Seuraa 
Viestejä761

Polyamoria.fi:n sivuilta vähän määritelmää:

Polyamoria-sanassa yhdistyy kreikan kielen sana poly joka merkitsee "useaa" ja latinan kielen sana amor joka merkitsee "rakkautta". Sananmukaisesti polyamoria siis kääntyy "useaksi rakkaudeksi" ja suomeksi voidaan puhua monisuhteisuudesta.

Sanalla viitataan sellaisiin kaikkien osapuolten yhteisymmärrykseen perustuviin intiimehin, seksuaalisiin ja romanttisiin suhteisiin joissa on enemmän kuin kaksi osapuolta tai joissa osapuolilla on rinnakkain useampia rakkaus- tai seksisuhteita.

Tunnettuja malleja, jotka ovat tuttuja viimeistään länsimaiden 1960-lukuun liittyvistä kertomuksista, ovat niin sanotut avoimet suhteet tai vapaat suhteet, joissa ihmiset hakivat ja kokeilevat rajojaan rakkauden ja seksuaalisuuden suhteen. Vapaille suhteille oli tyypillistä se, että osapuolet sopivat että heillä on lupa pitää parisuhteensa ohella muita seksisuhteita ja joskus - vaan ei aina - myös rakkaussuhteita. Vapaasta rakkaudesta ja hipeistä puhuttaessa muistetaan yleensä mainita se, että kyseinen elämäntapa ei toiminut: ihmiset ovat ihmisiä, mustasukkaisia ja kateellisia.

Polyamoria on tavallaan vuosikymmenien saatossa kehittynyt vapaan rakkauden päivitetty malli. Toisaalta polyamoriset suhteet eivät välttämättä ole sillä tavalla avoimia kuin avointen suhteiden ajatellaan usein olevan: polyamorinen suhdekuvio saattaa koostua vaikkapa neljän aikuisen ihmisen muodostamasta "perheestä" joka jakaa yhteisen kodin ja arjen, mutta joka osapuolten epätyypillisestä lukumäärästä huolimatta saattaa olla "suljettu", niin että osapuolet ovat sitoutuneet toisiinsa tavalla joka sulkee pois mahdollisuuden uusiin, nelikön ulkopuolisiin romanttisiin tai seksuaalisiin suhteisiin.

Polyamoriset suhteet voivat olla "avoimia" tai "suljettuja" ja niissä voi olla osapuolia niin paljon kuin tuntuu mielekkäältä - teoriassa rajattomasti. Suhteen säännöt muodostetaan suhteen sisällä ja niiden suhteen käydään usein keskustelua: mikä tuntuu osapuolista hyvältä, mikä ei.”




Lähde: Polyamoria.fi

Vielä lisäksi Wikipediaa:

” Eräs polyamorisesta ajattelusta kehittynyt ajattelu- ja elämäntapa on ihmissuhdeanarkia, jossa erilaisten ihmissuhteiden välille ei tehdä muodollista eroa. Ihmissuhdeanarkistit eivät siis välttämättä erottele toisistaan ystäviä, kumppaneita ja rakastajia, vaan kaikkiin suhteisiin suhtaudutaan dynaamisina ja kehittyvinä. Ihmissuhdeanarkiassa tärkeää on molemminpuolisuuden periaate: me teemme yhdessä nimenomaisesti ja vain asioita, joita molemmat haluavat, siinä ovat suhteemme rajat.”

Polyamoriaa EI pidä sekoittaa polygamiaan ynnä muihin avioliiton omaisiin ratkaisuihin.

Se, mikä polyamoriassa ja ”vapaissa suhteissa” nyt kiinnostaa on se, kuinka nämä mustasukkaisuuden ja katkeruuden tunteet voidaan ylittää tällaisissa suhteissa, joissa ei ole mitään takeita, että suhde yhteen tai useampaan olisi ns. ’turvallinen’ jatkumo, kuten perinteisestä parisuhteesta yleensä oletetaan.

Tottahan sekin on, että eihän tavallisessakaan parisuhteessa ole mitään takeita sille, että suhde jatkuu osapuolten esim. ’kasvaessa erilleen’ tai muuta sellaista, mutta eikö polyamorinen suhde tai vapaa sellainen ole enemmänkin tulehtuneempi luonteeltaan, kun siinä tuntuisi helposti asiain luonne herkistymään eräänlaiseksi kilpailuksi YHTEISESTÄ AJASTA mahdollisten muiden suhteen osapuolten tai mahdollisten ulkopuolisten kanssa—jollekin osapuolelle tulee tunne, ettei riitä yms., mikäli tämän osapuolen rakkauden kohde ottaa ja rakastuu uuteen ja saattaa sitten vaikkapa lähteä ’kodista pois’...riippuen tietystikin siitä, asutaanko saman katon alla.

Siis mahdollisuus rakastumiseen polyamorisessa suhteessa toiseen on suurempi todennäköisyydeltään kuin perinteisessä parisuhteessa, vaikkakin elämä saattaa heitellä suhdetta jos toista—pitää vaan hyväksyä asiain laita ja jatkaa eteenpäin? Entäpä jos joku ei pääsekään asian yli ja tekee jotain typerää, kuten tappaa itsensä? Oma valinta, vai?

Sanotaan, että näissä epätavallisissa suhteissa on se hyvä puoli, että henkilökohtainen vapaus säilyy, kunhan kuitenkin hyväksytään ne yhteiset rajat suhteen laadun suhteen. Joillekin tämänkaltaisissa suhteissa eläville jo pelkästään se, että on mahdollisuus mennä ja kokea ihmiset, riittää—silti kuitenkin eletään siinä tutussa ja ’turvallisessa’ suhteessa, eikä käytetä tätä oikeutta.

Toisen omistaminen suhteessa koetaan oireiluna mustasukkaisuudesta, mutta mitä se omistaminen sitten on—se, että on kotiintuloajat, yhteinen ruoka vaiko sitä, että ’oireillaan’, jos toinen on käyttänyt vapauttaan ja kokee toisen reaktiot huonona asiana? Onko se niin, ettei ihminen välttämättä tunne itseään ja rajojaan tämmöisessä suhteessa ja ns. alkuhuumassa sitten menee sanoutumaan tämäntyyppiseen suhteeseen—nimenomaan itsensä tunteminen tai siis se, että on sinut itsensä kanssa, vaikuttaisi olevan vaa’ankieliasemassa, mitä näihin mainittuihin suhteisiin tulee. Ei haitanne, että toinen tai kolmas on poissa vaikka useita vuosia, kun osaa jatkaa elämäänsä tavalliseen malliin vaikka yksin; itsenäisenä ja vapaana olentona.

No, kuinka moni tuntee itsensä? Kuinka moni meistä kokee itsensä saareksi?

Itse en sanoisi näitä epätyypillisiä suhteita suhteiksi, vaan enemmänkin jonkinsortin seurusteluksi—katsotaan ja kokeillaan, miten toimii ja jollei onnaa, niin kiertoon. Eräänlaista sinkkuelon ja kommuunielämisen ristisiitosta, siis. Toisaalta voihan suhde olla etäsuhdekin ja on ’monta tyttöä / poikaa’ eri kaupung(e)issa, joiden kanssa sitten vietetään aikaa—mutta eikö semmoinen etäsuhteilu ole melkoisen aikaavievää touhua, mikäli suhde putoaa näiden edellä mainittujen suhteiden kategorioiden alle?

Entäpäs lapset—nehän aina jotenkin tuodaan tämmöisiin keskusteluaiheisiin mukaan...

Sekavaa, eikö totta?!?

Sivut

Kommentit (53)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Tämä on taas sellainen asia josta on monta mielipidettä, mutta jos ei itse koe asiaa itselleen omaksi eikä ole sellaisessa virityksessä koskaan ollut mukana, tuskin on pätevä päättämään kaikkien muidenkin ihmisten puolesta mikä on hyvä ja mikä on oikein. Jos joku on sitä mieltä että ihastuessaan tai viehättyessään seksuaalisesti uudesta ihmisestä ei halua eikä tunne tarvetta jättää sitä ihmistä johon on jo pidempään ollut suhteessa entuudestaan, niin onhan se nyt tietenkin rehellisempää ja rakastavampaa ettei aloita mitään salasuhdetta vaan kaikki kolmet voivat yhdessä selvitellä asiat ja sopia millainen kanssakäyminen järjestetään keskenään. Mutta tietystikin tällainen menee pieleen ellei "aisankannattajaksi" muodostuvalla vanhalla kumppanilla ole jo entuudestaan sellainen asenne ettei hänen elämänsä ole pilalla heti kun kumppani sovittelee genitaalejaan yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa tai jopa rakastuu toiseen ja haluaa viettää aikaansa hänen kanssaan.

Ehkäpä polyamoria sujuu parhaiten sellaisilta ihmisiltä jotka eivät rakastuessaan sekoa niin täysin päästään ettei heidän maailmaansa mahdu kuin se yksi ainoa ihminen joka sillä hetkellä on eniten ajatuksissa läsnä. Voiko tunneihminen olla sellainen että hän kykenee "jakamaan itsensä" usean ihmisen kesken? En tiedä.

Siellä täällä naiskentelu sinällään tuskin on mitään polyamoriaa. Tällaista kun jotkut joskus yrittävät markkinoida eli että ovat polyamoristeja kun haluavat paritella täysin vapaasti kenen kanssa sattuu, kun haluavat välttää pienintäkin sitoutumista.

Teeskennelläkseen modernia, vapaamielistä, suvaitsevaista, henkisesti kehittynyttä tai mitä hyvänsä tuskin kannattaa ryhtyä polyamoristiksi jos huomaa itsessään sen hyvin tavallisen piirteen että ei halua ajatellakaan oman kumppanin olevan jonkun toisen kanssa tai häneen rakastunut.

Itse koen sen että toinen haluaakin olla jonkun kolmannen kanssa suurena pettymyksenä tyyliin "toi ei halua enää leikkiä mun kaa, se haluaa leikkiä on toisen kaa". Tunne on mielestäni hyvin peri-inhimillinen, ei se ikää katso kun voi pettyä kenen kanssa tahansa siitä että tämä arvottaakin jonkun toisen mielenkiintoisemmaksi, hauskemmaksi, esteettisemmäksi tms.seuraksi. Jos polyamoristi onnistuu jollain helkkarin ilveellä olemaan tasapuolinen huomionosoituksissaan ja kiintymyksissään kaikkia suhteen osapuolia kohtaan, niin sitten hän kai lienee ehta ja aito polyamoristi. Muutoin voi kyse olla silkasta itsekkyydestä.

Kutunluu
Tottahan sekin on, että eihän tavallisessakaan parisuhteessa ole mitään takeita sille, että suhde jatkuu osapuolten esim. ’kasvaessa erilleen’ tai muuta sellaista, mutta eikö polyamorinen suhde tai vapaa sellainen ole enemmänkin tulehtuneempi luonteeltaan, kun siinä tuntuisi helposti asiain luonne herkistymään eräänlaiseksi kilpailuksi YHTEISESTÄ AJASTA mahdollisten muiden suhteen osapuolten tai mahdollisten ulkopuolisten kanssa—jollekin osapuolelle tulee tunne, ettei riitä yms., mikäli tämän osapuolen rakkauden kohde ottaa ja rakastuu uuteen ja saattaa sitten vaikkapa lähteä ’kodista pois’...riippuen tietystikin siitä, asutaanko saman katon alla.



No ei sekään ole itsestäänselvää, että aina vain ja vuosikymmenten ajan kaikki parisuhteissaan kaipaisivat jatkuvaa yhdessäoloa ja yhteistä aikaa loputtomiin. Voi olla hyvinkin jopa niin, että kaivataankin omaa aikaa ja vapaata jatkuvasta yhdessäolosta. Usein tämä ns. yhteisen ajan vaatimus on osittain sitä, että halutaan toinen osallistumaan vastuun kantamiseen ja arjen pyörittämiseen, jotta oma taakka ei muodostuisi kohtuuttomaksi. Mutta vähempikin "paita ja peppu" -yhdessäolo riittää - varsinkin ajan mittaan - ihan hyvin. Tuollainen riippuvaisuus toisesta voi olla jokseenkin rasittavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutunluu
Seuraa 
Viestejä761
Rousseau
Jos joku on sitä mieltä että ihastuessaan tai viehättyessään seksuaalisesti uudesta ihmisestä ei halua eikä tunne tarvetta jättää sitä ihmistä johon on jo pidempään ollut suhteessa entuudestaan, niin onhan se nyt tietenkin rehellisempää ja rakastavampaa ettei aloita mitään salasuhdetta vaan kaikki kolmet voivat yhdessä selvitellä asiat ja sopia millainen kanssakäyminen järjestetään keskenään. Mutta tietystikin tällainen menee pieleen ellei "aisankannattajaksi" muodostuvalla vanhalla kumppanilla ole jo entuudestaan sellainen asenne ettei hänen elämänsä ole pilalla heti kun kumppani sovittelee genitaalejaan yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa tai jopa rakastuu toiseen ja haluaa viettää aikaansa hänen kanssaan.
Näinhän se on. Siltikin herää kysymys, että kuinka tämmöinen "aisankannattaja" sitten selviää tuntemuksiensa kanssa, joita nyt väkisinkin tulee ihmiselossa (ellei sitten ole jotenkin tunnekylmä otus Mars-planeetalta...)? Vaikka niitä rajoja olisikin sovittu ja koplattu kaikkia osapuolia miellyttävään lopputulokseen, niin mikä antaisi varmuutta tuommoisen järjestelyn vallitessa, ettei jollakin ns. 'kiehu yli', mitä inhimillisiin tunteisiin tulee? Jotenkin vaikuttaisi ainakin siltä, että hirveän suunnitelmallista se monisuhteisuus olisi---spontaanius ja ennalta-arvaamattomuus olisi tavallaan se pohjavire, joka määrittäisi elämisen laatua voimakkaammin kuin tavanomaisissa, vaaleanpunaisissa unelmasuhteissa. Ainoa ero olisi se, että tuo ns. realiteetti myönnettäisiin rehellisesti.

Jotenkin en voi välttyä siltä ajatukselta, että suhteen osapuolien pitäisi ikäänkuin kaiken aikaa uusiutua t. todistella kelpaavuuttaan toisille osapuolille. Lupaukset olisivat jotenkin aina tulilinjalla tuommoisessa, vaikkakin niitä rajoja olisi asiain suhteen, koska mikään ei olisi yhtä varmaa kuin epävarmuus. Kun toiseen kyllästyy, niin sitten lähdetään kohti uutta tai kuten polyt kertovat---asioista puhuttaisiin ja katsottaisiin sitten, mihin suuntaan luovitaan. Semmoista jatkuvaa analysointia ja keskustelua suhteen merkityksestä itse kullekin. Hyvältä kuulostaa, eikö?

Niin helposti kuitenkin ihmisten välisessä kanssakäymisessä käy niin, että äänekkäin tai dominoivin osapuoli määrää, miten ne asiat menee---toisaalta on sitten niitä, jotka omalla reagoinnillaan (esim. tunneherkät tai spartalaiseen itsekuriin kykenemättömät) voivat vaikuttaa keskutelujen lopputulemaan ja näin ollen rajojen määritelmiin. Jälleen kerran siis itsensä tunteminen ja myös kohtuullinen itserakkaus vaikuttavat kaiken aikaa taka-alalla toiminnoissamme; polyamorisessa itsensä esilletuonti tuntuis olevan kaiken aikaa ajankohtainen. Työstämistä työstämisen perään...

Rousseau
Siellä täällä naiskentelu sinällään tuskin on mitään polyamoriaa. Tällaista kun jotkut joskus yrittävät markkinoida eli että ovat polyamoristeja kun haluavat paritella täysin vapaasti kenen kanssa sattuu, kun haluavat välttää pienintäkin sitoutumista.

Sinkkuelämäähän se enemmänkin on tai sitten vapaata / avointa suhdetta, kuten tuossa mainitsin aloitusviestissäni. Tuntuu siltä, että nämä avoimet suhteet ovat enemmänkin sitä nuoruudessa tapahtuvaa kokemusmatkailua/elämyshakuisuutta, kuin suhteita ylipäätään---semmoista valintamyymälä -elämää, jossa katsotaan "tuotteen" ominaisuudet, ennen kuin tehdään ostopäätös. Ehkä vapaat suhteet eivät alunperin olleet luonteeltaan tämmöisiä, mutta kehittyivät vallitsevan ajankuvan mukaiseksi 'kuluttajuudeksi' eli kaunis ajatus perversoitui joksikin muuksi, mitä alunperin oli.
Tai sitten polyamoriaa on ollut aina---se vaan on kulkenut eri nimillä aikain saatossa.

Rousseau
Itse koen sen että toinen haluaakin olla jonkun kolmannen kanssa suurena pettymyksenä tyyliin "toi ei halua enää leikkiä mun kaa, se haluaa leikkiä on toisen kaa". Tunne on mielestäni hyvin peri-inhimillinen, ei se ikää katso kun voi pettyä kenen kanssa tahansa siitä että tämä arvottaakin jonkun toisen mielenkiintoisemmaksi, hauskemmaksi, esteettisemmäksi tms.seuraksi. Jos polyamoristi onnistuu jollain helkkarin ilveellä olemaan tasapuolinen huomionosoituksissaan ja kiintymyksissään kaikkia suhteen osapuolia kohtaan, niin sitten hän kai lienee ehta ja aito polyamoristi. Muutoin voi kyse olla silkasta itsekkyydestä.
Juu. Tätä samaa tunneskaalaa käydään jo lapsena läpi, mitä kaveri/ystävyyssuhteisiin tulee---se on vaikeata kokea ja hyväksyä se menetyksen tunne, kun kaveri voikin olla nyt kiinnostunut enemmän olemaan sen Teuvon/Tainan kaa kuin mun. Itsekkyyttähän tämäkin voi olla, mutta enemmänkin semmoista tulehdusreaktiota/puolustusmekanismia, kuin puhdasta, 100% itsekkyyttä. Kuitenkin se ajankäyttö vaikuttaisi olevan noissa polyamorisissa meiningeissä se avainkyssäri, eli lukujärjestyksen teko

Kutunluu
Seuraa 
Viestejä761
emp
No ei sekään ole itsestäänselvää, että aina vain ja vuosikymmenten ajan kaikki parisuhteissaan kaipaisivat jatkuvaa yhdessäoloa ja yhteistä aikaa loputtomiin. Voi olla hyvinkin jopa niin, että kaivataankin omaa aikaa ja vapaata jatkuvasta yhdessäolosta. Usein tämä ns. yhteisen ajan vaatimus on osittain sitä, että halutaan toinen osallistumaan vastuun kantamiseen ja arjen pyörittämiseen, jotta oma taakka ei muodostuisi kohtuuttomaksi. Mutta vähempikin "paita ja peppu" -yhdessäolo riittää - varsinkin ajan mittaan - ihan hyvin. Tuollainen riippuvaisuus toisesta voi olla jokseenkin rasittavaa.

Usein sanotaan toista läheisriippuvaiseksi, kun hengitetään toisen kautta---sehän on kyllä sairaalloista jo, mutta läheisriippuvaisuudessakin on aste-eroja, kuten kaikessa on.
Siis on varsin tavallista, että halutaan sitä omaa aikaa esim. aikaa miettiä omaa elämää ja mihin on menossa, aikaa luovalle työlle jne. On todellakin eri asia, jos toinen päättää esimerkiksi yhtäkkiä lähteä vähän tutkimaan maailmaa ja pudottaa kanssaeläjälleen moisen tiedon kuin pommin...voipi olla hyvinkin dramaattinen lopputulema tuossa. Esimerkkejähän löytyisi vaikka kuinka, mutta onko nyt kysymys siitä, että halutaan kokea kaikki maan ja taivaan väliltä---yksin---kuin että kokisi ne asiat aisaparinsa kanssa yhdessä?

Kai suhteen luonnetta pitää määrittää eri aikakausina, mikäli suhde ylipäätään on jo sen verran kypsentynyt. Herää kuitenkin kysymys, kuinka helposti voi toiseen ihmiseen kyllästyä ja miksi niin monet siltikin jatkavat sitä auvoista eloa, vaikka ollaan jo eripuraisia suurinpiirtein kaikkia kohtaan?

Siis onko se 'ikävän pakoilu' ylipäätään nykyään jokin normi, johon tähdätään jo ihmissuhteissa? Semmoista "Yhtä En Saa" -tyyppistä yhteislaulantaa johonkin, joka tuntuu olevan tavoittamattomissa niin monella? Kun uusia tarpeita tulee, niin ne pitää tyydyttää mahdollisimman vilkkaasti, ettei ikävä yllätä?

Kutunluu
Siis onko se 'ikävän pakoilu' ylipäätään nykyään jokin normi, johon tähdätään jo ihmissuhteissa? Semmoista "Yhtä En Saa" -tyyppistä yhteislaulantaa johonkin, joka tuntuu olevan tavoittamattomissa niin monella? Kun uusia tarpeita tulee, niin ne pitää tyydyttää mahdollisimman vilkkaasti, ettei ikävä yllätä?



Muistaakseni näiden ihmisten filosofia on sitä samaa moraalioppia, jonka yksinkertaisimmat ihmiset hakevat nykyään evoluutioteoriasta. Kaikki mikä tuntuu luonnolliselta on ok, koska sen siunaa tiedekin. Se taisi mennä jotenkin näin: toimi siten, mikä tuntuu hyvältä, mutta mikä ei vahingoita toista. Mitään muuta ohjetta ei ole. Jos säännöt ovat ytimekkäästi ilmaistuna siinä, että saa itse luoda säännöt, niin jokainen vähänkin päätään käyttävä ihminen ymmärtää, että eihän siitä mitään tule.

"No, kuinka moni tuntee itsensä? Kuinka moni meistä kokee itsensä saareksi?"

Tähän asti tunnen itseni, mutta mitä se tarkoitaa on kaiketi hölynpölyä (paitsi minulle itselleni, kuinka minä voisin milloinkaan itseni tuntemista muille selittää .. siis sanoilla kuvailla kuin erittäin vajavaisesti. Tai kuka toinen voisi minulle mistään määrästä rautalankaa vääntää oman itsensä tuntemista. Juuri noista seikoista johtuen, koen olevani saari ja että kaikki ovat. Ja vielä, kaikki elollinen on yksilöllistä ja onko muka olemassa mitään muuta kuin elollista. Ei ymmärtääkseni ole.)

Ihminen voi helposti rakastaa montaa ihmistä samanaikaisesti ja tämäkin seikka tulisi lapsille kertoa niinkuin se on. Ei ketään voi (tai edes tarvitse) omistaa, mutta monien parisuhde perustuu kuin voisi toinen toisensa omistaa. Monilla on myös sellainen käyttäytymismalli, (vai mikä lie) että myös lapset ovat omistettavissa.

Kutunluu
Seuraa 
Viestejä761
Shriek
Muistaakseni näiden ihmisten filosofia on sitä samaa moraalioppia, jonka yksinkertaisimmat ihmiset hakevat nykyään evoluutioteoriasta. Kaikki mikä tuntuu luonnolliselta on ok, koska sen siunaa tiedekin. Se taisi mennä jotenkin näin: toimi siten, mikä tuntuu hyvältä, mutta mikä ei vahingoita toista. Mitään muuta ohjetta ei ole. Jos säännöt ovat ytimekkäästi ilmaistuna siinä, että saa itse luoda säännöt, niin jokainen vähänkin päätään käyttävä ihminen ymmärtää, että eihän siitä mitään tule.

Kyllä. Polyamoriassa on kumminkin se 'jännä' vivahde-ero, nimittäin nämä sääntöjen yhteiset sopimiset. Mutta kuinka se sitten toimii tosielämässä? Jotenkin semmoinen käsitys minulla on, että siinä sääntöjen sopimisessa äänekkäin ja päällepäsmäröivin vie alistuvia eli passiivisia osapuolia 5-0. Aivan kuin tuossa tarvittaisiin jotakin erotuomaria sitten.

Eikä se eroavaisuus tuohon lopu.

Entäpä osapuolien ns. verkostot eli kaveripiirit? Toisillahan voi olla tsiljoona kaveria /ystävää, kun taas toisella ei juurikaan ketään, pahimmassa tapauksessa ei edes sukua, jonka puoleen kääntyä, kun asiat menevät jossakin vaiheessa päälaelleen. Miltä, kenties yksinäisestä, ihmisestä tuntuisi menettää joku tämmöinen 'vilkaskenkä', joka on kiinnittänyt jonkinasteista huomiota häneen itseensä? Kykenisikö tällainen introvertti persoona hyväksymään menetyksen, kuten monesti ekstroverteilla tämmöinen kyky on havaittu? Taitaa olla jonkinasteinen alemmuuskompleksi tuommoisessa asetelmassa käynnissä---siis toinen panee itsensä lähes kokonaan likoon "suhteessa", kun taas toinen tahi kolmas katsoo olevansa jo menossa jonnekin muualle, koska ensivaikutelma oli hyvää, mutta arki olikin pahaa. Näitä elämäntarinoita on netti pullollaan.

Polyamoriassa tai näissä muissa epätavallisissa suhteissa on kyllä se itseyttä ravisuttava kokemusmaailma tarjota ihan jokaiselle, jotka vaan kykenevät moiseen. Näkisin, että ainakin se vaatii vähintäänkin jotain toimintaa, missä voidaan uppoutua itseen, esimerkiksi maalaaminen ynnä muu luovaksi katsottava toiminta. Koska jos ei syystä tai toisesta kykene olemaan itsekseen, niin mitä se on sitten jossain kommuunissa / erityyppisessä suhteessa?

Kutunluu
Jotenkin semmoinen käsitys minulla on, että siinä sääntöjen sopimisessa äänekkäin ja päällepäsmäröivin vie alistuvia eli passiivisia osapuolia 5-0. Aivan kuin tuossa tarvittaisiin jotakin erotuomaria sitten.



Yleensä nettideittipaikoista käy nopeasti selväksi se, että ko. aatteen kannattajat ovat suurimmaksi osaksi seksinnälkäisiä naisia. Totta kai sellainen nainen - kun huomaa kysynnän lisääntyneen - voi rakentaa polyamoriassa täysin omat kuvitelmansa siitä, miksi miehet parveilevat hänen ympärillä. Tähän kun lisätään vielä innostus sellaiseen käsitykseen naiseudesta(feminismi), jossa mies ei saa sanoa mitään siitä, millainen nainen on tai tulee olla.

=>

Taitaa olla jonkinasteinen alemmuuskompleksi tuommoisessa asetelmassa käynnissä---siis toinen panee itsensä lähes kokonaan likoon "suhteessa", kun taas toinen tahi kolmas katsoo olevansa jo menossa jonnekin muualle, koska ensivaikutelma oli hyvää, mutta arki olikin pahaa. Näitä elämäntarinoita on netti pullollaan.



Kun ei tarvitse sitoutua, ei tarvitse ottaa vastuuta.

Egoistisuus kasvaa sellaiseen sfääriin, että kun erehdyt kokeilijana tuollaisen ihmisen koukkuun kerran, sinut voidaan repiä henkisesti kappaleiksi, eikä polyamoristi juurikaan piittaa siitä, koska yleensä liberaaleilla on vaikeuksia ymmärtää mitään konservatiivisuutta. Polyamorismi perustuu enemmän vaikutelmien luomiselle kuin sille, mitä yksilö todellisuudessa on. Se on pohjimmiltaan pikaruokalakulttuuria, jos ei asian eettinen puoli voisi ihmisiä vähempää kiinnostaa. Vain omat tunteet ja tyydytys.

Kutunluu
Seuraa 
Viestejä761
qaz
"No, kuinka moni tuntee itsensä? Kuinka moni meistä kokee itsensä saareksi?"

Tähän asti tunnen itseni, mutta mitä se tarkoitaa on kaiketi hölynpölyä (paitsi minulle itselleni, kuinka minä voisin milloinkaan itseni tuntemista muille selittää .. siis sanoilla kuvailla kuin erittäin vajavaisesti. Tai kuka toinen voisi minulle mistään määrästä rautalankaa vääntää oman itsensä tuntemista. Juuri noista seikoista johtuen, koen olevani saari ja että kaikki ovat. Ja vielä, kaikki elollinen on yksilöllistä ja onko muka olemassa mitään muuta kuin elollista. Ei ymmärtääkseni ole.)

Se, että tunnet itsesi, vaatii kokemuspohjaa---ja se, mitä olet kokenut, on sinun kuvaus itsestäsi. Siltikin alinen maailma sinussa on se, joka vuorottelee sinun hallitsevan päiväminäsi kanssa---olisiko se intuitio / vaisto? Monilla meistä on lähes surkastunut olemattomiin se vaistonvarainen elukka, tai kuten new age -piireissä puhutaan 'sisäisestä lapsesta'. Kuinka hyvin tuon puolen itsestäsi tunnet eli ne tukahdutetut ynnä unohdetut puolet itsessäsi? Joillakin voi monta eri persoonaa---yritä siinä sitten tuntea itsesi ja mahdolliset reaktiosi elämän äkkipikaisilla laineilla...

qaz
Ihminen voi helposti rakastaa montaa ihmistä samanaikaisesti ja tämäkin seikka tulisi lapsille kertoa niinkuin se on. Ei ketään voi (tai edes tarvitse) omistaa, mutta monien parisuhde perustuu kuin voisi toinen toisensa omistaa. Monilla on myös sellainen käyttäytymismalli, (vai mikä lie) että myös lapset ovat omistettavissa.

Näkisin, että tuossa rakkaudessa on eroja, esim. isän ja lapsen välinen rakkaus on yleensä erilaista kuin kahden rakastavaisen välinen rakkaus. Siis tuo omistus käsitetään yleisemmin sitoutumisena ja sen mukanaan tuomina sääntöinä tai vastuina jonkin suhteeseen liittyvän asiain suhteen ja tämä on nimen omaan se luu, jota polyamoria ei katso hyvällä ja tällehän on ihan historialliset juonenkäänteetkin olemassa---sama wanha dialogi ja makuerojen sota vaan uudessa paketissa.
Suosittelen lukemaan seuraavan englanninkielisen pätkän, mikäli pystyt:

Wikipedian artikkeli Wapaasta Rakkaudesta...

abskissa
Seuraa 
Viestejä3654
Shriek
Se on pohjimmiltaan pikaruokalakulttuuria, jos ei asian eettinen puoli voisi ihmisiä vähempää kiinnostaa.

Minua kiinnostaisi tietää, mikä se asian eettinen pihvi oikeastaan on? Siis onko jokin sitoutumisen aste jollain perusteella toista oikeampi? Eikös tuo nyt ole aivan kahdenkeskisen sopimuksen asia?

We're all mad here.

abskissa
Minua kiinnostaisi tietää, mikä se asian eettinen pihvi oikeastaan on? Siis onko jokin sitoutumisen aste jollain perusteella toista oikeampi? Eikös tuo nyt ole aivan kahdenkeskisen sopimuksen asia?



Miten se voisi olla kahdenkeskinen, kun polyamoriassa on vähintäänkin useampi kuin kaksi osapuolta?

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Jos tilanne on se että polyamoristisessa suhteessa on kaksi naista ja yksi mies, niin tehdäänkö tästä matemaattinen johtopäätös on että naiset ovat herkemmin polyamoristisia? Vai sellainen johtopäätös että naiset, kuten aina, ovat niin mielin kielin miehelle että suostuvat jopa jakamaan erittäin halutun miehen keskenään.

Jos tilanne on se että että samassa taloudessa punkkaa kaksi miestä ja yksi nainen, johtopäätös taitaa useimmiten olla se että se on se nainen joka sitä touhua pyörittää ja siitä päätti. Kaiken kaikkiaan on jännää kun yleensä ajatellaan että enemmistöllä on valta vähemmistöön nähden, niin näissä polyamoristisissa jutuissa kuitenkin vaikuttaisi siltä että vähemmistön valta jyrää enemmistöä. Eli kyllä minäkin uskon että dominoivin persoonallisuus suostuttelee tai pakottaa muut elämään ehdoillaan.

Mielenkiintoisin sivusta tarkasteltava polyamoristinen kombinaatio olisi kai sellainen missä on tasajoukkueet, eli kaksi naista ja kaksi miestä. Varsinkin jos olisivat kaikki biseksuaaleja.

Shriek
Egoistisuus kasvaa sellaiseen sfääriin, että kun erehdyt kokeilijana tuollaisen ihmisen koukkuun kerran, sinut voidaan repiä henkisesti kappaleiksi, eikä polyamoristi juurikaan piittaa siitä, koska yleensä liberaaleilla on vaikeuksia ymmärtää mitään konservatiivisuutta. Polyamorismi perustuu enemmän vaikutelmien luomiselle kuin sille, mitä yksilö todellisuudessa on. Se on pohjimmiltaan pikaruokalakulttuuria, jos ei asian eettinen puoli voisi ihmisiä vähempää kiinnostaa. Vain omat tunteet ja tyydytys.

Lyhyesti kyse on siis itsekkyydestä ja vastuunpakoilusta.

abskissa
Seuraa 
Viestejä3654
Shriek
abskissa
Minua kiinnostaisi tietää, mikä se asian eettinen pihvi oikeastaan on? Siis onko jokin sitoutumisen aste jollain perusteella toista oikeampi? Eikös tuo nyt ole aivan kahdenkeskisen sopimuksen asia?



Miten se voisi olla kahdenkeskinen, kun polyamoriassa on vähintäänkin useampi kuin kaksi osapuolta?

Kahden keskinen siinä vaiheessa kun kaksi ihmistä sopii sitoutumisen asteesta. Osapuolten määrä on nähdäkseni epäoleellista.

We're all mad here.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat