Seuraa 
Viestejä2645

Moni ihminen kun palvoo valoa, aurinkoa ja päiväsaikaa, niin minä itse olen yön suuri fani.
Yö on mielestäni hyvin viehättävä, omalla mysteerisellä tavalla. Nuorempana varsinkin valvoin monta yötä, menin nukkumaan vasta aamulla. Kaipaan niitä aikoja kun oli yö, join teetä, pelasin pelejä, kävin ulkona tsekkaamassa tähtiä ja sain nautinnon taianomaisesta fiiliksestä.

Tämä kuulostaa puolittain kuin toi toinen ketju missä juopotellaan pimeässä kopissa mutta tämä on normaali versio siitä.

Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

Kommentit (10)

Vatkain
Olli Lindholm on ihan paska eikä se osaa laulaa vähejään.



Mun piti sanoo toi. Mä en ala enää mitään. Epistä.

...Turha tulla ikkunan alle huutelee, en tuu leikkii teijän kans enää, nii ja faijas on pissakakka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

minäkään en fanita yö-yhtyettä, mutta yöaika, varsinkin kesäaikaan on ollut aina mahtavaa. Kaupungissa asuessa varsinkin teini-ikäisenä.

Nyt aikuisempana osaa nauttia viileistä kesäöistä erilalla eikä tarvitse lähteä omaa pihaa kauemmaksi, eikä edes kaupunkiin.

Toisaalta myös pakkastalviyöt narskuvalla pakkasella...voi pojat..

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907

Päivä vs yö. Molemmilla on puolensa. Vaihtelu virkistää. Kesäyöt on mielenkiintoisia. Talviyöt ärsyttää.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

deepndark
Seuraa 
Viestejä2645
idiotus
Päivä vs yö. Molemmilla on puolensa. Vaihtelu virkistää. Kesäyöt on mielenkiintoisia. Talviyöt ärsyttää.



Talvella on jäätävän kylmää öisin mutta silloin avaruus näkyy paremmin kuin kesällä.

Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

Talviöissä on kyllä sitä jotain, saa olla pimeässä ja katsella tähtiä, ei ristinsielua missään ja lumi narskuu mukavasti kenkien alla, Ehkä jossain kaukana loistaa katulamput ja taivaalta tippuu hitaasti kevyttä pakkaslunta. aah

deepndark
Seuraa 
Viestejä2645
joo
Talviöissä on kyllä sitä jotain, saa olla pimeässä ja katsella tähtiä, ei ristinsielua missään ja lumi narskuu mukavasti kenkien alla, Ehkä jossain kaukana loistaa katulamput ja taivaalta tippuu hitaasti kevyttä pakkaslunta. aah


Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

ellunkana
Seuraa 
Viestejä3

Yön viehättävyyteen liittyy mielestäni monia asioita. Vaikea selittää, mutta päällimmäisenä se, että muu maailma nukkuu. Ei ole odotuksia. Ei velvotteita. Päivällä täytyy mennä yhteiskunnan ja arjen asettaman rytmin mukaan. Miten ikävää, aina on kiire. Yöllä voi vaikka napsutella sormia viisi tuntia, jos niin tykkää.

Meille joille on vaikea orientoitua asiasta toiseen nopeasti, yö on pelastus. Yö on luovaa aikaa sellaiselle, joka ei osaa siirtyä arjessa asiasta toiseen käden käänteessä. Miksei toki muillekin.

Se kun menee nukkumaan seitsemältä aamulla ja herää kolmelta iltapäivällä ja muistaa kaikki ne asiat, joita ei ehdi enää hoitaa, on sitten eri juttu.

John Carter
Seuraa 
Viestejä11145

Yöllä on mukava lukea, kuunnella musiikkia, katsella snookeria/vapaaottelua ja tehdä inspiraatiota, sekä rauhaa vaativia töitä. En ole aikoinaan esimerkiksi maalannut yhtäkään taulua päiväsaikaan, vaan kaikki yön pikkutunneilla. (silloin kun harrastin vielä maalamista nykyistä aktiivisemmin)

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat