Mitä pelkäät ihmisenä?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Onko asioita, joita pelkäät yksilönä?
Onko kaikki pelko tuhaa?
Millä pelon voi voittaa?
Itselleni pelko omaa on epävarmuutta ja tietämättömyyttä itsestään.
Sanotaan, että tieto luo turvallisuutta, kuinka paljon meillä on sitä?

Kommentit (15)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Pelkään eniten helvetillistä kipua (elävältä palaminen oiva esimerkki), kuolemaa ja umpihulluksi tulemista eli pysyvään psykoosiin joutumista.

Tämän ohella pelkään että elämäni tulee olemaan ikuisesti yhtä ja samaa, yksitoikkoista, tylsää, elämysköyhää, tarpeetonta ja merkityksetöntä jöötiä mitä se on ollut nyt jokusen aikaa. Tässä ei auta että pakottaisi itsensä vaan väkisin puuhastelemaan niitä näitä, koska keskittymiskyky ei vaan kertakaikkiaan oikein riitä ja kertyy helposti raivoa ja inhoa jos tekee jotain väkisin.

Tieto luo turvattomuutta, koska eihän sellaista voi pelätä mistä ei mitään tiedä. Tieto voi tavallaan myös vapauttaa, koska tunnistamalla faktat ei haihattele enää sellaisten asioiden kanssa joissa ei voi koskaan onnistua. Ongelma on vain että joissakin asioissa faktat voivat olla jatkuvan muutoksen alaisia. (Tänään sataa, huomenna paistaa, esimerkiksi.)

jogger
Seuraa 
Viestejä2936
Liittynyt28.8.2011

Voisi sanoa että pelkään loputonta kipua, jota olen myös valitettavasti kokenut. Silloin silmäni avautuivat, että jos helvetti on olemassa, niin sellainen se sitten varmasti olisi. Kipuni oli niin perkeleen tuskallista ja sitä kesti niin pitkään että aloin nauramaan hysteerisesti samalla miettien hymysuin miten ihanaa se olisi jos minulla olisi ase ja voisin ampua itseni siihen ja heti. Pahinta tässä oli se etten voinut tehdä kivulle yhtään mitään. Ennen kuvittelin että voisin sietää mitä tahansa kipua, mutta näinhän asia ei ollutkaan.

Yllä mainitun takia pelkään myös sairastumista johonkin vakavaan tautiin joka loppujenlopuksi aiheuttaa loputonta tuskaa ja hitaan kuoleman. Kuolemaa en sinällään pelkää, siis sitä ajatusta etten olisi yhtäkkiä enää olemassa, mutta hidas kuolema tai tuskallinen kuolema on pelottava ajatus.

Jostain syystä pelkään kummituksia, tai oikeastaan ajatusta siitä että joku on vaanimassa minua ym. kehoni menee ylikierroksille jos katselen jotain kummitusohjelmia telkkarista, aivan käsittämättömän ahdistava fiilis! päässäni alkaa pyörimään ties mitä skenaarioita. se aiheuttaa myös jonkinlaisia harhoja ainakin näköaistin osalta jos katselen kauas pimeään jotain, niin alkaa näkyä ties mitä kuvioita tavallisissa puskissa. lapsena tämä oli vielä kauheampaa, en uskaltanut mennä minnekkään yksin, esim saunaan, kun kuulee kaikki ne äänet ympäristössä ja kuvittelee että siellä joku vaanii minua kokoajan. yksin suihkuhuoneessa ollessani en uskaltanut edes sulkea silmiäni kun minusta tuntui että joku hyökkää kimppuuni heti. trauma lapsuudesta? enpä tiedä. luulen että se on normaalia. enää ei ole tuota silmät-kiinni pelkoa, tai ei ainakaan siinä mitassa kuin lapsena, ehkä vähän ahdistun jos pidän pitkään silmiäni kiinni yksin suihkuhuoneessa ollessani. ehkä se johtuu siitä että suihkun kohina peittää kaikki aistini enkä pysty kuulemaan/näkemään/tuntemaan missä viholliset olisivat ym, joten ahdistun.

Foorumin salainen sääntö #1: Pienellä alkukirjaimella kirjoitetut aiheet lukitaan.
Foorumin salainen sääntö #2: Älä kerro kenellekään säännöstä #1 tai tulee bannit!

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

http://www.youtube.com/watch?v=7YvAYIJSSZY&ob=av2e

Jokusen aikaa sen jälkeen kun isäni kuoli tunsin tuon tuostakin kävellessäni miten joku tuli tiiviisti perässäni, ja jos käännähdin, en nähnyt ketään. En kuitenkaan jaksa uskoa että isäni olisi ollut niin kusipäinen että kummittelee minun kiusakseni, vaan olettaisin että kyseessä oli jonkinlainen neurologinen reaktio voimakkaan stressin alla.

Läsnäolon tuntemuksiahan on ilmeisesti saatu aikaiseksi kun ihmisten aivoja on ärsytetty sopivalla tavalla. Erityisen mielenkiintoinen tapaus oli sellainen että eräässä toimistossa ihmiset tulivat helposti ahdistuneiksi ja valittivat että siellä oli tunne kuin "jokin" uhkaava olisi läsnä. Selitys jota en valitettavasti osaa enää tyhjentävästi antaa kun en muista miten se tarkalleen meni oli jotakuinkin sellainen että alueella oli liikenteen vuoksi rauhaton ympäristö, ja arkkitehtuuri alueella aiheutti sen että kaikki liikenteen aiheuttama liike-energia tai tällainen kanavoitui tunnelimaisia rakenteita pitkin suoraan sinne toimistoon, jossa ihmisten aivot reagoivat epämiellyttäviin värähtelyihin (äänitaajuuteen, olettaisin) kehittämällä tuntemuksia läsnäolosta yms.

Suhtaudun toki myönteisesti ns. paranormaaleihin ilmiöihin, mutta joskus ihan tavallinen, arkinen ihmisen ruma teknologinen maailma aiheuttaa mitä merkillisimpiä kokemuksia.

jogger
Seuraa 
Viestejä2936
Liittynyt28.8.2011

Tuo läsnäolon tunne oli voimakas lapsuudessani, luulen että se johtui lapsuudessa koetuista leikeistä joissa minua säikyteltiin milloin mitenkin. Vessassa aina tuntui hampaita pessessä että joku seisoo takanani, tai joku on piilossa kylpytakkien takana ym (piilosta leikkiessä olin siellä monesti piilossa, joten luulen että siitä on tuo vainoharhaisuus tullut). Tuo takana olemisen tunne oli hirveä. Onneksi ei enää näitä läsnäolon tunteita ole tullut, paitsi silloin kun katselee jotain kummitusleffoja ym, alkaa vilkastumaan aivot niin helvetisti. ehkä siksi lapsena pelkäsin kaikkea tämmöistä kun aivot olivat niin vilkkaana silloin, vanhemmiten on jotenkin osannut tylsistyttää itsensä... ehkäpä siitä se masennuskin johtuu.

Mielenkiintoista pelkotilassa on se että tunnen selkeän tietoisuuden muutoksen päässäni kun se tapahtuu, aivan kuin auton vaihdetta olisi yhtäkkiä vaihtanut. Vaikka tiedän että kyse on vain pelkotilasta eikä mitään kummituksia ole olemassakaan ym, silti en voi sille mitään, olo pysyy jatkuvasti valppaana pitkään.

Huvittavaa tässä on se etten edes usko kummituksiin. Pimeässä kummitusjuttuja lukiessa kirjasta tai katsoessa telkusta rupeaa miettimään että EHKÄ niitä onkin olemassa, ja sitten tarkkailee kokoajan ympäristöään neuroottisesti... luulen että ehkä lapsena nähdyt kummitusleffat ovat jotenkin vaikuttaneet.

En ymmärrä ihmisiä jotka nauttivat kauhuleffoista, se pelästymisen tunne ei ole minusta yhtään naurattavaa tms, ja siihen kyllä tottuu ja osaa ennakoida noi jutut aika pian muutaman leffan katsottuaan, jolloin niiden koko teho katoaa.

Vain kummitusleffoissa pelkään, sillä ne osaavat luoda mystisen ja epätietoisuuden tunteen, jollain tavalla tuo saa aivoni käymään kahta kauheammilla kierroksilla. Esim kun katsoin tuon surkean leffan Blair Witch 2 (muistaakseni) yksin yöllä, vaikka leffa oli minusta naurettavan typerä ym, silti minulle jäi päähän tuo omituinen pelon tunne, aivan hirvittävä tunne jäi siitä. olin itsekin yllättynyt miten helvetissä se leffa pystyi vaikuttamaan niin, vaikka naureskelin sille sitä katsoessani...

Tuosta mystisyyden tunteesta; katsoin Hypercube leffan joskus, ja siitä jäi myös tuo aivojen ylikierroksilla meno, tosin ei mitään pelkotiloja ollut, mutta fiilis oli "ylikierroksilla" jostain syystä, jotenkin se vain aktivoi aivoja. Leffa oli näyttelijöiden osalta surkeaa, mutta pidin siitä scifi osasta suunnattomasti. Minulla on jokin outo taito sivuuttaa paska leffoista pois ja keskittyä vain siihen mistä pidän

Uskon että tuo scifistä pitäminen ja kummitusjuttujen pelkääminen on vahvasti yhteydessä toisiinsa. Luulen että minulla se scifistä pitäminen liittyy siihen että yritän jatkuvasti ymmärtää kaikkea, ja tuntematon teknologia on mystistä joka luo lisää mielenkiintoa siihen, kun taas kummitusjuttuja kuunnellessa aivot menevät lukkoon koska ne eivät pysty ymmärtämään sitä ja tästä syystä tulee hirveä ahdistuneisuuden tunne ja pelkotilat.

Muistan joskus nähneeni ihmeellisen unen jossa heräsin sängystäni ja kävelin olohuoneeseen, sitten edessäni näin että joku henkilö oli kaiuttimen sisällä, tai oikeastaan se oli vain samassa tilassa kuin kaiutin (eng: overlap, en osaa suomentaa ), ja näin ikäänkuin molemmat objektit samaan aikaan, tämä aiheutti sen aivoissani etten mitenkään pystynyt ymmärtämään miten helvetissä se on edes mahdollista (että siellä oli joku "sisällä") ja minulle tuli suunnaton pelkotila, en ollut tuntenut moista ikinä. heräsin melkein kirkuen ja hiestä märkänä. en oikeastaan ikinä ole pelännyt noin paljon missään unessani, ja tuohon aikaan en ollut edes painajaisia pelännyt moneen vuoteen; tyypilliset "takaa-ajo unet" eivät tuntuneet enää missään (ehkä siksi koska osaan aina herättää itseni kovan paikan tullen, ja että olen nähnyt niitä koko ikäni ensimmäisestä unestani lähtien).

Foorumin salainen sääntö #1: Pienellä alkukirjaimella kirjoitetut aiheet lukitaan.
Foorumin salainen sääntö #2: Älä kerro kenellekään säännöstä #1 tai tulee bannit!

Kit
Seuraa 
Viestejä136
Liittynyt19.10.2011
Starman
Onko asioita, joita pelkäät yksilönä?
Onko kaikki pelko tuhaa?
Millä pelon voi voittaa?
Itselleni pelko omaa on epävarmuutta ja tietämättömyyttä itsestään.
Sanotaan, että tieto luo turvallisuutta, kuinka paljon meillä on sitä?



Onhan näitä: pimeys, yliluonnollinen, elämän muuttuminen tylsäksi ja merkityksettömäksi.

Pelolla on nähdäkseni merkittävä kasvattava rooli, enkä oikeastaan edes haluaisi päästä siitä ilmiönä eroon (hämähäkin nähdessään olisi toki kiva olla kirkumatta kuin oopperan primadonna). Kauhun tuntemukset saavat ajattelemaan varsinaisia syitä nimetyn pelon taustalla, siis psykologisia tekijöitä, ja tuntemaan itsensä paremmin.

Itse saan äärimmäisestä pelosta myös nautintoa, sekä tuntemuksesta itsestään että siitä selviytymisestä. Joskus hekumoin pelon tunteella ja kiihdytän itseni tarkoituksella hysteeriseen kauhun tilaan ajattelemalla erilaisia järjettömiä skenaarioita, joihin "tilanne" voisi johtaa. Pelkohan kiihdyttää myös adrenaliinin tuotantoa ja assosioituu siten vaikutuksineen moniin miellyttäviin äärituntemuksiin.

On tietysti olemassa ihmisiä, jotka pyrkivät rationalisoimaan ja lokeroimaan kaikki pelkonsa ja niiden herättämät tuntemukset. Joissakin tilanteissa tämä tietysti on järkevää, mikäli on kyse vaikkapa käsittelemättömästä traumasta, joka vainoaa henkilöä pelkotilojen muodossa kauan tapahtuneen jälkeen.

jogger
Seuraa 
Viestejä2936
Liittynyt28.8.2011

En ymmärrä tuota "elämän muuttuminen tylsäksi ja merkityksettömäksi" pelkoa. Miksi se pelottaa, eikö elämää voi sitten mukamas muuttaa jos huomaa yhtäkkiä elämän olevan tylsä?

Minulle alkaa kohta tulla näitä omia pelkotiloja kun en tuota ymmärrä

Hmm, ehkä en nauti kauhuleffoista koska en pelästy niin helposti, tuo uni josta puhuin on lähes ainoa kerta kun olen tuntenut kauhua elämässäni.

Kit
On tietysti olemassa ihmisiä, jotka pyrkivät rationalisoimaan ja lokeroimaan kaikki pelkonsa ja niiden herättämät tuntemukset. Joissakin tilanteissa tämä tietysti on järkevää, mikäli on kyse vaikkapa käsittelemättömästä traumasta, joka vainoaa henkilöä pelkotilojen muodossa kauan tapahtuneen jälkeen.

Ehkä olen alkanut näin tekemään, sillä minulla oli lapsena suunnaton ampiaisen pelko, ja yritin sitä suunnattomasti ymmärtää kunnes tajusin ettei siinä ole mitään järkeä ja sen jälkeen en ole oikeastaan mitään pelännytkään sillä tavalla. Tuon pelon voitettuani tuntui hieman siltä kuin silmäni olisivat avautuneet ja näin maailman eri tavalla.

En ymmärrä miten pelosta voi saada nautintoa, eihän se ole sitten enää pelkoakaan jos se on kivaa Ainakin itse ihmettelisin jos nauttisin pelkästä pelkäämisestä, siis sohvalla istuen leffaa katsoen... en kutsuisi sitä peloksi enää, ennemminkin innostukseksi. Toisaalta, jos sydämeni sykkii kolminkertaisella vauhdilla jossain tappelutilanteessa, niin silloin alkaa siitä jotenkin nauttiakkin, tulee semmoinen innostunut fiilis, vaikka pelkää samalla, mutta mikään kauhuleffa ei tuota aiheuta.

Tuosta sydämen sykkeestä; minusta tuntuu että minulla on kahta erilaista pelkoa: fyysinen ja henkinen. fyysisessä sydämeni alkaa sykkimään moninkertaisella vauhdilla, kun taas henkisessä ei juuri lainkaan mutta se on paljon epämiellyttävämpää. En muista että olisi sydän sykkinyt normaalia kovempaa mitään leffaa katsellessa ikinä... ehkä tästä syystä en niistä sitten nautikaan. Osaan kyllä silloin tällöin kuvitella itseni johonkin pahaan tilanteeseen jolloin sydämen syke nousee, mutta en nauti siitä, itseasiassa se vain tuntuu pahalta ja stressaavalta. Tappelut ovat ainoita joissa siitä voisin sanoa että hieman nauttisikin, tosin todella vähän nautin.

Ehkä minulla on mennyt sekaisin mikä on pelkoa ja mikä ei, en enää tiedä. Pelejä pelatessa tulee pelokas tunne joskus kun yrittää väistellä luoteja ym, mutta ei se pelkäämiseltä tunnu, lähinnä innostukselta. argh. mitä mä taas selitän. en ymmärrä itsekään enää.

Wikipedia
Pelko on kaikille ihmisille yhteinen tunne, joka liittyy tavallisesti todellisen ulkoisen vaaran havaitsemiseen, ja jonka oireet ovat sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne

Fobia on johonkin asiaan tai tilanteeseen liittyvä suhteeton pelko, joka johtaa ko. kohteen välttämiseen ja rajoittaa henkilön elämää.


Hm, ehkä olen normaalitilassa niin stressaantunut jatkuvasti etten enää osaa edes pelätä. Minulle tuo fobia kuulostaa siltä käsitteeltä jonka miellän peloksi. Tai oikeastaan pelko on sitä joka saa minut ajattelemaan että minulle tapahtuu jotain pahaa ja siitä tulee epämiellyttävä olo sitten, se on pelkoa minulle. muut pelon tyypit ovat lähinnä innostusta tai stressiä minulle. vaikea selittää.

Foorumin salainen sääntö #1: Pienellä alkukirjaimella kirjoitetut aiheet lukitaan.
Foorumin salainen sääntö #2: Älä kerro kenellekään säännöstä #1 tai tulee bannit!

Kit
Seuraa 
Viestejä136
Liittynyt19.10.2011
jogger
En ymmärrä tuota "elämän muuttuminen tylsäksi ja merkityksettömäksi" pelkoa. Miksi se pelottaa, eikö elämää voi sitten mukamas muuttaa jos huomaa yhtäkkiä elämän olevan tylsä?
--



No sehän siinä pelottaa, ettei asiaa oikeastaan huomaisi ennen kuin se olisi jo tapahtunut. Sitten yhtäkkiä jonain päivänä havahtuisi huomaamaan, että on tullut juuri sellaiseksi ja elää sellaista elämää, jota pohjimmiltaan ei arvosta. Muutos siinä tilanteessa voisi kuitenkin olla todella vaikeaa (esim. vaikuttaa muihin omaan elämään kuuluviin tärkeisiin ihmisiin), mutta toisaalta muuttumattomuus johtaisi varmasti itsehalveksuntaan.

jogger
Kit
On tietysti olemassa ihmisiä, jotka pyrkivät rationalisoimaan ja lokeroimaan kaikki pelkonsa ja niiden herättämät tuntemukset. Joissakin tilanteissa tämä tietysti on järkevää, mikäli on kyse vaikkapa käsittelemättömästä traumasta, joka vainoaa henkilöä pelkotilojen muodossa kauan tapahtuneen jälkeen.

Ehkä olen alkanut näin tekemään, sillä minulla oli lapsena suunnaton ampiaisen pelko, ja yritin sitä suunnattomasti ymmärtää kunnes tajusin ettei siinä ole mitään järkeä ja sen jälkeen en ole oikeastaan mitään pelännytkään sillä tavalla. Tuon pelon voitettuani tuntui hieman siltä kuin silmäni olisivat avautuneet ja näin maailman eri tavalla.



Niin, tuontyyppisen pelon suhteen rationalisoiminen on järkevää. Ampiaisia kuitenkin voi tavata missä vain, ja silloin olisi riskialtista olla pelkonsa armoilla. Ja on varmasti suuri helpotus, kun ei enää tarvitse pelätä tilanteita etukäteen.

jogger
En ymmärrä miten pelosta voi saada nautintoa, eihän se ole sitten enää pelkoakaan jos se on kivaa Ainakin itse ihmettelisin jos nauttisin pelkästä pelkäämisestä, siis sohvalla istuen leffaa katsoen... en kutsuisi sitä peloksi enää, ennemminkin innostukseksi. Toisaalta, jos sydämeni sykkii kolminkertaisella vauhdilla jossain tappelutilanteessa, niin silloin alkaa siitä jotenkin nauttiakkin, tulee semmoinen innostunut fiilis, vaikka pelkää samalla, mutta mikään kauhuleffa ei tuota aiheuta.

Tuosta sydämen sykkeestä; minusta tuntuu että minulla on kahta erilaista pelkoa: fyysinen ja henkinen. fyysisessä sydämeni alkaa sykkimään moninkertaisella vauhdilla, kun taas henkisessä ei juuri lainkaan mutta se on paljon epämiellyttävämpää. En muista että olisi sydän sykkinyt normaalia kovempaa mitään leffaa katsellessa ikinä... ehkä tästä syystä en niistä sitten nautikaan. Osaan kyllä silloin tällöin kuvitella itseni johonkin pahaan tilanteeseen jolloin sydämen syke nousee, mutta en nauti siitä, itseasiassa se vain tuntuu pahalta ja stressaavalta. Tappelut ovat ainoita joissa siitä voisin sanoa että hieman nauttisikin, tosin todella vähän nautin.

Ehkä minulla on mennyt sekaisin mikä on pelkoa ja mikä ei, en enää tiedä. Pelejä pelatessa tulee pelokas tunne joskus kun yrittää väistellä luoteja ym, mutta ei se pelkäämiseltä tunnu, lähinnä innostukselta. argh. mitä mä taas selitän. en ymmärrä itsekään enää.

Wikipedia
Pelko on kaikille ihmisille yhteinen tunne, joka liittyy tavallisesti todellisen ulkoisen vaaran havaitsemiseen, ja jonka oireet ovat sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne

Fobia on johonkin asiaan tai tilanteeseen liittyvä suhteeton pelko, joka johtaa ko. kohteen välttämiseen ja rajoittaa henkilön elämää.


Hm, ehkä olen normaalitilassa niin stressaantunut jatkuvasti etten enää osaa edes pelätä. Minulle tuo fobia kuulostaa siltä käsitteeltä jonka miellän peloksi.



Niin, pelon määritteleminenkin on varsin hankalaa. Mutta pelosta saatava nautinto on "järkevää", kun ottaa huomioon, että adrenaliini liittyy myös hyvänolontunteeseen ja jännitykseen (jälkimmäiset varmaankin sekoittuvat myös mainitsemassasi tappelutilanteessa). Aivot siis voivat tulkita negatiivisena pidetyn (pelko, vaara) asian ja ikään kuin tulkita sen positiivisena. Tämä liittynee elimistön selviytymisjärjestelmään, jonka tarkoitus on pitää keho toimintakykyisenä ja lisätä sen valmiutta käsitellä tilanne optimaalisesti.

Fobiahan rajoittaakin sitten elämää jo, kuten sitaatissakin mainittiin, suhteettoman paljon. Jos joku vaikkapa pelkää pimeää, hän voi silti liikkua ulkona pimeän tullen, vaikka kokeekin tilanteen epämiellyttävänä ja saattaa saada päähänsä kaikenlaisia paniikinomaisia ajatuksia tai esimerkiksi juosta kotiovelle "nähtyään" jotain pensaikossa. Jos taas hänelle muodostuu asiasta suoranainen fobia, hän on ulkona vain valoisaan aikaan ja eristäytyy kokonaan vähäisenkin hämärän laskeutuessa, sulkee verhot ja esimerkiksi sytyttää kaikki valot välttääkseen kohtaamasta pelkotilaansa vähäisessäkään määrin.

Perikardiitti
Seuraa 
Viestejä98
Liittynyt8.12.2010
Rousseau
Erityisen mielenkiintoinen tapaus oli sellainen että eräässä toimistossa ihmiset tulivat helposti ahdistuneiksi ja valittivat että siellä oli tunne kuin "jokin" uhkaava olisi läsnä. Selitys jota en valitettavasti osaa enää tyhjentävästi antaa kun en muista miten se tarkalleen meni oli jotakuinkin sellainen että alueella oli liikenteen vuoksi rauhaton ympäristö, ja arkkitehtuuri alueella aiheutti sen että kaikki liikenteen aiheuttama liike-energia tai tällainen kanavoitui tunnelimaisia rakenteita pitkin suoraan sinne toimistoon, jossa ihmisten aivot reagoivat epämiellyttäviin värähtelyihin (äänitaajuuteen, olettaisin) kehittämällä tuntemuksia läsnäolosta yms.



Kuulosti niin tutulta, että piti kaivaa vanha artikkeli esiin aihepiiristä. Siinä käsitellään mm. toimistorakennustapausta, jossa ihmiset kokivat epämiellyttäviä pelkotiloja ja tunnetta, että heitä tarkkaillaan.

Tuntemukset aiheutuivat infraäänistä, eli oletuksesi äänen taajuudesta osui oikeaan. Artikkelin mukaan infraääntä on käytetty hyväksi mm. joukkojen hallinnassa mellakointitilanteissa, yms. Kannattaa lukaista jos aihe kiinnostaa. (Crackedin artikkeleihin kannattaa toki suhtautua varauksella, mutta ainakin ne pohjautuvat tieteeseen.)

http://www.cracked.com/article_18828_the-creepy-scientific-explanation-b...

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Kiitos, Perikardiitti. Hyvä ettei juttu jäänyt pelkän muisteluni varaan.

***

Itseäni ei kauhuelokuvissa innosta PÖÖ-kohtaukset eli että katsoja pelästytetään äkillisellä oliolla tai pahalla äänellä. Minua kiinnostaa sellaiset kohtaukset joissa on jotain hiljaista uhkaa, hyvänä esimerkkinä vaikkapa Hohto-elokuvan siskosten seisoskelu hotellin käytävällä. Tai se kun eivät enää seiso. Veri ympäri seiniä on yleensä ollut myös yksi suosikeistani.

Sen vuoksi Isäpuoli-leffan alku missä äijä kävelee tyynesti portaissa ja alakerrassa on teurastuksen jäljet on niin sykähdyttävä. Kaiken kaikkiaan lienen siis jonkinlainen visualisti kauhun suhteen. Kun olen lapsesta asti ollut lääpälläni uniinkin, niin unenomaisiahan ne lempparikohtaukseni elokuvissa yleensä ovat.

Hohdon innoittama video:

http://www.youtube.com/watch?v=Vi76bxT7K6U&ob=av3e

Kyllähän varsinkin kun näitä voimakkaasti visuaalisia kohtauksia alkaa oikein miettimään, hulluuden pelko lisääntyy, koska alkaa häiritä ajatus että hulluus voisi olla tavallaan taiteellisesti kaunis tai ainakin mielenkiintoinen asia. Varsinkin kun tosiaan samaan aikaan pelkään että elämäni tulee loppuun saakka olemaan niin tylsää kuin se on nykyään. Ikinä ei tapahdu mitään mielenkiintoista, ei ainakaan myönteisessä mielessä. Kremppojen ja vaivojen lisääntyminen on vain kyllästyttävää.

Mouho
Seuraa 
Viestejä2673
Liittynyt29.4.2011

Kyllähän sitä kaikenlaisia pienempiä ja suurempia pelkoja on, mutta Oikeasti ja Todella pelkään vain hallitsematonta tuskaa.

Ai niin, ja sitten tietysti Eddietä.

*Enää et ole Se, mikä alkoi lukea tätä virkettä.
.....................enkä minäkään ole oikeasti Mouho.

jogger
Seuraa 
Viestejä2936
Liittynyt28.8.2011

Tässä miettiessä voisi tiivistää että pelkään ainoastaan kaikkea mitä en voi hallita.

Jos leffassa (tms) näen seinillä verta, se ei pelota minua suoranaisesti, sillä se ei aiheuta sellaista tuntemusta että siitä olisi suoraa vaaraa minulle, mutta esim jos joku sanoisi leffassa että siellä on joku näkymätön seinä joka räjäyttää ihmiset seinille, niin sitten voisi alkaa jännittämään, mutta ei siitä mitään pelkotilaa tulisi kuitenkaan.

Lapsena/nuorena pelästyin kaikesta visuaalisesta, esim jos näin luurangon jossain niin pelotti helvetisti, mutta nykyään on jotenkin turtunut noihin kun on nähnyt ties mitä ruumiita ym. Muistan että pelkäsin eniten (pahoja) naamoja lapsena, jotenkin aiheuttaa niin suuren reaktion aivoissa, esim X-Files sarjassa se naama joka venyy aiheutti suunnattoman pelon/kauhun fiiliksen, tuntui että oma naamani venyi samalla tavalla samaan aikaan kun sen näki. http://www.youtube.com/watch?v=vdmtY0vux30 Suljin aina silmäni kun tuo kohta tuli... heh.

Mutta mutta, tietysti voisin IRL pelätä verta seinillä, sillä alkaisin ajattelemaan että mistä se on sinne tullut, mutta leffaa katsoessa jotenkin tajuaa ettei siitä ole mitään vaaraa minulle, enemmänkin "kiihottaa" nuo pelottavat ajatukset leffoissa.

En kyllä noita kauhuleffoja (x-files ja äärirajoilla ym) lapsena katsoessa pitänyt siitä pelon tunteesta yhtään vaikka minulla oli vielä tuo visuaalinen pelko jäljellä. jostain syystä ne vain kiehtoivat minua, jännittäviä. välillä piti sulkea silmänsä niitä katsoessa. onneksi ei nykyään, inhottava fiilis

Foorumin salainen sääntö #1: Pienellä alkukirjaimella kirjoitetut aiheet lukitaan.
Foorumin salainen sääntö #2: Älä kerro kenellekään säännöstä #1 tai tulee bannit!

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Niin, verihän ei siis pelota minua, vaan kiehtoo. Sitä on vaikea selittää, ehkä se on joku ties mistä selkäytimestä saakka tuleva tuntemus johon sekoittuu jonkinlaista petoeläimen vimmaa. Vaikka apinoiden kanssahan se sukupuu jaetaan kylläkin, eikä esim. kissapetojen.

Uusimmat

Suosituimmat