Seuraa 
Viestejä1628

Esimerkkinä 90-luvun lama:


Rolf Kullberg manasi Suomeen Länsi-Savo-lehdessä
4.11.1989. Hänen mukaansa "kysyntä Suomessa on pakotettava
alas". "Tarpeen vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen
keinotekoinen taantuma", ja "taantuman on jopa oltava melko
syvä".
Taantuma saatiin aikaan korkeilla koroilla.
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxhref.sh?{KEY}=LA+102/1991




“Pankkikriisi” ja sen hoitoon liittyvä salainen pankkituen etupiirijako on Suomen taloushistorian suurin, toistaiseksi selvittämätön, oikeuspoliittinen puhallus.

Pankkituet eivät hoituneet itsestään… lainkäytössä on korruption tunnusmerkit
Missä ja ketkä tekivät etupiirijaon pelastettavien ja kuopattavien osalta? Se kysymys kiinnostaa .. Nimittäin tässä lainkäytön korruptiossa linjattiin toimialat joiden omaisuusmassat suojattiin ja ne jotka ajettiin alas ja lainat siirrettiin roskapankkeihin.

Samalla hoidettiin Suomi eurokuntoon; järjestelyt ja tuomiot tehtiin törkeästi perustuslain ja muiden alempiasteisten lakien ja säädösten, sekä kansainvälisten sopimusten vastaisesti. On pitävästi selvitetty tapauksia, joissa esimerkiksi takaajaa velvoittavan tuomion purku olisi ollut pankin tekemän virheen tai jopa rikoksen johdosta aiheellinen. Korkein oikeus on ”jälkeen Koiviston konklaavin” systemaattisesti jättänyt tällaiset kanteet eri verukkeilla tutkimatta.

Väärien päätösten tekeminen ja todellinen laista piittaamattomuus on levinnyt myös oikeuslaitoksen (poliisiviranomainen, syyttäjä, tuomioistuin, ulosottotoimi) ulkopuolelle: verottajaan ja muihin valtion laitoksiin ja viranomaisiin, pankkeihin, vakuutusyhtiöihin, suuryrityksiin – niiden ei yksinkertaisesti tarvitse välittää lain määräyksistä suhteessaan asiakkaisiinsa, tavallisiin ihmisiin ja pieniin yrityksiin.
http://www.promerit.net/2012/06/16333/




Linkki kirjaan:
http://www.promerit.net/Laman_ja_Rahan_Pelurit.pdf

EU:sta
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php

Sivut

Kommentit (22)

kohveeman
Seuraa 
Viestejä1628

Omertan laki.. Todellakin..

Suomi on mitä ilmeisimmin täynnä äärimmäisen typeriä lampaita.

Voivoi. Kuka vielä jaksaa puolustaa pankkijärjestelmää?

"People are too trusting, people don't ask the right questions."

Kun alkaa kyselemään niin voi mittiä mikä taho aiheuttaa seuraavan:

"People will have to get used to the idea of change, so used to change, that they'll be expecting change. Nothing will be permanent."

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6985

Olen aina tiennyt, että lamat aiheutetaan tahallaan, joten joku taho siitä myös hyötyy. Kiinteistöjen arvo laskee, jolloin pääomanomistajat saavat kiinteistöjä halvalla. Silloin -90 luvun laman alla m.m. Harri Holkeri taputii käsiään ja taputuksen tahtiin laisui: "Lama tulee, lama tulee. Tottakai lama tulee silloin, kun herrat sen tekevät. Suuryritykset tulevat tietysti apuun ja saneeraavat väkeä ulos, minkä ehtivät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Delivers
Seuraa 
Viestejä449

Kullberg oli aivan oikeassa siinä, että talouden ylikuumentuminen olisi pitänyt saada pysäytettyä jo aikaisemmin päästämällä markka kellumaan ja lainamarkkinoiden vapauttamisen olisi pitänyt tapahtua vähitellen, laman sijaan meillä olisi tällöin saattanut olla vain NL:n romahduksesta seurannut lyhytaikainen taantuma.

Ei lamaa aiheuteta tahallaan. Meillä on aika hyvät teoreettiset mallit siitä, miksi suhdannevaihteluita syntyy. Toki koulukuntien välillä on eroja selityksissä, mutta enpä ole koskaan törmännyt perusteluihin väitteelle, että lamat aiheuttaisi jokin tietty taho intentionaalisesti.

Mun mielestä nykyinen pankkijärjestelmä teoreettisena kehyksenä on todella hyvä. Se toimisi kuin junan vessa, jos säännöstely olisi parempaa ja globaalisti koordinoitua.

Arbeit macht frei

kohveeman
Seuraa 
Viestejä1628

s13
Yhä todennäköisemmältä alkaa vaikuttaa, että pankkikriisi ja varsinkin sen poikkeuksellinen syvyys sekä kriisin hoito jälkiseuraamuksineen on ollut monimutkainen, pitkäkestoinen ja kaukonäköisesti suunniteltu prosessi. Lopputuloksena on toteutettu valtakunnan historian mittavin omaisuuden uusjako. Vain pankkikriisin todelliset uhrit -luotonottajat ja takaajat – joutuvat kantamaan vastuun.

s18
Pankkityöryhmän ehdotuksen mukaisesti maan hallitus totesi 6.8.1992, että vasta perustettu Valtion vakuusrahasto "tulee kaikissa olosuhteissa turvaamaan pankkijärjestelmän vakaan toiminnan". Eduskunta myötäili valtioneuvostoa helmikuussa 1993 lausumalla " eduskunta edellyttää, että Suomen valtio takaa sen, että suomalaiset pankit pystyvät hoitamaan sitoumuksensa ajallaan kaikissa olosuhteissa". Näin tapahtuikin. Pankeille näin avattu yhteiskunnan rajaton tili aiheutti valtavan, tahallisesti tuotetun konkurssiaallon.
http://www.promerit.net/Laman_ja_Rahan_Pelurit.pdf




Nythän ylläoleva tehdään Euroopan laajuisesti! Muutenkin ko. dokumentissa on pelottavia yhdenmukaisuuksia nykyisen laman kanssa.

Tuolla on summattu erittäin hyvin 90-luvun lama lyhyeen lehtijuttuun:
http://suomi2017.wordpress.com/2011/10/ ... -suomessa/

Jaa että vahingingossako tämäkin pyramidi on maailmantalouteen syntynyt?

http://www.taloussanomat.fi/kansantalou ... 0107301/12

Vahingossako Suomen eduskunta aikoo antaa päätäntävaltansa maan rajojen ulkopuolelle, esim. EVM:lle (euroopan "vakaus"mekanismille, se "ulkopuolinen elin"):
"Lakiesityksen 94§ ja 95§ esittävät "...valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle..."

Vahingossako Suomen valtio sitoutuu antamaan rajattomasti rahaa EVM:lle aina sen pyytäessä?

Eli nykyinen lama on ja tulee olemaan niin valtava, että sitä on todella vaikeaa edes hahmottaa. Maksumiehenä ovat taas kriisiin täysin syyttömät osapuolet. Miten näitä voi olla joidenkin niin vaikeaa tajuta? HÄH?

Loppuun kevennys Oikkosen Sepon blogista:

Voidaan sanoa, että talousajattelussa pimeä keskiaika yhä elää keskuudessamme. Kuten keskiajan ihminen koki maailman ympärillään muodostuvan "Jumalan tahdosta", samoin nykyihminen kokee maailman ympärillään muodostuvan "taloudellisista realiteeteista". Iankaikkisuuskäsitteen nykyinen muoto on usko aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomaan lisääntymiseen.
....
Raha on oman aikamme valtamagian taikakalu. Perustamme miltei kaikki päätöksemme rahaan. Taloususkonto on maailman uusi suuri valtauskonto.
http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuo ... taloudessa
kohveeman
Seuraa 
Viestejä1628

Tuosta sääntelystä vielä. Mitenhän ihmeessä se saadaan ikinä toimimaan? Nytkin esim. finanssimaailman keskuksessa USA:ssa pankkien omat miehet ovat vahtimassa pankkien toimintaa. Lisäksi pankkimaailman kaverit ovat myös kongressissa!

Tuon dokumentin hankkimalla voi itse kukin vakuuttua asiasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Inside_Job_%28film%29

Euroopassa esim. Goldman Sachsin kavereita on myös eri maiden johtoasemissa.

Ja sitä pyramidikuvaa katsoessa voi myös miettiä, että miten ihmeessä moinen kupla on saatu aikaiseksi! Vastaavaa ei ole ikinä koko maailmanhistoriassa ollut.

Taantuma ja lama on myös itseään ruokkiva ilmiö. Helppo potkia porukkaa ulos firmasta, "kun on tämä lamaki ja kaikkee tiäksä"

Työkkäristä saa sitten ilmaiseksi korvaajia harjoittelijoiksi.

Delivers
Seuraa 
Viestejä449
Ertsu
Delivers

Ei lamaa aiheuteta tahallaan.

Lama on siis mielestäsi luonnonilmiö ja raha luonnonvaraa?



En tainnut sanoa noin. Tahallisuus viittaa siihen, että joku tarkoituksella aiheuttaa laman. Tätä en pidä todennäköisenä, koska kaikki toistaiseksi kohdatut lamat voidaan selittää kysyntä- ja tarjontapiikeillä, luottamuksen romahtamisella, rahamarkkinoiden säätelyn puutteella, moral hazardilla, luonnonilmiöillä sekä huonolla finanssi- ja rahapolitiikalla. Osa näistä on poliittisia päätöksiä, mutta en usko ilman pitävää todistusaineistoa, että koko poliittinen järjestelmämme on osa Illuminatia. Osa taas on täällä tehtävistä talouspoliittisista päätöksistä ainakin välittömästi riippumattomia tekijöitä, kuten luottamus ja sen puute, NL:n romahtaminen tai ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus merkittävällä ruoantuotannon alueella.

kohveeman
...



Sanottakoon nyt sekin, että en kannata ns. bail-outteja nykyisessä kriisissä, enkä myöskään EVM:ään osallistumista, mutta 90-luvun laman aikaan lainojen takaaminen oli aivan perusteltua ja toimi (päinvastoin kuin kirjassasi väitetään) pelastaen joitakin yrityksiä konkursseilta, joskin toimenpiteet olivat luokkaa liian vähän liian myöhään.

USA:ssa poliittinen tilanne on tosiaan melko toivoton neoliberaalien pitäessä valtaa kongressissa, mikä tekee säätelyn lisäämisestä globaalisti erittäin haasteellista. En silti näe mitään muutakaan konkreettista tapaa päästä nykytilanteesta parempaan suuntaan.

Sitten on vielä muistettava, että tilannehan ei nyt kuitenkaan ole aivan niin paha kuin näitä tekstejä lukiessa saattaa ajatella. Kaikesta huolimatta 'materiaalinen hyvinvointi' on jatkuvasti kasvanut ja jatkaa kasvuaan sekä meillä kotona, että laajalti globaalisti. Ympäristöasioissa on tapahtunut valtavasti edistystä 70-luvulta lähtien, osoittaen että politiikka voi edelleen olla myös kansalaisvaikuttamista. Länsi-Euroopassa ja Suomessa vallitsee yksi pisimpään kestäneistä rauhan ajanjaksoista koko kirjoitetun historian aikana. Ihmiset tietävät enemmän kuin koskaan ja voivat vaihtaa ajatuksiaan vapaammin kuin koskaan aiemmin kirjoitetun historian aikana.

Arbeit macht frei

kohveeman
Seuraa 
Viestejä1628

USA:sta.

Jacobsonin kirjasta "Mind control in the US":

sivulta 34-35
On December22, 1913 the Federal Reserve Act was passed. "When the President signs this act, the invisible government by the money power will be legalized,"Congressman Charles A. Lindbergh, Sr. told Congress after the vote. The members of the Federal Reserve Board are appointed by the President forfourteen-year terms. The Federal Reserve controls the nation's money supplyand interest rates, and thereby manipulates the entire economy-creating inflation or deflation, recession or boom, sending the stock market up or down at whim. "From now on depressions will be scientifically created,"commented Congressman Lindbergh.

Congressman Louis McFadden,Chairman of the House Banking and Currency Committee, commented that the Crash of '29 was not an accident. It was a carefully engineered event."The international bankers sought to bring about a condition of despair hereso that they might emerge as the rulers of us all."

http://www.scribd.com/doc/2962412/Jacob ... rol-in-USA

Delivers
Ertsu
Delivers

Ei lamaa aiheuteta tahallaan.

Lama on siis mielestäsi luonnonilmiö ja raha luonnonvaraa?



En tainnut sanoa noin. Tahallisuus viittaa siihen, että joku tarkoituksella aiheuttaa laman. Tätä en pidä todennäköisenä, koska kaikki toistaiseksi kohdatut lamat voidaan selittää kysyntä- ja tarjontapiikeillä, luottamuksen romahtamisella, rahamarkkinoiden säätelyn puutteella, moral hazardilla, luonnonilmiöillä sekä huonolla finanssi- ja rahapolitiikalla. Osa näistä on poliittisia päätöksiä, mutta en usko ilman pitävää todistusaineistoa, että koko poliittinen järjestelmämme on osa Illuminatia. Osa taas on täällä tehtävistä talouspoliittisista päätöksistä ainakin välittömästi riippumattomia tekijöitä, kuten luottamus ja sen puute, NL:n romahtaminen tai ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus merkittävällä ruoantuotannon alueella.

USA:ssa poliittinen tilanne on tosiaan melko toivoton neoliberaalien pitäessä valtaa kongressissa, mikä tekee säätelyn lisäämisestä globaalisti erittäin haasteellista. En silti näe mitään muutakaan konkreettista tapaa päästä nykytilanteesta parempaan suuntaan.


Näyttää kuitenkin siltä, että tietyt ryhmät hyötyvät suuresti lamoista. Tämän hetkisen alennustilan alettua lisääntyi miljardöörien määrä, vaikka useimmilla meni huonommin. Piilotetuista varoista ei kukaan tiedä.
Tietämättömyyteen ja osaamattomuuteen on hyvä vedota aina kun joku alkaa esittämään syytöksiä. Mutta mitä tämä "tahattomuus" kertoo siitä valtavasta vastuunkantokyvystä jolla mm. suuret optiot ja bonukset perustellaan?
Jos kerran jonkunasteisia romahduksia tapahtuu 10vuoden välein suurempia harvemmin, miksei myös löytyisi pelureita, jotka pyrkivät ainoastaan maksiomoimaan niiden vaikutuksen? Kuinkas suuret voitot se GS taas saikaan ensin konsultoituaan Kreikkaa ja sen jälkeen pelattua sen kortin mukaan, että koko paska pian romahtaa?

Delivers
Sitten on vielä muistettava, että tilannehan ei nyt kuitenkaan ole aivan niin paha kuin näitä tekstejä lukiessa saattaa ajatella. Kaikesta huolimatta 'materiaalinen hyvinvointi' on...
Kaikki ei tietenkään ole mennyt persiilleen, muuten autot olisivat palaneet kaduilla kaikissa eu-maissa.

kohveeman
Seuraa 
Viestejä1628
Arvuuttelija

----

Delivers
Sitten on vielä muistettava, että tilannehan ei nyt kuitenkaan ole aivan niin paha kuin näitä tekstejä lukiessa saattaa ajatella. Kaikesta huolimatta 'materiaalinen hyvinvointi' on...
Kaikki ei tietenkään ole mennyt persiilleen, muuten autot olisivat palaneet kaduilla kaikissa eu-maissa.



Mutta mikään ei ole muuttunut. Asiat ovat menneet vain pahempaan suuntaan. Velkamäärä on lisääntynyt niin kriisimaiden kuin "auttajamaiden" osalta.

Eli ehkä piakkoin nähdään levottomuuksien leviävän.

Tuosta materiaalisesta hyvinvoinnista. Epäilyttää sekin, koska tuotteet tehdään nykyään hajoamaan. Eli vaikka ne näennäisen halpoja meille olisivatkin niin eivät ne mitään kestä.

No, varmaan useampi auto olisi jo palanut jos ihmisiä kiinnostaisi enemmän nämä asiat. Yksi onnistuneen politiikan määritelmä on yhteiskuntarauhan säilyttäminen. Tähänhän voidaan päästä myös tiedon pimittämisellä. Tosin monet asiat ovat niin monimutkaisia, ettei kaikilla riitä aikaa tai voimia niiden ymmärtämiseen vaan heidän on vain luotettava jonkun toisen sanoihin näissä asioissa. Näin kai useimmat poliitikotkin valitaan demokratioissa. Tv-keskustelut eivät tuo ehdokkaiden ajatuksia yhtään sen enempää esiin, vaan yleensä jäädään hyvin pinnalliselle tasolle, eikä toimittajat ole hyvän viihteen nimessä valmiita kaivelemaankaan sen syvemmin.

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6985

Laman tahallisuuden näkee siitä, että lähes kaikki suuryritykset aloittavat mittavat yt-neuvottelut. Niiden tarkoituksena on aiheuttaa suurtyöttömyyttä ja suuryritykset sopivat keskenään, että niin ja niin monta prosenttia työvoimasta tulee vähentää.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat