Seuraa 
Viestejä45973

Nykyään avioliitot ainakin Suomessa ovat pääsääntöiseti ns. rakkausavioliittoja.
Toki poikkeuksena liitot, joissa haetaan taloudellista tasapainoa.
Ennen maailmassa avioliitot olivat useimmiten ns. rakkaudettomia - ei niin, etteikö niissä olisi opittu toisiaan rakastamaan, mutta lähtökohta oli erilainen.
Yhteikunnalliset erot sanelivat suhteita.
Avioliittoihin tehdään paljon "romanttisia" ja "ikuisia" kytkentöjä.
Kuitenkin aviosuhteista tai vasastaavista, lähes 40% päättyy eroon.
Mistä on kyse?
Onko yhteiskunta löysyttänyt erojen mahdollisuuttta, vai onko ihmisten suhde toisiinsa löystyntyt?
Eihän tämän pitäisi olla yhteiskunnan asia vaan sopmukuksen tehneiden ihmisten välinen asia.
Onko kyse ihmisten moraalin löyhtymisesä?
Joskus näkee "vanhoja pareja" jotka näyttävät onnellisilta ja varmaan olevat onnellisia, jotka tuskin ovat joka heki onnellisia.
Ovatko he tavoittaneet jotain parempaa?
Onnea tuskin voi mitata.

Onko ihmisen onnen haku menossa liian pitkälle vai onko onnen käsitys mennyt tavoittamattomiin?

Kommentit (2)

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31340
Starman
Avioliittoihin tehdään paljon "romanttisia" ja "ikuisia" kytkentöjä.
Kuitenkin aviosuhteista tai vasastaavista, lähes 40% päättyy eroon.
Mistä on kyse?



Osaltaan siitä, että mennään naimisiin ilman perinpohjaista tutustumista, koska nähdään naimisiinmeno ja erityisesti häät jotenkin tavoiteltavina. Ne parit eroavat yleensä nopeasti. Toisaalta siitä, että ihmiset kehittyvät ikääntyessään jasitä kehitystä voi tietoisesti ohjata vain osittain. Toisinaan naimisiin mennessään hyvinkin yhteensopivat ihmiset kehittyvät vuosien tai vuosikymmenten kuluessa yhteensopimattomiksi. Sitä voi yrittää estää tekemällä parisuhdetyötä, mutta ei se tosiaan aina riitä.

Minusta on ennemminkin ihmeellistä ja hienoa, että niinkin suuri osa kuin puolet avioiliitoista kestää koko elämän.

Onko yhteiskunta löysyttänyt erojen mahdollisuuttta, vai onko ihmisten suhde toisiinsa löystyntyt?



Yhtesikunnallinen vapautuminen on laskenut eroamisen (sosiaalisia ja henkisiä) kustannuksia. Siksi ihmiset katsovat, että ero on loppuelämän kannalta parempi ratkaisu kuin sinnittely kulissiliitossa. Ainakin minusta se mahdollisuus on erittäin hyvä asia.

Eihän tämän pitäisi olla yhteiskunnan asia vaan sopmukuksen tehneiden ihmisten välinen asia.



Ihmisyhteisöjen sosiaalinen rakenne on aina monimutkainen ja mikään suhde ei ole koskaan vaikuttamatta muihin. Parisuhteen eristäminen vain kahden kaupaksi ei onnistu, vaikka miten yrittäisi.

Joskus näkee "vanhoja pareja" jotka näyttävät onnellisilta ja varmaan olevat onnellisia, jotka tuskin ovat joka heki onnellisia.
Ovatko he tavoittaneet jotain parempaa?



Ehkä, ehkä ei. Mistä sitä tietää. Ei onnellinen avioiliitto sitä tarkoita, että aina olisi onnellinen. Ihmisen aivokemia taitaa jo estää sen, kun se on sellainen että vallitsevaan olotilaan turtuu. Eniten onni on kiinni omasta luonteesta. Onnelliset pariutuvat sitten keskenään, kuka nyt mitään marisijaa katsoisi, jos on mahdollisuus parempaan.

Mutta kyllä onnettomat marisijatkin saavat aikaan pitkiä liittoja. Ennemmin se lienee kiinni siitä, onko ihminen luonteeltaan uusia kokemuksia hakeva vai kaavoihin kangistuja. Pitkät liitot vaativat ainakin jonkinlaista kaavoihin kangistumista ja muutoksen pelkoa. Ja tuo on yksi niistä asioista, jonka muuttuminen johtaa vanhojen pariskuntien eroon. Jos toinen kehittyykin siihen suuntaan, että haluaa vanhana kokeilla asioita ja toinen päinvastoin, jossain vaiheessa yhteiselo voi käydä mahdottomaksi.

Onko ihmisen onnen haku menossa liian pitkälle vai onko onnen käsitys mennyt tavoittamattomiin?



Onnea haetaan vääristä asioista. Nykyään muodikas kilpailu sopii vain harvoille pyrkyriluonteille, useimpia se rasittaa kohtuuttomasti ja johtaa epäonneen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat