Seuraa 
Viestejä655

Nyt olisi asiallinen tieto tervetullutta.
Kävi nimittäin niin että siivotessa tornimallinen keskusyksikkö kaatui kyljelleen, joka oli päällä kaatuessaan, jonkun ajan päästä se tilttasi ei aukee kone millään, ensin meni tilaan jossa ei reakoinut näppäimistöön eikä hiireen sen jälkeen pakkosammutin koneen.
Avasin uudelleen valkeeta tekstiä mustalla pohjalla Windons lataa tiedostoja, lataus ei edennyt loppuun saakka, teksi ruutuu kovalevy voi olla vioittunut.
Nyt on kone huollossa mitä uskotte käyneen.
Paskis homma.

-tuntoaisti on tärkein aistimme-

Sivut

Kommentit (23)

ID10T
Seuraa 
Viestejä3923

Jos kone on ollut kirjoittamassa levylle jotain kaatuessaan, niin hyvällä onnella vain kirjoituksen kohteena ollut tiedosto on vaurioitunut bittitasolla, mutta voihan olla että levy on vaurioitunut myös fyysisesti, joko lukupään luiskahduksen ansiosta tai sitten tärähdyksen voimasta. Joitain herkimpiä komponentteja on myös saattanut vaurioitua emolevyllä.

Tuota levylle kirjoitusta muuten tapahtuu myös, vaikka kone olisi ns. lepotilassa, eli kone on hyvin todennäköisesti ollut ropeloimassa levyä.

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976

Ota kiintolevyt samantien irtipois koneesta. Sit haet vaikka kaveriltasi koneen jossa saat kokeilla levyjesi toimivuutta. Kaverin koneen boottilevyä EI SAA IRROTTAA. Toivottavasti saat tiedostoja pelastettua.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avenger

Kone ei ollut missään ns. horrostilassa vaan virta kytkettynä, eli se ei ollut suorittamassa ainakaan minään minun sille asettamaa tehtävää.
huoltomies puhui että jotain lohkoja voi olla vioittunut tai hyvässä lykyssä han saa sen klikkailemalla kuntoon, se mitä hän tarkoitti tuolla klikkailull en tiedä.
Yhdistääkö hän kovalevyn johonkin laitteeseen joka analysioi sen vai mitä?

-tuntoaisti on tärkein aistimme-

Avenger
Seuraa 
Viestejä655

Tässä välissä voisin kysyä onko olemassa läppärin näppäimiin jotain kirjain tarroja kun osa näppäimistä on niin kuluneet ,että pitää kokeikemalla katsoa mikä merkki mahtoi olla jota painoi.

-tuntoaisti on tärkein aistimme-

Avenger
Seuraa 
Viestejä655
Astronomy
Ota kiintolevyt samantien irtipois koneesta. Sit haet vaikka kaveriltasi koneen jossa saat kokeilla levyjesi toimivuutta. Kaverin koneen boottilevyä EI SAA IRROTTAA. Toivottavasti saat tiedostoja pelastettua.

Luit huolimattomasti tekstini koko vehje on jo kaverilla joka tutkii mitä se on syönyt, kiitti silti tuostakin vinkistä.

-tuntoaisti on tärkein aistimme-

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Maldorado
ID10T
Jos kone on ollut kirjoittamassa levylle jotain kaatuessaan, niin hyvällä onnella vain kirjoituksen kohteena ollut tiedosto on vaurioitunut bittitasolla, mutta voihan olla että levy on vaurioitunut myös fyysisesti, joko lukupään luiskahduksen ansiosta tai sitten tärähdyksen voimasta. Joitain herkimpiä komponentteja on myös saattanut vaurioitua emolevyllä.

Tuota levylle kirjoitusta muuten tapahtuu myös, vaikka kone olisi ns. lepotilassa, eli kone on hyvin todennäköisesti ollut ropeloimassa levyä.

Kone ei ollut missään ns. horrostilassa vaan virta kytkettynä, eli se ei ollut suorittamassa ainakaan minään minun sille asettamaa tehtävää.
huoltomies puhui että jotain lohkoja voi olla vioittunut tai hyvässä lykyssä han saa sen klikkailemalla kuntoon, se mitä hän tarkoitti tuolla klikkailull en tiedä.
Yhditääkö hän kovalevyn johonkin laitteeseen joka analysioi sen vai mitä?

Ekaksi hän irrottaa kovalevyt ja kokeilee niitä jossain toimivassa koneessa. Niinkuin edellä neuvoin sinua tekemään ihan itse, ei tarttis maksaa huoltomiehelle selvitystyöstä.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Avenger
Seuraa 
Viestejä655

Tää kaveri tekee tätä ammatikseen ja on sen verran tuttu että hinnoista päästään sopuun ja hintavia korjauksia ei aleta tekemäänkään,
Itse en ymmärrä tuota hommasta yhtään mitään en edes tiedä miltä emolevy näyttää saati mitä virkaa se koneessa hoitaa, minä vaan painelen näppäimistöö ja käytän hiirtä!

-tuntoaisti on tärkein aistimme-

Avenger
Seuraa 
Viestejä655
Maldorado
Tässä välissä voisin kysyä onko olemassa läppärin näppäimiin jotain kirjain tarroja kun osa näppäimistä on niin kuluneet ,että pitää kokeikemalla katsoa mikä merkki mahtoi olla jota painoi.

Entäs tämä tietääkö kukaan.

-tuntoaisti on tärkein aistimme-

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907

Google tietää

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Max Kalba
Seuraa 
Viestejä995
Maldorado
Maldorado
Tässä välissä voisin kysyä onko olemassa läppärin näppäimiin jotain kirjain tarroja kun osa näppäimistä on niin kuluneet ,että pitää kokeikemalla katsoa mikä merkki mahtoi olla jota painoi.

Entäs tämä tietääkö kukaan.

Kyllä löytyy. Verkkokauppa.com tuote 16561: Muoviset läpinäkyvät näppäinhattutarrat, jotka muuttavat näppäimistön venäjänkieliseksi.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31348
Maldorado
Tää kaveri tekee tätä ammatikseen ja on sen verran tuttu että hinnoista päästään sopuun ja hintavia korjauksia ei aleta tekemäänkään,
Itse en ymmärrä tuota hommasta yhtään mitään en edes tiedä miltä emolevy näyttää saati mitä virkaa se koneessa hoitaa, minä vaan painelen näppäimistöö ja käytän hiirtä!

Hän raportoi sitten aikanaan paremman tiedon pohjalta, mutta kovalevyä minäkin veikkaisin. Ne ovat herkkiä tärinälle. Jokin korttikin on voinut irrota. Useimmiten tuollaisista selvitään ilman pysyviä laitevikoja, mutta ei vikaantuminen ole mahdotonta. Pahimmillaan jokin komponentti irtoaa juotoksistaan, mikä voi olla käytännössä mahdotonta korjata (niillä resursseilla, joita tuollaiseen kannattaa sijoittaa).

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265

Minua muuten (tuli vain aiheesta mieleen) ärsyttää jostain syystä kovastikin jos naiset tai lapset puhuu näytöstä tietokoneena. Esim yrittää käynnistää tietokonetta näytöstä yms. Sitten kun kysyn niiltä että mikäs tää pömpeli tässä lattialla mahtaa olla niin ne ei tiedä, joku toosa se vain on. Selitysyritykset eivät auta koska ilmeisesti asia ei tarpeeksi kiinnosta heitä. Sitten joskus nämä tilanteet kun ollaan vaikka auditoriossa ja siellä on valkokangas edessä ja joku projektori ampuu siihen kuvaa katosta tai takaa, niin nämä luennon pitäjät osoittaa sillä kaukosäätimellä sitä kangasta yrittäessään tehdä säätöjä.. pieniä ja merkityksettömiä asioita mutta syövät miestä.

くそっ!

Avenger
Seuraa 
Viestejä655
Neutroni
Maldorado
Tää kaveri tekee tätä ammatikseen ja on sen verran tuttu että hinnoista päästään sopuun ja hintavia korjauksia ei aleta tekemäänkään,
Itse en ymmärrä tuota hommasta yhtään mitään en edes tiedä miltä emolevy näyttää saati mitä virkaa se koneessa hoitaa, minä vaan painelen näppäimistöö ja käytän hiirtä!

Hän raportoi sitten aikanaan paremman tiedon pohjalta, mutta kovalevyä minäkin veikkaisin. Ne ovat herkkiä tärinälle. Jokin korttikin on voinut irrota. Useimmiten tuollaisista selvitään ilman pysyviä laitevikoja, mutta ei vikaantuminen ole mahdotonta. Pahimmillaan jokin komponentti irtoaa juotoksistaan, mikä voi olla käytännössä mahdotonta korjata (niillä resursseilla, joita tuollaiseen kannattaa sijoittaa).

Jep, jep se soittelee ens viikolla viimeistään tuntu hiukka kiirusta olemaan.
Kattotaan sitten palautus levyt otti mukaan jos tarttee ajaa käyttis uudelleen, voi vaihtaa siihen jonkun vähän käytetyn kavalevynkin jos tarttee, rempassa puhutaan rahallisesti kympeistä.

-tuntoaisti on tärkein aistimme-

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat