Seuraa 
Viestejä45973

Iltaa. Ei ole vaikeaa löytää internetistä keskustelua kadonneista tunteista, mutta tieteellinen näkökulma on harvoin läsnä. Tämän ketjun tarkoitus on keskustella miksi, milloin, missä ja miten anhedonia toteutuu: http://en.wikipedia.org/wiki/Anhedonia

Kohtuullisen kelvollinen selitys aiheesta myös mm. täällä, ja sieltä otankin lainauksen in English:

One of her darkest moments was when she sat down to listen to Elgar's Enigma variations. To her horror, she felt unmoved by the music she had always loved.

---

Kyseinen mielentilahan on hyvin tuttu masennuksen oireena, eikä siinä yhteydessä aiheuta suurempaa ihmetystä. Se ilmenee kun masennus alkaa ja häipyy kun masennuksesta päästään eroon. Anhedonia on yleensä masennuksen oire ja masennus sen syy. Mutta entäpä tilanteet, joissa asia tuntuu olevan toisin päin? Henkilö menettää tunteensa osittain tai kokonaan, ja seurauksena masentuu. Kun tunteet saadaan takaisin, häviää masennus silmänräpäyksessä. Tila on harvinainen, mutta Google paljastaa joidenkin kärsivän siitä. Voin ilmoittautua joukkoon kuuluvaksi. En kuitenkaan ole täällä hakemassa sympatiaa, vaan tietoa.

---

Oma tilanteeni alkoi siitä, kun muusikkona huomasin pitkän liiankin aktiivisen sävellysjakson jälkeen kadottaneeni inspiraation. Keskityin sitten muihin asioihin ja odottelin luovuuden palaamista, kunnes huomasin että vähitellen asiat lakkasivat merkitsemästä mitään. Ennen niin voimakkaasti vaikuttanut musikki ei tuntunut enää yhtään miltään. Elokuvat ja kirjat eivät pitäneet kunnolla otteessaan. Kaunis kesäpäivä tuntui kivalta, mutta ei yhtä virkistävältä kuin ennen. Keskityin työntekoon ja itsetutkiskeluun. Viralliseksi diagnoosiksi sain Aspergerin ja ADHD:n, itse uskoin nämä noin vuotta myöhemmin. Kaikista ennen tunteita nostattavista asioista häivis hohto. Ruoka maistuu, mutta herkut eivät tuota kulinaarisia elämyksiä kuten ennen. Tilalle tuli hyvin vähän. Yksi televisiosarja, johon tutustuin inspiraation menetyksen jälkeen, on pitänyt otteessaan melko hyvin, mutta siinä onkin melkein kaikki. Vähitellen olen ajautunut tilaan, jossa melkein mikään mikä ennen tuntui voimakkaalta ei tunnu enää miltään. Täysin tunteettomaksi en ole tullut, sillä esimerkiksi itkettävä ahdistus iskee helposti. Surua en tosin ole tuntenut pitkään aikaan.

Poikkeuksia muistan kolme, kaikki musiikkiin liittyviä - siihen, joka oli kaikkein tärkeintä, ja josta on tullut kaikista merkityksettömintä: kerran näin musiikkivideon, joka oli jotain uutta ja tunsin sen yhtä vahvasti kuin ennen, ja seurauksena sävelsin ja tuotin kappaleen pitkästä aikaa; kerran katsoin videolta live-esityksen pitkästä aikaa, ja siinä vanha tuttu rakas kappale josta oli hävinnyt fiilis kokonaan tuntui taas täydellä voimalla; ja vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärsin lyriikkaa kun eräs kappale vastasi tilannettani, ja tunsin taas voimalla. Tässä kaikki.

En tunnista itsessäni muita masennuksen oireita. Jos teen masennustestin, niin saan hyvin vähän pisteitä. Saan pisteitä vain kohdasta "ennen mielihyvää aiheuttaneet asiat eivät tunnu enää miltään" tms. Tosin kun päiväkausia velloo tunteettomuudessa eikä ole muutakaan tekemistä kuten työtä - esim. viikonloppuna - masennus pukkaa päälle. Tällöin jos teen testin niin saankin isot pisteet. Siispä totean, että sairastan anhedoniaa jonka seurauksena masennun. Olen kuitenkin päättänyt päihittää tämän ongelman ja kaikin keinoin koetan välttää masennukseen vaipumista. Taistelu tuntuukin tehokkaalta vastalääkkeeltä.

---

Olen googlettanut ihmisten kokemuksia siitä kun musiikki lakkaa tuntumasta. Harvat ovat kokeneet tämän yhtä rajusti kuin minä, mutta niiden jotka ovat tapauksissa se on yleensä kestänyt parista kuukaudesta pariin vuoteen ja ratkaisuna on ollut jonkinlainen musiikin uudelleenkeksiminen: sen huomaa omastakin tapauksestani, kun joka kerta kun musiikki on tuntunut joltain (ne kolme esimerkkiä), olen nähnyt musiikissa jonkun uuden puolen (uudenlainen video, pitkästä aikaa live-esitys, puhutteleva lyriikka ensimmäistä kertaa).

Toisaalta kokonaisuudessaan anhedoniasta puhuttaessa esiin nousee dopamiini. Sehän on ratkaiseva aines mielihyvän tuntemisessa, ja ADHD:na minulla lienee sen puutosta. ADHD-lääkitystä olen kokeillut aiemmin, ja fyysisistä sivuvaikutuksista johtuen en voinut tutustua lääkkeen vaikutukseen mielen asioihin. Aion kuitenkin kokeilla uudestaan, jotta voin selvittää sen vaikutuksen tunteisiin.

Osaavatko palstan viisaat järkellä, mikä voisi aiheuttaa tällaista? Löytyykö dopamiinin tuntijoita? Tunne-elämän guruja? Neurologian soveltajia? Kiitän suuresti etukäteen, ja toivon että saamme aikaan hyvää pohdiskelua, joka vie meitä eteenpäin anhedonian ymmärtämisessä.

Kommentit (15)

Millä tavoin koit aiemmin säveltämisen annin, mitä se toi elämääsi? Jos se oli hyvin hallitsevassa roolissa, se merkityksien antajana tuo ja vie tyydytyksen tunnetta yleensä elämästä. Luovassa työssä yleisesti on kausia tuotteliaisuudessa ja innossa tehdä ja paluu ei tuota samanlaisia tuntemuksia. Jotkin asiat himmenevät ja niihin ei saa samaa innostuksen hehkua enää. Myös iän myötä suuret intohimot laimenevat ja aiemmat hurmaantumiset asioihin eivät tunnu kovin järkeviltäkään.

Asperger tyyppinen persoona hakee pysyvyyttä ja rutiineja jotka tuo elämään johtolangan, jonka katketessa varmuus häiriintyy. Asioita toistetaan väsymykseen asti ja lopulta tulee uupumus.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Koen hivenen erikoisena sen että masentuneelta vaikuttava ihminen saa Asperger- ja ADHD-diagnoosit, mutta minulle sensijaan sanottiin että Aspergeria ei voi tutkia ellei masennusta hoideta ensin pois, ja tämän vuoksi en sitten saanut varsinaisia As-tutkimuksia joten virallisella diagnoosilla en voi omia näkemyksiäni, tuntemuksiani tai kokemuksiani vahvistaa. Ilmeisesti nämä asiat ovat täysin siitä kiinni mihin sairaalaan ja kelle neuropsykiatrille sattuu päätymään. Paikkukunta jossa itse operoin on kuulemani mukaan surulllisenkuuluisa siitä että aikuisten diagnosointiin suhtaudutaan nyreästi ja voi saada melkein minkä tahansa diagnoosin, mutta ei vahingossakaan Asperger-diagnoosia selityksellä "koska sitä ei voi hoitaa".

Mutta se siitä. Näin amatöörinä toteaisin että ehkäpä ADHD:hen liittyy juurikin sellainen asia että ihmisen on saatava aina lisää elämyksiä. Tiedän ihmisen joka on tällainen ja vaikkei hänelläkään mitään virallista diagnoosia ole, niin ongelmia oppimisessa oli nuorena, luonne on ollut levoton ja kärsimätön, ja mieli hinkuaa kokoajan lisää ja lisää jotain uutta, eikä mikään lopulta tyydytä. Noinkohan aivokemian rukkaaminen auttaa asiaa? Vai onko vain opittava elämään tuollaisen luonteenpiirteen(?) kanssa? Onhan ammatteja ja harrastuksia joissa uuden kokeminen on mahdollista.

Mutta luovana ihmisenä voi todellakin jämähtää niin että jos se uuden kokeminen on itseasiassa uuden tuottamista ja pitkälti, ellei peräti täysin, omasta itsestä kiinni, niin edessä voi olla tila tai tilanne että tähän pätkähti ja tässä ollaan. Nada. "Tavikset" joilla ei ole tarvetta olla tuottoisia ja ihmiset joiden elämä perustuu pitkälti toistoon eivät pysty ymmärtämään millainen on se limbo-tila jossa mikään ei tunnu miltään ja mitään uutta ei ilmaannu. Tällaisille sanoisinko vaativammille persoonallisuuksille eli siis heille (meille) joiden pitäisi kokoajan päästä innostumaan uudestaan ja uudestaan, keksiä uusia innovaatioita ja elää flow-tilaa pitäisi kehittää jokin aivan uusi terapia. Ei sitä paskaa että "miten sopeudun yhteiskuntaan ja opin olemaan kuten muut", vaan jotain ihan muuta.

Minullekin kun kummikin on sanottu että "ei niitä kirjoja tarvitse enää kirjoittaa kun niitä on jo tarpeeksi maailmassa" tai että "miksei voi vaan olla kuten muut". Eihän tuollaiseen voi vastata mitään järkevää, kun kuulostaa niin älyttömältä sellaisen korvissa jolle kirjoittaminen on henki ja elämä ja joka ei pysty olemaan kuten muut vaikka haluaisikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
idiotus
Seuraa 
Viestejä1907

Täyttäisin varmaan aikajaoin skitoidisen/eristäytyvän persoonallisuushäiriön kriteerit, johon anhedonia joskus ajaa ja kuuluu yleensä olennaisena osana sitä. Sen vaan, että sen pitäisi olla melkoisen pysyvää.
Minun mielestä on aika kummallista alkaa diagnosoimaan jotain neurologisia häiriöitä, kun polla ei ole normaalitilassa. Moni ihminen varmaan keräisi kaiken mahdollisen, kun valvoisi pari yötä putkeen kofeiinin voimalla ja ilmestyisi vielä jännittyneenä tilanteeeseen.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
idiotus
Täyttäisin varmaan aikajaoin skitoidisen/eristäytyvän persoonallisuushäiriön kriteerit, johon anhedonia joskus ajaa ja kuuluu yleensä olennaisena osana sitä. Sen vaan, että sen pitäisi olla melkoisen pysyvää.
Minun mielestä on aika kummallista alkaa diagnosoimaan jotain neurologisia häiriöitä, kun polla ei ole normaalitilassa. Moni ihminen varmaan keräisi kaiken mahdollisen, kun valvoisi pari yötä putkeen kofeiinin voimalla ja ilmestyisi vielä jännittyneenä tilanteeeseen.



Toki näinkin. Omalla kohdallani, mainittakoon, sattui tai sattuu vain olemaan lapsuudesta lähtien olleita omituisuuksia jotka As-dg olisi näppärästi selittänyt, ja tuntuu perin erikoiselta että neuropsykiatri saattoi viitata niille täysin kintaalla, ihan kuin olisin takautuvasti keksinyt päästäni 30+ iässä masentuneena miten en lapsena oppinut sitä, tätä tai tuota ja esim. pidin kynääkin ihan merkillisessä asennossa kädessäni. Em. lapsuuteen liittyvät seikat kun ovat lukemani perusteella olleet hyvinkin tyypillisiä As-piirteisyyden kuvajaisia, enkä lapsena ollut masentunut - se ilmaantui vasta murrosiässä.

Mutta se siitä ja en missään nimessä halua kaapata ketjua ikuisuusrutinoilleni! Joten häivynkin tästä nyt toisaanne ja toivottavasti mielenkiintoisesta teemasta saadaan paljon irti, vaikka juhannus ihmisiä riivaakin.

Kun huomasit kadottaneesi inspiraation, selvästi epäilet, että se liittyisi liian aktiiviseen sävellysjaksoon. Vaikuttaa burn-outilta. "Keskityin työntekoon ja itsetutkiskeluun"... On myös kiinnostavaa, koska oman kokemukseni mukaan "itsetutkiskelu" on erittäin vaarallista puuhaa. Jos henkilö omaksuu itsetutkiskelun pääasialliseksi rutiinikseen elää ja olla, niin tämä hyvin todennäköisesti tarkoittaa jonkinasteista sosiaalista eristäytymistä, emotionaalista eristäytymistä.. Normaalin psyykkeen omaavasta ihmisestä tuleekin näin helposti epänormaalin psyykkeen omava puhtaasti omien toimiensa kautta: laiminlyöden sosiaalisen kanssakäymisen elämässään..Ja mitä enemmän ihminen laiminlyö näitä hyvälle elämälleen välttämättömiä komponentteja, niin sitä vaikeampaa kyky tuntea on pitää kunnossa. Kun ihminen omaksuu vahvat epäterveelliset rutiinit, jotka eivät palvele tervettä elämää, niin tämä on luonnollinen seuraus, tyypillistä tässä tilanteessa on se, että henkilö kadottaa kyvyn huomata, mitä hän kaipaa elämäänsä ja esimerkiksi ajatus lähteä ulos nauttimaan kesäilmasta tuntuu epätyydyttävältä ja epätyydyttävämmältä, kuin millaisena tämä ajatus todellisuutena realisoituu.. Vastaten esimerkiksi ajatus viettää koko päivä tietokoneen ääressä tuntuu tyydyttävämmältä, kuin millaisena tämä toimenpide todellisuutena realisoituu ihmiselle ja päivän päätteeksi olo on aivan paska mm. liiallisen liikkumattomuuden, raikkaan ilman puutteen, auringonvalon puutteen, sosiaalisen kanssakäymisen puutteen -- vuoksi. Jos tarpeeksi pitkään olo on aivan paska, niin voihan se olla elimistön omaa puolustusmekanismia turruttaa tunne-elämä, niin että ihminen ei edes huomaai kunnolla itse, että itsellä on huono olo.

Eli oma reseptini takaisin tuntevaksi ihmiseksi lähtisi ehkä siitä.. että muuttaa radikaalisti omia rutiineitaan tietoisesti, jos tunnistaa niissä piirteitä, jotka ovat mahdollisesti kontribuoineet , että olet ajautunut tähän tilanteeseen.. Tämän lisäksi uusi rutiini ajatella voisi olla tehokas, kuten kuvailut siitä, miltä esimerkiksi tuulen vire tuntuu varpaiden välissä..? Tai ylipäätään kuvailut siitä, että miltä asiat tuntuu? Jos tämä ajatus on ns. unohtunut elämästä.. niin voisin kuvitella, että tällaisten aivokytkösten palauttamista voisi edistää vastaavat toimenpiteet.

Ei mulla muuta, tsemppiä!

jogger
Seuraa 
Viestejä2936

Minulla kun kuulo huonontui niin samat vanhat hyvät biisit eivät enää tuntuneetkaan niin hyviltä, surulliseksi se kyllä teki. Vieläkin haikailen noiden biisien perään, mutta kun ei vaan korvat toimi... niin ei. Tai ehkä se olikin vain masennusta...? Epäilen... koska löysin tietysti muita biisejä joissa ei käytetty tuota heikentynyttä taajuutta enää, ja ne kuulostivat yhtä mahtavilta mutta eri tavalla. Nykyään tuntuu että kuulo heikentyy vuosi vuodelta ja biisit kuulostavat entistä huonommilta, tiedän että se johtuu kuulosta sillä kun "höristän" korviani, niin kuulen taas nuo heikentyneet taajuudet paremmin ja biisit kuulostavat paremmilta... mietinkin että pitäisi rakentaa korvien höristäjä-pidikkeet päähän.

Foorumin salainen sääntö #1: Pienellä alkukirjaimella kirjoitetut aiheet lukitaan.
Foorumin salainen sääntö #2: Älä kerro kenellekään säännöstä #1 tai tulee bannit!

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Tervetuloa aikuisten maailmaan!

Kun täytät 50 minulla on uusi toivotus.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Ääää. Muusikon perusmenoo.

Mul on samanlaisia fiiliksiä usein ison tuotannon jälkeen, parantuminen voi kestää tollasesta aika pitkään. Tai ainakin se tuntuu pitkältä. Mut joku puoli vuotta voi viuhahtaa tekemättä mitään.

Mun korvaan kuulostaisi aika perus bipolaariselta meiningiltä. Kyl se siitä taas joku aamu lähtee.

Nimim. Ei yhtään biisiä koko vuonna.

Hyvin syntynyt keskustelua, kiitosta kovasti! Mutta käydäänpä käsiksi asiaan.

Ensinnä tartun noihin diagnooseihini. Eli toissakeväänä en suinkaan ollut masentunut, inspiraatio oli kadoksissa mutta fiilikset enimmäkseen tallessa. Olin täysin järjissäni ja diagnoosit osuivat täydellisesti. Sekä veljelläni että isälläni on kauan sitten diagnosoitu Asperger, veljellä myös ADHD. Itse en Aspergeria itsessäni tunnistanut diagnoosinkaan jälkeen, kunnes nyt kuukausi sitten huomasin yhtäkkiä monta AS-piirrettä itsessäni ja tajusin mitä k.o. syndrooma todella tarkoittaa.

Tietää ja Rousseau:

Kun about 12 vuotiaana keksin säveltämisen, niin siitä lähtien se on ollut kaiken keskipiste. Se on pitänyt pään kylmänä vaikeina aikoina, ja tuotanto onkin ollut varsin aktiivista. Ajan myötä mukaan tuli tuotantopuolta ja teknistä aspektia, kaikki yhtä suurella intohimolla. Toisinaan oli jaksoja jolloin elämä heitteli sen verran rankasti ettei mielessä ollut yhtään tilaa musan teolle, mutta ei se fiiliksiä poistanut. Kappaleet olivat aina kova sana, ja itse asiassa rankkoina aikoina juurikin viihde eri muodoissa (musiikki, televisio, elokuvat, kirjallisuus) toivat niitä tunteita joita ei muuten ollut elämässä.

Varmasti totta, inspiraatio menee ja tulee. Mutta että fiilikset kokonaan? Että musa ei tunnu enää yhtään miltään? Vuoden verran kun se on jatkunut, niin tuntuu kovin vaikealta pästä inspiraation syrjään kiinni, pitäisihän ensin saada jotain irti musiikista yleensä.

Voin kuitenkin Rousseau yhtyä tuohon ajatukseesi tämän luovan työn tärkeydestä. Tällä hetkellä, kun musa on minulle tyhjänpäiväistä, en koe musiikin tekoa merkittävänä, mutta tiedän että en ole koskaan pitempiä jaksoja ollut onnellinen tai tyytyväinen ilman luovaa työtäni. Sen takia niin vahvasti haluankin päästä taas musafiiliksiin kiinni, että voin saavuttaa tuon erinomaisen tilan. Tuosta AS-diagnoosistasi, että omalla kohdallani virallisessa diagnoosissani lisähuomautuksena on "lievä Aspergerin syndrooma/Asperger-piirteistö". Tuohan ei tarkoita yhtään mitään kun lievää Aspergeria ei ole olemassakaan, mutta ei minua tutkittukaan kuin ADHD:n osalta - kirjoitti vain lisädiagnoosin siinä samassa. Minulle nuo diagnoosit eivät ole paljoa merkinneet. Itse pitää oma tilansa tajuta.

Sprss:

Burn-out on juuri se termi jota käytin tuolloin 2011 keväällä. Eräänä päivänä hoksasin, että nyt on tehtävä muutos. Tämän tajuamisen aiheutti se, että huomasin musiikkini olevan laadultaan huomattavasti kaupallisia standardeja alempana, ja tulin siihen tulokseen että minun oli siirryttävä pelkästä tekemisestä opiskeluun. Aloitin innokkaan musiikinteon itseopiskelun, mutta samalla halusin myös jatkaa musiikin tekemistä. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Joka päivä avasin softan monta kertaa ja väänsin saundia turhautumiseen asti. Sävellyskyky oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen, ja vaikka se "opiskelu" oli alkanut hyvin, sekin alkoi ahdistaa. Lopulta päätin vieroittaa itseni tästä, ja kielsin itseäni avaamasta sitä softaa. Se tuotti tulosta, pääsin turhautumisesta eroon.

Ja sitten keskityin siihen itsetutkiskeluun, joka oli kaikkea muuta kuin omissa ajatuksissa vellomista. Konsultoin ammattilaisia ja tutkin asioita netistä ja kirjoista. Edistys olikin valtavaa joka suhteessa. Tämä itsetutkiskelu nimenomaan johti siihen, että poistuin sieltä oman huoneen syövereistä ulkoilmaan ja ryhdyin mm. huomattavasti sosiaalisemmaksi. En tällöin vielä oivaltanut tätä ongelman ydintä - sitä, että asiat eivät enää tuntuneet samoilta kuin ennen - mutta kuitenkin poikkesin entisistä elämäntavoistani ja tämä on ollut selkeästi oikea valinta monen asian kannalta.

Guy Fawkes

Mutta entä fiilikset yleensä? Katoavatko ne kokonaan? Tuleeko kaikesta harmaata? Inspiraatio luovassa työssä ei kuitenkaan ole sama kuin tunteiden omaaminen.

Kivasti tullut vastauksia. Toivon, että pääsemme syvemmälle asian sisälle ja odotankin vastauksia sellaisilta, jotka todella tuntevat psykologiaa ja aivojen neurologiaa. Toivottavasti pystytte analysoimaan asiaa paremmin kun oma stoorini asian tiimoilta tulee keskustelun kautta paremmin julki!

Arkkimeedees
Seuraa 
Viestejä995

Pakollinen kysymys? Oletko alkoholisti, joka on lopettanut kokonaan juomisen? Kun alkoholi on vastannut pitkään dopamiiniaineenvaihdunnasta, voi mennä hyvinkin kauan ennen kuin normaalit asiat alkavat tuottaa ihmiselle iloa ja tyydytystä.

Ja toinen kysymys: käytätkö SSRI-lääkkeitä tai oletko aloittanut niiden käytön parin vuoden sisään? SSRI-lääkkeiden yleisimpiä sivuoireita on elämysten latistuminen, tietty turtuminen.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Omasta mielestäni voi olla "lievästi" assi tai "vaikeasti" assi. Vertailemalla eri ihmisiä keskenään olen tullut tähän tulokseen. Olennaisena mittatikkuna pitäisin sitä kuinka joustava ihminen on rutiineissaan ja sosiaalisissa tilanteissa. Jos ihminen ei pysty antamaan missään asiassa periksi, vaan hänen on suoritettava jokaikinen päivä ja tekonsa kaavamaisesti samalla tavalla alusta loppuun tai hänen aivonsa menevät totaaliseen kaaostilaan (joka voi johtaa aggressiiviseen purkaukseenkin), on assius aika "paha". Mutta jos hän pystyy ymmärtämään niin asseja kuin neurologisesti normaaleitakin ihmisiä, hän on vain "piirteinen". Ja kykenee antamaan periksi muille ja hetkittäin miellyttämään näitäkin, laittaen omat pakkomielteisyytensä sivuun.

Piirteiset voivat mainiosti itse päättää ottavatko he koko assiutta ollenkaan keskusteluissa esiinkään. Heistä ei sitä välttämättä arvaakaan kuin vasta jossain tilanteessa jossa huomaa että toinen tuntuu vähän "erikoiselta" tai saa jonkinlaisen "hankaluuskohtauksen". Varmaan aika moni ihminen itsekin ajattelee vain olevansa hankala tai vaativa luonne, ja onkin As-piirteinen. Lieneekö sillä sitten oikeastaan merkitystä että onko sitä diagnoosia tai ei, mikäli elämässään pärjää ja pääsee eteenpäin.

Sellaista en uskoisi hetkeäkään jos joku väittäisi ettei assi voi olla luova. Tietynlainen lapsenomaisuushan heissä mielestäni on aina mukana, tai kyseessä ei edes ole mikään assi, ei lievä eikä vahva. Lapsenomainen ihminen voi luonnostaan viitata kintaalla tavanomaisuuksille elämässä ja spontaanisti tuottaa kaikenlaista materiaalia koska hänellä ei ole aikuisen estoja rasitteenaan, ei ainakaan siinä määrin kuin muilla. Ainoastaan mt-ongelmat ja niistä sikiävä tai niistä riippumaton omaan itseen kohdistuva epäily lienee lannistava tekijä joka pilaa luovuuden?

***

Jos aloittaja tarkoitti sitä että sitä joko on Asperger tai ei ole, mutta ei voi olla siltä väliltä, niin tuo "lievä" assius ehkä aukenee tällä vertauskuvalla:

Väri joko on punainen tai ei ole punainen, mutta punaisella voi olla erilaisia sävyjä. Voi olla haaleammin punainen tai tummemmin punainen.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10439

Käyttäjä11566 kirjoitti:
Hei!

Onko anhedonia pysynyt ennallaan vai onko tilanne parantunut?

Kovin on vanha avaus, joten jäänet ilman vastausta...

Sen voin melkoisella varmuudella sanoa, että sekä masennus että tunteiden puute poistuvat molemmat psykedeeliterapian avulla. Bonuksena myös luovuus palailee. Terapia olisi paras hoitaa ammattilaisen ohjauksessa, mutta myös itselääkityksen luulisi toimivan.  Suomessa psykiatrit antavat ainakin ketamiinia terapian tueksi.

https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2013/20/duo11274

Tämä kuulostaa omaan korvaani kaikkine taustoineen ehkä klassisimmalta esimerkkitapaukselta, johon psykedeeliterapia on paras vaihtoehto.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Aslakki
Seuraa 
Viestejä243

Aloituksesta sai  hieman sellaisen kuvan että voiko As puhjeta. Siihen synnytään tai sitten ei  eli geneettinen. Oireet hyvin yksilöllisiä, lievästä  erittäin hankalaan. Lähipiirissä on pari Assia  joita seurannut lapsesta aikuisikään. Jotenkin vaikuttaa ettei lastenneuvola/varhaiskasvatus pysty tai osaa tunnistaa näitä keissejä koska moni saa diagnoosin vanhempana. Mitä aiemmin diagnoosi saadaan sitä paremmin Assi pystyy luovimaan erikoisuuksiensa kanssa nuoruuden jolloin häneen osataan suhtautua. Ilman diagnoosia ajatellaan helposti että onpa vaikea ja erikoinen pentu, teini...nimittäin tilanteita riittää hiekkalaatikolta alkaen.

Aikainen diagnoosi on varmasti huojentava tieto vanhemmille koska erikoisuudet kyllä ilmenee lievemmissäkin tapauksissa ja saavat vastauksen kysymyksen miksi.

Ovathan he erikoisia tai jos kauniimmin kuvailisin niin erityisiä. Molemmat tuntemani ovat pihvitermein mielestäni medium miinus eikä kumpaakaan ole diagnosoitu. Koulut ja yliopistot peace of cake, yliluonnollinen muisti ja matemaattisesti superlahjakkaita että musikaalisia. No lantilla on sitten se kääntöpuoli.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat