Seuraa 
Viestejä45973

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kale ... ja/1198654

Kaleva: Poliisi aikoo jatkossa tallentaa kuulusteluja

STT
06:14 (Päivitetty 07:07)
Poliisi aikoo jatkossa tallentaa rikoksesta epäiltyjen kuulustelutilanteita sekä ääni- että videotallenteille, kirjoittaa sanomalehti Kaleva.
Nyt kuulustelut tallennetaan lähinnä kirjallisesti, jolloin epäilty vahvistaa kirjaukset oikeiksi allekirjoituksellaan.
Kalevan haastattelema Poliisihallituksen rikostorjuntayksikön päällikkö, poliisijohtaja Robin Lardot kertoo, että poliisi aikoo nauhoittaa kuulustelun lisäksi myös tilanteen, jossa rikoksesta epäillylle kerrotaan tämän oikeudet. Epäillyllä on esimerkiksi oikeus olla todistamatta itseään vastaan.
Uusien tallenteiden on tarkoitus varmistaa, että kuulustelua voidaan tarvittaessa käyttää oikeudenkäynnissä näyttönä epäiltyä vastaan.
Tallentamista ei aiota käyttää kaikissa kuulustelutilanteissa, vaan esimerkiksi vakavien rikosten tutkinnassa.
Uudistuksen on määrä tulla käyttöön lähiaikoina. Poliisi kuulustelee Suomessa vuosittain kymmeniätuhansia rikoksista epäiltyjä.




Rikossarjoissa on epäillylle vuosikymmenien ajan luettu oikeudet ja jo aikoja nauhoitettukin kuulustelut. Ei ole monta vuotta kun suomalainen poliisi naureskeli ivallisesti sitä kun epäilty oli sanonut ettei hänelle ole luettu oikeuksia.

Kommentit (5)

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976

En kyllä usko etteikö poliisi käyttäisi jo nyt nauhoitusta kuulusteluissa jne. Onko nauhoitus kuitenkin kielletty? Jos on niin onpas idioottimainen kielto. Katselin Wallanderia ja sielläkin hän napsauttaa mankkarin päälle...

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ueberweg
Seuraa 
Viestejä1218

Ajattelin aluksi, että uudistuksen tavoitteena on syytetyn oikeusturvan parantaminen. No eipä tietenkään ole: "Uusien tallenteiden on tarkoitus varmistaa, että kuulustelua voidaan tarvittaessa käyttää oikeudenkäynnissä näyttönä epäiltyä vastaan."

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Ueberweg
Ajattelin aluksi, että uudistuksen tavoitteena on syytetyn oikeusturvan parantaminen. No eipä tietenkään ole: "Uusien tallenteiden on tarkoitus varmistaa, että kuulustelua voidaan tarvittaessa käyttää oikeudenkäynnissä näyttönä epäiltyä vastaan."

Mistä löysit tuon lainauksen?

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Mitä sisältyy luettuihin oikeuksiin Suomenmaassa?

Ameriikkalainen versio on ainakin sanoitettu niin että vain täysi kieltä ymmärtämätön urpo avaa suunsa missään tilanteessa. Syytön tai syyllinen. Kaikkea mitä sanot voidaan käyttään vastaan, mutta päinvastoin se ei toimikkaan noin. Vaikeneminen taas ei tuossa ympäristössä ole myöntymisen merkki.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat