Seuraa 
Viestejä604

Hyrsk!

Olen viime aikoina pohtinut pimeän energian mysteeriä.

Voisiko pimeä energia olla puhdas illuusio, joka aiheutuu aika-avaruuden vääristymisestä?

Ajattele massaton universumi, missä aika-avaruus on pelkkä tasainen kalvo - kaksiulotteinen pinta. Kuvittele tähän kalvoon koordinaatiston tavoin tasaisesti levitettyjä pisteitä. Kun aika-avaruuteen lisätään massaa, siis mitä tahansa massallisia hiukkasia, aiheutuu vetovoiman välittämä vääristymä. Voit ajatella aika-avaruuden "alle" toisen kalvon, joka kuvastaa "äärimmäistä vetovoimaa". Äärimillään massa aiheuttaa mustan aukon, jolloin venymä on "niin syvä", että edes valo ei pääse gravitaatiota karkuun.

Kun massaa lisätään kalvon päälle se ei pienene laidoistaan, vaan venyy kaksiulotteiselta (X,Y) pinnaltaan kolmanteen ulottuvuuteen (Z). Eli kohti "äärimmäistä vetovoimaa", toista kalvoa. Kun Z:n arvo on tarpeeksi suuri ylitämme "tapahtumahorisontin", eli kynnyksen minkä takaa valo ei pääse karkuun. Tässä esimerkissä toinen ja kolmas ulottuvuus EIVÄT siis vastaa meille tyypillistä kolmea tilaulottuvuutta, vaan puhdasta koordinaatistoa.

Venymä aiheuttaa sen, että tila - itse avaruus - venyy ja koemme sen laajentuvana maailmankaikkeutena. Mitä enemmän mustia aukkoja kertyy, sitä enemmän äärimmilleen vietyä venymistä tapahtuu. Tämä selittäisi maailmankaikkeuden kiihtyvän laajentumisen.

Toistaiseksi olemme tarvinneet pimeän energian olemassaolon selittämään laajentumisen. Aika-avaruuden venyminen ja pisteiden "karkaaminen" kauemmas toisistaan selittäisi kuitenkin tapahtuman ilman pimeää energiaa, uutta eetteriä. Kysymys olisi yksinkertaisesti luonnollisesta "ulottuvuuden käyttäytymisestä".

Onko pohdinnassani jokin olennainen epäkohta? Missä mennään metsään?

Tajusiko kukaan yhtään mitään vai jatketaanko lääkekuuria?

Sivut

Kommentit (134)

Pride

Olen viime aikoina pohtinut pimeän energian mysteeriä.

Kiva. Niin moni muukin.

Pride

Venymä aiheuttaa sen, että tila - itse avaruus - venyy ja koemme sen laajentuvana maailmankaikkeutena. Mitä enemmän mustia aukkoja kertyy, sitä enemmän äärimmilleen vietyä venymistä tapahtuu. Tämä selittäisi maailmankaikkeuden kiihtyvän laajentumisen.

Ja tätä en sitten ymmärtänytkään. Kuinka niin tuo selittäisi kiihtyvän laajenemisen? Siis, jos tietty massa painaa "kalvoa" tietyn verran, niin eikö etäisyyksien pitäisi pysyä ennallaan? Jos taas nämä massat painaisivat "kalvoa" aina vaan enemmän ja enemmän, niin, kyllä - etäisyydet kasvaisivat, mutta eikö samalla kasvaisi myös massatkin? Siitä ei käsittääkseni hyvää seuraisi.

Toisaalta jos massat painuisivat alaspäin itse kasvamatta, niin kyllä. Tuo selittäisi asian ainakin jollakin tavalla. Mutta eikö silloin ole edellenkin kyse aivan samasta asiasta, kuin tämä mystinen pimeä energia?

jussipussi
Seuraa 
Viestejä45919
Pride
Hyrsk!

Olen viime aikoina pohtinut pimeän energian mysteeriä.

Voisiko pimeä energia olla puhdas illuusio, joka aiheutuu aika-avaruuden vääristymisestä?

Minä olen taasen ihmetellyt että miten tämä 2500 v takainen määritelmä näyttää pitävän kutinsa...

1

The tao that can be told
is not the eternal Tao
The name that can be named
is not the eternal Name.

The unnamable is the eternally real.
Naming is the origin
of all particular things.

Free from desire, you realize the mystery.
Caught in desire, you see only the manifestations.

Yet mystery and manifestations
arise from the same source.
This source is called darkness.

Darkness within darkness.
The gateway to all understanding.

Mitä ne mysteerit olikaan; "Dark energy" , "Dark matter"...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ykskivi
Seuraa 
Viestejä1950
Pride
kalvo - kaksiulotteinen pinta. Kuvittele tähän kalvoon koordinaatiston tavoin tasaisesti levitettyjä pisteitä.

kalvo, joka on pallopinta?

Pride
Äärimillään massa aiheuttaa mustan aukon, jolloin venymä on "niin syvä", että edes valo ei pääse gravitaatiota karkuun.

Venymä, joka ulottuu pallon keskustaan?

Pride
Kun massaa lisätään kalvon päälle se ei pienene laidoistaan, vaan venyy kaksiulotteiselta (X,Y) pinnaltaan kolmanteen ulottuvuuteen (Z).

Pallo suurenee?
Pride

Tajusiko kukaan yhtään mitään vai jatketaanko lääkekuuria?

Selevää pässinlihhaa

To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility. - John Stuart Mill -

Pride
Seuraa 
Viestejä604
Calerae
Pride

Olen viime aikoina pohtinut pimeän energian mysteeriä.

Kiva. Niin moni muukin.

Pride

Venymä aiheuttaa sen, että tila - itse avaruus - venyy ja koemme sen laajentuvana maailmankaikkeutena. Mitä enemmän mustia aukkoja kertyy, sitä enemmän äärimmilleen vietyä venymistä tapahtuu. Tämä selittäisi maailmankaikkeuden kiihtyvän laajentumisen.

Ja tätä en sitten ymmärtänytkään. Kuinka niin tuo selittäisi kiihtyvän laajenemisen? Siis, jos tietty massa painaa "kalvoa" tietyn verran, niin eikö etäisyyksien pitäisi pysyä ennallaan? Jos taas nämä massat painaisivat "kalvoa" aina vaan enemmän ja enemmän, niin, kyllä - etäisyydet kasvaisivat, mutta eikö samalla kasvaisi myös massatkin? Siitä ei käsittääkseni hyvää seuraisi.

Toisaalta jos massat painuisivat alaspäin itse kasvamatta, niin kyllä. Tuo selittäisi asian ainakin jollakin tavalla. Mutta eikö silloin ole edellenkin kyse aivan samasta asiasta, kuin tämä mystinen pimeä energia?

Massaton aika-avaruus voidaan käsittää kaksiulotteisena kalvona, kuten "sen alta" löytyvä gravitaatiokalvo. Aika-avaruus esiintyy konkreettisesti universumissamme vain siellä missä massaa on - tai tarkemmin - missä massa aiheuttaa vääristymän aika-avaruuteen, painaen aika-avaruuden kalvoa kohti gravitaatiokalvoa. Tämä vääristymä kalvojen välillä on havaitsemme universumi, missä massallisilla kappaleilla on gravitaatiovoima kolmassa tilaulottuvuudessa jokaisella "ajan hetkellä".

Laajeneminen aiheutuu siitä, että mustat aukot ovat "kosketuksia gravitaatiokalvoon" (tai vähintäänkin ylitämme tapahtumahorisontin) jotka aiheuttavat aika-avaruuden kalvoon jatkuvaa venymistä. Olennaista on se, että aika-avaruus ei kaksiulotteisena pintana ole rajallinen. Sitä mukaa kuin mustat aukot vetävät aika-avaruutta luoksensa, "venyy" kalvo jatkuvasti, kasvattaen tilavuuttaan. Tämä väliin jäävä tila on laajeneva universumi. Sitä mukaa kuin "tunget sormella elmukelmua reijästä" (musta aukko) - venyy aika-avaruus jatkuvasti.

Voisiko tämä selittää meille mitä pimeä energia on - ja miten universumimme vaikuttaisi kiihdyttävän laajentumistaan?

Ajattele aika-avaruus (3 tilaulottuvuutta + aika) X-Y-koordinaatistossa. Yksi pisteistä on sijanti, toinen aika. Koska ilman massaa ei ole mitään muuta kuin energiaa - ja tiedämme universumimme koostuvan massallisista hiukkasista - luo gravitaatio Z-akselin em. X-Y-koordinaatistoon.

Haastavammaksi touhu menee, kun sekaan voidaan sotkea myös kvanttiutuminen, josta kirjoitin aikanaan.

kemia-fysiikka-ja-matematiikka-f3/kvanttitila-selittaa-kvantit-ja-kaksoisparadoksin-t27703.html

Pride
Seuraa 
Viestejä604

Hmpf. Perhana, ettei tuo anna enää editoida.

Olennaista on se, että aika-avaruus ei kaksiulotteisena pintana ole rajallinen. Sitä mukaa kuin mustat aukot vetävät aika-avaruutta luoksensa, "venyy" kalvo jatkuvasti, kasvattaen tilavuuttaan. Tämä väliin jäävä tila on laajeneva universumi. Sitä mukaa kuin "tunget sormella elmukelmua reijästä" (musta aukko) - venyy aika-avaruus jatkuvasti.

Tilavuus ei ole olennaista, vaan aika-avaruuskalvon "gravitaatiovaikutteinen" pinta-ala. Pintahan kuvastaa massaa lukuunottamatta koko universumiamme.

Pride

Massaton aika-avaruus voidaan käsittää kaksiulotteisena kalvona, kuten "sen alta" löytyvä gravitaatiokalvo. Aika-avaruus esiintyy konkreettisesti universumissamme vain siellä missä massaa on - tai tarkemmin - missä massa aiheuttaa vääristymän aika-avaruuteen, painaen aika-avaruuden kalvoa kohti gravitaatiokalvoa. Tämä vääristymä kalvojen välillä on havaitsemme universumi, missä massallisilla kappaleilla on gravitaatiovoima kolmassa tilaulottuvuudessa jokaisella "ajan hetkellä".

Laajeneminen aiheutuu siitä, että mustat aukot ovat "kosketuksia gravitaatiokalvoon" (tai vähintäänkin ylitämme tapahtumahorisontin) jotka aiheuttavat aika-avaruuden kalvoon jatkuvaa venymistä. Olennaista on se, että aika-avaruus ei kaksiulotteisena pintana ole rajallinen. Sitä mukaa kuin mustat aukot vetävät aika-avaruutta luoksensa, "venyy" kalvo jatkuvasti, kasvattaen tilavuuttaan. Tämä väliin jäävä tila on laajeneva universumi. Sitä mukaa kuin "tunget sormella elmukelmua reijästä" (musta aukko) - venyy aika-avaruus jatkuvasti.

Teoriasi on kyllä vähintäänkin hauska ja mielenkiintoinen tapa lähestyä laajenemiskysymystä. Tosin se ei vastaa todellisuudesta saamiamme havaintoja.

Miten "kalvohypoteesi" selittää esimerkiksi sen, että yleisesti ottaen galaksit etääntyvät meistä - sitä nopeammin, mitä kauempana ovat - mutta lähimmät galaksit (esim. Andromeda) lähestyvät. Aikaisemmilla teorioilla ei tämän suhteen ole ongelmaa, mutta kalvon kanssa on. Nimittäin sekä Andromedan, että Linnunradan keskustoissa on musta aukko. Eikö näiden pitäisi pikemminkin venyttää kalvoon lisää tilaa, vaikka näyttääkin, että tila vähenee? Entä sitten linnunradan sisäiset mustat aukot? Eikös tuo tekisi galaksin koossapysymisen jokseenkin mahdottomaksi?

Saa olla melko villiä matematiikkaa, ennen kuin teoriasi (hypoteesisi lienee oikeammin ilmaistu) muuttuu uskottavaksi. Saattaa nimittäin jäädä ysävämme suhtis kakkoseksi. Mutta eipä silti, saahan sitä aina ajatella. (oikeastaan pitääkin)

jussipussi
Seuraa 
Viestejä45919
Pride
Sitä mukaa kuin mustat aukot vetävät aika-avaruutta luoksensa, "venyy" kalvo jatkuvasti, kasvattaen tilavuuttaan.

Hetkinen.."Kalvo kasvattaa tilavuuttaan" eikö 2 ulotteinen kalvo voi kasvattaa vain pinta-alaansa?

Tapahtumahan voidaan "analogisoida" mustan aukon tapahtumahorisontiin jossa horisontin pinta ala kasvaa musta aukon "syödessä" energiaa/materiaa. "kolmiulotteisuus puristetaan 2 ulotteiseksi"?
Ongelma on siinä että tapahtuma on eri riippuen siitä oletko se joka menee mustan aukon tapahtumahorisonttiin vai se joka havainnoi sitä horisonttia, tilanne/tapahtuma ei ole ns absoluuttinen vaan suhteellinen ?

Kiitokset vastauksesta.
Puhdasta "ajatussudokuahan" tämä on. Hauskuus/mielekkyys tulee itselle nimenomaan pohdinnasta, missä yritetään kuitenkin olla mahdollisimman realistinen nykyfysiikan havaintojen mukaan. Ei siis kilpikonnalla ratsastamista yms, vaikka varmaan yhtä utopistisia ajatusleikkini ovatkin.

Otetaan esimerkiksi ilmapallo, missä sen pinnalle on piirretty useita pisteitä. Puhaltamalla palloon ilmaa jokainen piste karkaa kauemmas toisistaan. Tämä vastaa ymmärtääkseni nykyfysiikan käsitystä laajenemisesta, missä itse tila - avaruus - laajenee. Oman maailmankaikkeutemme sisällä gravitaatio noudattaa juuri niitä sääntöjä mihin olemme tottuneet. Ne galaksit jotka syystä tai toisesta liikkuvat meitä kohti, ovat joskus olleet gravitaation alaisena, jolloin ne ovat saaneet vektorin mikä johtaa meitä päin kohdistuvaan liikkeeseen.

Mutta todellisuus on (tai voisi tämän hypoteesin perusteella olla), paljon monimutkaisempi. Yhden "ilmapallon puhaltajan" sijasta puhaltajia ovatkin mustat aukot, venyttämällä aika-avaruutta. Jokainen musta aukko (todennäköisesti tähän vaikuttaa mustan aukon koko sekä massa) toimii ns. puhaltajana. Lähellä aukkoa oleva aika-avaruus taipuu reilusti alkuperäisestä (massattomasta) kaksiulotteisesta kalvomaisesta pinnastaan, kasvattaen pinta-alaansa - aiheuttaen avaruuden laajentumisen. Mutta olennaista on, että "puhaltajina" toimii myös kaikki muukin massa. Vain huomattavasti vähemmän kuin mustat aukot.

Tämä voidaan todentaa valolla, jossa jokainen massallinen kappale aiheuttaa valon kulkuun - massasta riippuen - valon taipumisen.?

Eikö tämä juuri vastaa kysymykseesi?

Kun musta aukko venyttää kalvoa gravitaation vaikutuksesta, osa kalvosta liikkuu kohti sitä ja osa aika-avaruuden kalvon laajentumisen takia ei. Mustia aukkoja on kuitenkin niin valtava määrä, että niiden keskenäinen vuorovaikutus aiheuttaa aika-avaruuteen useita kohtia missä venymistä tapahtuu monessa pisteessä. Mutta jälleen kerran aika-avaruuden taipumista tapahtuu kaiken massan toimesta, ei pelkästään mustien aukkojen. Mustat aukot ovat vain hyvä esimerkki äärimmäisestä massasta siksi, että niiden kanssa aika-avaruuden taipuminen on helppo näyttää todeksi.

Jokainen kalvon pisteen sijainti on itsessään kolmiulotteinen paikka - ajassa.
Oikeastaan aika-avaruus olisi kaksiulotteisen kalvon sijasta järkevämpää ajatella kolmiulotteisena "kuutiona", missä kolme tilaulottuvuutta on akseleilla X1, Y1 ja Z1 ja aika samaan aikaan omana "säätimenään" akselilla t1. Tähän lisätään gravitaatio skalaarina (eli suunnattomana määreenä), mutta kuvaajan hahmottaminen mielessä vaikeutuu tällöin huomattavasti.

Lisäys:

Hypoteesi perustelisi mielestäni hyvin, miksi universumistamme löytyy ns. "tyhjiä kohtia" (voids). Hypoteesin perusteella aika-avaruuden kalvon venyminen on suurinta siellä, missä massaa on vähiten. Tyhjä tila massakeskittymien välillä on venynyt gravitaation toimesta, siellä missä sitä on.

Pride
Seuraa 
Viestejä604
jussipussi
Pride
Sitä mukaa kuin mustat aukot vetävät aika-avaruutta luoksensa, "venyy" kalvo jatkuvasti, kasvattaen tilavuuttaan.

Hetkinen.."Kalvo kasvattaa tilavuuttaan" eikö 2 ulotteinen kalvo voi kasvattaa vain pinta-alaansa?

Tapahtumahan voidaan "analogisoida" mustan aukon tapahtumahorisontiin jossa horisontin pinta ala kasvaa musta aukon "syödessä" energiaa/materiaa. "kolmiulotteisuus puristetaan 2 ulotteiseksi"?
Ongelma on siinä että tapahtuma on eri riippuen siitä oletko se joka menee mustan aukon tapahtumahorisonttiin vai se joka havainnoi sitä horisonttia, tilanne/tapahtuma ei ole ns absoluuttinen vaan suhteellinen ?

Korjasin tuon myöhemmässä postauksessani. Mutta editoin sitäkin hieman.

Olennaista on se, että aika-avaruus ei kaksiulotteisena pintana ole rajallinen tai ainakaan sen rajallisuudella ei ole meidän kannaltamme merkitystä. Tai ehkä onkin - sitä mukaa kuin universumimme laajenee koemme universumissamme "jäähtymistä". Kun mustat aukot vetävät aika-avaruutta luoksensa, "venyy" kalvo jatkuvasti, kasvattaen tilavuuttaan. Tämä väliin jäävä tila on laajeneva universumi. Sitä mukaa kuin "tunget sormella elmukelmua reijästä" (musta aukko) - venyy aika-avaruus jatkuvasti. Mutta kuten ylemmässä postauksessani kirjoitin, kaikki massa aiheuttaa aika-avaruuteen vääristymän. Eivät pelkästään mustat aukot, mutta mitä suurempi gravitaatio - sitä enemmän.

Tilavuus ei ole olennaista, vaan aika-avaruuskalvon "gravitaatiovaikutteinen" pinta-ala. Pintahan kuvastaa massaa lukuunottamatta koko universumiamme.

Pride
Seuraa 
Viestejä604

Tässä visuaalinen esimerkki "perinteisestä" aika-avaruuden taipumisesta gravitaation vaikutuksesta.

http://www.youtube.com/watch?v=LoaOHvy5AcA

Erona tähän, hypoteesissani aika-avaruus ei konkreettisesti taivu vaan venyy. Aika-avaruus ilman massaa on puhdas "potentia", mikä ei itsessään muutu mihinkään. Se yksinkertaisesti venyy, kun massattomaan aika-avaruuteen "tuodaan" läskiä - siis massaa.

Ja alla vielä tuo "kuutio" mistä puhuin aikaisemmin. Kuten alla olevasta videosta selviää, kolmiulotteisen "kuutiokentän" hahmottaminen on hankalaa. Kaksiulotteisen kalvon käsitteleminen on selkeästi helpompaa.

http://www.youtube.com/watch?v=DbhuRcmSkMg

Goswell
Saanko esittää kysymyksen, ai, no kysyn silti.

Millä tavalla se gravitaatiokalvo huomaa massan siinä aika-avaruuskalvolla ja osaa kaareuttaa sitä..

Tarkoitatko, että gravitaatio olisi tietoinen itsestään vai puhutko nyt universumin olemuksesta, joka ihmisille on puristettu käsitteeksi fysiikan ja tieteen lait? Tämä on kai eräänlaista antropomorfismia, mutta nyt luonnonlaille annetaan inhimillisiä piirteitä.

Pride
Seuraa 
Viestejä604
Goswell
Saanko esittää kysymyksen, ai, no kysyn silti.

Millä tavalla se gravitaatiokalvo huomaa massan siinä aika-avaruuskalvolla ja osaa kaareuttaa sitä..

Kyse olisi pimeän energian sijaan topologiasta universumimme laajenemisen kanssa. Tällä hetkellä ollaan hukassa, sillä nykyfysiikka ei pysty vastaamaan mm. seuraaviin kysymyksiin:

1) Mitä pimeä energia on?
2) Mikä kiihdyttää universumin laajenemista?

Hypoteesin tarkoituksena oli vastata näihin.

Gravitaatiokalvosta. Hiukkasfysiikasta(kaan) en tiedä juuri mitään, mutta miten olisi vastalöydetty Higgs (tai vastaava uusi bosoni)?

Vierailija
darre
Goswell
Saanko esittää kysymyksen, ai, no kysyn silti.

Millä tavalla se gravitaatiokalvo huomaa massan siinä aika-avaruuskalvolla ja osaa kaareuttaa sitä..

Tarkoitatko, että gravitaatio olisi tietoinen itsestään vai puhutko nyt universumin olemuksesta, joka ihmisille on puristettu käsitteeksi fysiikan ja tieteen lait? Tämä on kai eräänlaista antropomorfismia, mutta nyt luonnonlaille annetaan inhimillisiä piirteitä.

Ottamatta kantaa Goswelin juttuihin, niin kovin antrooppinen tämä kaikkeus tuntuu olevan.

Kaikki yrittää sijoittaa kuuta ja maata kalvolle pohtimatta miksi ne ovat siinä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat