Sosdemien NAPOLEON nyt opetusministeriössä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Aamun uutinen. Opetusministeriö on todennut Suomessa olevan yliopistoja ja korkeakouluja ihan liikaa. Aluksi niitä tulisi vähentää yhdeksällä.

Että Ranskassa tuli olla vain yksi yhteinen valtioon läheisesti liittyvä yliopisto, se oli osa Napoleonin keskityssuunnitelmaa.

Suunnitelma myös 20 suurkunnasta, se julkistettiin jo aiemmin, ja ilmeisesn läheisesti ajatuksena jälleen on Napoleonin keskityssuunnitlama. Kuniten ydhistämistä hallitus ja varsinkin sosdemit ova yleensäkin ajaneet innokkaasti.

Suomalaisten on päästävä Euroopan ytimiin, kukas niin on sanonutkaan Napoleon niin pääsi. Retki Venäjän ytimeen sen sijaan meni huonommin.

Sonera. Mitä siitä, jos yksi kala pääsee karkuun, kun veneeseen nostetaan useampikin. Se on ihan Napoleonin periaate. Hänen veneessään olikin lopulta niin paljon kaloja, että se upposi.

Tuolla toisaalla Kari Peitsamo kirjoittaa jälleen, vrt. kirja Tarzan taistelee jälleen. Mainostettavana on jälleen Trotski, jota Venäjällä sanotitin myös Napoleon IIksi. Alkuperäinen oli Napoleonin poika Reichstadtin herttua.

Napoleon, sehän olikin tekijä, joka yhdisti SKPn sosdemiehdokkaan taakse
valittaessa äskettäein Suomen suurporvariston valtakunnalle pehtoria.
Varsinaisessa valankäytössä Napoleon ei liene niinkään Tarja, vaan lähinnä Paavo Lippoen tai Lauri Ihalainen.

Napoleon niin huolehti työläisistä, päinvastoin kuin siihen aikaan kerrotaan tehdyn Britanniassa. Sosiaaliset avut olivat äsken tärkeät myös SKPn äänestysesityksessä. SKPn 20 000 äänä ei tosin vaalia ratkaissut.
Mutta niin kuitenkin olisi voinut käydä. - SKP on siis saavuttanut vaaankieliaseman Suomen poliittisessa kentässä. Ja vaaan tulisi kallistua Napoleonin puolelle, sosiaalidemokraattisen Napoleonin puolelle.

Opetusministeriön esityksessä myös Taideteollista liitettäisiin Teknilliseen korkeakouluun. Myös tunnettu taidearvostelija Nikita Hrustshov nojasi
insinöörijunttaan: Brezhnev, Kosygin, Patolitshev jne. Sittemmin se arvosteli Hrussen itsensäkin vallasta.

Kommentit (1)

Vierailija

Jos kohta en varsinaisesti kaipaa Lenin-Trotskimme puheenvuoroja. ällöttävää vainoamiskiihoitusta, tässä aiheessa juuri hänen olisi paikallaan lausua tehdyulle suunitelmaehdotukselle kiito ja ylistys. Sen toteutas varmaan olsi myöhäisikommunistisen aatteen suuremmoista toteutusta.
Samoin myös kuntauudistus 20 kunnaksi. Niitähän voisi kutsua myös kansankommuuneiksi.

Rakkikoirien kurittamien vaikka siihen tapaan kuin Maon vaimon
nuoret ja jopa murrosikäiset kaartilaiset Kiinan suuressa kulttuurikumouksessa. Toteutettua tieteen ja kuntien uusi noskeorganisaatio myös tähän päästäisiin. Mutta tätä ennenkin kouluissa voitaisiiin muodostaa noskelais-kommunistisia vainokaarteja. Syntisiksi katsotut opettaja työkoekmusta saamaan, yhdyskuntapalveluun, punakaartien valvonnassa!

Uusimmat

Suosituimmat