Seuraa 
Viestejä8864

[size=85:3scotaby]Seksi on osa ihmisyyttä. Kaikki eivät saa tyydytystä normaalilla tavalla – on paljon vammaisia, vajavaisia, ujoja, yksinäisiä jne ... joille rakkauden hedelmää ei ole tarjolla. Paine purkautuu aina jonkin kanavan kautta – raiskaus- yms. rikokset kertovat sen. Ihmisillä on tarpeita – ja tarpeet koetetaan tyydyttää.[/size:3scotaby]

On hurskastelua esittää seksin oston kieltoa, on pyhimystelyä selostaa inhimillisyyttä, kun ostajia sakotetaan ostosuhteesta, jonka tavoitteena on vain se, mikä on vuosituhantinen oikeus niin miehelle kuin naiselle.

Seksin ostamisen ja myymisen kieltäminen aikaansaa lisää rikoksia, raiskauksia ja erityisesti oheisrikollisuutta – kun halutun asian ympärillä pyörii aina, ja joka tapauksessa ihmisiä – kiellettiin se tai ei.

Bordellilaitos

Naisille kuin miehille on suuri etu, kaikkinensa, jos sallitaan valtion valvoma ja ylläpitämä bordellilaitos. Näissä laitoksissa kaikki on vapaaehtoista, itse työ, josta maksetaan verot, sen sijaan tarkastukset ja valvonta ovat ainoat pakolliset toimet, jotta sukupuolitaudit yms. pidetään kurissa ja ettei tapahdu toiseen kohdistuvaa väkivaltaa – jotta turvallinen työympäristö säilyy, kuin myös ihmisyys ja inhimillisyys.

Seksin myyjiä on niin kauan kuin ostajia, ja ostajia on niin kauan kuin on tarpeita, jotka eivät tyydyty niillä kristittyjenkin hyväksymillä tavoilla ---
...

[2006] Aika-ajoin julkisuuteen pulpahtaa hyveellisiä kirjoituksia seksikaupan totaalisesta kieltämisestä. Kielloilla ja moralistamisella viitataan tasa-arvokeskusteluun miesten ja naisten välillä.

Kielletty ja piiloon työnnetty seksikauppa synnyttää suuremman paheen liittännäisrikollisuudesta huumeineen ja väkivallan tekoineen. Ostettu seksi fyysisyyteen päättyvänä kontaktimuotona on alitajuntainen tarve tyydyttää normaalia miehen ja naisen välistä läheisyyttä.

Seksi ja siihen liittyvä positiivinen nautinto normaalina tapahtumana ei ole mahdollista tasapuolisesti kaikille, erityisesti miehille. On myös naisia, joilla voi olla vaikeuksia saada sallittua rakkauden läheisyyttä ilman "ostettua seksiä".

[size=85:3scotaby]--- http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/04/s ... rvoon.html ---[/size:3scotaby]

Maailman vanhin ammatti?

Monissa maissa seksin saatavuus on ratkaistu tiukasti yhteiskuntavalvottuna liiketoimena, jota seurataan ja tutkitaan niin sosiaalisesti kuin lääketieteellisesti. Suomi on ratkaissut asiaa moraalisella keskustelulla ja kielloilla katukaupasta. Kaduilla ei haluta nähdä kauppatavaraa eikä siihen liittyviä kauppamenetelmiä hurskaana uskona, että seksin osto ja myynti siitä vähenee.

Luonto tikanpojan puuhun ajaa kuten routa porsaan kotiin.

Geenistössämme muhii ikiaikainen nautintaoikeus lisääntymisestä ja se on tehty mukavaksi, jotta suku jatkuisi vieden itsekkäitä geenejä tulevaisuuteen. Ihmisestä tuli jatkuvakiimainen luonnostansa vastoin joidenkin eläinlajien kautisuudelle.

Tasa-arvo ei toteudu – moni mies ja nainenkin jää ilman

Tasa-arvoon vetoajat mieltävät seksin kaupallisen operoinnin kohdistavan alemmuudenkäsitettä lähinnä naissukupuoleen. Tasa-arvokeskustelussa unohtuu se toinen puoli, joka ei saa tarpeilleen huomiota ja tyydykettä. Kaikilla ei ole edes luontaisia mahdollisuuksia normaaliin pariläheisyyteen, kuitenkin sen tarpeen ollessa mielissä ja huokosissa.

Moni mm. saksalainen mies saa laillisesti, ilman väkivaltaa, ilman huumekytköksiä keskimäärin terveyttään vaarantamatta tyydykkeen tarpeilleen käymällä tarkasti valvotuissa bordelleissa. Olisi mielenkiintoista tietää Saksan ja muidenkin bordellilaitoksen hyväksyvien maiden raiskaus- ja väkivaltarikosten tilastot, kuin myös ne ongelmat, jotka ovat liittyneet laillisesti ostetun seksin ympärille.

Miksi yrittää kielloilla kieltää se historian vanhin tarve,

kun se ei lailla ja poliiseilla kuitenkaan esty, vaan siirtyy sisätiloihin ja salaseuroihin. Poliisit, joilla on yhteiskunnassamme valvontavastuu, tietävät seksikaupan ongelmat ja ennenkaikkea liitännäisrikokset sen ympäriltä, he myös tietävät "kielletyn rakkauden" estämisen mahdottomuuden.

Jos himoitusta asiasta tehdään yhteiskunnallinen tabu, tekee se siitä myös entistä halutumman ja nostaa hintoja. Hinnan nosto ja laittomuuden olemus kytkee siihen ne haitallisemmat muodot. Väkivalta, ryöstöt, todellinen ihmiskauppa, laiton ihmisvälitys muista maista, huumeet ja muut ilmiöt, kuten houkute normaaleille perheäideille saapua rahoittamaan pojan ja tyttären opiskelua, ovat seurausta korkeista hintalapuista.

Kieltäminen ei paranna asenteita

Asenteet ja toimintamallit luontuvat parhaimmin vapaaehtoisena ymmärtämisenä teoistansa ja niiden seurauksista. Kielto on houkute kokeiluun, koska se on jännittävää. Tapakasvatus lähtee kotoa ja läheisistä 'lapset - vanhemmat' kytköksistä. Kotiympäristö kasvattaa aina käytännössä niin hyvässä kuin pahassa uudet sukupolvet. Seksielämäkin vaatii tapakasvatusta. "Vitsauksena" lienee ihmisten jännityksen kaipuu.

Seksikauppa on arka puheenaihe;

se jakaa miehet ja naiset kahteen leiriin, tästä ei saa kirjoittaa eikä siitä ääniä jaeta. Seksi ja siihen liittyvä kaupallisuus on toiminut tuhansia vuosia, siitä huolimatta miehet ja naiset ovat edelleen hyvissä väleissä - todisteena runsas lajiedustus pallollamme.

Seksikauppaan ja sen liitännäisrikoksiin tulee puuttua reippaalla asennekeskustelulla lopputulemaksi mahdollisimman lieveilmeetön maailman vanhimman tarpeen luonnonmukainen toteutuminen niin tasa-arvoisesti kuin se vain on järkevästi mahdollista.

Mikäli yhteiskunta antaa ymmärrystä syrjäytymiselle ja erakoitumiselle, niin kuinka niistä eroaa seksuaalinen syrjäytyneisyys?

Ilkka Luoma

...
btw.

Tiede lehti käsitteli tätä arkaa aihetta tieteellisesti jo vuonna 2004.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (26)

Tesseract
Seuraa 
Viestejä241
Ilkka Luoma
[size=85:wrc1t1b9]Seksi on osa ihmisyyttä. Kaikki eivät saa tyydytystä normaalilla tavalla – on paljon vammaisia, vajavaisia, ujoja, yksinäisiä jne ... joille rakkauden hedelmää ei ole tarjolla. Paine purkautuu aina jonkin kanavan kautta – raiskaus- yms. rikokset kertovat sen. Ihmisillä on tarpeita – ja tarpeet koetetaan tyydyttää.[/size:wrc1t1b9]

On hurskastelua esittää seksin oston kieltoa, on pyhimystelyä selostaa inhimillisyyttä, kun ostajia sakotetaan ostosuhteesta, jonka tavoitteena on vain se, mikä on vuosituhantinen oikeus niin miehelle kuin naiselle.

Seksin ostamisen ja myymisen kieltäminen aikaansaa lisää rikoksia, raiskauksia ja erityisesti oheisrikollisuutta – kun halutun asian ympärillä pyörii aina, ja joka tapauksessa ihmisiä – kiellettiin se tai ei.

Bordellilaitos

Naisille kuin miehille on suuri etu, kaikkinensa, jos sallitaan valtion valvoma ja ylläpitämä bordellilaitos. Näissä laitoksissa kaikki on vapaaehtoista, itse työ, josta maksetaan verot, sen sijaan tarkastukset ja valvonta ovat ainoat pakolliset toimet, jotta sukupuolitaudit yms. pidetään kurissa ja ettei tapahdu toiseen kohdistuvaa väkivaltaa – jotta turvallinen työympäristö säilyy, kuin myös ihmisyys ja inhimillisyys.

Seksin myyjiä on niin kauan kuin ostajia, ja ostajia on niin kauan kuin on tarpeita, jotka eivät tyydyty niillä kristittyjenkin hyväksymillä tavoilla ---
...

[2006] Aika-ajoin julkisuuteen pulpahtaa hyveellisiä kirjoituksia seksikaupan totaalisesta kieltämisestä. Kielloilla ja moralistamisella viitataan tasa-arvokeskusteluun miesten ja naisten välillä.

Kielletty ja piiloon työnnetty seksikauppa synnyttää suuremman paheen liittännäisrikollisuudesta huumeineen ja väkivallan tekoineen. Ostettu seksi fyysisyyteen päättyvänä kontaktimuotona on alitajuntainen tarve tyydyttää normaalia miehen ja naisen välistä läheisyyttä.

Seksi ja siihen liittyvä positiivinen nautinto normaalina tapahtumana ei ole mahdollista tasapuolisesti kaikille, erityisesti miehille. On myös naisia, joilla voi olla vaikeuksia saada sallittua rakkauden läheisyyttä ilman "ostettua seksiä".

[size=85:wrc1t1b9]--- http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/04/s ... rvoon.html ---[/size:wrc1t1b9]

Maailman vanhin ammatti?

Monissa maissa seksin saatavuus on ratkaistu tiukasti yhteiskuntavalvottuna liiketoimena, jota seurataan ja tutkitaan niin sosiaalisesti kuin lääketieteellisesti. Suomi on ratkaissut asiaa moraalisella keskustelulla ja kielloilla katukaupasta. Kaduilla ei haluta nähdä kauppatavaraa eikä siihen liittyviä kauppamenetelmiä hurskaana uskona, että seksin osto ja myynti siitä vähenee.

Luonto tikanpojan puuhun ajaa kuten routa porsaan kotiin.

Geenistössämme muhii ikiaikainen nautintaoikeus lisääntymisestä ja se on tehty mukavaksi, jotta suku jatkuisi vieden itsekkäitä geenejä tulevaisuuteen. Ihmisestä tuli jatkuvakiimainen luonnostansa vastoin joidenkin eläinlajien kautisuudelle.

Tasa-arvo ei toteudu – moni mies ja nainenkin jää ilman

Tasa-arvoon vetoajat mieltävät seksin kaupallisen operoinnin kohdistavan alemmuudenkäsitettä lähinnä naissukupuoleen. Tasa-arvokeskustelussa unohtuu se toinen puoli, joka ei saa tarpeilleen huomiota ja tyydykettä. Kaikilla ei ole edes luontaisia mahdollisuuksia normaaliin pariläheisyyteen, kuitenkin sen tarpeen ollessa mielissä ja huokosissa.

Moni mm. saksalainen mies saa laillisesti, ilman väkivaltaa, ilman huumekytköksiä keskimäärin terveyttään vaarantamatta tyydykkeen tarpeilleen käymällä tarkasti valvotuissa bordelleissa. Olisi mielenkiintoista tietää Saksan ja muidenkin bordellilaitoksen hyväksyvien maiden raiskaus- ja väkivaltarikosten tilastot, kuin myös ne ongelmat, jotka ovat liittyneet laillisesti ostetun seksin ympärille.

Miksi yrittää kielloilla kieltää se historian vanhin tarve,

kun se ei lailla ja poliiseilla kuitenkaan esty, vaan siirtyy sisätiloihin ja salaseuroihin. Poliisit, joilla on yhteiskunnassamme valvontavastuu, tietävät seksikaupan ongelmat ja ennenkaikkea liitännäisrikokset sen ympäriltä, he myös tietävät "kielletyn rakkauden" estämisen mahdottomuuden.

Jos himoitusta asiasta tehdään yhteiskunnallinen tabu, tekee se siitä myös entistä halutumman ja nostaa hintoja. Hinnan nosto ja laittomuuden olemus kytkee siihen ne haitallisemmat muodot. Väkivalta, ryöstöt, todellinen ihmiskauppa, laiton ihmisvälitys muista maista, huumeet ja muut ilmiöt, kuten houkute normaaleille perheäideille saapua rahoittamaan pojan ja tyttären opiskelua, ovat seurausta korkeista hintalapuista.

Kieltäminen ei paranna asenteita

Asenteet ja toimintamallit luontuvat parhaimmin vapaaehtoisena ymmärtämisenä teoistansa ja niiden seurauksista. Kielto on houkute kokeiluun, koska se on jännittävää. Tapakasvatus lähtee kotoa ja läheisistä 'lapset - vanhemmat' kytköksistä. Kotiympäristö kasvattaa aina käytännössä niin hyvässä kuin pahassa uudet sukupolvet. Seksielämäkin vaatii tapakasvatusta. "Vitsauksena" lienee ihmisten jännityksen kaipuu.

Seksikauppa on arka puheenaihe;

se jakaa miehet ja naiset kahteen leiriin, tästä ei saa kirjoittaa eikä siitä ääniä jaeta. Seksi ja siihen liittyvä kaupallisuus on toiminut tuhansia vuosia, siitä huolimatta miehet ja naiset ovat edelleen hyvissä väleissä - todisteena runsas lajiedustus pallollamme.

Seksikauppaan ja sen liitännäisrikoksiin tulee puuttua reippaalla asennekeskustelulla lopputulemaksi mahdollisimman lieveilmeetön maailman vanhimman tarpeen luonnonmukainen toteutuminen niin tasa-arvoisesti kuin se vain on järkevästi mahdollista.

Mikäli yhteiskunta antaa ymmärrystä syrjäytymiselle ja erakoitumiselle, niin kuinka niistä eroaa seksuaalinen syrjäytyneisyys?

Ilkka Luoma

...
btw.

Tiede lehti käsitteli tätä arkaa aihetta tieteellisesti jo vuonna 2004.




Asiallinen aihe. Olisi parempi, että otsikko olisi suomeksi; ihan yleisen uskottavuuden kannalta. Ilkka on varmaan suomenkielinen eli typohan se on vaan.

Seksi on hyi hyi!

Minä en harrasta seksiä, ja siksi se seksi pitäisi olla kielletty kaikilta muiltakin!

Miten täällä voidaan edes puhua seksistä? Joku lapsihan voi nähdä sanan seksi ja saada elinikäiset traumat

Eikö kukaan ajattele lapsia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mitä on seksi? Mitä kaikkea se pitää sisällään? Toivottavasti tämä sitten tarpeeksi selkeästi lakiin kirjataan, että ei tule rajanveto-ongelmia.

Miten todistetaan, että kyse on nimenomaan ollut kyse seksistä eikä vain television katselusta tai hieronnasta kahvikupposen ääressä? Joku todistehan täytyy olla ei niitä tuomioita pelkän mutun perusteella tehdä jos kumpikaan osapuolista ei kerrro seksuaalisessa kanssakäymisessä olleensa.

Jos myymistä ei samalla kielletä niin aika mielenkiintoisen tilanteen edessä ollaan. Toimiihan siinä jokatauksessa myyjä rikokseen yllyttäjänä. Asian voisi myös tulkita jopa rikoskumppanina olemiseksi. Avustaminen rikoksessa tai siitä kertomatta jättäminen ei ole laissa mikään vähäpätöinen asia

PSYbuse
Seuraa 
Viestejä1365

Miksi ihmiseltä kiellettäisiin oikeus omaan ruumiiseensa? Jos joku tahtoo tehdä rahansa elämiseen myymällä omaa lompsaansa/kahvaansa, miksi siihen täytyy valtion puuttua? Ei se järvi soutamalla kulu. Ihmiskauppa on asia erikseen, mutta siitähän tässä ei ollut puhe...

Mielipiteeni voi muuttua, muttei se tosiasia, että olen oikeassa.
http://www.youtube.com/watch?v=1orMXD_Ijbs

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Juu, ajatelkaa lapsia, lopettakaa seksin harjoittaminen ja täten siis myös lasten tekeminen.

Ja tuskinpa se vammainen ketään raiskaa, ellei sitten onnistu pyörätuolillaan hurjastelemaan naisen kiinni ja jotenkin pakotettua tämän istumaan syliinsä, jos siis on pyörätuolivammainen. Millähän sokea saisi naisen kiinni jos lähdetään kisailemaan vaikkapa pusikossa missä on ne perinteiset raiskuumaat?

Kaiken kaikkiaan raiskaaminen on ihan eri kategoriaan menevä juttu, enkä oikein usko että bordellien avulla se poistuu kuvasta. Mutta kannatan silti bordelleja, jos on ihmisiä jotka eivät oikein millään ilveellä saa seksiä ja on ihmisiä jotka eivät ole niin kauhean tarkkoja ketä kaikkia tulee panna paukutettua (kunhan on kumi käytössä), niin mikäs siinä. Ei sen pitäisi ketään häiritä mitä joku muu tekee kehollaan.

Hamppu
Seuraa 
Viestejä1146

Kumma kyllä vaikka kaksi vääryyttä ei tuota yhtä oikeutta, niin näemmä joidenkin mielestä kaksi oikeutta tuottaa ainakin yhden vääryyden. Seksin antaminen on laillista, ja rahan antaminen on laillista, mutta yhdistettynä se olisikin kaamea rikos.

Näissä kielloissa on sekin vika että markkina ei kieltämällä poistu, ja virkavalta päätyykin vain ylläpitämään laista piittaamattomien monopolia. Sama juttu huumekaupassa.

Ja kuinka moni enää ilmiantaisi kyseisen transaktion yhteydessä ilmenneitä muita rikoksia, kuten vapaudenriistoa, ihmiskauppaa, huumekauppaa, pahoinpitelyjä jne, jos se tarkoittaa sitä että samalla joutuu itsekin syytettyjen penkille.

kurremus
Seuraa 
Viestejä383

Jos uskotaan että parisuhdeseksi tyydyttää tarpeet ja että parisuhde on muutenkin luonnollinen tapa elää: Eikö täällä oo suunnilleen 50-50 naisia ja miehiä? Pitää vaan tyytyä omaan tasoon, tai parantaa omaa tasoa! Näin se menee.

kurremus
Seuraa 
Viestejä383

Ja kysymykseen pitäisikö olla laitonta: Ei.

Kun tälläinen asia kielletään, se muuttaa toimintansa vain maan alle. En kyllä usko mihinkään valtion laitokseenkaan... Tälläinen toiminta olisi hyvä olla yksityistä mutta säädeltyä - Kuten voitaisiin tehdä myös Alkon kanssa...

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210

Valitettavasti en usko, että raiskaukset loppuisivat jos bordellit laillistettaisiin. Ei pelkkää seksiä kaipaava mies raiskaa, raiskaaja haluaa aina vallantunnetta, jonka saavuttamiseen seksi on vain väline.

Toisaalta olen ihan hiukan skeptinen myös bordellien laillistamisen suhteen. Mikä takaa, ettei bordellityöstä tule samanlaista paskaduunia kuin siivouksesta ja hampparinpaistosta? Onko siitä mahdollista kieltäytyä? Tarvitaanko jonkinlaista koulutusta alalle? (Mielestäni tarvitaan, lahnana osaa maata kuka vaan, mutta itse en moisesta maksaisi.) Millainen psykologinen profiili ihmisellä täytyy olla, että hän pystyy ns. antamaan kaikkensa? Entä naiset? Olisiko myös erilaisille seksuaalisuuden osa-alueille omat erikoistumisvaihtoehdot, ja olisiko työntekijällä oikeus kieltäytyä jonkun tietyn asiakkaan palvelemisesta (vrt. anniskelu)?

Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. En silti olisi suoralta kädeltä valmis hylkäämään ajatusta, mutta paras vaihtoehto olisi ihan tavallisen ihmistenvälisen vaihdon kasuaalistaminen ja tasa-arvon ulottuminen tosiaankin kaikkien korvien väliin.

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

"Vanhan virastotantan syndrooma" on puuttua normaaliin elämänkulkuun vääntämällä se kielikuvissaan rikolliseksi ja pahimmillaan keksimällä siihen uhrinkin, jota "puolustaa". Ongelman ydin on että nämä tantat ovat vallanneet nyt eduskunnan, pilaten sen arvovallan ja järkevän toiminnan. Tulos on lakialoitteet joissa ei ole mitään mieltä.

http://www.youtube.com/watch?v=7KA_d2R6wAY

Laillisesta toiminnasta

asdf
Seuraa 
Viestejä12082
Tesseract
Asiallinen aihe. Olisi parempi, että otsikko olisi suomeksi; ihan yleisen uskottavuuden kannalta. Ilkka on varmaan suomenkielinen eli typohan se on vaan.

Jos Ilkka ei olisi suomenkielinen, se saattaisi selittää osaa hänen huonokielisyydestään.

Aihe on kyllä asiallinen, mutta tuo avausviesti on juuri sitä luomailua itseään. Ei niinkuin minkään sortin uutta näkökulmaa tai keskustelun aihetta. Kaikille, jotka ovat joskus sanomalehteä tilanneet, nämä jutut ovat aika selviä. Joskus tuntuu, että Luoma on jonkin sortin botti, joka etsii 15 vuoden takaa 'tuoreita' näkökulmia ja postaa niitä palstalle ihan vain vittuillakseen ja mielellään mahdollisimman paskasti kirjoitettuna.

Noin muuten Luoman kirjoitukset ovat mielestäni hirvittävän mielenkiintoisia.

Millä tavalla valtion valvonta tapahtuisi ?
Kameravalvontana etäältä, vai tulisiko viranomainen tarkkailemaan tilannetta ihan vierestä ?

Mitäs niiden tulisi tehdä jotka ei ole ihan niin avoimia esittelemään aktiaan viranomaiselle ?

Saisiko viranomainen palkkaa työstään, vai pitäisikö maksaa että pääsee valvomaan ?

Veikkan että valvojan työllä hyvin palkattuna olisi ns reilusti kysyntää, ja saattaispi olla hieman huonommallakin liksalla ...

valelääkäreitä, valeopettajia, valepsykologeja, valepoliiseja j n e (Media)

Jos viran haltijat joiden kuuluu valvoa jotain ammattikuntaa näytön perusteella nukkuu tänään, kannattaako silloin perustaa vielä yksi viranomainen jonka kuuluu valvoa, mutta joka nukkuu?

Laitetaanko k o ammatikuntaa valvomaan pätevä huora, tai valehuora?

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156

Sooloseksin voisi kieltää lailla, etenkin jos kyse on soolosekin ostamisesta. Naisille voitaisiin tehdä miesten tyydytysvelvollisuus, kun muuten heidän maanpuolustusvelvollisuus ei täytä lainvaatimaa tasavertaisuutta.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat