Seuraa 
Viestejä45973

Luulitko borrelioosia pelottavaksi? Taigapunkin pysäyttää vain jääkausi

Punkeissa on puistattava potentiaali hengenvaarallisten tautien levityskanavaksi, varoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Jaakko Kullberg.
Borrelioosi on vielä luultavasti sellainen suorastaan hilpeä pikku asia siihen verrattuna, mitä muita punkkien levittämiä tauteja voi vielä löytyä.
Jos puutiaiset, nuo verta imevät hämähäkkieläimet, häviäisivät maapallolta, maailma voisi olla hieman parempi paikka, uskoo Kullberg.

Suomen uusin punkkitulokas on rajua aivokuumetta aiheuttava taigapunkki, eli siperianpunkki.
Taigapunkki on Siperiassa aiemmin laajalle levinnyt punkkilaji, jonka levittämä aivokuume on potentiaalisesti huomattavasti vaarallisempi kuin mitä esimerkiksi lounaissaaristossa esiintyvä Kumlingen tauti on, toteaa museomestari Jaakko Kullberg Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
Sitä on tavattu Suomessa länsirannikon lisäksi muun muassa Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.
Sen Suomeen tulon estämiseksi ei ole enää mitään tehtävissä, sitä ei pysäytä muu kuin jääkausi.
Virukset ja bakteerit pystyvät helposti leviämään punkkien avulla niin ihmisiin, eläimiin kuin hyönteisiinkin. Punkit eivät katso, mistä eläimestä seuraavan veriateriansa saavat ja jotkut punkit imevät verta myös hyönteisistä.
Kun punkit vaihtavat ravintokohdetta, se antaa loistavan kanavan tämmöisten muuten ehkä vaikeasti leviävien virusten ja bakteerien leviämiseen uusiin lajeihin. Me tiedämme, että virukset ja bakteerit ovat jokseenkin jouhevasti muuntuvia taudinaiheuttajia.

Pahimpia punkkien ja niiden kantamien virusten ja bakteerien levittäjiä ovat Jaakko Kullbergin mukaan luonnon eläinten ja hyttysten ohella lemmikit – yhteen koiraan voi pahimmillaan mennä satoja punkkeja päivässä.
Kun koira tuodaan lomamatkalla mukaan etelästä Lappiin ja päästetään se juoksemaan automatkan jälkeen, niin arvaahan sen kuinka siinä sitten käy.
Kullbergin mielestä myös lemmikkieläinten siirtely eri maanosien välillä on hyvin arveluttavaa toimintaa
Meillä ei ole mitään takeita siitä, ovatko ne puhtaita punkeista.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... n-jaakausi

Nyt kesän taas tullessa olisi mukava tietää, pystytäänkö näiltä uusilta viruksilta ja bakteereilta välttymään esim. rokotuksilla.
Liikun paljon luonnossa ja olisi ikävä alkaa miettiä näitä kaikkia uhkia.

Päivittäinen punkkitarkistus illalla lienee yksi keino.
Viime kesänä kokeilin myös valkosipulia, jonka ”hajusta” punkit eivät pidä.
Siitä oli muistaakseni kirjoitus viime vuonna.
Söin koko kesän hiukan valkosipulia, ei tullut punkkeja, auttoikohan tämä ?

Valkosipulilla on hieman ikävä hajuongelma. Kävi selville, että vaimoni ”hajukynnys” oli puoli valkosipulin kynttä joka toinen päivä. Annos pitäisi nielaista "purematta" veden kera. Viipalointi helpottaa nielemistä.
Jatkoin tällä annoksella sitten viime syksyyn saakka ja aion kohta taas aloittaa.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat