Tölkkikierrätyksestä...

Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

Ohjeen mukaan toimivan kierrättäjän pitää huuhdella kartonkipakkaukset ennen, kuin se syötetään keräysastian kitaan. Olen havainnut, että etenkin jugurttitölkin puhtaaksi huuhtemiseen kuluu vesilitra tyttärineen. Miten ekologista on kierrättää jähmeää maito- tms. tuotetta sisältänyttä pakkausta, jonka puhdistaminen vaatii muutoinkin kuin kierrättäjän lihasvoimin tuotettua energiaa?

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija
Piru Naiseksi
Olen havainnut, että etenkin jugurttitölkin puhtaaksi huuhtemiseen kuluu vesilitra tyttärineen.

Eihän siihen nyt paljoa vettä mene. Ensin laskee desin tai kaksi kuumaa vettä sisään ja ravistelee reippaasti vähän aikaa. Toistetaan kunnes tölkistä kaadettu vesi on kohtalaisen kirkasta. Alle litralla pitäisi pärjätä.

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

jos on tulipesä voi maitotölkkejä käyttää "halkoina" täyttämällä ne puupurulla oikeinden puiden seassa. niitä ei silloin tarvitse pestä riittää vain että tavara sisällä on kuivannut.

toisen polven pilkkuvirhe

Kanga
Seuraa 
Viestejä1327
Liittynyt26.4.2009
SamBody
Ekologisinta ja taloudellisinta on polttaa nuo törpöt eli energiajakeeseen vain, jos ei omaa tulisijaa löydy.

Mutta silloinkin ne kannattaa huuhtoa, ettei jätekatoksen ominaishaju käy liian vahvaksi.

Riso abundat in ore stultorum

Vanha jäärä
Seuraa 
Viestejä1557
Liittynyt12.4.2005

En ole tehnyt analyysiä jugurttitölkeistä, mutta joskus takavuosina analysoin muovisen viilipurkin kierrätyksen "tieteellisin menetelmin". Huuhtelin purkin lämpimällä vedellä puhtaaksi, kuten suositus on, ja katsoin kellosta käytetyn vedenlaskuajan. Sitten laskin mitta-astiaan saman ajan samanlämpöistä vettä ja mittasin veden määrän sekä lämpötilan. Näistä määritin veden lämpösisällön.

Sitten punnitsin kuivatun purkin painon, määritin purkin materiaalin ja näillä tiedoilla purkin energiasisällön. Yllättäväksi loputulemaksi ilmeni, että käyttämällä muovipurkkia polttoaineena energiatase jäi vedenlämmityksen hyötysuhteenkin huomioonottaen positiiviseksi. Muovi on todella öljyn veroista polttoainetta.

Ymmärtääkseni ainakin suurin osa yksityisten ihmisten kierrättämästä muovista menee polttoon, sillä sekalainen, osin likainenkin muovijäte on todella vaikeaa uusiokäytettävää. Teollisuuden puhtaamman ja lajitellun muovijätteen osalta tilanne on tietysti toinen.

Joku voisi toistaa saman "tutkimuksen" jugurttitölkkien osalta ja raportoida tuloksen sitten täällä.

Vanha jäärä

Vierailija

Käsittelen litran jugurttitörpöt siten, että annan ensin valua mukiin sen mitä sieltä valuu. Sitten kaadan mehua tilalle ja ravistan loput (kannattaa pitää purkin suu tiukasti kiinni). Mustikkajugurtti ja mustikkamehu on erinomainen yhdistelmä kun antaa sen jääkaapissa viiletä.

Ei sitten juomisen jälkeen jää juurikaan mitään huuhdeltavaa, siitä vain kuivumaan, sitten litistys ja pohjista vaikka taimipurkkeja. Ja mustikka kuulemma parantaa muistia, jos nyt oikein muistan...

49

P.S. käy lantringistakin

Vierailija
sinnipirtti
jos on tulipesä voi maitotölkkejä käyttää "halkoina" täyttämällä ne puupurulla oikeinden puiden seassa. niitä ei silloin tarvitse pestä riittää vain että tavara sisällä on kuivannut.

Maidosta, jugurtista ym. sekä polyeteenistä ei synny mitään päästöjä pienkiinteistöjen tulisijoissa poltettuna, eivätkä ne laskeudu lähiympäristöön kaikkien hengitettäviksi?

Kyllä niemenomaisesti jugurttipurnukkojen loppusijoituspaikka on siellä jäteaseman penkassa tai jätteenpolttolaitoksessa.

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009

On varmasi niiden muovipakettien energiasisältö niin hurjaa, että kannattaa saada syöpä, samalla kun pilaa tulisijan. Eihän niistä tule kuin hieman dioksiinia, pienhiukkasta, happoa, karsinogeenejä ja muuta mukavaa.

Sitä vettä Suomssa kyllä riittää, ei sen säästämiselle ole mitään järkevää syytä. Ainoastaan lämmintä vettä kannattaa säästää, se kuluttaa jo luonnonvaroja.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

Mekaaninen puristus olisi purkin puhdistukselle ekologisinta. Pieni mankeli käsivoimin hoitaisi homman.

Hommaa voisi jalostaa. Puristus aloitettaisiin siitä päästä, josta yleensä avataan. Pieni reikä tehtäisiin pohjan nurkkaan. Aina sisältöä himoitessa telajärjestelmää rullattaisiin ja tavaraa tursuaisi pohjan reiästä. Hieman vaatii miettimistä tölkin säilyttäminen kun vakaa pohja on ylöspäin ja siinä reikä. Ehkä sen voisi painaa kahden tapin väliin läheltä pohjaa roikkumaan. Sentti pari kapoisempi tappiväli varmistaisi tölkin lukittumisen löysään hirteensä. Tyhjä tölkki olisi kuten oikeaoppisesti taiteltu keräystölkki, mutta julman puristustelauksen jäljiltä rutikuiva.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007
kevät
sinnipirtti
jos on tulipesä voi maitotölkkejä käyttää "halkoina" täyttämällä ne puupurulla oikeinden puiden seassa. niitä ei silloin tarvitse pestä riittää vain että tavara sisällä on kuivannut.

Maidosta, jugurtista ym. sekä polyeteenistä ei synny mitään päästöjä pienkiinteistöjen tulisijoissa poltettuna, eivätkä ne laskeudu lähiympäristöön kaikkien hengitettäviksi?

Kyllä niemenomaisesti jugurttipurnukkojen loppusijoituspaikka on siellä jäteaseman penkassa tai jätteenpolttolaitoksessa.

ja purkkien kuljettelusta ja mahdollisesta penkaan upottamisesta ei tietenkään synny päästöjä eikä eteenkään kun kuljetetaan jätteenpolttolaitokseen?

Voihan sen kumikengänkin täyttää purulla ja polttaa takassa, ja muut yhdyskuntajätteet jättää kiinteistön sisälle, ettei tule kuljetuskustannuksia ja päästöjä kuljetuksesta.

Ymmärsit varmaankin pointin: ei sinne tulipesään ole syytä työntää tavaraa, mikä aiheuttaa tarpeettomasti päästöjä lähialueen hengitysilmaan. Ko. tavaran voi kyllä polttaa tarvittaessa siihen käyttöön tarkoitetussa kattilassa. Kierrätyskartongille ja pahville on kyllä aivan toimivat kierrätyssysteemit, mutta kuitua on niin paljon liikkeellä että sillä tuotetaan lämpöä ja sähköä.
Kierrätyksen laatua olisi syytä parantaa Suomessa; on jokseenkin järjetöntä tuoda Suomeen sanomalehtipaperiä, mistä valmistetaan puukuitueristettä.

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

no en enää puutu kevät sinun idioottimaisiin heittoihisi. järkevyydestä tai muusta.

paperin kerrätys suomessa on muuten n. 70% ja se kattaa n. 5% paperiteollisuuden kuitu tarpeesta. siiinä sinulle mittakaavaa paljonko on kierrätyksen tehostamisesta ja vaikutuksesta ulkomailta tuodun kierrätetyn paperin määrään. muistuttaisin myös että n. 20% paperista on sellaista jota ei voida kierrättää tämä kun otetaan huomioon voidaan paperin kierrätystä suomessa lisätä maksimissaan siis 10%. koska suomen paperiteollisuuden tuotteet myydään 90% ulkomaille on suorastaan mahdoton vaikuttaa kierrätyskuidun saatavuuden määrään useita prosentteja kotimaisin konstein.

euroopan kierrätysaste paperin ja kartongin osalta oli 2010 vuonna 68,9% ja tämä kattaa noin puolet euroopassa käytettävästä kuituraaka-aineesta kierrätyskuituna ja loppu ns. ensikuitua.

toisen polven pilkkuvirhe

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009
sinnipirtti
paperin kerrätys suomessa on muuten n. 70% ja se kattaa n. 5% paperiteollisuuden kuitu tarpeesta.

Eli siis reilusti yli 90 % Suomessa tuotetusta paperista menee ulkomaille? Muuten tuo sinun yhtälösi on jotenkin virheellinen. Paperinkulutuksen rajuun kasvuun en kuitenkaan uskon. Lähde?

Vierailija
Tuppu L 2.0
On varmasi niiden muovipakettien energiasisältö niin hurjaa, että kannattaa saada syöpä, samalla kun pilaa tulisijan. Eihän niistä tule kuin hieman dioksiinia, pienhiukkasta, happoa, karsinogeenejä ja muuta mukavaa.

Sitä vettä Suomssa kyllä riittää, ei sen säästämiselle ole mitään järkevää syytä. Ainoastaan lämmintä vettä kannattaa säästää, se kuluttaa jo luonnonvaroja.

Samaa mieltä, poltan vain puuta.

Jugurttitörpöt ym. jätän lavuaariin hetkeksi.
Kun huuhtelee muita astioita tai kaataa ylijäänyttä kahvia, niin voi sitten sekundäärinesteitä lorottamalla huuhtoa enimmät pois.

Olen kyllä huomannut myös, että hyvää jälkeä tehdessä saa neitseellistä vettä menemään ihan kivasti.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat