Seuraa 
Viestejä1628

En löytänyt palstalta ketjua paikallisrahasta haulla. Olen satunnaisesti ohimennen lukenut joistain kokeiluista.

Onko muilla palstalaisilla kokemuksia tai linkkejä onnistuneisiin paikallisrahakokeiluihin? Eikö nyt viimeistään finanssikriisin kurmoottaessa koko maailmaa kannattaisi yhä enemmän kokeilla paikallisrahoja?

Britanniassa on meneillään tällainen kokeilu:

Iso-Britannian Bristolissa lasketaan liikkeelle oma alueellinen valuutta. Kaupoissa maksetaan omalla rahalla, ja kaupat puolestaan hankkivat myytävän tavaransa vain lähialueensa tuottajilta ja teollisuudelta. Piiri pieni pyörii, eikä raha voi kadota kansainväliseen finanssijärjestelmään.

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/20 ... 1238143/12

Sivut

Kommentit (28)

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5372

Toi Bristolin malli on hyvä ja selkeä. Ja sitä mukaan kun raha digitalisoituu, niin paikallisrahan käyttöönotto tulee helpoksi ja halvaksi vaihtoehdoksi.

Käytännössähän kyse on vain siitä, että asetetaan 3 prosentin ylimääräinen vero kaupunkialueen ulkopuolelle viedylle omaisuudelle. Tällä tavoin olisi helppo pitää haitallinen globalisaatio kurissa ja esimerkiksi varsinaisiin veroparatiiseihin kulkevaa rahaa voitaisiin verottaa 30-70 prosenttia.

Mutta jos jokavälissä pitää maksaa 3 prosenttia veroa valuutan vaihdosta, niin toki tämä tekee varsin nopeasti kannattamattomaksi esimerkiksi Terveystalon harjottaman verosuunnittelun.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

ID10T
Seuraa 
Viestejä3915
Puuhevonen

Mutta jos jokavälissä pitää maksaa 3 prosenttia veroa valuutan vaihdosta, niin toki tämä tekee varsin nopeasti kannattamattomaksi esimerkiksi Terveystalon harjottaman verosuunnittelun.

Kovin monessa kaupungissa ei taida olla riittävästi maatiloja peruselintarvikkeiden tuotantoon? Jo pelkkä hengissäpysyminen edellyttäisi siis jatkuvaa valuutan kanssa pelaamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5372

paikallisraha olisi erityisen hyvä sen takia, että sen avulla olisi helppo toteuttaa perustulo. Kun perustulo maksetaan paikallisrahassa, niin ihmiset huomaisivat, ettei perustulo maksa kaupungille mitään, koska raha vain kiertää eikä suinkaan katoa. Päinvastoin, perustulo tehostaisi paikallisrahataloutta ja siis paikallisrahan kiertämistä ja kiertävä raha tuottaisi lisäarvoa.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Delivers
Seuraa 
Viestejä449

Jaa-a. Enpä itse osta juurikaan paikallisia tuotteita. Katsotaanpa mitä tästä kirjoituspöydältä löytyy. Kirjani tulevat mutkan kautta Brasiliasta, tietokoneeni USA:sta, tuo pöydällä oleva CD-levy Hollannista, hiusvaha Ylöjärveltä, vaatteeni Kiinasta, deodorantti Ranskasta, viinipullo Etelä-Afrikasta... mitään näistä tuotteista ei taideta tehdä tässä lähiseudulla ja jos tehtäisiin, niin se olisi kalliimpaa. Mitä ihmettä minä ostaisin paikallisrahalla? Rahan arvohan on siinä, miten paljon sillä voi ostaa tavaraa. Jos paikallisrahalla ei voi ostaa minua kiinnostavaa tavaraa, sen arvo minulle on 0. Sanoisin, että pitäkää paikallisrahanne.

Arbeit macht frei

Ei tee autuaaksi, mutta toimii varmaan jotenkin sellaisella seudulla, jossa laajempi talous on vedetty niin kuralle ettei ihmisillä ole enää pankkien suomaa valuuttaa.

Toisaalta kuvittelisin, että paikallisvaluutat vetoavat ihmisiin, jotka kuulevat maailmantaloudesta huolestuttavia uutisia ja luulevat olevansa konkurssikypsien yksityisten pankkien johtajia ja omistajia.

Puuhevonen
paikallisraha olisi erityisen hyvä sen takia, että sen avulla olisi helppo toteuttaa perustulo. Kun perustulo maksetaan paikallisrahassa, niin ihmiset huomaisivat, ettei perustulo maksa kaupungille mitään, koska raha vain kiertää eikä suinkaan katoa. Päinvastoin, perustulo tehostaisi paikallisrahataloutta ja siis paikallisrahan kiertämistä ja kiertävä raha tuottaisi lisäarvoa.

Ei taas tätä...

visti
Seuraa 
Viestejä6331

Kuka siis perustulon rahoittaisi?

Esim. setelipainokone, veroparatiisiverot ja julkisen velan korkojen maksamatta jättäminen, jos velkaa ei otettaisi ylenpalttisesti vaan pysyttäisiin kohtuudessa.

Suomessa veroparatiisien verotus tuottaisi 2-4 miljardia. Korkojen lyhennyskulujen poistaminen tuottaisi 2-4 miljardia ja eurojen setelipainolla voitaisiin tuottaa 2-4 miljardia. Tämä itsessään tuottaisi siis 6-12 miljardia euroa ja tonnin perustulo jokaiselle suomalaiselle kustantaisi noin 6-12 miljardia lisää nykytason verotukseen ja palvelutasoon nähden.

Kokonaishintaa on hieman hankala arvoida, koska ei tiedetä ihan tarkkaan kuinka paljon verotuotto kasvaa, koska keskiluokan ostovoimaa lisätään 10 000 eurolla vuosittain, tämä kun loisi huomattavan paljon työpaikkoja ja sitäkautta voimakkaamman talouskasvun.

Esim. veroparatiisissa pakoilevan Kimi Räikkösen verottamisella voitaisiin maksaa tonnin perustulo 3000 suomalaiselle. Tämä yksistään on promille suomalaisista täysi-ikäisitä ja Kimi Räikkönen on vain yksittäinen urheilija. Elämä on valintoja!

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

molaine
Seuraa 
Viestejä2258
Puuhevonen

...kiertävä raha tuottaisi lisäarvoa...

Esim. setelipainokone, ...

.. eurojen setelipainolla voitaisiin tuottaa 2-4 miljardia...
...
Esim. veroparatiisissa pakoilevan Kimi Räikkösen verottamisella voitaisiin maksaa tonnin perustulo 3000 suomalaiselle. Tämä yksistään on promille suomalaisista täysi-ikäisitä ja Kimi Räikkönen on vain yksittäinen urheilija. Elämä on valintoja!

Suljettu yhteisö, joka rahaa painamalla maksaisi osalle vetelehtimisestä. Veikkaan että inflaatio olisi melko raju. Ei kiertävä raha tällaisessa systeemissä tuottaisi sen kummempaa lisäarvoa kuin avoimessa taloudessa.

Kimi Räikkönen ei työskentele Suomessa ja saa tulonsa ulkomailta. Miksi hänen pitäisi tuloistaan, tai ulkomailla olevasta omaisuudestaan rahoittaa löys.. kröh.. perustuloa haluavia?

Ilkka Luoma:
"Näyttäisi olevan samoja ip-osoitteita kuin täällä ;-)"
"Mobiili ip löytyy helposti, kun sen osaa ja tietää täysin laillisen ohjelman, niin ja että osaa käyttää sitä. Lakimiehet eivät ole löytäneet laillisen ja myynnissä olevan ohjelman käytöstä mitään laittomuutta! Koodi - Särki 887."

molaine
Seuraa 
Viestejä2258

umm.. vähän lipsui aiheesta, kun tuo perustulo taas pomppasi tähän ketjuun. Muuten samaa mieltä kuin Herra Hippi, Id10t & Delivers. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat tai ainakin haluavat tuotteita, jotka on tuotettu muualla (tehokkaammin). Paikallisvaluutta ei siis voisi kokonaan korvata vaihtokelpoista valuuttaa. Jos se ei voi kokonaan korvata sitä, niin onko paikallisvaluutasta ylipäätään hyötyä?

Ilkka Luoma:
"Näyttäisi olevan samoja ip-osoitteita kuin täällä ;-)"
"Mobiili ip löytyy helposti, kun sen osaa ja tietää täysin laillisen ohjelman, niin ja että osaa käyttää sitä. Lakimiehet eivät ole löytäneet laillisen ja myynnissä olevan ohjelman käytöstä mitään laittomuutta! Koodi - Särki 887."

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5372
molaine
Suljettu yhteisö, joka rahaa painamalla maksaisi osalle vetelehtimisestä. Veikkaan että inflaatio olisi melko raju.

Laskitko nyt ihan oikein? 2 miljardia vuodessa setelipainolla tarkoittaisi Euroalueella noin 200 miljardin lisäeuron painamista vuosittain. Tämä tuskin aiheuttaisi edes kohinasta erotettavaa inflaatiota lyhyellä aikavälillä.

Ei paikallisraha ole itsenäinen valuutta, vaan sen arvo on suoraan Euroon sidottu tai Bristollin tapauksessa bristollin punta on täsmälleen sama asia kuin englannin punta.

molaine
Ei kiertävä raha tällaisessa systeemissä tuottaisi sen kummempaa lisäarvoa kuin avoimessa taloudessa.

Tietenkin se tuottaa. Veroparatiiseihin valuva raha on kenties suurin yksittäinen tekijä, joka on kontribuoinut globaaliin talouskriisiin.

Kannattaa lukea aiheesta Nicholas Shaxsonin melkotuore kirja Treasure Islands (2011). Lukeminen kannattaa, koska lukemalla oppii.

molaine
Kimi Räikkönen ei työskentele Suomessa ja saa tulonsa ulkomailta. Miksi hänen pitäisi tuloistaan,

Koska Kimi loisii muiden rahoilla. Hän ei ole ansainnut 50 miljoonan euron vuositulojaan, vaan hänelle maksetaan niin paljon vain ja ainoastaan sen takia, että hän hyötyy epäoikeudenmukaisesti winner-take-all -taloudesta, jossa marginaalisella erolla muita paremmalle maksetaan koko potti. Kimi Räikkösen tuottavuus kansantaloudelle ei kuitenkaan ole oleellisesti korkeampi kuin esimerkiksi Heikki Kovalaisen.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

molaine
Seuraa 
Viestejä2258

Rahan luominen nyt vain yleensä lisää inflaatiota. En ole pätevä laskemaan vaikutusta 4 mrd euron käteisen lisäykselle, mutta ei tuo mitään kohinaa ole. Suuruusluokkana valtion 2009 elvytyspaketin kokoinen. Tarkoittaisi siis n. 800 eur/kansalainen.

Ei paikallisraha ole itsenäinen valuutta, vaan sen arvo on suoraan Euroon sidottu tai Bristollin tapauksessa bristollin punta on täsmälleen sama asia kuin englannin punta.

Herää kysymys, miksei sitten vain käytetä puntia tai euroja?

Raha ei suoraan tuota mitään lisäarvoa. Lisäarvoa tuottavat ihmiset ja yritykset jotka rahaa käyttävät. Onko paikallisrahan ainoa etu siis se, ettei se pakene veroparatiiseihin?

Kimi Räikkösen palkka on neuvoteltu työnantajan, sponsorien ja Kimin välillä. Ilmeisesti he yhdessä ovat päätyneet eri tulokseen kuin sinä. Kansantalouden kanssa asialla on vähän tekemistä. Mutta edelleen: Miksi Kimin pitäisi ulkomailla tienatuista tuloistaan maksaa veroa Suomeen?

Kannattaa lukea aiheesta Nicholas Shaxsonin melkotuore kirja Treasure Islands (2011). Lukeminen kannattaa, koska lukemalla oppii.

Kiitos todellakin vinkistä. Sinulle vinkki takaisin; kannattaa myös opetella suhtautumaan lukemaansa kriittisesti.

Ilkka Luoma:
"Näyttäisi olevan samoja ip-osoitteita kuin täällä ;-)"
"Mobiili ip löytyy helposti, kun sen osaa ja tietää täysin laillisen ohjelman, niin ja että osaa käyttää sitä. Lakimiehet eivät ole löytäneet laillisen ja myynnissä olevan ohjelman käytöstä mitään laittomuutta! Koodi - Särki 887."

Paikallisrahoja on aina ollut. Kanadassa taisi olla 1700-luvulla käytössä jopa pelikortit. USA:n osavaltioiden dollarit olivat myös paikallisrahoja sillä rahan painaminen oli vielä 1800-luvulla USA:ssa jokamiehen oikeus. Mutta jonkun Nevadan tai Arizonan dollareilla oli turha yrittää ostella New Yorkista mitään. Sitä rahaa ei noteerattu miksikään. Mutta noissa uudisraivaajien periferioissa niillä voitiin investoida ja oli sikälisille lainaajille lopulta jonkinlainen ilo kun saivat olla osallisena villin lännen asuttamisessa.

Flick
Seuraa 
Viestejä258

Yksi sovellutus paikallisrahasta ovat olleet erilaiset paikallisrahat mitä Suomessa käytettiin sisällissodan jälkeen v. 1918. Maan rahaolot olivat varsin sekaisin ja siksipä eri yritykset maksoivat palkkojaan ja millä sitten paikallisesti pystyi ostamaan jotain. Ongelmana oli ettei kellään ollut takeita jonkun firman liikkeelle laskemista "rahoista", olojen rauhoituttua ne sitten nopeasti häipyivätkin liikenteestä.

Ja eikö paikalliset työaikapankit ole eräänlainen sovellutus paikallisrahasta? Siinä tehdään työtä yhdelle ja sitten voi ottaa vastaan työtä joltain kolmannelta henkilöltä, kunhan vain balanssi jonkun aikarajan sisällä pysyy.

Olihan Suomen markkakin eräänlainen paikallisraha omine ongelmineen, se oli Suomessa käypää valuuttaa ja jonkin aikaa myös Suomen ulkopuolellakin mustassa pörssissä mutta jo Euroopan ulkopuolella sitä alettiin pyöritellä että mikähän lappu tässä on kysessä, ettei vaan jonkun oma räpellys. Siksipä usea vientifirma toimikin maailmalla Saksan markan, jenin tai USA:n dollarin turvin.

Puuhevonen
visti
Kuka siis perustulon rahoittaisi?

Esim. setelipainokone, veroparatiisiverot ja julkisen velan korkojen maksamatta jättäminen, jos velkaa ei otettaisi ylenpalttisesti vaan pysyttäisiin kohtuudessa.

Heh. Kuinka estäisit hyperinflaation muodostumisen? Paikallisrahatasolla se syntyisi todella nopeasti, kun painokone laitettaisiin painamaan surutta seteleitä.

Kuinka toteuttaisit veroparatiisiveron perimisen? Kimiräikkösesi pysyisi varmasti visusti pois kunnastasi.

Kuinka saisit lainoittajat lainaamaan rahaa jatkossa, jos nyt vain kylmästi jättäisit korot maksamatta?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat