Seuraa 
Viestejä45973

Ihminen on jalostanut eläimiä tuhansia vuosia ja saavuttanut huikeita tuloksia. Esimerkiksi koirat, hevoset, eri karjarodut ja jne ovat kehitetty sellaisiksi kuin ihmiset ovat halunneet.

Entäpä mitä on itse ihmisille tapahtunut? Tarkoituksellista jalostusta ei taida historiassamme olla paljonkaan vaikka esim. natsit sitä koettivat tehdä.
Saarekkeina elävien ihmisten piirissä sekä hyvät että huonot ominaisuudet kasautuvat. Myös lähisukulaisten jatkaessa sukua käy näin. Käsittääkseni Suomessa on paljon harvinaisia periytyviä tauteja juuri lähisukulaisten suvunjatkamisen vuoksi. Voidaan kaiketi ajatella, että sekä fyysiä ja psyykkisiä ominaisuuksia voidaan joko aktiivisin tai sitten tapahtumien vuoksi kehittää.

Esimerkiksi Venäjällä hävitettiin ja hävisi kymmeniä miljoonia huippuälykkäitä sekä älykkäitä ihmisiä viime vuosisadan aikana. Voiko tällä olla jotain merkitystä? Entäpä Suomen sinänsä lukumääräisesti vähäiset romanit? Heidäthän tunnistaa vielä satojen vuosien takaa Intiasta tulleiksi. Onkohan heihin kasautunut joitain erityispiirteitä kuin on Karjalassa suomalaisiin? Siellähän tavataan vaikka erilaisia anomalioita enemmän kuin muualla.

Sivut

Kommentit (21)

Ja tästähän päästään aasinsiltaa pitkin aiheeseen onko älykkyys periytyvä ominaisuus, vaiko voidaanko sekin opettaa? Kuinka tuo älykkyys mitataan? Riippunee myös mittaamistavasta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pietutar
...Käsittääkseni Suomessa on paljon harvinaisia periytyviä tauteja juuri lähisukulaisten suvunjatkamisen vuoksi. ...

Tämä on urbaani legenda. Suomessa on joitakin harvinaisia geneettisiä sairauksia, mutta yleisesti ottaen vähemmän kuin keskimäärin.

Toinen urbaani legenda on että suomalaisten geneettinen pohja olisi kapea, kun se todellisuudessa on leveä. Suomalaisten perimässä on enemmän vaihtelua kuin saksalaisten, tai jopa saksalaisten perimässä englantilaisiin.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46275
vierailija
Eläin puolella vain vahvimmat ja terveimmät jatkavat sukua. Meneekö ihmisen "jalostus" taaksepäin, kun epäkelvotkin voivat jatkaa sukua?

Sopivimmat.

Millä pirulla tämä vahvimmat aina kummittelee joka paikassa luonnonvalintaa määriteltäessä

"Survival of the fittest".

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46275
vierailija
Eläin puolella vain vahvimmat ja terveimmät jatkavat sukua. Meneekö ihmisen "jalostus" taaksepäin, kun epäkelvotkin voivat jatkaa sukua?

Mihin mielessäsi jalostat ihmistä?

Mistä tiedät ettet ole "epäkelpo" ?

Pine
Seuraa 
Viestejä251
BrunenG
Pietutar
...Käsittääkseni Suomessa on paljon harvinaisia periytyviä tauteja juuri lähisukulaisten suvunjatkamisen vuoksi. ...

Tämä on urbaani legenda. Suomessa on joitakin harvinaisia geneettisiä sairauksia, mutta yleisesti ottaen vähemmän kuin keskimäärin.

Toinen urbaani legenda on että suomalaisten geneettinen pohja olisi kapea, kun se todellisuudessa on leveä. Suomalaisten perimässä on enemmän vaihtelua kuin saksalaisten, tai jopa saksalaisten perimässä englantilaisiin.

Mihinkähän tietolähteisiin nämäkin tiedot perustuvat?

Suomalainen tautiperimä, väestönkasvu (suuret perheet, eikä mainittavaa muuttoliikettä Suomeen) ja asutushistoria ovat hyvin tunnettuja ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_tautiperint%C3%B6. Oheisessa artikkelissa mainitaan kaksi eri pullonkaulailmiötä, jotka ovat aiheuttaneet tämän tautiperimän.

Suomalaisilla ei ole harvinaisia geneettisiä sairauksia yhtään enempää kuin muuallakaan. Jotkin niistä ovat yleisempiä kuin muualla, mutta toisaalta joitakin muualla esiintyviä sairauksia ei Suomessa ole juuri lainkaan.

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156

Muutaman tuhatta yksilöä riittää pitämään lajin elinvoimaisena. Jotain sitä luokkaahan ihmisiä on vähimmillään ollutkin, niistä mitkä eivät ole kuolleet sukupuuttoon.

Mitä itse jalostukseen tulee, niin siinä on aina ongelmana huomioida kokonaisuus. Itse ainakin olen sitä mieltä, että nykyisessäkin maailmassa ihmisiä jalostetaan, vaikka sitä ei aina tajua. On kouluja, työpaikkoja sun muita. Välillä kaikilla menee paremmin, välillä huonommin. Esimerkiksi naisista valikoituu kauniit ja miehistä rikkaat. Jokainen voi olla katkera, mutta ei luonnonvalinta välttämättä tunne moraalia. Eikä luonnonvalinta ole useinkaan järkevä, etenkään kun sitä miettii yksilötasolla. Kuitenkin ihmisiä on 7 miljardia, niin kyllä siinä jo jonkinlaista analogiaa alkaa tulemaan luonnonvalinnan osalta.

Älykkyys on melko yliarvostettu ominaisuus, nykyisessä maailmassa monet muut ominaisuudet ovat tärkeämpiä. Uskon kuitenkin, että pidemmällä aikavälillä senkin vaikutus heijastuu. Samoin kuin ylipaino-ongelmakin on vain väliaikaista, pidemmällä aikavälillä se varmasti evoluution myötä korjaantuu. Ihminen vain muokka ympäristöään nopeampaa kuin itse siihen sopeutuu.

Pahaltahan se tuntuu, kun itse on luuseri. Tosin sitä oloa voi helpottaa ajattelemalla, että itse on miljardin vuoden voittajien ja selvityjien jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. On myös kunnioitettavaa myöntää oma heikkoutensa ja antaa tilaa paremmille.

Pine
Seuraa 
Viestejä251
Pietutar
Ihminen on jalostanut eläimiä tuhansia vuosia ja saavuttanut huikeita tuloksia. Esimerkiksi koirat, hevoset, eri karjarodut ja jne ovat kehitetty sellaisiksi kuin ihmiset ovat halunneet.

Terminä "jalostus" on minusta aika huono. Perinteisesti jalostus on perustunut lähinnä alkuperäislajin joidenkin geneettisten ominaisuuksien karsimiseen ja toisten korostamiseen. Se ei ole pystynyt tuottamaan geneettisesti mitään uutta. Esimerkiksi satojen koirarotujen moninaiset ominaisuudet esiintyvät piilotettuina nykyisin elävien susien perimässä.

Vanha jäärä
Seuraa 
Viestejä1572

Olen joskus asiaa mietiskellyt, ja mielestäni ihmisjalostuksessa on kaksi pääongelmaa, vaikka asian moraalinen puoli unohdettaisiin kokonaan. Ensinnäkin, mikä olisi se tavoite, johon rodunjalostuksella pyrittäisiin – älykkyys, fyysinen täydellisyys, jokin muu? Toiseksi, jalostuksella supistettaisiin olemassa olevaa geenipoolia mahdollisesti siten, että siitä poistuisivat jostakin tulevasta äkillisestä katastrofista – tauti, luonnonnomullistus – selviämisessä tarvittavat piirteet.

Ihmisluonnon tuntien tässäkin varmasti toteutettaisiin hyvin lyhyen ajan tavoitteita panematta ajatustakaan sille, että näillä tuhottaisiin tai tehtäisiin mahdottomaksi pitkän aikavälin tärkeämmät tavoitteet.

Vanha jäärä

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3783

Ihmisen jalostuksen tekee mahdottomaksi looginen ristiriita.

Miksi ihminen jalostaisi yli-ihmistä, joka sitten kaikkien evoluution sääntöjen mukaan on joko orjuuttava tai hävittävä jalostajansa?

Ihmisten yhteiskunnassa ei jalosteta, vaan pyritään maksimoimaan aivottoman massan määrä.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46275
Pietutar
Ihminen on jalostanut eläimiä tuhansia vuosia ja saavuttanut huikeita tuloksia. Esimerkiksi koirat, hevoset, eri karjarodut ja jne ovat kehitetty sellaisiksi kuin ihmiset ovat halunneet.

Mitä ne eläimet on siitä hyötyneet?

Vanha jäärä
Seuraa 
Viestejä1572
jussipussi
Mitä ne eläimet on siitä hyötyneet?

Kotieläinten kannat maapallolla ovat hyvin kaukana sukupuuton partaalta. Lehmiä on noin 1,6 miljardia, lampaita 1,2 miljardia, kissoja 220 miljoonaa ja koiria yli 400 miljoonaa. Lisäksi kanoja kasvatetaan vuosittain 43 miljardia.

Vanha jäärä

Ihmisen jalostus toki olisi hyödyllistä ettei ihan kaikki idiootit pääse lisääntymään niin että he muodostaisivat enemmistön, tosin tiede kehittyy niin kovaa vauhtia että pian keksitään varmaan jotain äly-pillereitä joilla vammaisestakin saadaan einstein tason nero, joten eipä tässä paniikkiin tarvi mennä.

Geenejäkin pystytään jo nyt sorkkimaan että jos maksaa vaan niin saa lapselleen sellaiset silmät, hiukset ym. kun haluaa--- jalostusta kait sekin.
Tulevaisuudessa lienee arkipäivää että tulevan lapsen geenejä modifoidaan - alussa kaikki perinnölliset taudit karsitaan ja pikkuhiljaa se menee siihen että mustat modifoi tulevan lapsensa arjalaisen näköiseksi ja toisinpäin

Vanha jäärä
Seuraa 
Viestejä1572
vapaatyyli

Onneksi geenit ja perinnöllisyys näyttää olevan yhtä iäti viepä suo kuin kvanttifysiikka. Sen takia vielä tuhannenkin vuoden päästä - mikäli ihminen ei ole onnistunut lopettamaan sukuaan - toiveena edelleen on tuo sama.

Vanha jäärä

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat