Seuraa 
Viestejä45973

Tämän niminen ketju oli jonkin aikaa sitten olemassa, mutta se vahingossa tuhottiin ja ainoa keino asian palauttamiseksi oli kopioida kaikki siinä olleet viestit näin. Olen pahoillani tapahtuneesta.

terawatti
Varmaankin moni on pohtinut tätä ufoksikin ensiksi ajateltua kiveä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201206 ... 8_ul.shtml

Kuvia ei ole vielä paljoa, mutta jonkin verran tekstiä. Mitä ajatuksia uutisointi on herättänyt? Mikä luonnonoikku olisi voinut luoda kuvatun kaltaisen kiven?




Metsiensamooja
Kenties muinaisen sivilisaation aikaan saannoksia? Ne pienet kivikehät olivat mielenkiintoisia.



fenomenologi
Joo, muut-tiedeaiheet-f14/60-metrinen-millenium-falcon-itameren-pohjassa-t51674.html



Phony
Mahtuuhan näitä kaksikin ketjua samasta aiheesta. Olkoon tämä se asiallisempi, ilman ufoteorioita.



Simeon
Kyse on vaan ison imuankkurin jättämästä jäljestä. Näkyy selvästi, miten ankkuri on irroituksen jälkeen raahautunut pohjaa pitkin. Myös nyt tiedotettu onkalo yläpinnalla on syntynyt kun vettä on pumpattu ankkuriin sitä irroitettaessa. Tiedotteessa aluksi puhuttiin halkaisijasta 60 jalkaa mutta toimittajat sekoili sen sitten metreiksi eikä löytäjät tätä korjanneet. Yrittävät pitää tietoa juuri sopivan vähäisenä että kiinnostus pysyisi muttei totuus paljastuisi. Esim kuva-aineistoa ei ole myyty lehtiin eikä mitään viistokaikuluotauskuvia ole varustettu mitoilla ja niitä on annettu julkisuuteen epäilyttävän vähän. Jonkinlainen rahastusyritys tulee pian, kirja, elokuva tai vaan maksullisia matkoja "tutkimaan" ufoa.

http://www.ngi.no/no/Innholdsbokser/Ref ... tallation/

Joku alueen offshore-yritys on vaan kokeillut jotain vähän isompaa ankkuria. Suomessakin muutama yritys tekee näitä. Tuollaista erittäin isoa myydään muunmuassa tuulivoimalan perustukseksi.





Milleniuminketju meni samasta syystä lukkoon! Asiallinen keskustelu jatkuu tässä.

Sivut

Kommentit (66)

Tiedottamisen salamyhkäisys ja tarkoituksellinen niukkuus on huomattu. Veikkaan laajemman reportaasin ilmestyvän tarjolle sopivaan hintaan pian.

Tuntuu tosiaan hiukan oudolta, että kuvia on kovin niukasti. Ei tuo iltapäivälehtien kuvakaan oikein kiveltäkään näytä, vaikka luonto tuottaa monenlaista. Itsellen kuvan nähdessäni tuli ensimmäiseksi mieleen keraamiset kiuaskivet.

Ilmeisesti kyse kuitenkin on geologisesta muodostelmasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Intruusio voi olla tappi tai kupoli - joskus kuin kiviaita (dyke ridge). Tässä on klassinen intruusio "Devil's Tower" Wyomingista:
(käy katsomassa "Muut aiheet" - vastaava ketju (en saanut kopioitua linkkiä).
Linkki
Tässä on taas jäätikön kuljettama pala kallioperää Alberta - Kanadasta - muoto riippuu siitä, mikä kivilaji on kyseessä - koko voi olla jopa km-luokkaa (tämä on vain 100 m):

Tämä jälkimmäinen saattaisi olla hyvinkin ratkaisu Pohjanmeren ufoon. Se miksi päällä ei ole savea, johtuu siitä, että jääkauden aikana ja sen jälkeen meren alla sedimentti ei pysynyt kivien päällä. Siksi rannikkomme kalliotkin ovat savesta paljaita. Kivi on myös kerrostunut jäätikön jo sulaessa, joten se on jäänyt pintaan. Sulavesivirrat ovat uurtaneet kiven taakse uoman samoin kuin joissa tapahtuu (tämä on jo voinut tapahtua jäätikön alla).

Unohdin mainita, että julkaistussa lähikuvassa näkyi selvästi mannerjäätikön aiheuttama uurtuneisuus kiven pinnassa - täten kiven jääkautinen historia on yksiselitteinen. Tai siis se, että kivi on ollut mannerjäätikön käsittelyssä, on selvää. Näin ollen kaikki alle 10.000 v jälkeiset syntytarinat voi unohtaa. Nyt kyse on vain siitä, lepääkö kivi kvartäärisen sedimenttipatjan päällä vai onko se kiinni peruskalliossa. Mikäli se on irrallinen, on kyse jäätikön siirtämästä irtolohkareesta - mikäli se on kiinni kalliossa, voi kyseessä olla intruusio tai muuten eroosiota paremmin kestänyt kallioperän osa.

salai
Seuraa 
Viestejä7777

author="salai (<a href="http://www.tiede.fi/keskustelut/post1676552.html#p1676552">18 Marras 2011</a>)" kirjoitti:
author="Academician <a href="http://www.tiede.fi/keskustelut/post1652013.html#p1652013">05 Loka 2011, 16:47</a>" kirjoitti:
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin - mutta palataan asiaan (mainittakoon, että olen alan tohtori ja työskennellyt sekä NASA:lle että NL:n Glavkosmokselle)

Olisiko tässä vaiheessa parempi pyytää ne tiedemiehen ja akateemikon paperit molemmista paikoista varmuuden vuoksi? On näet ollut viime aikoina liikkeellä monenlaista lisenssiä.

Et kai ole unohtanut tätä Nobel-suositusta uusissa tutkimuksissasi?

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Harmi kun se alkuperäinen viestiketju sössittiin, tämä on kiinnostava tapaus. Toisaalta en usko tuossa kivessä olevan mitään mystistä, luonnon aikojen saatossa muovaama erikoinen kappale se vain on..vastaavia löytyy ympäri maapalloa vaikka kuin paljon. Emme ole vain tottuneet että pohjolasta tällaisia löytyisi ja viel meren pohjasta..siksi se onkin juuri niin kiinnostava.

Lisää aiheesta tietoa ja kuvia odotellessa Hyvää Jussia kaikille Tiede sivun lukijoille ja kirjoittajille..mää painun kärtsäämään ittiäni ja mystist maustettu siankylkkee mökil.

ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5002
Phony
Tämän niminen ketju oli jonkin aikaa sitten olemassa, mutta se vahingossa tuhottiin ja ainoa keino asian palauttamiseksi oli kopioida kaikki siinä olleet viestit näin. Olen pahoillani tapahtuneesta.

...
Milleniuminketju meni samasta syystä lukkoon! Asiallinen keskustelu jatkuu tässä.




Mitä silloin oltiin puuhailemassa kun vahingossa viestiketju tuhottiin?

Yleinen mielipide on aina väärässä.

ROOSTER
Mitä silloin oltiin puuhailemassa kun vahingossa viestiketju tuhottiin?



tiedotteet-f22/oikeuksien-valiaikainen-lukitus-t55342.html

asdf tuossa ottaa liian paljon omaan piikkiinsä. Kyllä ainakin puolet menee minun piikkiini. En - vasten tapojani - viestittänyt asdf:lle asiasta. Mutta näillä teidän on nyt pärjättävä. Sorry, moka mikä moka.

Saatamme poistaa nämä asiaan kuulumattomat viestit tästäkin ketjusta.

Olkaako modeilla nousta kusi hattuun vai mitä sekoilua tämä on? Onko täällä siis tarkoitus päivittää ko. etsintöjä vai jatkaa ufojen spekulointia?
Itse tunaroitte ja laitatte vielä lukkoon koko ketjun.

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
kabus
Olkaako modeilla nousta kusi hattuun vai mitä sekoilua tämä on? Onko täällä siis tarkoitus päivittää ko. etsintöjä vai jatkaa ufojen spekulointia?
Itse tunaroitte ja laitatte vielä lukkoon koko ketjun.



Just siltä tää näyttää

Kun kerkisin käydä katsomassa sitä aikaisempaa ketjua, puhuttiin siinä mittasuhteista ja siitä, että oliko kyseessä 60 metriä vai jalkaa.

Oheiset Youtube videot, ja aikaisemmat kaikuluotaus kuviot herättävät ajatuksia.

http://www.youtube.com/watch?v=uSaVPUaT ... re=related
http://www.youtube.com/watch?v=5tLjA-SL ... re=related

Eli jos katsoo nuo videot, niin kaikuluotaus ilmeisesti antoi kuvan koko alueesta johon nuo videoiden kivet ovat asettuneet. Iltasanoman kuva on vain kuva yhdestä kivestä. Olisiko tässä nyt syy erillaisiin julkisuuteen tuleisiin mittoihin.

Tuossa videon keskustelussa myös viitataan siihen että koko astelma näyttää ikiaikaiselta tulipaikalta kivineen ja muotoineen aivan kuin joku olisi asetellut ne paikoilleen.

Edellisestä tietenkin tulee mieleen, voisiko olla mahdollista, että asetelma olisi joskus ollut kuivalla maalla ja vajonnut syystä tai toisesta. Ehkä ei aivan vajonnut Atlantis , mutta vajoneet Moran kivet.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Nelosen uutisissa puhuttiin jostain reiästäkin. Meni ohi kun kuulin aivan loppua.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Tein kuva kaappauksen youtube videosta, jossa on videoitu kohdetta laajemmin

Lähde: http://www.youtube.com/watch?annotation ... SaVPUaTsyk

Kuvassa näkyy, koko kiviasetelma, josta esim. Iltasanomat julkaisi ilmeisesti kuvakaapauksella poimitun kuvan, joka esitti oletettavasti alalaidan suuremman kiven pintaa.

Vuosi sitten näimme kaikuluotaus kuvia, jossa oli suuri pyöreähkö ja hiukan hajanainen kaikukuva, jonka olettaisin tulleen tästä koko alueesta eli siitä, mikä oletettavasti on kaiken tämän alla, sillä kaikukuvat ja tämä videokuva eivät satu yksiin muuten kuin muodoltaan.

^ Tuolla pohjalla näkyvyys rajoittuu metreihin, muistaakseni sukeltajat mainitsivat vain noin parin metrin näkyvyydestä. Joten kuvan ala on melko pieni ja esittää ilmeisen pieniä kiviä. Eikä taida olla kovinkaan mystistä että Itämeren pohjalla voi nähdä kiviä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat