Henkinen "kissankehruu"-ilmiö ihmisellä

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Kissa voi kuulema kehrätä vaikka olisi henkihieverissä. Näin se oletettavasti rauhoittelee itseään, onhan sillä pienpetona helposti henki kurkussa jos jokin pelottaa. Jotkut pienet jyrsijätkin voivat kuulema kuolla pelosta.

Tänään kun olin kävelyllä ja aurinko peräti vähän paisteli, tuli sellainen sekunnin parin tuntemus hyvästä sisäisestä olosta. Näitä on aina silloin tällöin, eikä niihin ole mitään erityistä syytä (tosin ehkä auringonpaiste liittyy niihin todennäköisemmin kuin muu sää). Koska suuri osa ajasta kumminkin kuluu lähinnä masennuksen, ahdistuksen ja muun yleisen apeuden vietossa, niin mietityttää että ovatko nämä muutamien sekuntien hyvät olot jonkinlainen suojakeino jota mieli käyttää ettei se murru lopullisesti? Voisiko ihmismieli toimia samalla tavalla kuin kissan kehräysominaisuus?

Joskus jos on hyvin pitkään ollut paha olla saattaa myös tulla sellaisia kohtauksia että hyvin mitätön tsoukki alkaa naurattamaan aivan älyttömästi, ikäänkuin stressiä pitäisi purkaa suorastaan hysteerisellä huvittuneisuudella. Taisin ekaa kertaa kokea tämän 10 v sitten kun kaveri kuoli pois (itsemurha tai ei) ja aloin istumaan öisin chatissa huulta heittämässä. Sitä oli varsin sekopäinen olo nukkumaan mennessä kun oli päivän surrut ja yöllä nauroi kuin kaistapäinen. En lopultakaan tiedä oliko hyvä vai huono homma. Koska hulluuden (psykoosin) pelko on tyypillistä minun ahdistusneuroosissani, sitä kyttää paranoidina jokaista ilon hetkeäkin että tässäkö se mieli sitten nyrjähti lopullisesti.

Olisi sikäli kiva kuulla että hauskoja hetkiä on muillakin ihan ilman mitään erityisen painokasta syytä ja varsinkin jos pääasiassa ei ole järin hauskaa. Mihin kaikkeen mieli mahtaakaan kyetä?

Jossain vaiheessa osasin syyllistää itseni siitä etten kykene levittämään noita henkisiä poskenpehmoisia tuntemuksia kestämään pidempään, mutta en minä mikään kaikkivoipa ole ja eipä tunnu moni muukaan olevan sellainen sensei että mestaroi mielensä tuosta noin vaan tekemään keinotekoisesti mitä vaaditaan. Ehkä on parempi mennä virran mukana että antaa tulla mitä tuleman pitää ja antaa mennäkin. Eihän mikään ikuista ole.

Sivut

Kommentit (17)

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Margaret Atwoodin kirjassa Oryx ja Crake on luotu uusi ihmislaji, joka kehrää kuin kissa rauhoittaakseen itseään ja parantaakseen vammansa.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Aweb
Margaret Atwoodin kirjassa Oryx ja Crake on luotu uusi ihmislaji, joka kehrää kuin kissa rauhoittaakseen itseään ja parantaakseen vammansa.



Kappas, vau.

Kit
Seuraa 
Viestejä136
Liittynyt19.10.2011
Rousseau

--
Olisi sikäli kiva kuulla että hauskoja hetkiä on muillakin ihan ilman mitään erityisen painokasta syytä ja varsinkin jos pääasiassa ei ole järin hauskaa. Mihin kaikkeen mieli mahtaakaan kyetä?
--



Ainakin siitä on tehty tutkimuksia, että ihmiskeho voi hymyilemällä huijata itseään kokemaan todellisia onnen tunteita. Ilmiö perustui muistaakseni siihen, kuinka lihasmuisti yhdistää tuntemukset tiettyjen kehonosien liikkeisiin ja ilmiö toimiikin toisin päin kuin yleensä (ensin eleet ja ilmeet, sitten tunteet). Eli jos väkisin hymyilee ja nauraa heikkopäisenä, alkaa kohta itsekin kuvitella olevansa oikeasti onnellinen. Olen kyllä itsekin joskus huomannut tuon auttavan kurjassa olotilassa

Vierailija

Unohtumatonta oli kun ensimmäinen kissani kuoli. Olivat jo vuoden ajan ystävystyneet toisen pienen kissan kanssa joka oli 14kk ja kuoleva kissa oli 11v. Syynä lienee jokin vakava sairaus, joka ensin oli viedä pienemmän kissan, mutta kun pieni toipui sairastui vanhempi kissa. Parin päivän aikana loppui veto täysin ja ei jaksanut syödä ja hyytyi hiekkalaatikollekin. Raahautui nukkumaan ja pieni kissa kävi viereen. 11v kissa alkoi kehrätä ja venytteli kieli ulkona suusta.... Ei sykettä ei hengitystä. Kyllä siinä aikuinen mies itki kun kuitenkin pikkupoikana saanut tämän kaverin.

Vierailija
Rousseau
Koska suuri osa ajasta kumminkin kuluu lähinnä masennuksen, ahdistuksen ja muun yleisen apeuden vietossa, niin mietityttää että ovatko nämä muutamien sekuntien hyvät olot jonkinlainen suojakeino jota mieli käyttää ettei se murru lopullisesti? Voisiko ihmismieli toimia samalla tavalla kuin kissan kehräysominaisuus?

Joskus jos on hyvin pitkään ollut paha olla saattaa myös tulla sellaisia kohtauksia että hyvin mitätön tsoukki alkaa naurattamaan aivan älyttömästi, ikäänkuin stressiä pitäisi purkaa suorastaan hysteerisellä huvittuneisuudella. Taisin ekaa kertaa kokea tämän 10 v sitten kun kaveri kuoli pois (itsemurha tai ei) ja aloin istumaan öisin chatissa huulta heittämässä. Sitä oli varsin sekopäinen olo nukkumaan mennessä kun oli päivän surrut ja yöllä nauroi kuin kaistapäinen. En lopultakaan tiedä oliko hyvä vai huono homma. Koska hulluuden (psykoosin) pelko on tyypillistä minun ahdistusneuroosissani, sitä kyttää paranoidina jokaista ilon hetkeäkin että tässäkö se mieli sitten nyrjähti lopullisesti.

Olisi sikäli kiva kuulla että hauskoja hetkiä on muillakin ihan ilman mitään erityisen painokasta syytä ja varsinkin jos pääasiassa ei ole järin hauskaa. Mihin kaikkeen mieli mahtaakaan kyetä?

Jossain vaiheessa osasin syyllistää itseni siitä etten kykene levittämään noita henkisiä poskenpehmoisia tuntemuksia kestämään pidempään, mutta en minä mikään kaikkivoipa ole ja eipä tunnu moni muukaan olevan sellainen sensei että mestaroi mielensä tuosta noin vaan tekemään keinotekoisesti mitä vaaditaan. Ehkä on parempi mennä virran mukana että antaa tulla mitä tuleman pitää ja antaa mennäkin. Eihän mikään ikuista ole.


Tunnen kaksi tapausta (molemmat naisia), jotka ovat sellaisessa ahdingossa, että aina tilaisuuksissa, jossa ei sovi nauraa, he usein saavat hillittömän naurukohtauksen. Tällainen on tietysti kiusallista heille itselleen, mutta kyllä omaisetkin läheisensä arkkua hautaan laskiessa olivat häkeltyneet, kun yksi osanottaja oli samaan aikaan ollut tikahtua nauruun. Eikä häkellys ole ollut vähäisintä omaisten koettaessa -itsekään ymmärtämättä- selittää oireilijan asiaa vieraammille, joille tapaus oli ollut uusi ja uskomaton.

Nämä asiat ovat kiinnostaneet minua pitkään, sillä minun on vaikea lukea kenellekään ääneen, koska saatan toisinaan olla kykenemätön pidättelemään itkua, jonka syytä en tiedä.
Olen päätynyt siihen, että tietyt aivojen alueet ärsytystä ulkoa tai sisäisistä syistä saadessaan saavat aikaan nämä "tunteen"purkaukset.

Onko mahdollista, että vahvoja tunteita herättäneet asiat putkahtavat esiin ajoilta, jolloin ei vielä ollut sanoja, eikä ymmärrystä?

Vierailija
Kit

Ainakin siitä on tehty tutkimuksia, että ihmiskeho voi hymyilemällä huijata itseään kokemaan todellisia onnen tunteita. Ilmiö perustui muistaakseni siihen, kuinka lihasmuisti yhdistää tuntemukset tiettyjen kehonosien liikkeisiin ja ilmiö toimiikin toisin päin kuin yleensä (ensin eleet ja ilmeet, sitten tunteet). Eli jos väkisin hymyilee ja nauraa heikkopäisenä, alkaa kohta itsekin kuvitella olevansa oikeasti onnellinen. Olen kyllä itsekin joskus huomannut tuon auttavan kurjassa olotilassa



Koskee myös muita tunteita, jopa ryhtiä. Yritäpäs olla masentunut ja ryhdikäs samaan aikaan. Tai päinvastoin reippaan iloinen ja lysähtänyt. Ilmiö toimii aina molempiin suuntiin, eikä voida sanoa, että toiseen suuntaan on "oikein" ja toiseen suuntaan "virhe". Onkin jännää, että liikunnalliset tilanteet ja mm. jonkun ihmisen kehollisiin toimintamalleihin puuttuminen saattaa tuoda esiin tunteenpurkauksia tai jopa herättää vanhoja unohtuneita muistoja. Ei myöskään ole pelkkää huuhaata pystyä "lukemaan" ihmisen tavasta liikkua hänen luonteenpiirteitään.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Keinotekoisen naurun parantavasta vaikutuksesta olen itsekin jotain juttua kuullut. Nimitettiinkö hohottelusessioita naurujoogaksi, en muista.

***

Tajusin jälkikäteen että onhan minulla toki myös selittämättömiä surukohtauksia, aivan kuten pinklinillä. Luettu sana ei siihen houkuta, vaan useimmiten musabiisi. Joskus ovat elokuvatkin alkaneet itkettää. Katselin taannoin Lost-sarjan viimeisen jakson ja meinasin tikahtua kun tuli niin paha mieli että kaikilla oli joku, mutta eipä vaan minulla.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Ajear
Hei, mihin aloitusviesti katosi?

Noniin, aloittaja oli hylkäyslistalla jostain syystä.




Olen ehkä paranoidi, mutta se tässä tosiaan alkoi ihmetyttämään että onko taustalla tietoinen halu tölväistä kun pitää kertoa seikka jonka olisi voinut pitää omanakin tietonaan. Herkempinä kausina ei oikein pahantahtoisuutta jaksa, jos sellaista jossain kokee näkevänsä.

(Editoitu lyhyemmäksi ja ytimekkäämmäksi.)

Vierailija
Rousseau
Keinotekoisen naurun parantavasta vaikutuksesta olen itsekin jotain juttua kuullut. Nimitettiinkö hohottelusessioita naurujoogaksi, en muista.

***

Tajusin jälkikäteen että onhan minulla toki myös selittämättömiä surukohtauksia, aivan kuten pinklinillä. Luettu sana ei siihen houkuta, vaan useimmiten musabiisi. Joskus ovat elokuvatkin alkaneet itkettää. Katselin taannoin Lost-sarjan viimeisen jakson ja meinasin tikahtua kun tuli niin paha mieli että kaikilla oli joku, mutta eipä vaan minulla.


Tuttua tuokin - ja varmaan terveellistäkin. Kaikki itkukohtaukset eivät minulla selity tunteita herättäneestä musiikista eikä tekstistä. Se tulee tyhjästä, sillä sama teksti vähän aikaisemmin äänettömästi luettuna ei ollut herättänyt mitään. Enkä lue ääneen sellaisessa seurassa, jossa kokisin esiintymiskuumetta.

Vierailija
pinklin
Tuttua tuokin - ja varmaan terveellistäkin. Kaikki itkukohtaukset eivät minulla selity tunteita herättäneestä musiikista eikä tekstistä. Se tulee tyhjästä, sillä sama teksti vähän aikaisemmin äänettömästi luettuna ei ollut herättänyt mitään. Enkä lue ääneen sellaisessa seurassa, jossa kokisin esiintymiskuumetta.



Äänen lukeminen on fyysinen tapahtuma, joka tietenkin on paljon vaikuttavampi kuin lukeminen äänettömästi. Kyse on luultavasti äänen tuottamisen fyysisestä aktista yhdistettynä sanojen merkityksiin. Voipa pelkkä äänen tuottaminenkin laukaista tunnerekation, jopa vailla sanoja.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
pinklin
Rousseau
Keinotekoisen naurun parantavasta vaikutuksesta olen itsekin jotain juttua kuullut. Nimitettiinkö hohottelusessioita naurujoogaksi, en muista.

***

Tajusin jälkikäteen että onhan minulla toki myös selittämättömiä surukohtauksia, aivan kuten pinklinillä. Luettu sana ei siihen houkuta, vaan useimmiten musabiisi. Joskus ovat elokuvatkin alkaneet itkettää. Katselin taannoin Lost-sarjan viimeisen jakson ja meinasin tikahtua kun tuli niin paha mieli että kaikilla oli joku, mutta eipä vaan minulla.


Tuttua tuokin - ja varmaan terveellistäkin. Kaikki itkukohtaukset eivät minulla selity tunteita herättäneestä musiikista eikä tekstistä. Se tulee tyhjästä, sillä sama teksti vähän aikaisemmin äänettömästi luettuna ei ollut herättänyt mitään. Enkä lue ääneen sellaisessa seurassa, jossa kokisin esiintymiskuumetta.



Myöhemmin aloin miettimään että onhan surulla selitys jos tunnepitoinen tilanne fiktiossa siihen yllyttää, mutta omalla kohdallani tuo ei ole kauhean yleistä ja yleensä tunteita heruttelevat teokset vain ärsyttävät tarkoitushakuisuudessaan.

Jos syy-yhteys ei tunnu tarpeeksi loogiselta tai vahvalta jonkin yllykkeen ja tunteen välillä, ehkä kyseessä on tunteensiirto, eli jokin sinänsä yhdentekevä seikka herättää äkillisesti alitajunnassa uinuvan henkilökohtaisen tuskatilan ja saa purkamaan sitä, vaikkei (aina) edes tiedostaisi että mikä se tuska oikeasti on.

Joidenkin biisien itkettävyyttä en kyllä itsekään ymmärrä. Joku sävel saattaa vaan jotenkin niin tökkäistä hermoon että tulee tunteenailahdus. Mutta mitäpä tuota kai häpeämään kun oikeasti musikaaliset ihmiset saattavat itkeä nauttimansa musiikin kauneuttakin.

Itku silloin tällöin on ihan hyväksi, mutta jos sille ei meinaa loppua tulla niin se lähinnä näännyttää. Itselleni on tyypillisempää (ollut ainakin tähän mennessä) etten ihan kaikkea itke, mutta sitten kun itkettää niin eihän siitä meinaa eroon päästä niin millään.

Äh, itkuksi sitten kääntyi tämäkin ilon ketju.

Vierailija

Olen itsekin viime aikoina joutunut itkemään muiden ympäröimänä haasteita ja tilanteita kohdatessa.

En vaan millään ymmärrä mikä juju tuossa Rousseaun blokkimisessa oli enkä kauheasti enää poista jo lähetettyjä viestejä vaikka joskus vannoin sen nimeen.... Ilmeisesti olen ajatellut jotain siihen suuntaan, että jotain tällä foorumilla on pielessä ja laitetaan lähtöpakettiin nyt vielä blokkaus ei mistään erityisemmästä syystä mutta yleisestä pettymyksestä Rousseaun niskaan joka kuitenkin on keskustelupalstan yksi henki ja sydän, jotenkin epäonnistunut muiden keskustelijoiden sokeudesta ja sellaisesta.

Näin siis viestin kun tulin käymään pitkästä aikaa täällä ja luin aloitusviestin, joka sitten blokkautui kun kirjauduin sisään liittääkseni tuon linkin synteettisen onnellisuuden tutkimukseen.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Ajear
Olen itsekin viime aikoina joutunut itkemään muiden ympäröimänä haasteita ja tilanteita kohdatessa.

En vaan millään ymmärrä mikä juju tuossa Rousseaun blokkimisessa oli enkä kauheasti enää poista jo lähetettyjä viestejä vaikka joskus vannoin sen nimeen.... Ilmeisesti olen ajatellut jotain siihen suuntaan, että jotain tällä foorumilla on pielessä ja laitetaan lähtöpakettiin nyt vielä blokkaus ei mistään erityisemmästä syystä mutta yleisestä pettymyksestä Rousseaun niskaan joka kuitenkin on keskustelupalstan yksi henki ja sydän, jotenkin epäonnistunut muiden keskustelijoiden sokeudesta ja sellaisesta.

Näin siis viestin kun tulin käymään pitkästä aikaa täällä ja luin aloitusviestin, joka sitten blokkautui kun kirjauduin sisään liittääkseni tuon linkin synteettisen onnellisuuden tutkimukseen.




Öö... Yleinen pettymys koska en ymmärrä muita vai miten se nyt lienee... Mutta samapa kai tuo. Olen vaan niin tottunut kaikenlaisiin niljakkaisiin salavittuiluihin tällä(kin) foorumilla että alan olla vähän allerginen sellaiselle. Toisinaan ei välitä mistään mitään, toisinaan sitten välittää liikaa.

Tunteiden häviämisen ja tunteiden esiin pöllähtämisen välinen kiihtyvyys on kyllä aina mysteeri. Juuri kun luulee apatian saavuttaneen huippunsa, onkin seuraavassa hetkessä tutiseva hermokimppu. Mutta ehkäpä se on kuitenkin hyvä että tunteita on, täydellisen tunteeton tila tuskin lienee kauhean elämänmyönteinen ilmiö.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat