Oliko maapallolla aiemmin kehittynyt sivilisaatio?

Seuraa 
Viestejä10
Liittynyt3.11.2011

Olen mielenkiinnolla seurannut useasta mediasta viime aikoina tulleita ohjelmia/juttuja "muinaisista avaruuolennoista", yms..
Sekä mieltäni on aina askarruttanut pyramidit, stonehenge, eteläamerikan kehittyneet kulttuurit ja argeologiset löydöt, kun erilaisia kappaleita työstetty erittäin tarkasti ja todella suuriakin monumentteja on pykätty mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.

Joskus vuosia sitten pyörittelin mielessä (lapsena), että olemme eläneet täällä kerran aikaisemminkin, ennen dinosauruksia. Nyt yllämainittujen asioiden innoittamina asia on palannut taas mieleen.

Maan ikä 4,5miljardia vuotta. Universumin ikä 15miljardia vuotta? Jos dinosaurukset oleilivat 300-70miljoonaa vuotta sitten, niin tosi pitkä pätkä jää maan synnyn ja dinojen väliin. Ihmisen aika vieläkin lyhempi, miljardien vuosien rinnalla pelkkä hyttysen kakka.

Entäpä jos kerran aikaisemmin maassa on elänyt sivilisaatio ja on tapahtunut jotain odottamatonta ja "maailma" on tuhoutunut?? Jotain jäänteitä on saattanut säilyä ja niitä innokkaimat selittävät avaruusolentojen tekemiksi. Tai esi-isämme ovat paenneet tähtiin ja... Ehkäpä valtavirralta pidetään pimennossa, koska tieto aikaisemmasta elämästä voisi aiheuttaa todella valtavia muutoksia elämänkatsomukseen ja uskontokuntiin. Kenties joillakin yhteisöllä on enemmän tietoa kuin annetaan ymmärtää.

Tulemmeko polttamaan jälleen kerran maapallon loppuun ja luonto hoitaa kiertokulun jälleen uudelle uralle? Kenties 2miljardin vuoden kuluttua pohditaan samoja asioita. Kuka määrittää että nykyisen elämän syntyyn meni se 4,5miljardia vuotta...

Vai onko tämä pelkkä peli? Jossain on ihan muuta, olemme pelkkiä nappuloita joilla on oma tietoisuus (onko?) ja meitä ohjataan tietämättämme. Meille jätetään "viestejä" joilla mennään maalia kohti, mikä on maali? Tai eräänlainen Matrix-elokuvan tyylinen maailma, joka on todellisuudessa itsemme tai jonkun muun luoma?

En tiedä onko tämä oikea paikka tälläiseen keskusteluun, olen lukenut palstaa jonkin verran, sekä myös muitakin keskustelupalstoja. Pahoittelen kieliopillisia virheitä ja köyhää ulosantia. Ajatuksia on hankala pukea tekstiksi...

Kommentit (7)

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007

Olet ihan oikeassa paikassa tällaista keskustelua herättelemässä. Vinkkinä voisin heittää sulle kirjan jonka kirjoittaja on Paul Davies ja minkä kirjan nimi on Kultakutrin arvoitus. Löytyy suomennettuna ainakin URSAn sivuilta. Tässä kirjassaan Davies pohtii paljon samoja juttuja kuin sinäkin, kannattaa lukaista?

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

---33---
Seuraa 
Viestejä10
Liittynyt3.11.2011

Enpäs ole huomannut tuota aiempaa keskustelua, vaikka viimeinen viesti oli viime keväältä.

Jotenkin salaa toivon, että omana elinaikana saataisiin lisää tietoa ja faktaa miten tähän nykytilaan on tultu. Ihmisen kehitys on ollut viime vuosina (kymmeninä, satoina...) huimaa ja on menty isoilla harppauksilla eteenpäin, joten uskon että tekniikka ja tiede on aivan eri potenssissa 50v päästä.

Tuolla aikaisemmassa ketjussa oli esillä, miksi ei ole mitään jälkiä jäänyt aikaisemmista sivilisaatioista. Mitkä nykyisistä materiaaleista ja rakennelmista kestää sellaisia lämpötiloja/paineita jotka tulisivat suuren komeetan tai muun kaiken tuhoavan katastrofin aikana. Ei varmaankaan moni.
Johan eroosio ja laavat on peittäny muutamia tuhansia vuosia vanhoja kyliä, joten kyllä mielestäni kaikki ihmisen valmistama voisi "kadota".
Tuota suurta tuhoa voisi havainnollistaa laittamalla suureen hiilestä tehtyyn "kattilaan" tuotettuja metalleja, muovia, lasia, yms., kaikkea muuta ihmisen tekemää. Kuumennetaan vaikkapa 3500°C ja painetta riittävästi. Kun reaktio loppuu, niin pystyykö joku sanomaan tutkimalla syntynyttä tuotosta, että mitä sinne kattilaan on alunperin laitettu? Luulen että ei.

Vierailija
---33---
Olen mielenkiinnolla seurannut useasta mediasta viime aikoina tulleita ohjelmia/juttuja "muinaisista avaruuolennoista", yms..



Ollaan pojan kanssa myös katseltu tuota Muinaiset avaruusoliot -sarjaa. Siitä saa aina mahtavat röhänaurut. "Dokumentti" vilisee "kiistattomia todisteita", joilla ei kyllä tieteellisen todistelun kanssa ole mitään tekemistä.

Erityisesti odotetaan aina, koska tätä herrasmiestä haastatellaan.

Huvittavan näköinen solarium-mies on hän.

rcislandlake
Seuraa 
Viestejä2683
Liittynyt3.10.2006

Onneksi 100 vuoden päästä koko maapallo on kuumankostea paratiisi.
1 miljardin vuoden päästä maapallollamme ei ole edes vettä.
2 miljardin vuoden päästä ei ole koko maapalloakaan.

Mutta joo siis.. Kuinka paljon alempana vesi on joskus ollut, kun pelkästään Välimeressä on 200 vedenalaista kaupunkia. Monia kaupunkeja on löytynyt Intian rannikolta veden alta ja tulee löytymään sieltä täältä. Onhan se selvää, nykyäänkin suurimmat kaupungit yleensä löytyvät veden ääreltä, usein merten, jos ei jokien ja järvien rannoilta. Odotan, että saan jättää jälkeläisilleni Keski-Suomesta merenrantaviivaa...

Mitäköhän ne tosiasiassa on ne väitteet Kuun ja Marsin rakennuksista ? Ks. youtube.

Parempi on olla sanomatta mitään, jos ei ole mitään sanottavaa. Keskustella voi aina.

Kaapelijehu
Seuraa 
Viestejä341
Liittynyt13.4.2009

Muistaakseni joskus 1980-luvulla lainasin kirjastosta Erich von Dänikenin kirjan, taisi olla "Vieraita avaruudesta" tai jotain sinne päin. Täytyy myöntää, että kirjan teoriat olivat aika hurjia, enkä niihin juuri uskonut. Tämä sveitsiläinen Erich Von Däniken on tehnyt ison tukun rahaa kirjoittamalla näitä pseudotieteellisiä kirjoja.

Ns. todisteet perustuvat yleensä väitteeseen ettei alkeelinen sivilisaatio olisi kyennyt tekemään mitään niin suurta kuin Egyptin pyramidit, Nazcan linjat tai jotkut Etelä-Amerikan intiaanien rakennelmat. Lisäksi todisteina käytetään kiveen hakattuja kuvia tai löydettyjä patsaita joita villisti tulkitsemalla on saatu ne näyttämään avaruusmiehiltä tai ulkoavaruuden asukeilta.

Itse suhtautuisin hyvin varovasti tälläisiin käsityksiin. Tieteessäkin on ongelmana se, että aina löytyy helppoheikkejä jotka tulkitsevat todisteita hyvin persoonallisella tavalla ja vielä enemmän niitä ihmisiä jotka mielellään näihin teorioihin uskovat. Yleensä näitä helppoheikkejä kiinnostaa enemmän kirjojen kirjoittaminen ja niillä rahan tekeminen. Tieteellinen pohja on heikko, kunhan tarina on kiva ja jollain tavalla uskottava.

Sinänsä ajatus siitä, että maapallolla olisi joskus ollut hyvin kehittynyt sivilisaatio ei ole mitenkään uusi. Onhan olemassa tämä ns. Atlantis tarukin. Kun nykyään ihmetellään vaikka sitä, miten aikoinaan on kyetty rakentamaan niin suuria ja mahtavia rakennuksia niin alkeellisella teknologialla. Niin nämä ihmettelyt usein perustuvat nykyteknologian tiettyyn yliarviointiin ja toisaalta siihen että unohdetaan miten paljon saadaan aikaan alkeellisilla välineillä, kun vain on riittävästi aikaa ja halpaa työvoimaa.

Kaapelijehu

Uusimmat

Suosituimmat