Seuraa 
Viestejä1309

Varmasti jokainen on joskus pohdiskellut mielessään, mihin avaruus mahtaa loppua, missä on se vihoviimeinen raja, se jossa avaruuden äärettömyys kohtaa tiensä pään?
Tulkinnanvaraa on suuntaan jos toiseen, ja teorioita löytynee yhtä monta kuin on ajattelijaakin.
Tieteen terävin kärki sukeltaa avaruuden syvimpiin kolkkiin, ja hienoimmat arvaukset tehdään taustasäteilyn merkeissä, sillä parempaakaan teoriaa ei ole kaiketi tarjolla, tai uskottavuustekijät ovat hieman varjoalueella, ehkäpä jopa pimeän materian takana.

Kun katsomme kauas avaruuden kylmästi takaisin tuijottavaan tyhjyyteen, saamme eteemme tähtisikermän toisensa perään. Galaksien syntyoperetti tuottaa oman sinfoniansa kylmässä tyhjiössä, mustien aukkojen tuodessa mukaan oman patarumpujen melankolisen tuhon jyskeen.
Tarkastellessamme syvälle avaruuteen, joudumme suurentamaan kuvaa teleskoopissamme jotta erottaisimme pienet kohteet kaukana kaukana tellukseltamme. Kun taas tarkastelemme hyvin pieniä kohteita, joudumme taas suurentamaan kuvaa saadaksemme jonkinlaisen kokonaisuuden siitä mitä tarkastelemme. Katsomme lähelle tai kauas, joudumme tihrustamaan kuvaa jota täytyy suurentaa jotta saamme selvää kohteesta.

Onko kuitenkin niin, että avaruuden ääri löytyykin lähempää kuin uskommekaan? Päämme sisältä, ajatuksiemme ahtaista sokkeloista, käsityskykymme rajoilta.

Nim. Kylläpäs tämä alkoholi lämmittääkin mukavasti, ja nojatuoli rentouttaa

Savor, Olkoon sielusi kevyt kuin mielesi tuote.
- Maalaisjärki

Kommentit (2)

bergepanther
Seuraa 
Viestejä4819

Mainiota pohdintaa. Muistaakseni Chaplin aikanaan totesi jotenkin seuraavasti; jos ihmistä katsoo kaukaa hän näyttää koomiselta jos taas läheltä niin traagiselta. Ehkäpä maailmankaikkeus on jotakin semmoista myös...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat