ANTEEKSI anteeksi anteeksi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

"SATUSETÄ" on päättänyt tukitoimena "SUURTROLLI":n lähdölle
lähteä myös palstoilta. Kun kutsutaan häiriköksi, trolliksi,rakkikoiraksi,
jakomielitautiseksi ja murhaajaksi, on siinä mistä valita, mutta
mikään ei oikein kuvaa taustalla olevaa hellää ja koko maailmaa
syleilevää ja rakastavaa sisintäni.

Vahvasti epäilen, että nämä innokkaimmat "trollaajat" itse harrasta-
vat aivan samaa, varsinkin tuolla uraanikaivosten vastustamisen
puolella tuntuu vallitsevan sellainen konsensus, että on vaikea uskoa
noin montaa pöljää maasta löytyvän.

Anteeksi pyydän kaikilta, joita pohjattomassa ja perisynnin riivaa-
massa ilkeydessäni tulin loukanneeksi. Se oli vaan niin vietävän
hauskaa Keskustelujenne seuraaminen on ollut mielenkiin-
toista kuin maalin kuivumisen katsominen.

FOR EVER: "SATUSETÄ" out-out-out-out-out-out

Kommentit (6)

Vierailija

En edes tiedä, ainakaan muista, että olisin lukenut viestejäsi. Mutta liittyen
rakkikoiran nimitykseen olet ilmeisesti omaksuen nimityksen osoittanut minulle myötätuntoa. Minä olen SKP-noskien vihaama, ja nurkkien takana varmaan myös Paavo Lipposen ja Johtaja Matti Viialaisen. Ympäristösi paine pakottaa sinut nyt luopumaan minulle osoittamastani myötätunnosta, vrt. evankeliumeissa Pietari joutui kieltämään Jeesuksensa. Vaan onko tuo sinulle sittenkään tarpeen, onko sirpalepuolue SKP sittenkään kovin vahvoilla, tai jos asiaa nyt ryhdytään todenteolla mittaamaan, edes Paavo ja Päivi Lipponen. Taidat ottaa asiat ainakin hiukan liian vakavasti?

Vierailija
SATUSETÄ
"SATUSETÄ" on päättänyt tukitoimena "SUURTROLLI":n lähdölle
lähteä myös palstoilta. Kun kutsutaan häiriköksi, trolliksi,rakkikoiraksi,
jakomielitautiseksi ja murhaajaksi, on siinä mistä valita, mutta
mikään ei oikein kuvaa taustalla olevaa hellää ja koko maailmaa
syleilevää ja rakastavaa sisintäni.

Vahvasti epäilen, että nämä innokkaimmat "trollaajat" itse harrasta-
vat aivan samaa, varsinkin tuolla uraanikaivosten vastustamisen
puolella tuntuu vallitsevan sellainen konsensus, että on vaikea uskoa
noin montaa pöljää maasta löytyvän.

Anteeksi pyydän kaikilta, joita pohjattomassa ja perisynnin riivaa-
massa ilkeydessäni tulin loukanneeksi. Se oli vaan niin vietävän
hauskaa Keskustelujenne seuraaminen on ollut mielenkiin-
toista kuin maalin kuivumisen katsominen.

FOR EVER: "SATUSETÄ" out-out-out-out-out-out

Olemme kiitollisia ANGELS FOREVER, FOREVER ANGELS

Vierailija

Se on kyllä hyvä, että kaiken maiilman trollit ymmärtää lähteä täältä ihan itse ennen kuin heitetään.

Vierailija

Internetissä täytyisi olla joku k-18 foorumi. En tarkoita pornosivuja.

Valitettavasti edes tämä tieteen forumi ei ole sellainen,
siitä todisteena tällaiset viestiketjut.

Uusimmat

Suosituimmat