Seuraa 
Viestejä16844

Sopivaa masennusta käsittelevää ketjua saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, vaikka luulisi että aihe on mitä tavanomaisin ja kyseessä on varmasti aika montaa foorumilaista koskettava asia. Ajattelin että jos luotaisiin tällainen yleisluontoinen ketju joka ei käsittele mitään erityistilannetta, vaan silkkaa masennusta kaikkine muotoineen ja aivoja masennuksesta kärsimässä / sen aiheuttamassa.

Lueskelin lehtiä kirjastossa ja jossain lehdessä, olisiko ollut Tieteen Kuvalehti, vertailtiin masentuneen ja terveen aivoja keskenään. Ehkä pienoiseksi yllätykseksi masentuneen aivoissa oli enemmän aktiviteettia. Tämähän tuntuu oudolta kun masennus kai useimmiten kuitenkin ilmenee voimakkaana väsymyksenä, henkisenä ja jopa fyysisenäkin. Luulisi että silloin nimenomaan aivotkin ovat off-tilassa (ajatellen vaikkapa sitä miten vaikea on keskittyä mihinkään ja muistaa asioita, jos oikein pahasti se masennus alkaa vaikuttamaan). Mutta ehkä se väsymys nimenomaan johtuukin sitten siitä että aivot eivät suostu menemään ollenkaan lepotilaan. Kaikki toiminnot jäävät "päälle" ja ihminen riivautuu jo hyödyttymiksi käyneistä impulsseista joiden pitäisi lakata.

Ei siis ihme jos yöunetkin menevät.

Sivut

Kommentit (571)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Jaa. Itse alunperin masennuin jo 2-vuotiaana hetkeksi, ainakin sukulaiseni kuvauksen perusteella. Varsinaisesti masennuin sitten murrosiän alussa, ja kun siitä usean vuoden (noin seitsemän?) jälkeen tokenin, on sen jälkeen ollut useampia masennuskausia. Nykyään en oikein enää tiedä että olisiko lie yksi ja sama kausi jatkunut varmaan jo vuosikymmenen, pientä helpotusta tulee vaan aina välillä. Mutta sitten kun tulee huonompi vaihe, niitä helpompia kausia ei edes muistakaan.

Omasta mielestäni masennus on tietynlainen reaktio, mutta se miksi niin reagoi on arvoitus. Olen moneen kertaan taistellut masennusta vastaan ja silloin aina voisi hyvinkin sanoa itselleen että "ei tarvitse masentua", mutta häviän aina lopulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
deepndark
Seuraa 
Viestejä2645

Minusta masennuksen aikana ihminen on menettänyt kyvyn nähdä mitään pitkällä tähtäimellä. Masentununeella on mielessä ne samat asiat uudestaan ja uudestaan - hullunmylly pyörii kiivasti ja hän pyrkii ajattelemalla saamaan itsensä kondikseen. Epämasentuneen ihmisen mieltä ruokkii realiajassa pikku asiat mutta masentunut ei pahemmin saa sitä tunnetta että "jeee, onpa mahtavaa olla olemassa" ja että elämän pikkuasiat piristäis mitenkään.

Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

Tutulta kuulostaa molempien edellisten kirjoittajien kuvaus. Joskus siihen ajatusten ja tuntemusten älyttömään poukkoiluun syntyy suvanto, lepohetki. Joskus siihen voi itse myötävaikuttaa. Valitettavasti yleensä kun on ajatusten/tuntemusten vyörytyksessä, ei muista, että suvantoa on olemassa.

Missä tilanteessa sukulaiset huomasivat 2-vuotiaan lapsen masennuksen ja kauanko se kesti?

Mouho
Seuraa 
Viestejä2673
ambulo
: )

Ihmiset masentuvat, koska he eivät tiedä, ettei heidän täydy masentua.




Ihmiset masentuvat, koska tapaavat muita ihmisiä ja huomaavat millaisia ihmiset oikeasti ovat. Sitten, kun tietoa tulee lisää esim. maailmalta ja historiasta, ihmiset masentuvat lisää. Masennus on yleensä ajattelevien ihmisten sairaus.

Masentuvalla ihmisellä on oltava myös geneettinen taipumus masentua, jotkut eivät vaivu kliiniseen masennukseen melkein mistään syistä.

*Enää et ole Se, mikä alkoi lukea tätä virkettä.
.....................enkä minäkään ole oikeasti Mouho.

Kutunluu
Seuraa 
Viestejä761

Jos jotain olen oppinut masennuksesta, on se, että kyseessä on mitä enemmissä määrin jonkinsortin puutostila ihmisen olemuksessa; olemus siis myöskin kaikessa lihallisuudessaan. Se on ennen kaikkea toistoa, vaikkei sitä haluaisi - sitä on jo melko hyvällä alulla eheytymisen suhteen, kun kykenee myöntämään vaikeuksien ja niiden alle musertumisen mahdollisuuden itselleen.

Kaikki päätöksenteko masentuneena tulee t. tuntuu, että se tulee viiveellä. Se antaa helposti sen tunteen ajan mittaan paisuessaan, ettei kykene toimimaan kuten muu maailma ympärillä ja kokee siksi itsensä suhteen häpeää. Siinä häpeäntunteen taustalla tosiaan vaikuttaisi olevan juurikin tuo häviäjä/voittaja -jako, mutta se jo tuntuu liian yksinkertaiselta vastaukselta. Arvolatauksia ja konfliktinhalua ruokkiva kokijako ihminen vain on?

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
_o_71

Missä tilanteessa sukulaiset huomasivat 2-vuotiaan lapsen masennuksen ja kauanko se kesti?



Ilmeisesti käytän edelleenkin epäselvää tai -määräistä kieltä. En sanonut että masennuin 2-vuotiaana, vaan että masennuin hetkeksi. Täsmällisempi kuvaus olisi varmaan ollut että "käyttäydyin masentuneen tavoin".

Mitään erityistä tilannetta ei ollut, eli siis syytä, ja siksi läheiseni muistaakin tapauksen että olin kuulema 2-vuotiaana päivän ajan täysin masentunut vaikka hän yritti hauskuuttaa minua saadakseen minut reagoimaan normaalisti.

Jos tuo nyt kuulostaa naurettavalta, niin ihmettelen tosiaan että onko lapsille normaalia yhtäkkiä ilman mitään syytä päätyä tuollaiseen tilaan. Itselleni nyyeitsarina asiassa ei tietysti ole mitään ihmeellistä, olen mietiskellyt että ehkä päiväksi taannuin edelliseen inkarnaatiooni, jonka mielikuvieni mukaan vietin pääasiassa syvän masennuksen vallassa eläen.

Olen minäkin tainnut jostain kuulla väitteen ettei lapsi voi masentua. Ei kai niin... Itse uskon että mikä tahansa on mahdollista. Masentuvathan eläimetkin, eli siis käyttäytyvät vetäytyvästi ja innottomasti. Mutta en tosiaan väitä että minulla alkoi jo silloin pitkään kestänyt varsinainen masennus. Se alkoi vasta murrosiässä. Ja lapsihan olin vielä silloinkin.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Tokikaan en aikonut pitää ketjua päiväkirjanani, mutta ymmärrän kyllä jos monikaan ei kestä tai pysty ihan omasta masennuksestaan juttelemaan. Ja luonnollisesti ensisijalla pitäisi kaiketi aina olla yleinen keskustelu, eli omat subjektiiviset kokemukset eivät välttämättä ole se mistä pitäisi aloittaa (vaikka ei kai niistä haittaakaan ole?)

Voisi kuitenkin analysoida että miltä se masennus omalla kohdalla pääasiassa vaikuttaa tai mistä se on tullut. Itselläni keskeistä on masennuksessa se että elämä ja olemassaolo tuntuu jotenkin täysin irrationaaliselta. Olo on kai kuin olisi henkisesti alasti pakkasyössä tähtitaivasta tuijottamassa ja se taivas uhkaa tulla päälle... En tiedä saako tuosta mielikuvasta mitään irti. Mutta kuolema on kokoajan läsnä, elämä tuntuu yksitoikkoiselta toistolta ja aika lipuu ohi niin että ei ole ehtinyt saada mitään merkittävää aikaiseksi ja kohta mätänet haudassasi.

Alunperin masennus, siis se oikea ja varsinainen mikä alkoi murrosiän myötä, kumpusi kai siitä että sitä tajusi olevansa hyödytön, tarpeeton ja vastenmielinen ihminen. Yksi ainoa kaveri ja sekin alkoi olemaan enemmän muiden kanssa. Minähän en tietenkään muiden kanssa voinut olla kun olin lojaali kaverilleni ja toisaalta tunsin etten kenenkään kaveriksi edes kelpaisikaan. Ja osittain ei edes osannut kiinnostaa kaveruudet, sitä vain mietti kaikkea kummallista mikä kiinnosti omaa itseä (kuten vaikkapa teosofia).

Kaippa sitä voisi tiivistää että masennuksessani on pitkälti itseinhosta, eksistentiaalikriisistä (loputtomasta) ja maailman/elämänpelosta kyse. Pahimmillaan vaan kaikki on pirun irvokasta ja toisaalta niin raskasta että ei oikein ymmärrä miksi edes aamulla nousee sängystä.

Kuinka monta variaatiota masennuksesta sitten edes voi olla? Vai ovatko em. kaltaiset tuntemukset juurikin hyvin tyypillisiä?

Vierailija
Rousseau
Olen minäkin tainnut jostain kuulla väitteen ettei lapsi voi masentua. Ei kai niin... Itse uskon että mikä tahansa on mahdollista. Masentuvathan eläimetkin, eli siis käyttäytyvät vetäytyvästi ja innottomasti. Mutta en tosiaan väitä että minulla alkoi jo silloin pitkään kestänyt varsinainen masennus. Se alkoi vasta murrosiässä. Ja lapsihan olin vielä silloinkin.

Lapsi ei koe eksistentiaalista tuskaa. Olit vain kipeä.

Vierailija
Rousseau
Kuinka monta variaatiota masennuksesta sitten edes voi olla? Vai ovatko em. kaltaiset tuntemukset juurikin hyvin tyypillisiä?



Se että sä uskot että kaikki on mahdollista, ei ilmeisesti ulotu itseesi ja kuitenkin yleistät itsestäsi. Siten oikeastaan mikään ei ole mahdollista, minkä et tiedä olevan mahdollista.

New age on vain kiertoilmaus regressiolle: Pyritään älyllisellä tasolla olemaan lapsenomaisia, mutta päädytäänkin infantiliaan.

Se pitäisi kääntää ympäri niin, että kykenet olemaan hassu.. lapsenomainen, muttet lapsellinen.

Yksinkertaistettuna sä olet kutonut verkon, jonka väärällä puolella nyt olet.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46137
Kutunluu
Arvolatauksia ja konfliktinhalua ruokkiva kokijako ihminen vain on?



Ego pysyy olevaisena erillisyyden illuusion ja konfliktin kautta.

Pääosin refleksinomainen omaa häntäänsä jahtaava ajatusprosessi on sitten siinä mukavasti soppaa tukemassa.

Kokeilkaapa olla ihan rauhassa ja hiljaa. Tuleeko tuskainen olo kun totutut pakonomaiset ajatusprosessit ei saakkaan toteuttaa kehäänsä. Oletteko ihmetelleet miten tehotonta ihmisen ajattelu on, se on päääosin saman vanhan toistamista ja siitä kehästä uuden näkemyksen muodostaminen/irrottautuminen on työn ja tuskan takana. Jos masentunut joutuu tällaiseen itsensä negatiivisena näkevän negatiivisen ajatusprosessin pauloihin, voi jälki olla hirveää. Tai toisessa tapauksessa joku kohteena oleva joutuu negatiivisen ajatusprosessin hampaisiin.

Ajattelu pitäisi pitää vain ja ainostaan omalla paikallaan ihmisen työkaluna ei ihmisen herrana ja hidalgona.

"Älkää uskoko mitä ajattelette" se on isolla todennäköisyydellä vain "vanhuuttaan haiseva jankuttava prosessi"

Vetäkää joka kerta "ruksi seinään" kun huomaatte että ajattelette jotain aivan uudesta perspektiivistä ja ette ole moista ennen "kelanneet". Väitän että seinä säilyy pitkään puhtaana.
Normaali toimintamme on vahvistaa vanhaa toistavaa ajatusprosessia sitä tukevilla väittämillä ja infolla. Emme halua sitä haastavaa vääräksi toteavaa infoa omaksua koska silloinhan me olisimme olleet väärässä ja se pitää kieltää kaikissa tilanteissa, ego ei ole ikinä väärässä vaikka olisikin.

Se joka on masentunut ei kykene nauramaan itselleen eikä ajatuksilleen itsestä, Itse ja ajatukset on pirun vakavia asioita itselle, aivan liiana vakavia, masentuneelle.

Hän on oman ajatusprosessin/egon mielestä epäonnistunut olemaan erittäin tärkeä ja maailman napa? Siksi masentuu?

“As soon as you have made a thought, laugh at it.”

― Lao Tzu

Ja nyt turpa kiinni Jussipussi, OK

Lopussa naurut itselle ettei mene liian vakavaksi.

Tällaisia pohtimisia tästä..

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46137
Rousseau
Tokikaan en aikonut pitää ketjua päiväkirjanani, mutta ymmärrän kyllä jos monikaan ei kestä tai pysty ihan omasta masennuksestaan juttelemaan. Ja luonnollisesti ensisijalla pitäisi kaiketi aina olla yleinen keskustelu, eli omat subjektiiviset kokemukset eivät välttämättä ole se mistä pitäisi aloittaa (vaikka ei kai niistä haittaakaan ole?)

Voisi kuitenkin analysoida että miltä se masennus omalla kohdalla pääasiassa vaikuttaa tai mistä se on tullut. Itselläni keskeistä on masennuksessa se että elämä ja olemassaolo tuntuu jotenkin täysin irrationaaliselta. Olo on kai kuin olisi henkisesti alasti pakkasyössä tähtitaivasta tuijottamassa ja se taivas uhkaa tulla päälle... En tiedä saako tuosta mielikuvasta mitään irti. Mutta kuolema on kokoajan läsnä, elämä tuntuu yksitoikkoiselta toistolta ja aika lipuu ohi niin että ei ole ehtinyt saada mitään merkittävää aikaiseksi ja kohta mätänet haudassasi.

Alunperin masennus, siis se oikea ja varsinainen mikä alkoi murrosiän myötä, kumpusi kai siitä että sitä tajusi olevansa hyödytön, tarpeeton ja vastenmielinen ihminen. Yksi ainoa kaveri ja sekin alkoi olemaan enemmän muiden kanssa. Minähän en tietenkään muiden kanssa voinut olla kun olin lojaali kaverilleni ja toisaalta tunsin etten kenenkään kaveriksi edes kelpaisikaan. Ja osittain ei edes osannut kiinnostaa kaveruudet, sitä vain mietti kaikkea kummallista mikä kiinnosti omaa itseä (kuten vaikkapa teosofia).

Kaippa sitä voisi tiivistää että masennuksessani on pitkälti itseinhosta, eksistentiaalikriisistä (loputtomasta) ja maailman/elämänpelosta kyse. Pahimmillaan vaan kaikki on pirun irvokasta ja toisaalta niin raskasta että ei oikein ymmärrä miksi edes aamulla nousee sängystä.

Kuinka monta variaatiota masennuksesta sitten edes voi olla? Vai ovatko em. kaltaiset tuntemukset juurikin hyvin tyypillisiä?




Milloin olet viimeksi nauranut itsellesi, ns hyväntahtoisesti, omalle typeryydelle hekotellen?

Oletko niin tärkeä ja vakavasti itseesi suhtautuva ettei sinulle kärsi nauraa, edes sinä itse, vaan koet sen loukkaavana? Loukkaako tämä kysymykseni sinua?

Dedikoidaanko tämä ketju vain "teidän" masennuksesta puhumiseen , se on vähintä mitä voimme tehdä "teidän korkeutenne"?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat