Seuraa 
Viestejä451

Olemme ajatelleet, että sinkkuus johtuu siitä, että yksilössä on jotain vikaa, joka estää hänet pääsemästä parisuhteeseen. Mutta uusi data Aasiasta näyttääkin, että kyse voi olla yhteiskunnan yksilöllistymiskehistyksen jatkumosta. Yksilöllisyyden lisääntyminen on ollut yhteiskunnallinen kehitystrendi viimeisen sadan vuoden ajan, ja seuraava kehitysvaihe on se, että parisuhteet ja perheet häviävät ehkä kokonaan ja huippuyksilöllinen sinkkuelämäntyyli tulee vallitsevaksi normiksi.

Teppo Turkki esitteli Helsingin Sanomissa 23.9.2012hämmentäviä tilastoja Aasian sinkuista.
"Vielä kolmekymmentä vuotta sitten vain noin kaksi prosenttia itäaasialaisista naisista eli elämänsä avioitumatta. Tänään Taiwanissa lähes neljäkymmentä prosenttia yli kolmekymppisistä naisista elää sinkkuina. Japanin hallitus julkisti vuonna 2010 tutkimuksen, jonka mukaan yli 60 prosentilla 18–34-vuotiaista miehistä ei ollut tyttöystävää. Vaikka japanilaisista yli kaksi kolmasosaa haluaisi mennä joskus naimisiin, pelottavan moni ajattelee, että elämä ilman puolisoa on itsenäisempää ja onnellisempaa".

Mikä näissä tilastoissa on mullistavaa, jopa järkyttävää, on se, että jos 30-kymppisistä 40 – 60 % on sinkkuja, ja kun tiedämme, että suuri osa avioliitoista päätyy eroon, niin uusi kuva onkin se, että lähitulevaisuudessa enemmistö kansasta voi olla sinkkuja.

Ilmeisesti sinkkuuden lisääntyminen yhteiskunnassa ei johdukaan kitkatekijöistä, eli siitä, että ihmisten on vaikea löytää sopivaa kumppania, vaan kyse onkin kehitystrendistä: kuljemme kohti yhteiskuntaa, jossa parisuhde on harvinainen ja sinkkuus on yleisin vaihtoehto.
Kyse on ilmeisesti samanlaisesta tai jopa samasta kehityksestä, joka on tapahtunut laajoista suurperheistä luopumisesta ja siirtymisestä kahden ihmisen ydinperheisiin. Ennen isovanhemmat ja muut sukulaiset elivät samassa perheessä miehen ja vaimon kanssa, mutta kehitys johti siihen, että nykyisin isovanhemmat elävät omassa kodissaan ja aviopari kaksistaan lasten kanssa omassa kodissaan. Yksilöllistymiskehitys jatkuu, ja seuraavaksi eletään vielä eriytyneemmin - eli yksin.

Ei, ei, ei, joku huutaa. Näin ei saa tapahtua. Parisuhde ja perhe on säilytettävä!! Mutta kukaan ei voi määrät ihmisiä parisuhteisiin, eikä voi määrätä ihmisiä asumaan yhdessä toistensa kanssa. Kehitys kehittyy, eikä sitä voi estää. Monet vastustivat kovaan ääneen ennen sitä, että suurperheet hajosivat ja lapset muuttivat kahden aikuisen perheisiin. Ei auttanut valitus, kehitys kehittyi, ja lapset muuttivat omaan asuntoon.

Haluaisitko itse asua jossain suurperheessä, jossa isoäiti ja isoisä puuttuisivat puolisosi ja sinun elämääsi? Et. Mutta seuraava askel kehityksessä on se, että itsenäisyyden tavoittelussa et ota toista ihmistä kanssasi asumaan, ja valitset hyvin yksilöllisen elämän eli yksin elämisen. Näin tekee yhä useampi ja useampi ihminen. He eivät halua toista ihmistä koko ajan rinnalleen, vaan haluavat tavata ystäviään ja toisia ihmisiä silloin, kun itse haluavat.

Suhtautumisemme sinkkuuteen ja parisuhde-elämään on aina kaksijakoinen. Toisaalta parisuhde-elämässä on omat hyvät puolensa, mutta toisaalta huonot puolensa. Sinkkuelämässä on myös hyvät puolensa ja huonot puolensa. Kuljemme kuitenkin siihen suuntaan, että ihmiset arvostavat entistä enemmän sinkkuelämän hyviä puolia, ja väheksyvät parisuhteen hyviä puolia ja korostavat sen huonoja puolia. Kun tälläkin palstalla valitetaan, että ”miehissä on se vika” ja ”naisissa on se puute”, niin tämä ei ole villakoiran ydin, vaan oikeastaan väitetään, että ”parisuhteessa elämisessä ovat nämä viat ja puutteet”. Mitä enemmän näet puutteita ja vikoja miehissä/naisissa, sitä enemmän näet puutteita parisuhdevaihtoehdossa, ja sitä houkuttelevammalta sinkkuelämä alkaa tuntua.

Feminismikin, eli miesten syyttely, on vain naisten ilmaisua siitä, että he oikeastaan haluaisivat elää sinkkuina, ja haluavat irtautua perinteistä, jotka velvoittavat heidät elämään perheissä yhdessä miehen kanssa.

Yhteiskunnalliset muutokset, kuten sinkkujen määrän lisääntyminen ovat yhteiskunnan laajoja trendejä, emmekä voi niille mitään. Ei hyödytä ryhtyä taisteluun sinkkuuntumista vastaan ja vaatia: ”Pitäkää ihmiset kiinni parisuhteista, älkää valitko sinkkuutta!” Tällaisella ei ole yhteiskunnan kehitystrendeihin mitään vaikutusta. Me voimme vain tiedostaa sen, että yhä useampi, ja lopulta enemmistä valitsee sinkkuelämän, ja voimme kulkea etujoukoissa, kehityksen aallonharjalla, tai sitten tulla jälkijunassa.

Tämä trendi sinkkuuteen yhteiskunnassamme on niin voimakas, että ihmiset ovat valmiita jopa luopumaan parisuhdelämän keskeisestä edusta, eli oikeasta seksistä, valitessaan sinkkuelämän edut. Sinkuthan eivät todellisuudessa harjoita seksiä toisten ihmisten kanssa. Seksi on se viimeinen liima, joka pitää parisuhteita vielä elossa. Ilman seksiä suurin osa ihmisistä olisi jo ilmeisesti luopuneet parisuhde-elämästä.

Sinkku on edelläkävijä, eikä mikään luuseri ja epäonnistuja. Sinkku on ihminen, joka elää keskivertoihmistä enemmän tulevaisuudessa, ja on jättänyt menneen maailman perhearvot taakseen.

Sivut

Kommentit (118)

Vierailija

Aasiaa ei voi verrata länsimaihin.

Kun jenkiltä kysyttiin akvaariosta, hän ihasteli sen kaloja. Japski taas veden väriä ja kiviä jne.

Selitystä ei annettu, mutta jenkki ei ole koskaan nähnyt fisua, kun japski näkee niitä koko ajan.

Ihan hyvä kirjoitus.

Tosiasia on kuitenkin että tilanne alkaa mennä yhä huonommaksi. Mainitsemassasi Taiwanissa on syntyvyysaste naista kohden 0,9 : käytännössä tämä tarkoittaa että Taiwanissa tulee olemaan varsin autiota tulevaisuudessa ellei maa sitten ota jotain somaleita ym. korvaamaan väestövajetta mikä niinkään on varsin tuhoisaa politiikkaa.

Suomessakin nuoret sukupolvet noudattaa samaa kaavaa vaikka Suomessa kohtalainen syntyvyysaste onkin- monet tuntemani kaverit 20-30 vuotiaat on sinkkuja eikä ne näe mitään suurta tarvetta hankkia vaimoa saati lapsia- kuvaa hyvin ajan henkeä.

Kuten puhuit kirjoituksessasi niin nykypäivänä suomen hyvinvointivaltiossa menee paremmin jos on sinkkuna- ja tulee vaan lisäduunia jos pariutuu - ihmiset on liberalisoituneita ja hedonisteja joten on ihan loogista ettei jakseta sitoutua.

Mitä todnäköisemmin tämä "sinkkuuden ja liberaalin" aikakausi on vain väliaikainen koska loputtomiin mikään valtio ei voi jatkaa 0,9 syntyvyysasteella.
Ennenpitkää siis jotkut vanhollis uskovaiset ym. yksinkertaisesti korvaa nämä liberaalit sinkut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
vapaatyyli
Mitä todnäköisemmin tämä "sinkkuuden ja liberaalin" aikakausi on vain väliaikainen koska loputtomiin mikään valtio ei voi jatkaa 0,9 syntyvyysasteella.
Ennenpitkää siis jotkut vanhollis uskovaiset ym. yksinkertaisesti korvaa nämä liberaalit sinkut.



Liberaalit sinkut. Siinä on sellainen demografia joka ei edes välitä tulla kuvatuksi, joten mistään korvaamisesta on ihan turha edes puhua.

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907

Mitä tähän vastaa Laasanen & markkina-arvoteoria? Onko tämä ATM:n ns. "puute" vain katumusta erilaisesta elämäntyylistä?

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Emotion Science
Seuraa 
Viestejä451
idiotus
Mitä tähän vastaa Laasanen & markkina-arvoteoria? Onko tämä ATM:n ns. "puute" vain katumusta erilaisesta elämäntyylistä?



Laasanen on wanhoja hyviä aikoja haikaileva arvokonservatiivi, joka julistaa, että kaikkien ATM-miestenkin tulisi pyrkiä pariutumaan.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Emotion Science
Parisuhde ja perhe on säilytettävä!! Mutta kukaan ei voi määrät ihmisiä parisuhteisiin, eikä voi määrätä ihmisiä asumaan yhdessä toistensa kanssa. Kehitys kehittyy, eikä sitä voi estää.



Parisuhde ei edellytä yhdessä asumista. Siksi jokainen joka asuu yksin ei ole automaattisesti sinkku, joten tulee muistaa että tuossa todellakin on kyse kahdesta eri asiasta joita voidaan käsitellä erikseenkin.

Jos itse seurustelisin, EN määrittelisi itseäni sinkuksi vaikken koko loppuelämäni aikana tulisi asumaan kumppanini kanssa yhdessä.

50-luvun amerikkalaisista elokuvista saa sellaisen vaikutelman että oli ihan luonnollista että aikuiset ihmiset asuivat erillään seurustellessaan. Tämä tietysti sen takia että susipareja ei hyväksytty, mutta nykyään voidaan aivan mainiosti asua seurustellessa erillään muista syistä - yksilöllisen valinnan tähden, ei sen takia että yhteiskuntaa kohtaan pitää esittää tekosiveää.

Kappas, asialle löytyy myös termikin:

http://en.wikipedia.org/wiki/Living_apart_together

Living Apart Together (abbreviation: LAT) is a term to describe couples who have an intimate relationship but live at separate addresses. LAT couples account for around 10% of adults in Britain, a figure which equates to over a quarter of all those not married or cohabiting. Similar figures are recorded for other countries in northern Europe, including Belgium, France, Germany, the Netherlands, Norway and Sweden[1][2]. Research suggests similar or even higher rates in southern Europe, although here LAT couples often remain in parental households.[3] In Australia, Canada and the US representative surveys indicate that between 6% and 9% of the adult population has a partner who lives elsewhere.[4][5][6] LAT is also increasingly understood and accepted publicly, is seen by most as good enough for partnering, and subject to the same expectations about commitment and fidelity as marriage or cohabitation.[7]

***


Olemme ajatelleet, että sinkkuus johtuu siitä, että yksilössä on jotain vikaa, joka estää hänet pääsemästä parisuhteeseen.



Taitaa nykyään olla niinkin päin että niissä "toisissa" yksilöissä on jotain vikaa kun ei heitä pysty huolimaan parisuhteeseen...

Kyllä minulle kelpaisi, että asuttaisiin lähellä tuttuja. Ja kelpaisi normaali perhe-elämä. Mutta kun ei. Yhteiskunta ei erityisemmin kannusta.

HooFoo
Seuraa 
Viestejä813

Tämän itseaiheutetun henkilökohtaisen sukupuuton aiheuttaman aukon korvaavat ihmiset, jotka valitsevat toisin.
Kulttuuri- ja bioevoluutiota.
Se vain tapahtuu...

Vaalimatematiikkaa: Jos et äänestä, niin äänestät sitä jota eniten vastustat.
Kopiointi + muuntelu + valinta => universaali evoluutio
Reality, not faith, has still the best resolution and interface

Opettaja
Seuraa 
Viestejä1983
Emotion Science
Sinkku on edelläkävijä, eikä mikään luuseri ja epäonnistuja. Sinkku on ihminen, joka elää keskivertoihmistä enemmän tulevaisuudessa, ja on jättänyt menneen maailman perhearvot taakseen.



Saattaa ahneen tulevaisuus olla pitemmällä tähtäyksellä hieman kyseenalainen, sillä mistäpä tuolla menolla saadaan yhteiskunnan pyörittäjä silloin, kun nämä yli-ihmiset elävät vielä "eläkeiässään" tuota pitkittynyttä lapsuuttaan.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Lastenteko tuskin loppuu vaikka yksikkö nainen + mies katoaisikin. Lastenkasvatus onnistuu yhdeltäkin ihmiseltä, tai sitten kaksi saman sukupuolen edustajaa, tai useampia, voi kasvattaa lasta. Tai vaikka kokonainen yhteisö.

Niin huimaavan hienolta kuin parisuhde voikin parhaimmillaan tuntua (ainakin unelmissa), mikään ei edellytä että nimenomaan kahden vastakkaista sukupuolta olevan aikuisen tulee asua yhdessä. Kaikkein vähiten ihmissuvun jatkuminen.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31323
Rousseau
Lastenteko tuskin loppuu vaikka yksikkö nainen + mies katoaisikin. Lastenkasvatus onnistuu yhdeltäkin ihmiseltä,



Onnistuu se joiltakin hyvin ja joiltakin huonommin. Mutta pikkulapsiaika (ennen kouluun menoa) on niin rankkaa hommaa, että aika harva siihen yksikseen alkaa. Siitä nurkissa haisevasta miehestä on tehokkaasti hyödynnettynä naiselle niin suuri hyöty, että se hakkaa kirkkaasti kustannukset, ellei jompikumpi ole aivan luonnevikainen.

tai sitten kaksi saman sukupuolen edustajaa, tai useampia, voi kasvattaa lasta.



Teoriassa kyllä, mutta aika harva alkaa maksamaan yhdessä asumisen kustannuksia (en tarkoita rahaa, sitä säästää paljon) edes lapsettomana, ellei siihen liity parisuhteen kaltaista voimakkaita tunteita ja mielihyvää ruokkivia erityisjärjestelyjä. Puhumattakaan, että olisi lapsia.

Tai vaikka kokonainen yhteisö.



Meinaat sitten, että yltiöindividualistiset ihmiset hylkäävät parisuhteet, mutta sitten yhtäkkiä ovatkin niin yhteisöllisiä, että panevat pystyyn ihmeellisiä kommuuneja.

Niin huimaavan hienolta kuin parisuhde voikin parhaimmillaan tuntua (ainakin unelmissa), mikään ei edellytä että nimenomaan kahden vastakkaista sukupuolta olevan aikuisen tulee asua yhdessä. Kaikkein vähiten ihmissuvun jatkuminen.



Mutta se on normaalille ihmiselle se paras ja pienimmän vaivan tie lastenhoidon ongelmien ratkaisuun ja jakamiseen ainakin vaikeimman lapsuuden ajan. Nuo muut ovat isossa skaalassa aika teoreettisia ratkaisuja.

Miten meinaat saada esimerkiksi miehet motivoitua lisääntymiseen, jos he eivät näe lapsiaan? Luuletko, että monikin haluaa maksaa elatuksesta ilman, että ehkä koskaan näkeekään lastaan? Vai teetkö lisääntymisestä puhtaan naisten jutun? Spermat pankista ja sen verran valtion tukea, että keskimääräinen haluttu lisääntymistaso saavutetaan. Mutta mikä miehiä motivoisi sitten enää osallistua yhteiskunnan toimintaan ja maksamaan veroja naisille?

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432

Varmaan perinteinen parisuhde säilyttää asemansa niiden keskuudessa jotka haluavat lisääntyä. Mutta nyt kun yhä useammat valitsevat lapsettomuuden niin ymmärtäähän sen että sitä painetta parisuhteeseen ei ole. Ainakaan yhteistalouteen.

Hämmentää.

vapaatyyli

Tosiasia on kuitenkin että tilanne alkaa mennä yhä huonommaksi. Mainitsemassasi Taiwanissa on syntyvyysaste naista kohden 0,9 : käytännössä tämä tarkoittaa että Taiwanissa tulee olemaan varsin autiota tulevaisuudessa ellei maa sitten ota jotain somaleita ym. korvaamaan väestövajetta mikä niinkään on varsin tuhoisaa politiikkaa.




Muistelen, että esim. Italiassa on jo pitkään syntyvyys ollut tuota luokkaa - siis katolisessa maassa.

Taiwanhan on vain yksi Kiinan maakunnista, eiköhän sinne manner-Kiinasta saada lisää väestöä "tarvittaessa" helpostikin.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Carloz
Taiwanhan on vain yksi Kiinan maakunnista, eiköhän sinne manner-Kiinasta saada lisää väestöä "tarvittaessa" helpostikin.

Taiwan on kyllä itse sitä mieltä että Kiina on yksi sen maakunnista.

Hämmentää.

Vatkain
Carloz
Taiwanhan on vain yksi Kiinan maakunnista, eiköhän sinne manner-Kiinasta saada lisää väestöä "tarvittaessa" helpostikin.

Taiwan on kyllä itse sitä mieltä että Kiina on yksi sen maakunnista.



Jos Taiwan ja manner-Kiina tappelis, kumpi voittais?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat