Osuuko sokea naulaan vasaralla?

Seuraa 
Viestejä10
Liittynyt3.11.2011

Oppiiko sokea lyömään naulan "pohjaan" asti?

Asia alkoi askarruttamaan pari päivää sitten töissä, kun pistepuikolla löin merkkauksia. Sitä joutuu suhteellisen kovaa lyömään isolla vasaralla että saa riittävän pisteen poralle, merkattava aine metallia (normi rosteria, happoterästä, yms.) Työnlomassa vilkuilin muualle ja samalla iski mieleen, että onnistuuko silmät kiinni. Kyllä, vasara osui aina puikon päähän (puikon pää vastaa n. 3" naulan päätä), vaikka muutin asentoa, otetta vasarassa ja kohtaa vasaran varressa josta pidin kiinni (silmät edelleen kiinni). Tosin kovin kovasti ei uskaltanut lyödä, jottei joutuisi saikulle...

Mikä aisti on määräävin tuollaisessa liikkeessä/työskentelyssä?

Luulisi että monien aistien yhteispeli.
Uskon että sokea pystyy samaan, koska muut aistit on herkistyneet näkökyvyn puutteessa. Jonkin aikaa varmasti vaatii että vasara ja naula on "yhtä puuta" käsien kanssa. En tarkoita että sokean täytyisi löytää oikea kohta johon lyödä, vaan sitä osuuko naulan päähän kunhan sen asettaa alustalle.

Semmonen huomio vielä. Rakennushommien lomassa tulee olutta lipitettyä vähän, joskun enemmänkin ja myös silloin on vasarointi onnistunut hyvin. Siis silmät auki. Joskus kokeillu pistää sormia yhteen silmät kiinni juovuksissa, ei osu (huono vertaus). Eli, vasarointi ei varmaankaan onnistuisi juovuksissa jos silmät kiinni.

Joko tekniikka on niin kehittynyt, että robotti osaa tehdä saman, siis lyödä nauloja vaikkapa seinään?
Tarkoitan sellaista robottia jolla vähintään kaksi "kättä", toisella pitää kiinni ja toisella vasaroi. Tilanne ei tietenkään ole mitenkään ideaali ja laudassa on vaikkapa oksa naulan kohdalla ja naula lähti alunperin vähän vinoon.
Onko robottia joka osaa hypätä hyppynarulla? Entä jos toinen pyörittää, vaikka kahdella narulla, niin kun lapsena muinoin??
Kyllä ihmisaivot pystyy todella monimutkaisiin toimintoihin ja suorittamaan paljon yhtäaikaa, vaikka itse asia vaikuttaa yksinkertaiselta (mutta todellisuudessa esim. naulan lyönnissä puuhun on todella paljon muuttujia).

No, joo nämä on tälläisiä lauantai-illan kirjoituksia ja enpä taida mennä kokeilemaan onnistuisiko naulaus nyt...

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Ihmisen motorinen muisti on osin itsenäinen joka huolehtii automatisoituneista rutiineista kuten kävely tai lusikan suuhun osumisen tms. Tietoinen harjoittelu on kömpelöä ja hidasta tuohon verraten.

Vierailija

Kyllähän sokea voi hyvinkin lyödä naulaa jos on sen opetellut tai osannut ennen sokeutumista. Tiedäthän sinäkin missä asennossa kätesi ovat ja miten ne liikkuvat katsomatta. Silmät kiinni tai pilkkopimeässä. Puhutaan lihasaistista, jolla tarkoitetaan motorista kontrollia.

Robotit ovat CNC-ohjattuja joten hyvinkin tarkka liikerata on ominaisuus. Olettaen, että naula on suora, tuo vaatii pelkän ohjelmoinnin, tai opettamisen. Jos naula taipuu tai kääntyy, ohjaus vaatii konenäön jonka avulla onnistuu silloinkin. Loppu on softaa. Robotti voi kyllä esim. poimia laatikossa sikin sokin olevia eri muotoisia palikoita ja asetella ne tarkasti. Konenäön suurin haaste on lähinnä valaistus.

Robottien naruhyppelystä en tiedä, miksei sekin olisi periaatteessa mahdollista, vaikkakin haastavaa. Pääasiassa Japanilaiset ovat tuollaista hupailua harrastaneet. Eihän se pelkkää hupailua ole, siinä on tutkimuksellinen puolensa.

Vierailija

Tokihan voi, jos tarpeeksi monta kertaa iskee arvioidulle alueelle. Aivan sama juttu kuin sokeat kanat ja jyvien löytäminen.

Vierailija
IFEUN_2.0
Tokihan voi, jos tarpeeksi monta kertaa iskee arvioidulle alueelle. Aivan sama juttu kuin sokeat kanat ja jyvien löytäminen.

Älä suotta väheksy. Sokea voi lyödä sen naulan puuhun sinua nopeammin.

Vierailija
Electric shadow

Tietysti voi, samoin kuin sokea pianonvirittäjä on minua parempi omassa työssään, tai sokea pitsinnyplääjä tai joku muu (käsityö)ammattilainen. Sokeat ihmiset ovat näissä hommissa aina pärjänneet.

Olen aina ollut kohtuullisen kätevä vasaran ja naulojen kanssa, ja muidenkin työkalujen. Jos nyt yllättäen sokeutuisin, luulisin että pystyisin silti osumaan naulaan vasaralla lihasmuistin perusteella. Totuttelua ja varovaisuutta se silti vaatisi alussa. Mutta turhahan näitä funtsauskokeita on tehdä kun asian voi kokeilla käytännössä: side silmille ja vasaroimaan!

P.S. Syntymäsokeita tämä ei koskene.

Vierailija
IFEUN_2.0

P.S. Syntymäsokeita tämä ei koskene.

Miksei syntymäsokea pystyisi harjoittelemaan jotakin motorista taitoa? Vai onko heillä erityisen voimakkaasti vikana se, ettei "oikea käsi tiedä mitä vasen tekee"?

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
emp

Luulen että syntymäsokeita koko tämä spekulointi naurattaa. Heillä lienee parempi käsitys kehostaan ja niiden rajoista kuin meillä näkevillä. Syntymäsokeat naiset meikkaavat, yleensä jopa hyvin. Jos ei ole koskaan käpäliään nähnyt on varmasti todella hyvin perillä siitä missä ne milloinkin ovat.

Hämmentää.

Tietysti syntymäsokeat harjaantuvat moniinkin käytännön taitoihin, kuten aiemmin kerroin. Meikkaaminen on kuitenkin sen verran hienomotorista ja visuaalista toimintaa, etten usko sen onnistuvan sen paremmin syntymä- tai muiltakaan sokeilta, ei edes Helen Kelleriltä. Ainakaan kovin hyvin tuloksin. Yrittää voi, mutta tulos voi pahimmillan muistuttaa Tuksua.

Niin. Kyse ei olekaan sinun uskostasi tai luulostasi.

Muistanpa nähneeni aikanaan jonkun tv-elokuvan(?), jossa sokeutunut nainen nimenomaan huojasi etsijöitään sillä, että meikkasi itseään peilin edessä näkevää näytellen.

Syntymäsokea ei ehkä vain ymmärrä, miksi olisi aiheellista opetella meikkamaan. Aika moni näkeväkin jättää sen täysin väliin turhana - esimerkiksi useimmat miehet.

Mutta jatketaan ihmeessä vaikkapa pohtimalla, osaavatko syntymäsokeat taputtaa käsiään vai tuleeko useinkin huti.

hyrrä
Seuraa 
Viestejä834
Liittynyt25.3.2007

Olen suositellut tätä ennenkin ja aion niin tehdä vastaisuudessakin sopivissa paikoissa:

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1 ... 485&a=3529

"Johan Venninen (1909-2008) oli itsenäinen ja kekseliäs pärjääjä. Hänelle mikään ei ole näyttänyt olevan mahdotonta. Sisukkaasta Vennisestä kertovat Tosi tarina -dokumentit kuvattiin vuosina 1997 ja 2008.

Venninen rakensi puutarhaa korkealle kalliolle. Venninen hitsasi ja käytti muita metallikoneita. Venninen räjäytti kallioon valtavaa luolaa ja luolaan kaivoa. Venninen veneili ja kalasti. Venninen oli täysin sokea."

Vierailija
Vatkain
IFEUN_2.0
Tietysti syntymäsokeat harjaantuvat moniinkin käytännön taitoihin, kuten aiemmin kerroin. Meikkaaminen on kuitenkin sen verran hienomotorista ja visuaalista toimintaa, etten usko sen onnistuvan sen paremmin syntymä- tai muiltakaan sokeilta, ei edes Helen Kelleriltä. Ainakaan kovin hyvin tuloksin. Yrittää voi, mutta tulos voi pahimmillan muistuttaa Tuksua.

Niin. Kyse ei olekaan sinun uskostasi tai luulostasi.

Ei tietenkään. Ilman muuta kyse on sinun uskostasi ja luulostasi.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Tuli mieleen kun joku puhui motorisesta muistista. Mitä se oikein on? Missä se motorinen muisti sijaitsee? Paljonko siinä on muistitilaa? Opettelin joskus soittamaan pianolla joitakin kappaleita ulkoa, koska en osaa nuotteja. Jos osaisin nuotit ja muutenkin soittaa pianoa, voisin soittaa nuoteista, luonnollisesti. Mutta kun en osaa, niin piti opetella ulkoa. Käytin jotain kirjaa jossa oli jokainen nuotti viivastolta piirretty mitä kosketinta se vastaa. Sillä tavalla hain nuotti kerrallaan koko biisit läpi että mitä piti painaa. Yllättävän nopeasti nuo jäi johonkin muistiin, muutamassa päivässä pystyi jo soittamaan sujuvasti Scott Joplinin Entertainerin ensimmäisen kolmanneksen. Kun soitti sitä alkuun niin hitaasti, että se meni oikein, ja uudestaan, ja uudestaan.. ja uudestaan. Ja uudestaan. Aina vaan uudestaan. Ja vähitellen kun alkoi motorinen muisti tietää mikä sormiyhdistelmä seuraavaksi, niin pystyi nopeuttamaan pikkuhiljaa. Lopulta se oli siellä muistissa, ja huomasi että voi soittaa vaikka kuinka nopeasti. Mutta.. jos minun pitäisi tehdä sama liike vaikka pöytää vasten, ilman koskettimia, en pystyisi. Olen kokeillut monesti. Menen ihan lukkoon. Ei mitään hajuakaan miten sormien pitäisi mennä. Tarvitsen ne koskettimet jotta osaan tehdä sen. Samaten liika miettiminen tuhoaa kuvion, olen oikeastaan jo unohtanut miten niitä soitetaan, mutta pystyn jossain määrin palauttamaan niitä "muistiin" sillä tavalla että yritän ajatella mahdollisimman vähän sitä mitä sormillani teen, ja vain soittaa. Niin saatan "vahingossa" yhtäkkiä löytää ne jo unohtuneet soinnut uudelleen. "Ai näin se joo menikin". Eli koettaa soittaa niinkuin ennenkin, yrittäen olla ajattelematta sitä että ei enää muista.

Ja jos pitäisi johonkin merkitä yksi nuotti kerrallaan että miten joku biisi menee, niin lol, ei toivoakaan. En yksinkertaisesti tiedä. Osaan vain soittaa niitä, mikäli koskettimet annetaan. Jossain motorisessa muistissa ne, ei tietoisuudessa.

くそっ!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat