"Halveksuttava" hömppä (fiktio)

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Mietityttää että millä perusteella me oikeastaan yritämme jaotella viihdettä ansiokkaaseen tai ansiottomaan. Joidenkin mielestä jokin tietty genre on ihan mahdotonta shaissea ja samaan hönkään hän voi arvottaa toisen lajityypin hyvinkin korkealle. Ehkä löytyy jopa sellaisiakin joiden mielestä kaikki taiteet ovat roskaa ja kirjoja ei hyödytä lukea eikä elokuvia katsella?

En itse pidä romantiikasta ja tunnen lähes pahoinvointia jos sitä pitää lukea tai katsoa (muutama poikkeus poislukien, ja noissa poikkeuksissa on kyse siitä että romantiikkaan on liitetty jonkinlainen "spirituaalinen" aspekti). SciFiä sensijaan fanitan kovastikin, ja nythän on niin että tieteisfiktiosta kuulema pitävät miehet, kun taas naisten "kuuluisi" olla romantiikan suurkuluttajia. Aika moni on valmis nimittelemään romantiikkaa hömpäksi ja kun se nimitys kerran on hyväksytty, syntyy taas kerran juopa ihmisten välille kun joko pitää olla sivistynyt ja kyldyrelli pärsyynä joka ei kuluta "roskaa" tai sitten junttiudestaan ylpeä vähä-älyinen kanttura joka lukee roskakirjoja ja katsoo roskaleffoja sekä saippuasarjoja. Aika ankeaa. Mutta toki löytyy myös niitä joiden mielestä "miehekäs" SciFi on suorastaan naurettavaa kamaa. Kuminaaamaisia avaruusörkkejä ja näin päin pois!

Toiset taas katsovat että yli kaiken on western, ja toisten mielestä se on rasittavaa pyssynpaukuttelua ja naurettavaa uhoamista (kaksi toisiaan kiilusilmin tuijottavaa kaksintaistelijaa).

Intiassa suurinpiirtein kokonainen kansa on valmis suurkuluttamaan Bollywood-teelmiä joiden musiikki viiltää korvaa ja silmissä välkkyy ne kirjavankoreat sarit kun ihmiset laittavat jalalla koreasti ja mies saa naisen ja päinvastoin.

Mutta loppujen lopuksi kun kaikessa on kyse viihteestä, siitä että toisten ihmisten luovuus antaa viihdykettä toisille ihmisille jotka eivät jaksa tai kykene itse viihdyttämään itseään oman luovuutensa avulla tai kautta, niin miksi nimitellä aggressiivisesti jonkun toisen ihmisen mieliviihdettä? Muistaakseni Arthur Conan Coylen Sherlock Holmes seikkaili alunperin sanomalehdissä jatkokertomuksena, joka ei mielestäni ole merkki siitä että Doylen kertomuksia olisi pidetty arvokkaana ja laadukkaana ihmistä sivistävänä materiaalina.

Neuvostoliitossa realismi oli kova sana, mutta eikö se kuitenkin ole vähän tylsä se työnsankarin hahmo? Realismi tai inhorealismi on erittäin kiinnostava suuntaus, mutta kun arkista elämää näkee muutenkin ihan tarpeeksi väkisinkin, niin ihmismielen yksi ulottuvuus (se mikä uniakin pukkaa ja tuottaa) kaipaa vaistomaisestikin jotain myyttisempää, mystisempää, elämää suurempaa tarinaa. Jos se jollekulle on tarina siitä että Prinssi Uljas tulee ja vie, niin mikäs siinä. Turha sen jolle elämää suurempaan tarinaan liittyy tappamista tai avaruuden korpimailla seikkailua on siitä inistä että toisilla on toisenlainen maku.

Vai mitä?

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat