Seuraa 
Viestejä2645

Huumori on aina ollut in - jopa silloin kun muut emotinaaliset alueet ei kuki, huumori se jaksaa olla läsnä. Kuten yhdessä vaiheessa totesin, "huumori on rakkauden korvike".
Eli jos rakkauden suhteen on asiat vähän huonosti, jää huumorintaju.

Olen huomannut monia hienoja humoristeja myös tällä palstalla, on saanut nauraa monille jutuille. Itse olen parhaimmillaan silloin kun tajunta tuntuu olevan vähän sekaisin, (en tarkoita psykoosia).

Milloin huumori kehittyi ihmisille, onko huumorista ehkä jotain tieteellistä tietoa?

Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

Kommentit (5)

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239

deep'n'dark kysyi: "Milloin huumori kehittyi ihmisille, onko huumorista ehkä jotain tieteellistä tietoa?".

Vastaan muutamilla subjektiivisiila käsityksilläni ensiksi ensimmäiseen:

Huumorin syntymisen ajankohtaa on varmasti vaikea, ellei mahdotonta paikantaa historiasta. Tai ainakin kyse lienee ominaisuudesta, joka löytyy myös simpansseilta, mutta ilmeisesti muiltakin sosiaalisilta eläimeltä. No, toisaalta jos huumoriksi lasketaan suusanallinen/kirjoitettu viesti silloin huumoria/huumorintajua ei varmaankaan löydy kuin ihmisiltä eli ei ehkä edes simpansseilta, mutta kun huumori on useinmiten ellei peräti aina tilannesidonnaista se ei oikein ole puhtaasti suusanallista edes ihmisillä.

Tämä siksi, että sosiaalisissa tilanteissa se joka puhuu, nauraa yleensä enemmän kuin se, joka kuuntelee, eikä puhumisiin tai aiheisiin tarvitse liittyä varsinaista mitään vitsiä. Nauru olisi siis tavallaan tapa dempata, tai silotella viestiä, jonka emme koe olevan sosialisesti hyväksyttävää tai sosiaalisten odotusten mukaisia, ja muutama oikein ajoitettu "ha-ha" tekee yleensä ihmeitä kun alkaa luettella "faktojaan". Kuitenkaan koska me emme useinkaan itse sitä huomaa, että nauramme enemmän jos olemme äänessä kuin jos kuuntelemme, on se todennäköisesti vihje, että alitajuinen aivotoimintamme ymmärtää sosiaalisia tilanteita paremmin kuin me tietoisesti niitä tilanteita ymmärrämme.

Vaikka keskimäärin ihmisillä, joilla on vähemmän sosiaalisesti orientoituneet valmiudet nauravat vähemmän, huumorintajuttomaan orientaatioon ei aina tarvita edes mitään aivoihin liittyvää kehityshäiriötä tai tautia kuten autismia tai alzheimeria, vaan epähumorististen tilanteiden kokemiseen riittää myös hetket, joissa me koemme olevamme joko todella yksin tai kuten esimerkiksi abstraktien työasioiden parissa puurtaessamme ei sellaisissa aina ole sosiaalisia tunnelmia lainkaan.

Eli sellainen suuntaa-antava trendi vaikuttaisi olevan se, että huumori on erittäin vahvasti vain sosiaalisen yhteenkuuluvuuden osoittamisen merkki.

Huumori olisi siten myös sekä seksuaali- että statussidonnaista mutta ylipäätään se linkittyisi aivan kaikkiin muihinkin sosiaalisiin ja edellisten kaltaisiin muotisanoihin.

Elikkä nyt kun olen avannut hieman lähestymistapaani huumoriin, muutama subjektiivinen mielipiteeni myös itse vitseistä:

Hyvät suusanalliset/kirjoitetut vitsit ovat usein elleivät peräti aina sellaisia, että ne muodostavat jonkin mielikuvan jostain tilanteesta, johon lukiessamme tahallaan tai tahtomattamme olemme ohjailevalla kielenkäytöllä joutuneet ja tarinan hauska kohta on sitten poikkeuksetta se, että tarinassa alkaa tapahtua jotain sosiaalisesti poikkeuksellista mutta tavalla, jossa meille tulee alitajuinen tarve tai pakko osoittaa, että nauramattaoleminen antaisi meistä luotaantyöntävän kuvan joko huumorin aiheuttajalle tai sosiaalisesti kokemallemme vertaisryhmällemme.

Tuossa oli joitain mutuilujani ensimäiseen kysymykseen ja nyt tuohon deep'n'darkin jälkimmäisen kysymykseen vastatakseni, aihetta on tutkinut psykologian professori Robert Provine, ja hän on julkaissut tutkimuksistaan kirjan: "Laughter: A Scientifinc Investigation". Ja sikäli kun hän on ainoa, jonka tiedän aihetta - tarkemmin nauramista - tutkineen, ja hänen kirjansa on ainoa, jonka olen aiheesta lukenut ikään kuin tieteellisenä argumenttina se on myös se tieteellinen lähde, jota olen palstalla erilaisia sosiaalisia kysymyksiä liipaavissa aiheissa tykännyt aiemminkin suositella.

Olisi tietysti kiva jos löytäisin yo. kirjasta myös ammattilaisten esittämää kritiikkiä, mutta kun en ole oikein vaivautunut tutustumaan onko sellaista ja missä mahdollisesti esitetty, niin ainakin ehkäpä ne kriittisimmät erilaisilla keskustelupalstoilla esitetyt näkökulmat kirjasta kohdistuvat kirjassa esitettyihin hypoteeseihin huumorin tavasta linkittyä noihin aiemmin esittämiini sosiaalisiin muotisanoihin.

Löysin tällä kertaa tosin myös Provinelta juutuubista luennon "Cracking the Laughing Code" (kesto 59:12 min), jonka hän piti Chicago Humanities Festareilla 2009. Kirja syventyy aiheeseen tosin huomattavasti monipuolisemmin.

Yhteenvetona ja yllä esittämäni perusteella huumorista ei tarvitse varmaankaan tietää "tieteellisesti" juuri mitään kyetäkseen kehittämään huumoria/vitsejä, tai ylipäätään olemaan hauska humoristisella tavalla (ehkä parempikin, ettei tiedä siitä mitään). Hieman normaalista poikkeavan persoonallinen tapa tarkastella jotain tai kaikkia asioita riittää mainiosti, jos ja kun kommentit eivät ole sosiaalisesti vastenmielisellä tavalla luotaantyöntäviä.

- - - - - - - - -

Muuta huumoriin liittyvää ja mielestäni mielenkiintoista kirjallisuutta:
1.) Comedy Writing Secrets (Mel Helitzer)
2.) Comic Insights: The Art of Stand-Up Comedy (Franklyn Ajaye)
3.) Das humoristische Manifest. Kirja stand up -komiikasta (André Wickström)

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

deep'n'dark
Kuten yhdessä vaiheessa totesin, "huumori on rakkauden korvike". Eli jos rakkauden suhteen on asiat vähän huonosti, jää huumorintaju.



Jotenkin ei pysty erottamaan rakkautta ja huumorintajua.

Ei ymmärtääkseni voi rakastaa ellei spontaanisesti naura itselle, näe itseään humoristisena olentona. Jos ottaa itsensä vakavasti, ottaa automaattisesti muutkin ja ilman keveyttä ei ole rakkauttakaan. Ei ole tärkeää että itseä rakastetaan vaan että itse rakastaa ylipäätänsä elossa oloa, aivan kaikesta huolimatta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Huumori on varmaan sosiaalista eli pitää osata nauraa oikeassa kohdassa, mutta kyllä sitä tulee naurettua silloinkin kun kukaan ei näe.

Ja mitä elämääjn yleensä tulee, se on joko mukavaa, hauskaa tai naurettavaa. Zeniläisetkin sanoo, että jos tilanne menee tosi pahaksi, ei ole tehtävissä muuta kuin nauraa kunnolla. Huumori on jotain, mikä suhteuttaa ja yllättää. Se on minulle ennen kaikkea oivalluksen riemua eikä hyvä lohkaisu tai äppä ole koskaan enää samaa kuin ekalla kuulemalla.

deep'n'dark
Huumori on aina ollut in - jopa silloin kun muut emotinaaliset alueet ei kuki, huumori se jaksaa olla läsnä. Kuten yhdessä vaiheessa totesin, "huumori on rakkauden korvike".
Eli jos rakkauden suhteen on asiat vähän huonosti, jää huumorintaju.

Olen huomannut monia hienoja humoristeja myös tällä palstalla, on saanut nauraa monille jutuille. Itse olen parhaimmillaan silloin kun tajunta tuntuu olevan vähän sekaisin, (en tarkoita psykoosia).

Milloin huumori kehittyi ihmisille, onko huumorista ehkä jotain tieteellistä tietoa?




Millään muulla eläimellä eläimellä ei ole huumorintajua kuin ihmisellä. Se on ihmisen ja muiden eläinten ero itsemurhan lisäksi.
Tällä palstalla en ole huomannut kyllä yhtään humoristia. No neutroni on tosin sellainen huuliveikko ja kuoliaksi naurattaja että ei ole toista.

EV+
Seuraa 
Viestejä770

Ilman muuta on selvää että huumori auttaa lisääntymään ja säilyttämään omat perintötekijät. Vaikka miehellä ei olisi parasta vartaloa tai tuuheinta tukkaa huumorin kukka saa pikkupöksyt tehokkaasti pois.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat