Itsemurhien määrä kasvussa EU-valtioissa

Seuraa 
Viestejä2683
Liittynyt3.10.2006

EU on onnen valtakunta. Sanktioita ei tarvitse käyttää, kun väestömäärä putoaa itsestäänkin.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Itsemurhien+m ... 5551176864

Kreikassa tehtyjen itsemurhien määrä lisääntyi alkuvuodesta nopeammin kuin missään muussa Euroopan maassa. Tammikuusta elokuuhun Kreikassa tehtiin noin 5 000 itsemurhaa, viime vuonna kaikkiaan 2 500.

Ateenan talousyliopiston raportissa syiksi arvellaan talouden huonoa tilannetta.

Taantuma on jatkunut jo neljä vuotta, ja menneiden puolentoista vuoden aikana palkkoja ja eläkkeitä on alennettu, veroja nostettu ja työttömyys uhkaa useampia, kreikkalaisista uutislähteistä tietoa keräävä greekreporter.com-verkkosivu lainasi arvioita. Lisäsyinä mainittiin perhesyyt ja masennus.

Kreikan auttavan puhelimen 1018:n mukaan psykologien kanssa keskustelleet ihmiset ovat vuoden 2007 jälkeen maininneet tavallisimmin talousasiat synkkyytensä syyksi.

Jo aiemmin britannialainen lääkärilehti Lancet laski kreikkalaisten itsemurhien määrän lisääntyneen 17 prosenttia vuosina 2007–2009.

Klimaka-järjestön auttava puhelin sai ennen 4–10 soittoa päivässä, jo syyskuussa soittoja on jopa sata, psykologi Aris Violatzis kertoi syksyllä The Wall Street Journal -talouslehdelle.

Laman vuoksi 100 000 yritystä on joutunut lopettamaan toimintansa. Kreikan työikäisistä 17,5 prosenttia on vailla palkkatyötä ja alle 24-vuotiaista työttöminä on 45 prosenttia.

Greekreporterin mukaan puolella miljoonalla "ei ole mitään tuloja".

Kreikassa on runsaat kymmenen miljoonaa asukasta.




On vastuullista antaa budjettivalta Saksalle, sanoo Jyrki. Saksa saa hänen mielestään päättää, minkä maan juna kulkee kielikuvalliseen Austwitsiin.

Parempi on olla sanomatta mitään, jos ei ole mitään sanottavaa. Keskustella voi aina.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat