Seuraa 
Viestejä451

Ahdistus syntyy ajatuksista. Sen taustalla ovat ristiriitaiset ajatukset ja erilaiset huolet. Jos ei olisi ahdistavia ajatuksia, ristiriitaisia ajatuksia, erilaisia huolia, ei olisi ahdistusta. Nuorella ihmisellä on tunnetusti kaikenlaisia huolia ja ristiriitoja, jotka herättävät ahdistusta.

Mutta miten saada lopetettua ahdistavat ajattelut. Kognitiivinen psykoterapiahan perustuu periaatteeseen, että jos poistetaan ahdistusta herättävät ajatukset, niin myös ahdistus häviää. Jokainen ahdistuksesta elämässään kärsinyt kuitenkin tietää, että ahdistavia ajatuksia ei ole helppo poistaa, sillä samat ahdistuksen aiheet palaavat, ja palaavat, ja palaavat yhä uudelleen ja uudelleen. Niistä ei pääse irti, vaan aina päätyy samoihin ajatuksiin uudestaan ja uudestaan, ja kärsii saman ahdistuksen uudestaan ja uudestaan.

Mutta miten voisi korvata nämä ahdistavat ajatukset jollain muulla? Miten voisi unohtaa huolenaiheet, jotka palaavat mieleen yhä uudelleen ja uudelleen? Tarvittaisiin jokin väkevämpi voima, joku väkevä motiivi, joka siirtäisi ajatukset pois ahdistavista ympyröistä ja korvaisi ne toisilla ajatussisällöillä. Mutta mistä löytyy tämä väkevämpi voima?
Nälästä. Kehon aliravitsemuksen tilasta.

Maailmassa on tehty yksi tutkimus siitä, mitä ihmisille tapahtuu, kun heitä pidetään nälässä pidempi aika. Tällaisia tutkimuksia ei voi enää tehdä tutkimuseettisistä syistä, mutta toisen maailmansodan aikana aseistakieltäytyjillä tehtiin nälkiinnyttämiskoe: Minnesota semi-staravation study. http://www.ednses.com/downloads/effects ... vation.pdf

Kun koehenkilöitä pidettiin jatkuvassa aliravitsemuksessa, niin sen vaikutuksesta koehenkilöiden ajatukset alkoivat keskittyä pakonomaisesti ruokaan ja syömiseen. He ajattelivat ruokaa ja syömistä erittäin paljon, ja eräät käyttivät vapaa-aikansa esimerkiksi keittokirjojen lukemiseen.
Evoluutiopsykologisesti tämä ajatusten siirtyminen lähes täyspäiväisesti ruuan ajattelemiseen on loogista. Jos ihmisellä on vakava ravitsemuksellinen vajaatila, niin on yksilön ja hänen geeniensä säilymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää, että hän suuntautuu kaikessa toiminnassaan ensisijaisesti ravinnon etsimiseen. Kaikki muut toiminnot jäävät taka-alalle, ravinnon hankkiminen nousee ykkösmotiiviksi. Kun pleistoseeninen esivanhempamme on ollut ravitsemuksellisessa vajaatilassa, hän on ajatellut kolmea asiaa, ravintoa, ravintoa ja ravintoa.
Anoreksiassa tietenkin ilmiajatuksena on laihuus ja ravinnosta kieltäytyminen, mutta tosiasiassa laihduttamista, syömättömyyttä ja ruuasta kieltäytymistä ajatellessa todellinen sisältö on kuitenkin syömisessä ja ravinnossa. Kun saat itsesi aliravittuun tilaan, niin nälkä pakottaa sinut väkevällä voimalla ajattelemaan lähes kokopäivätoimisesti ruokaa ja ruuasta kieltäytymistä. Ei ole väliä sillä, kieltäydytkö itse ravinnosta laihtumisen vuoksi, vai ajatteletko ruokaa täyspäiväisesti sen vuoksi, että olet koehenkilönä nälkätutkimuksessa, vai oletko kivikauden esivanhempi, joka ei löydä ravintoa riittävästi. Aliravitsemustila kaikissa tapauksissa sanelee ajatustesi sisällön.

Eli anoreksian selitysmalli olisi seuraava. 1. Nuorella on ahdistavia ajatuksia, jotka vaivaavat häntä jatkuvasti. Hän etsii keinoa päästä ahdistavista ajatuksista ja sisällöistä eroon. 2. Hän saattaa itsensä aliravitsemustilaan, jolloin biopsykologisesti hänen ajatuksensa siirtyvät väkevän voiman määräämänä ajattelemaan lähes yksinomaan ruokaa. 3. Ruuan syömisen ja syömisestä kieltäytymisen täysipäivänen ajattelu estää sen, että hän ei enää ajattele ennen häntä ahdistavia ajatuksia. 4. Jos hän syö ja saavuttaa entisen painonsa, niin ajatukset eivät enää pyöri ravinnossa, vaan palaavat takaisin entisiin huolen aiheisiin ja ahdistus palaa.

Minun on vaikea mennä sanomaan, olisiko anoreksian takana tällainen selitys, sillä itse en ole koskaan kärsinyt anoreksiasta enkä ole läheltä seurannut anorektikon kamppailua. Sen sijaan minulla on runsaasti elämäkokemusta siitä, miten ahdistusta voi välttää keskittymällä asioihin, jotka pitävät ahdistuksen loitolla. Huomattava osa kaikesta tekemisestäni on tavallaan sijaistoimintaa, keskittymistä asioihin, jotka pitävät ahdistavammat asiat pois ajatusten ja elämä sisällöstä. Työ ja muut velvoitteet määräävät omalta osaltaan ajattelun sisällön, sillä olenhan tavallaan vuokrannut aivoni työnantajan käyttöön. Useinkaan ei voi tehdä sitä, mitä todella haluaisi elämässä tehdä, sillä se on liian ahdistavaa, ja siksi teen jotain muuta. Etsin jotain, joka ei ole aivan sitä, mitä haluan tehdä, mutta joka on kuitenkin sen verran kiinnostavaa, että siihen uppoutuu niin, että ahdistava asia, ahdistava elämänsisältö unohtuu. Onnekseni, en kuitenkaan ole tuhlannut koko elämääni sijaistoimintoihin, joilla olen paennut syvintä ahdistustani. En ole korvannut koko elämääni sijaistoiminnoilla, vain osittain.

Selventäisin käsitystäni vielä esimerkillä: istutut kotonasi ja kärsit tapasi mukaan omista ahdistavista tai masentavista ajatuksista, joista kognitiivinen terapeuttisi on kehottanut välttämään ja on yrittänyt opettaa sinua pääsemään niistä eroon. Et kuitenkaan ole päässyt, ja ne taas ahdistavina pulppuavat mieleesi. Kuitenkin käy niin, että alat tuntea savun hajua, ja talosi alakerroksista kuulet palovaroittimen ujelluksen. Käytävästä alkaa kuulua huutoa ja kolinaa ja sinulle alkaa valjeta, että talossasi on tulipalo. Menet asuntosi ulko-ovelle, ja kun avaat sen, niin huomaat käytävän olevan täynnä savua. Paniikissa alat miettiä, miten pääset pois asunnostasi, joka on palavassa talossa…

Varmaa kuitenkin on, että tilanteessa ahdistavat huolesi unohtuvat, ja korvautuvat ajatuksilla siitä, miten pelastaudut tulipalosta. Ne unohtuvat ja korvautuvat, koska tulipalon herättämä tunne ja pelastautumismotiivi ovat voimakkaampia, kuin perusahdistavat ajatukset.

Ilmeisesti monet meistä, ehkä enemmistö, pystyy pysähtymään elämässään, ilman että ahdistuvat. Mutta osalla meistä on kohtalo, (tai lahja, joka ajaa aktiivisuuteen) että pysähtyminen johtaa ahdistukseen ja ahdistavien ajatusten pulppuamiseen. Meidän on pakko lähteä etsimään jotain voimakkaampia tunnekokemuksia, tulipaloja, jotka voimakkaampana tunteena vapauttavat meidät pysähdyksen hetken ahdistuksesta. Tämä selittäisi sen, miksi me etsimme kiksejä välillä hyvinkin omituisista elämänsisällöistä.

Sivut

Kommentit (17)

Todella hyvä ajatus. Tuossa saattaa olla perää. Maslown tarvehierarkiassahan on fysiologiset tarpeet edellä rakkauden ja turvallisuusen tarpeita. Joten Anorektikko saattaa tosiaan tietämättään suojella itseään juuri rakkauden ja turvallisuuden aiheuttamia murheita vastaan fyysisellä ongelmalla jonka mieltää helpommaksi käsitellä. Eikös itsensä viiltely ole vastaavanlainen reaktio myös?

Sama kaava on monien mielenterveyden häiriöiden kohdalla. Puhutaan psyyken puolustumekanismeista. Tuollainen ahdistavien ajatusten tai tunteiden torjuminen muulla toiminnalla on neuroottinen defenssi.

Neuroottisia defenssejä:

-torjunta: kieltäytyy ajattelemasta ja käsittelemästä ahdistavia asioita
- älyllistäminen ja isolaatio: tunteet eristetään järkeilemällä
-kohteensiirto: tunteille sijaiskohde
- reaktionmuodostus : muuttaa tunteen vastakohdakseen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolustusmekanismi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emotion Science
Seuraa 
Viestejä451
väläys
Sama kaava on monien mielenterveyden häiriöiden kohdalla. Puhutaan psyyken puolustumekanismeista. Tuollainen ahdistavien ajatusten tai tunteiden torjuminen muulla toiminnalla on neuroottinen defenssi.

Neuroottisia defenssejä:

-torjunta: kieltäytyy ajattelemasta ja käsittelemästä ahdistavia asioita
- älyllistäminen ja isolaatio: tunteet eristetään järkeilemällä
-kohteensiirto: tunteille sijaiskohde
- reaktionmuodostus : muuttaa tunteen vastakohdakseen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolustusmekanismi




Englannin kielessä on sana distract, jolle ei löydy nasevaa suomennosta. Huomion siirtäminen, keskittymisen siirtäminen voisivat olla suomenkielisiä vastineita.

Huomion siirtäminen näyttäisi olevan hyvä ja toimiva defenssi, ainakin silloin, kun vaihtoehtona on jämähtminen märehtimään ja junnaamaan kielteistä kokemusta. Eräässä tutkimuksessa huomattaiin, että naisilla oli miehiä suurempi taipumus jäädä vatvomaan elämän huonoja kokemuksia, kun taas miehet pyrkivät enenmmän unohtamaan ja jättämään taakseen huonot kokemukset ja täyttämään elämänsä uusilla sisällöillä. Tutkijoiden mukaan tämä miesten taipumus distraktoida voisi selittää sitä, miksi naiset masentuvat tilastojen mukaan miehiä useammin. Masennus voisi näin olla osalataan sitä, että jäädään liikaa vatvomaan kielteisiä tapahtumia, eikä mennä elämässä eteenpäin kohti uusia sisältöjä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Emotion Science
Eräässä tutkimuksessa huomattaiin, että naisilla oli miehiä suurempi taipumus jäädä vatvomaan elämän huonoja kokemuksia, kun taas miehet pyrkivät enenmmän unohtamaan ja jättämään taakseen huonot kokemukset ja täyttämään elämänsä uusilla sisällöillä. Tutkijoiden mukaan tämä miesten taipumus distraktoida voisi selittää sitä, miksi naiset masentuvat tilastojen mukaan miehiä useammin. Masennus voisi näin olla osalataan sitä, että jäädään liikaa vatvomaan kielteisiä tapahtumia, eikä mennä elämässä eteenpäin kohti uusia sisältöjä.



Tulee mieleen että naisten vatvontataipumus johtuisi siitä että naiset ovat perfektionisteja jotka eivät siedä sitä että asiat menevät vikaan. Silloin kun niitä ei voida muuttaa miksikään varsinkaan jälkikäteen - koska takautuvasti olisi mitään voinut muuttaa miksikään - mieli jää jumputtamaan yhteen ja samaan kohtaan rääkäten omaa itseään. Naiset ovat perfektionisteja ehkä sen vuoksi että heillä ei kautta aikain ole ollut mahdollisuutta noin vain ottaa ja lähteä ja siirtyä elämässä eteenpäin, koska he ovat sitoutuneet lapsiinsa ja siihen ympäristöön jossa he jälkeläisiään kasvattavat. Mies sensijaan voi koska tahansa häipyä, ottaa hatka, ja aloittaa alusta jossain muualla. Sen vuoksi miehet voivat surutta polttaa sillat takanaan. Nainen joka jättäisi omat lapsensa olisi hirviö yhteisön silmissä.

***

Mitä tulee aloitukseen, niin huomaan itse tehneeni siirtotöitä sillä tavalla että jos elämässäni jokin asia on todella pahasti vialla (esim. läheinen kuollut), niin hyvin helposti kehitän ongelman jostain paljon mitättömämmästä asiasta ja kaikki energia menee sen kanssa tappelemiseen. Ehkäpä käsiteltäväksi liian suuri asia on kuin saippua mielelle, se lipsuu ja ote kirpoaa, joten mieli siirtyy purkamaan pahaa oloaan jonkin vähäisemmän seikan kimppuun.

Mutta ne tunnetilat sitten noiden "vähäisempien" probleemien parissa ovat olleet niin helvetillisiä, että eipä kyllä sanoisi että se mikään hyödyllinen tapa on mennä siirtämään energiaansa kamaluudesta toiseen. Typerästä asiasta saattaa tulla mahdoton pakkomielle joka jopa valvottaa keskellä yötä niin että on jo aivan sekopäisyyden partaalla.

Jos ajatellaan ihmisiä joilla on diagnosoitu pakko-oireilu niin on esitetty teoria että ainakin lapsilla se saattaisi johtua alunperin virusinfektiosta. Mielestäni tätä selitystä pakkotoiminnoille ei pidä väheksyä, sillä tuskinpa se että pitää jäädä tunniksi rämpyttämään valoja eestaas on lapselle mikään tapa siirtää energiaa ahdistuksesta toiseen, vaan se on hänelle yhtä ja täyttä helvettiä.

Anorektikoista on sanottu että (ainakin osalla?) heidän aivonsa vääristävät minäkuvan niin että kun katsoo peiliin, näkee läskiä silloinkin kun sitä selkeästi ei ole. Normaali ihminen tuntee pahoinvointia kun näkee äärimmilleen riutuneen anorektikon jolla kylkiluut paistavat ja pää näyttää suhteettoman isolta hämähäkkimäiseen olemukseen verrattuna, mutta anorektikko voi pitää näkyä kauniina - viimeinkin on tavoittanut sen mitä hänen pitää olla.

Uskonnollisen ja keskiaikaisen vinkkelin kautta itseäni kiinnostaa sellainen anoreksian muoto missä ihminen vartavasten rankaisee itseään. Se tuntuisi itselleni tutuimmalta (vaikken sitä olekaan toki itse harjoittanut) koska ymmärrän sen että kun kokee epäonnistuneensa elämässään tai että ei saa rakkautta ja hyväksyntää, koettu raivo, pettymys ja turhautuminen voi kohdistua omaan kehoon niin että haluaa kurittaa sitä. Jotkut naiset tyytyvät esim. leikkaamaan tukkansa poikki epäonnistuneen ihmissuhteen jälkeen, toiset sitten jättävät syömisen kun ympäristö ja ulkomaailma tuntuu vihamieliseltä.

Jokatapauksessa mikään ei ikinä voi olla "näin yksinkertaista", sillä uskon että eri ihmisillä on erilaisia motiiveja tekemiinsä asioihin. Yleistä kaiken kattavaa selitystä tuskin voi olla, mutta on aina mielenkiintoista yrittää hahmotella muiden ihmisten mielenliikkeitä jotta saisi tietää miksi ihmiset tekevät kuten tekevät. Harmi kyllä siinä joutuu käyttämään omaa itseä verrokkina, ja jos sattuu itse olemaan vähän särmikäs ja normista poikkeava, vertailukappale ei ehkä ole paras mahdollinen jotta tekisi löytöjä ja oivalluksia, ja kenties ymmärtäisi. Mutta se että joku ihminen mukamas osaisi laskea oman itsensä yhtälöstä pois eikä ikinä miettisi mitään oman persoonansa kautta, se on mielestäni täyttä puppua. Tutkija kontaminoi aina tutkittavansa.

Aika samaa läppää kuin sinulla, mutta laitan nyt kuiteski. Korostaisin aika lailla tuota hallintaa.

Emotion Science

Mutta miten saada lopetettua ahdistavat ajattelut. Kognitiivinen psykoterapiahan perustuu periaatteeseen, että jos poistetaan ahdistusta herättävät ajatukset, niin myös ahdistus häviää. Jokainen ahdistuksesta elämässään kärsinyt kuitenkin tietää, että ahdistavia ajatuksia ei ole helppo poistaa, sillä samat ahdistuksen aiheet palaavat, ja palaavat, ja palaavat yhä uudelleen ja uudelleen. Niistä ei pääse irti, vaan aina päätyy samoihin ajatuksiin uudestaan ja uudestaan, ja kärsii saman ahdistuksen uudestaan ja uudestaan.



Tämä käsitys että taustalla olisi "ajatuksia" itseäni vähän häiritsee. Itse ajattelisin että taustalla on huonosti jäsentynyt tunne-elämä, jossa arvottomuuden ja huonouden tunteita työnnetään jatkuvasti pois ja pyritään suorittamalla jotenkin hallita. Kai niitä sitten ajatuksiksikin voi kutsua. Näiden tunteiden taustalla on sitten taas vuorovaikutuskuvioita joissa henkilö ei ole tullut oikein kohdatuksi. Se klishee on että ne ovat usein niitä "kympin tyttöjä" eli pakonomaisia suorittajia.

Pari anorektikkoa jotka tunnen onnistuvat jotenkin myös näyttelemään kohtuullisen "normaalin" tunne-elämän kaikille ilmeisestä sairauksestaan huolimatta. Nämä henkilöt voivat olla sosiaalisesti varsin päteviä, mutta jotenkin vain aistii että tämä esiintyminen ei ole aivan aito vaan tietyn välimatkan päässä sisällä olevan valtavan tuskan. Huonommassa kunnossa nämä ihmiset varmaan ovat sen ahdistuksen kourissa ja normaali suoriutuminen sosiaalisesti ei enää oikein onnistu.


Eli anoreksian selitysmalli olisi seuraava. 1. Nuorella on ahdistavia ajatuksia, jotka vaivaavat häntä jatkuvasti. Hän etsii keinoa päästä ahdistavista ajatuksista ja sisällöistä eroon. 2. Hän saattaa itsensä aliravitsemustilaan, jolloin biopsykologisesti hänen ajatuksensa siirtyvät väkevän voiman määräämänä ajattelemaan lähes yksinomaan ruokaa. 3. Ruuan syömisen ja syömisestä kieltäytymisen täysipäivänen ajattelu estää sen, että hän ei enää ajattele ennen häntä ahdistavia ajatuksia. 4. Jos hän syö ja saavuttaa entisen painonsa, niin ajatukset eivät enää pyöri ravinnossa, vaan palaavat takaisin entisiin huolen aiheisiin ja ahdistus palaa.



Olen itse lurkannut joskus anorektikkojen palstoja, lukenut satunnaisesti heitä koskevaa kirjallisuutta ja miettinyt vähän että mikä heitä vaivaa. Tuo yllä oleva on mielestäni ihan järkevä teoria, joskin se ei varmaan koko ilmiötä selitä ainakana kaikilla.

Se ainakin noissa foorumi -kirjoituksissa kävi selväksi että kyse on kokopäivä touhusta eli aamulla herätessä on aika selkeä tavoite eli syödä vaikka se 200 kaloria ja polttaa 1500 tms. Sen eteen pitää päivää organisoida merkittävästi. Tämähän on mukavaa sillä silloin ihminen tietää mitä hän tulee tehdä, rutiinit luovat turvaa ja järjestystä elämään mikä on erityisen mukavaa jos ei ole kovin selkeää ajatusta siitä mitä minä haluan. Lisäksi palaute jota touhusta saa on aika yksiselitteistä, paino joko nousee tai laskee. Jos se laskee niin silloin on voittanut itsensä kilpailussa itseään vastaan ja hallinta se vasta mukavaa onkin. Taustalla voi olla melkoista vihaa omia haluja ja juuri seksuaalistunutta ruumista kohtaan, mutta voitto on silti voitto.

Samalla voi kokea onnistuneensa suhteessa muihin eli niihin läskikasoihin joita kaduilla liikkuu. Aika paljon noilla foorumeilla oli ihan selkeää halveksuntaa joka kohdistui milloin itseen, mutta seuraavassa hetkessä sitten toisiin. Nälkiintymiseen liittyy myös hormonaalisia vaikutuksia, joista osa saattaa olla subjektiivisesti koettuina melko miellyttäviä varsinkin aluksi. Esimerkiksi ketoosi on miellyttävä olotila ainakin aluksi.

Itse ajattelisin että kyse on eräänlaisesta addiktiosta. Kiinnostuksen kapeuttaminen rajatulle elämänalueelle palvelee tunne-elämän säätelyä, tuottaa mielihyvää ja antaa sosiaalisen identiteetin ja mielen (tavoitteita ja projekteja) elämälle.

Jotain tosi biologista touhussa kuitenkin on sillä parhaiten toimii kuulemma hoito, jossa vaan yksinkertaisesti opetetaan syömään normaalisti ja tuetaan henkisesti. Se joukko joka sairastuu on kuitenkin aika valikoitunutta psykologisen profiilinsa mukaan.


Ilmeisesti monet meistä, ehkä enemmistö, pystyy pysähtymään elämässään, ilman että ahdistuvat. Mutta osalla meistä on kohtalo, (tai lahja, joka ajaa aktiivisuuteen) että pysähtyminen johtaa ahdistukseen ja ahdistavien ajatusten pulppuamiseen. Meidän on pakko lähteä etsimään jotain voimakkaampia tunnekokemuksia, tulipaloja, jotka voimakkaampana tunteena vapauttavat meidät pysähdyksen hetken ahdistuksesta. Tämä selittäisi sen, miksi me etsimme kiksejä välillä hyvinkin omituisista elämänsisällöistä.



Onhan näitä, internet, päihteet, seksi, shoppailu, työ, rakastuminen, TV jne. näillä se ahdistus yleensä pysyy jos nyt ei hallinnassa niin ainakin poissa tietoisesta mielestä.

kaima:

Tämä käsitys että taustalla olisi "ajatuksia" itseäni vähän häiritsee. Itse ajattelisin että taustalla on huonosti jäsentynyt tunne-elämä, jossa arvottomuuden ja huonouden tunteita työnnetään jatkuvasti pois ja pyritään suorittamalla jotenkin hallita. Kai niitä sitten ajatuksiksikin voi kutsua.



Ajatukset voivat olla esimerkiksi traumaattisia kokemuksia, joiden ajattelua voi välttää tunteensiirron ja muiden defenssien avula. Kyse voi olla myös ajatuksista, jotka ovat lähtöisin omista torjutuista tunteista, joita ei hyväksy.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Entäpä jos se mitä ei hyväksy ja haluaa torjua on muiden ihmisten tunteet tai näiden muuttunut käytös itseä kohtaan?

Tällainen tuulesta temmattu esimerkki että on joku isän tyttö joka on aina ollut isänsä suosikki, vaikkapa olemalla mahdollisimman poikamainen ja täten onnistuen korvaamaan pojan jota mies ei koskaan saanut. Sitten tämä tyttö alkaa saada lantiota ja rintoja, ja isä selvästi tuskastuu kun ei oikein tiedä miten tyttäreen pitäisi suhtautua. Tuntuisi varsin loogiselta ettei tytär halua luopua siitä läheisyydestä ja arvostuksesta mitä hän on kuvitellut kokevansa isänsä taholta, ja alkaa sen vuoksi halveksumaan kehoaan.

Samaan aikaan kun sitten pojat huutelevat jotain leveästä perseestä ja vanhat irstaat ukot tekevät ehdotuksia ja tuijottelevat, niin voidaanko todella syyttää tyttöä että tämä ei hyväksy omia tunteitaan? Ehkä hän ei hyväksy sitä että yhtäkkiä ihmiset ja tarkemmin sanottuna miehet alkavat suhtautumaan sillä tavalla härskisti ja kaksimielisesti ja -naamaisesti kuin monet henkisesti keskenkasvuiseksi jääneet miehet naisiin suhtautuvat?

Rousseau
Entäpä jos se mitä ei hyväksy ja haluaa torjua on muiden ihmisten tunteet tai näiden muuttunut käytös itseä kohtaan?



Ne on silti "omia tunteita" sillä ei kukaan toisten tunteita tunne, toki se millaisia tunteita se ympäristö herättää vaikuttaa aika paljon aiheeseen.


Tällainen tuulesta temmattu esimerkki että on joku isän tyttö joka on aina ollut isänsä suosikki, vaikkapa olemalla mahdollisimman poikamainen ja täten onnistuen korvaamaan pojan jota mies ei koskaan saanut. Sitten tämä tyttö alkaa saada lantiota ja rintoja, ja isä selvästi tuskastuu kun ei oikein tiedä miten tyttäreen pitäisi suhtautua. Tuntuisi varsin loogiselta ettei tytär halua luopua siitä läheisyydestä ja arvostuksesta mitä hän on kuvitellut kokevansa isänsä taholta, ja alkaa sen vuoksi halveksumaan kehoaan.



Keittiöpsykoanalyytikko sanoisi että suhteessa on jotain muutakin vialla jos isän katse on tuossa vaiheessa vielä noin tärkeä ja määrittää nuoren naisen suhdetta omaan kehoonsa. Kai noin voi käydä ja monet ihan itsenäisesti puhuu vihaavansa nimenomaan naisellisia muotoja ja niiden edustamaa aikuisuutta, kai seksuaaliseksi subjektiksi tulo voi olla myös joku loukkaus isää vastaan joillekin. Yleensä kai tässä vaiheessa suuntaudutaan jo ydinperheestä ulospäin.


Samaan aikaan kun sitten pojat huutelevat jotain leveästä perseestä ja vanhat irstaat ukot tekevät ehdotuksia ja tuijottelevat, niin voidaanko todella syyttää tyttöä että tämä ei hyväksy omia tunteitaan? Ehkä hän ei hyväksy sitä että yhtäkkiä ihmiset ja tarkemmin sanottuna miehet alkavat suhtautumaan sillä tavalla härskisti ja kaksimielisesti ja -naamaisesti kuin monet henkisesti keskenkasvuiseksi jääneet miehet naisiin suhtautuvat?



Se miesten huutelu välittyy niitä edeltävän kokemuksen kautta ihmisistä ja erityisesti miehistä sekä suhteesta omaan seksuaalisuuteen.

Onhan se ympäristön suhtautumisen muutos varmasti monille helvetin ahdistavaa, mutta näyttäis myös että se on aika voimaannuttavaa monelle. Aika usein kai molempia. Nuori nainen saa hetkeksi melkoisen määrän valtaa jota ei oikein ymmärrä ja jota ei osaa käyttää muuta kuin sitten opettelemalla pikku hiljaa.

Ei tässä nyt varsinaisesti ketään olla syyttämässä. Ihmiset kykenevät käsittelemään sen verran omia sisäisiä prosessejaan kun kykenevät, se taito ei todellakaan ole mitenkään sisäsyntyistä vaan syntyy vuorovaikutuksessa suhteessa toisiin. Jos vanhemmat eivät ole antaneet tähän välineitä esim auttamalla sanoittamaan omaa tunne-elämää tai antaneet ristiriitaisia viestejä esim seksuaalisuudesta tai aggressiosta niin ei se nyt ole tietenkään sen lapsen vika.

Perkaaja
Yksilötapauksia kehittelette. Joku "ahdistus" demoni kai sitten on Pekka penkki punnertajaakin riivaamassa että Pekka raukka joutuu painoja nostamaan?



Ei se ahdistus olekaan mikään "ulkopuolinen voima", vaan sen ihmisen omaan tunne-elämään liittyvä kokemus, minkä hän voi kieltää tai torjua.

By the way, mitä pahaa on painonnostossa?

Vomies
Seuraa 
Viestejä2888

Anoreksia johtuu joko anemiasta, D3-vitamiinin puutoksesta, jonkun muun ravinteen puutoksesta tai vääristyneestä minäkuvasta, mikä voi johtua siitä, että henkilöä on ivattu lihavaksi ja/tai rumaksi tai hän itse kokee oman kehonsa liian vastenmieliseksi.

Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen.

Vierailija

Anorektikko on vähän kuin minä nuorena. Halusin jotain varmuutta ja osoitin kaiken epävarmaksi rikkomalla jokaista annettua vakuutta. Kun kaikkia kohdeltiin tismalleen samoin, toin oman itseni esille hakkaamalla päätä seinään. Ne jotka kohtelivat minua yksilönä tehden "salaisia" sopimuksia, pystyivät kontrolloimaan käytöstäni, kun he joille olin valtion äpärä, todistivat raivokohtauksia.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat