sillä kasvillisuutta ja puistoja sun muuta.

Saavat puhdistettua vedestä noin 70% ja loput pumpataan sitten meren pohjalla olevasta rööristä luonnon kiertokulkuun.

Tiesittekö muuten että suomi on aikanaan maksanut venäjän vedenpuhdistussysteemin? eivät itse halunneet vettä puhdistaa ennen mereen dumppaamista. Suomesta tuntui hassulta puhdistaa käytetty vetensä ennen mereen päästöä, kun viereisestä putkesta tuli täyttä tavaraa aikanaan

Sepi
Seuraa 
Viestejä3262
Liittynyt16.3.2005
tiäremiäs
Kusi kertyy vanhoihin ruokaöljykanistereihin ja varastoin ne mökin kulmalle.
Huvilalla kuluu aika paljon ruokaöljyä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat