Talvivaara

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Talvivaaran kaivoksen päästöt eivät ole myrkkyjä, kertoo tämän päivän uutinen. Yleensäkin tuo uutisointi on ollut koomista, esimerkiksi uraanin louhinnasta sanottiin että se lisää kymmenillä tonneilla päästöjä, mutta jätettiin sanomatta että lisäys on 10%.

Tässä uusimmassa uutisessa
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talv ... %A4-1.9401
sanotaan että natriumit ja sulfidit eivät ole myrkkyjä ja heitetään käsittämätön vertaus että: ”Jokainen tietää, että jos suolaa käyttää paljon, verenpaine nousee. Silloin pitoisuuksien pitäisi kuitenkin olla prosentteja.”
nyt kuitenkin kyse on vähemmästä, jatketaan ja heitetään: Nyt puhutaan sadoista mikrogrammoista litrassa, siis prosentin tuhannesosista.

Jos näitä miettii, niin millä otuksella on elimistössä prosentteja suolaa? Ihminen kai kuolee jo yhdestä prosentista. Toisaalta sata mikrogrammaa litrassa ei ole mikään tuhannesosa vaan promille.

Lisäksi, miten sulfidit voidaan rinnastaa ruokasuolaan?

Sivut

Kommentit (637)

myooppi
Seuraa 
Viestejä3521
Liittynyt20.7.2010

Vi olla, ettei kemikaalien käytöstä ole haittaa tai sitten on. Uutiset perustuvat joko tietoon tai värittyyn tietoon. Kumpikin osapuoli vätittää yleensä tavoitteitaan. Siksi eräs tapaus:

Luonnonsuojeluyhdistys vastusti voimakkaasti erään yrityksen anomusta päästää merenlahteen 5 tonnia NaCl-suolaa (ruokasuola) päivittäin. Luonnonsuojelu yhdistys perusteli kantaansa sillä, että valtava suolamäärä tuottaa suurta haittaa kalastolle. Tässähän ei ole kuitenkaan mitään järkeä. Lahden vesi nousee ja laskee päivittäin vuorovesi-ilmiön johdosta muutamia senttimetriä. Kun merivedessä on suolaa 0,5%, niin kuutiometrissä sitä on 5 kg. Lahden (45 km2) nousu- ja laskuveden mukana luonnollista suolaa tulee lahteen ja poistuu yli 10000 tonnia. 5 tonnin päivittäinen päästö ei merkitse mitään. Luonnonsuojeluyhdistys haukkui väärää puuta.

Mutta - ei teollisuuslaitos mitään puhdasta suolaa mereen olisi päästänyt. Se olisi kerätty talteen. Jos suolan joukossa olisi ollut 1% jotakin hankalaa kemikaalia, jonka vaarallisuus kaloille olisi ollut 10 ppm, niin mitä sitten. Päästö olisi tullut laimentaa 5000 m3 vettä. Tähän olisi tarvittu valtavat pumppaamot. Anomuksessa ei kuitenkaan mainittu, mitä muuta päästö sisältää kuin suolaa. Tämä sama koskee tietenkin uraanikaivoksen päästöjä, joten kyllä ympäristöviranomisten tulisi olla tietäviä, puolueettomia, lahjomattomia ja tarkkoja.

Tieteellisesti tutkittu ja todistettu - mutta silti voi olla totta.

ing geolog
Seuraa 
Viestejä5792
Liittynyt28.9.2008
LuontoKuva
http://yle.fi/alueet/kainuu/2011/11/talvivaaran_kaivos_haisee_matkailuyr...

http://www.hs.fi/kotimaa/Ville+Niinist% ... 5551293583

http://www.hs.fi/kotimaa/Kainuun+ELY-ke ... 5550727980

Propagandaa saastuttamisen puolesta ajavat tietenkin rahan ahneet, jotka eivät välitä ympäristön myrkyttymisestä tai totaalisesta pilaantumisesta= tuohoutumisesta.

Ja vielä lohdutukseksi, koko Suomen pinta-alasta se saastunut alue on häviävän pieni osuus, glopaalisti vielä pienempi. Mitkähän seuraamukset noista ympäristörikoksista on??

Mutta minäkin voin tehdä virheitä, kerran nuorena sytytin, Haaparannan kaupunginhotellissa, tupakin väärästä päästä.

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3132
Liittynyt30.5.2010

Kun teollista toimeliaisuutta jollekin paikkakunnalle syntyy, paikkakunnalle jäävät jätteet. Ei mitään muuta.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

ing geolog
Seuraa 
Viestejä5792
Liittynyt28.9.2008
Reifengas
Kun teollista toimeliaisuutta jollekin paikkakunnalle syntyy, paikkakunnalle jäävät jätteet. Ei mitään muuta.

Älä hitossa, näytäppä toteen!

Mutta minäkin voin tehdä virheitä, kerran nuorena sytytin, Haaparannan kaupunginhotellissa, tupakin väärästä päästä.

Vierailija
tietää
YLE: Talvivaara on saanut luvan tuottaa uraania myyntiin.

Jostain luin (lähde varmistamaton), jotta Suomi olisi ainoita paikkoja, joista löytyy vielä tarpeeksi hyvälaatuista neitseellistä uraania uusien ydinaseiden valmistukseen. Ydinvoimalathan kyllä säteilee huonommallakin tavaralla tai vanhentuneilla ydinkärjillä, mutta näitä uusia, toimintavarmoja ydinaseita ei voi mistä tahansa värkätä. Suomen uraani meneekin siis mitä todennäköisemmin siihen parhaaseen hyötykäyttöön ihmiskunnan puolesta, eli hyökkäyssotia systemaattisesti aloittavan NATO:n ydinkärkiin.

Aikaisemmin olin vahvasti ydinvoimaa vastaan, mutta äskeinen tieto karisti kaikki epäilykseni korruptiosta, itsekkyydestä, mielisairaudesta ja vastuuttomuudesta, jotka ennen niin vahvasti yhdistin alaan.

Vierailija
Carcara

Tuossa nyt ei ole geologiselta tai kemialliselta kannalta yhtään mitään järkeä. "Neitseellinen" uraani!?
On tämä Suomi kyllä hieno maa, täällä alkuaineetkin on vähän parempia kuin muualla.

ing geolog
Seuraa 
Viestejä5792
Liittynyt28.9.2008
Dessembrae

Ei, niin ja ilman jo olemassa olevaa, kaivosta jäisikin tuo uraani-malmio neitsyeksi.

Mutta minäkin voin tehdä virheitä, kerran nuorena sytytin, Haaparannan kaupunginhotellissa, tupakin väärästä päästä.

jiitu
Seuraa 
Viestejä266
Liittynyt29.8.2006
Carcara
tietää
YLE: Talvivaara on saanut luvan tuottaa uraania myyntiin.

Jostain luin (lähde varmistamaton), jotta Suomi olisi ainoita paikkoja, joista löytyy vielä tarpeeksi hyvälaatuista neitseellistä uraania uusien ydinaseiden valmistukseen. Ydinvoimalathan kyllä säteilee huonommallakin tavaralla tai vanhentuneilla ydinkärjillä, mutta näitä uusia, toimintavarmoja ydinaseita ei voi mistä tahansa värkätä. Suomen uraani meneekin siis mitä todennäköisemmin siihen parhaaseen hyötykäyttöön ihmiskunnan puolesta, eli hyökkäyssotia systemaattisesti aloittavan NATO:n ydinkärkiin.

Aikaisemmin olin vahvasti ydinvoimaa vastaan, mutta äskeinen tieto karisti kaikki epäilykseni korruptiosta, itsekkyydestä, mielisairaudesta ja vastuuttomuudesta, jotka ennen niin vahvasti yhdistin alaan.

VOi herra jestas. Mistä paskalähteistä sinä kaivat tällaisia juttuja? Tuo oli liian huono ollakseen edes vihreiden sekoilijoiden propagandaa.

Sitten vielä sinä menet uskomaan tuollaista ja tulet tänne sarkastisine viesteinesi (tietenkin vastuuvapaus varmistaen tuolla alun lähdekommentilla) propagandisoimaan.

Joo, jostain (lähde varmistamaton) luin, että tuulivoimalan lavat pyöriessään tuottaa pyörrevitojen takia niin suuren magneettikentän, että 2km säteellä voimaloista aivosyöpäriski 100-kertaistuu.

...ydinvoima on siitä hieno aihe, että vain siihen liittyen tuota vastaava sekoilu menee läpi osassa ihmisistä.

miilu
Seuraa 
Viestejä571
Liittynyt25.1.2011

Näin sitä pitää. Hyvä että Talvivaaran tilannetta tarkkaillaan ja mahdollisiin epäkohtiin puututaan. Näin tavallisen tallaajan kannalta mitään suurta epäkohtaa ei ole vielä tullut esiin. Olihan puunjalostusteollisuudessakin omat ongelmansa hajuhaittoja kera.
http://yle.fi/alueet/kainuu/2012/03/tal ... origin=rss
Kaivoslaissa ei taida olla vieläkään mainintaa harvinaisista maametalleista, vaan ne sisältyvät tuohon uraanin louhintaan. Uraani voi olla pelkkä sivutuote verrattuna muihin jalostettaviin mineraaleihin.
Lohdullista tietää että parlamenttaarisella tasolla myös luononsuojelutyöllä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Talvivaaran kaivoshanke oli pieni talousihme. Ei ole yllättävää jos kalliin prosessin kaikki toiminnot ei vielä pelitä.
Tuo kaivostoiminta voisi olla myös mahdollisuus. Isot ulkomaiset toimijat ovat kiinnostuneita maamme kaivannaisista. Kaivosyhtiöt, joiden budjetti ylittää valtiomme budjtin, voi jyräämällä tehdä kaivoksen melkein minne haluaa. Täällä pohjolan perukoilla ei kovin suuria kaivosalan toimijoita ole. Ehkä Outokumpu, Thyssen, Outotec, Suomen valtio ja Talvivaara yhdessä olisivat riittävän osaavia hyödyntämään ja valvomaan isoa "uraanikaivosta". Rahoitusta ja teknistä apua täytyisi vielä tämän lisäksi hakea isoilta kaivosyhtiöiltä. Tässä asetelmassa olisi se hyöty että tulevaisuudessa tänne ei tulisi kukaan suoralta kädeltä meitä jyräämään. Mitenkä se nyt antiikissa meni, jos et pysty "vihollista" voittamaan niin liittoudu sen kanssa.
Enkä pitäisi mahdottomana oman uraanin rikastamisenkaan mahdollisuutta. Tämä tietenkin tarkan kansainvälisen valvonnan puitteissa. Nykyiset sopimukset ehkä menisivät uusiksi. Niin, ja rikastamon yhteyteen toinen luolasto ydinjätteille. Metsäteollisuuden ja Nokian jälkeen skenaariona tulisi Voimaydin.
Olen kyllästynyt hakkaamaan vuosikymmenestä toiseen klapeja. Tuulimyllynkin olen suunnitellut, mutta pääoma ei vielä riitä sen toteutukseen. Ehkä muutaman vuoden kuluttua projekti käynnistyy.

jiitu

Joo, jostain (lähde varmistamaton) luin, että tuulivoimalan lavat pyöriessään tuottaa pyörrevitojen takia niin suuren magneettikentän, että 2km säteellä voimaloista aivosyöpäriski 100-kertaistuu.

Tämä pisti hiukan arveluttamaan, mutta otan riskin.

Mr Bauglir
Seuraa 
Viestejä1672
Liittynyt10.4.2005
Carcara
tietää
YLE: Talvivaara on saanut luvan tuottaa uraania myyntiin.

Jostain luin (lähde varmistamaton), jotta Suomi olisi ainoita paikkoja, joista löytyy vielä tarpeeksi hyvälaatuista neitseellistä uraania uusien ydinaseiden valmistukseen. Ydinvoimalathan kyllä säteilee huonommallakin tavaralla tai vanhentuneilla ydinkärjillä, mutta näitä uusia, toimintavarmoja ydinaseita ei voi mistä tahansa värkätä. Suomen uraani meneekin siis mitä todennäköisemmin siihen parhaaseen hyötykäyttöön ihmiskunnan puolesta, eli hyökkäyssotia systemaattisesti aloittavan NATO:n ydinkärkiin.

Aikaisemmin olin vahvasti ydinvoimaa vastaan, mutta äskeinen tieto karisti kaikki epäilykseni korruptiosta, itsekkyydestä, mielisairaudesta ja vastuuttomuudesta, jotka ennen niin vahvasti yhdistin alaan.

Jos sinä käännät pääsi sivuttain tuulta vastaan, niin kulkeeko ilmavirta korvasta sisään ja toisesta ulos koko pään läpi täysin esteettä?
Ihan muuten vain kysyn.

Oikeiston ja vasemmiston erohan on nykyisin taantumuksellisuus ja uudistusten halu.-Puuhevonen-
Verkkomedia ja Venäjän ääni ovat asiallisia ja antavat oikeata tietoa. -pinklin1-
Huumekauppaa ei säätele mikään lainsäädäntö -:)lauri

Vierailija

Kustannuksilla ei ole mitään väliä jos tavoitellaan Jaloja Arvoja.

Ongelma on vain se, että kuluttaja maksaa nuo kustannukset. Asuminen, liikkuminen, lämpö, vesi sekä kulutushyödykkeet, vapaa-ajan hyödykkeistä puhumattakaan, maksavat tätä menoa länsimaissa kohta niin paljon, ettei tavallisella työssäkävijällä ole varaa elää sellaisten standardien mukaan joka voidaan katsoa työtä tekevälle kohtuulliseksi. Kaikkein yksinkertaisimpienkin tuotannollisten tai taloudellisten hankkeiden toimeenpanemiseksi on täytettävä tuhansia direktiivejä, säännöksiä, vaatimuksia ja standardeja, jotka maksavat maltaita.

Ympäristönsuojelu on ihan hyvä asia, kun katsotaan, ettei kukaan kaada bisfenolimyrkkyjään vesistöön, mutta jonkun trace-amount - määrissä mitattavien "kasvihuonekaasujen" ja muiden kyttääminen menee kyllä jo astetta paksummaksi pupuksi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat