Seuraa 
Viestejä45973

Chomsky muistuttaa, että demokratioiksi itseään kutsuvissa yhteisöissä ajatusten ohjailu, valvonta ja indoktrinaatio ovat paljon keskeisemmässä asemassa kuin diktatuureissa, koska totalitaarisissa järjestelmissä vallan legitimiteetti perustuu avoimesti väkivaltaan eikä ihmisten ajatuksilla ole tällöin juurikaan merkitystä. Demokratioissa ihmisten mielipiteet painavat enemmän ja siksi tarvitaan hienovaraisia ja tiedostamattomia prosesseja, joilla ajatuksia ohjaillaan. Chomsky ei lähde väittämään, että olisi olemassa selkeä vallanpitäjien salaliitto, joka ajaisi eliitin etua, vaan toimintamalli on huomattavasti monimuotoisempi ja pitkälti järjestelmän omasta logiikasta muotoutuva.
Tärkeintä on koulutetun, valtaa käyttävän väestönosan eli "poliittisen luokan" ajattelun yhtenäisyys. Poliittisen luokan on sisäistettävä vallitseva arvojärjestelmä enemmän tai vähemmän totaalisesti, jotta se asettaisi oman "radikaalinkin" ajattelunsa vallitsevan järjestelmän hyväksymiin puitteisiin. Annettujen rajojen sisällä voidaan olla "kauhistuttavia" liberaaleja tai "taantumuksellisia" konservatiiveja, kunhan kaikki ymmärtävät pysyä hyväksytyn kehyksen puitteissa. Itse asiassa em. viitekehyksen sisällä on oltavakin eri fragmentioita, jotta saadaan luotua illuusio hurjasta poliittisesta taistelusta, joka oikeastaan on pitkälti vain hämäystä, valetaistelua.

http://www.helsinki.fi/jarj/rapi/chomsky.html

[size=150:zjlz876a]Pentagonin näkymätön käsi ohjailee tv:n sotilasasiantuntijoita USA:ssa [/size:zjlz876a]

30.4.2008 21:30

Joukko uutiskanavilla esiintyviä sotilasasiantuntijoita on toiminut Pentagonin lähettäminä "Troijan hevosina" Yhdysvaltain joukkoviestimissä, väittää amerikkalainen The New York Times -lehti
Riippumattomina esiintyneiden kommentaattoreiden tehtävä oli välittää myönteisiä näkemyksiä Irakin sodasta.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pen ... 5235998585

[size=150:zjlz876a]USA:n valtiovarainministeri tiesi pankkien korkokikkailusta jo neljä vuotta sitten[/size:zjlz876a]

14.7.2012 klo 7:40

Barclays-pankki määrättiin kesäkuussa maksamaan satojen miljoonien eurojen korvaukset libor-koron keinotekoisesta ohjailusta. Yli kymmenen muun pankin osallistumista korkojen manipulointiin eri puolilla maailmaa selvitetään parhaillaan

http://yle.fi/uutiset/usan_valtiovarain ... en/6217634

[size=150:zjlz876a]Yhdysvallat ohjailee toisten asehankintoja[/size:zjlz876a]

Gripenin tulevaisuus: http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article146006.ece

..ja oikea syy miksi Norja ei kelpuuttanut Gripeniä;

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... akaupoissa

Kun Venäjän puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin - ketju näyttää jo kalunneen aiheen loppuun, tämän aloituksen tarkoitus on saada valotusta maailmalla toteutuneeseen demokratiaan.

Kommentit (5)

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6857

Näinhän se pitkälti menee. Ihmiset myös itse tiukasti kontrolloivat mitä sopii sanoa, ja mitä ei. Itsekontrolli parempi kontrolli sikäli, verrattuna alkeellisempiin yhteiskuntiin joissa vallanpitäjät tekevät tosiaan päätöksensä väkivallan uhalla.

Mutta, siis mitä sitten? Seuraava vaihe olisi aidosti hyväksyä eri tahojen erilaiset mielipiteet ja kilpailla siitä kenellä on parhaat ideat yhteiskunnan kehittämiseksi. Ei vaan taida aivoissa paukut riittää massoilla muuhun kuin omien aatteiden esille huutamiseen ja toisten mollaamiseen? Jos näin, niin eipä tälläisestä demokratiasta minnekkään eteenpäin päästä.

penni
Seuraa 
Viestejä5145

Omia aatteita ja oman elinpiirin parantamiseksi pitäisi äänestää, muunlainen äänestäminen vinouttaa demokratiaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Länsimaissa toteutuneen demokratian ohjausmekanismit: CIA:n vankilat eri maissa ja omankin maan vankilat ovat täynnä. Ovatko he demokratian vastaisia ihmisiä?

"Vangit pakotettiin riisumaan, laittamaan kädet pään taakse ja seisomaan kasvot kohti vankilan muuria."
http://www.vaihtoehtouutiset.info/ulkom ... t-297.html

"Louisianan osavaltio pitää vangittuna suurinta määrä väkiluvustaan. Vankiluvut ovat Yhdysvaltain ja samalla koko maailman suurimmat. Salaisuutena kärkisijalle vuodesta toiseen on osavaltion pyörittämä kylmä business - yksityisvankilat. Orjahistoria on tehnyt kierroksensa."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=3689

"Suuryritysten omistamat orjavankilat - USA:n äärikapitalismia talousahdingossa"
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3450

"Karut lukemat USA:n vankiloissa: Kiven sisässä kolmasosa Suomen väkiluvusta"
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 11158.html

penni
HuuHaata
Näinhän se pitkälti menee. Ihmiset myös itse tiukasti kontrolloivat mitä sopii sanoa, ja mitä ei. Itsekontrolli parempi kontrolli sikäli, verrattuna alkeellisempiin yhteiskuntiin joissa vallanpitäjät tekevät tosiaan päätöksensä väkivallan uhalla.

Mutta, siis mitä sitten? Seuraava vaihe olisi aidosti hyväksyä eri tahojen erilaiset mielipiteet ja kilpailla siitä kenellä on parhaat ideat yhteiskunnan kehittämiseksi. Ei vaan taida aivoissa paukut riittää massoilla muuhun kuin omien aatteiden esille huutamiseen ja toisten mollaamiseen? Jos näin, niin eipä tälläisestä demokratiasta minnekkään eteenpäin päästä.

Omia aatteita ja oman elinpiirin parantamiseksi pitäisi äänestää, muunlainen äänestäminen vinouttaa demokratiaa.

Omien aatteiden ja elinpiirin parantamiseksi pitäisi hankkia valtaa. Jos sinä luulet, että äänestäminen on sitä, niin sitten sinulla ei ole sitä.

Otetaan tälläinen hypoteettinen tilanne. Kadulla sattumanvaraiselta kulkijalta kysytään hänen kolme suurinta huolenaihettansa. Kuin liukuhihnalta vastaukseksi tulee: Lähi-Idän konflikti, ydinvoima ja ilmastonmuutos.

Henkilö ei ole koskaan käynytkään lähi-idässä eikä tunne ketään joka olisi.

Hän ei tiedä kuinka ydinvoimala toimii, mutta sisimmissään hän tuntee sen uhaksi.

Hän on selvästi huomannut kuinka viimeisimmät talvet ovat olleet aivan poikkeuksellisia samalla unohtaen, että hän on koko elämäsä elänyt teollistunutta aikakautta. Miksi hän ei kiinnittänyt asiaan aiemmin huomiota?

Ovatko nämä edes tämän mysteeri henkilön omia huolenaiheita ja ajatuksia? Vielä pidemmälle vietynä onko se miten hän pukeutuu, mitä hän pelkää, mitä hän haluaa mitä hän syö, mitä musiikkia hän kuuntelee edes lähtöisin hänestä itsestään?

Äänestämällä toki voi vaikuttaa, mutta se tapahtuu niin, että kopeille menon sijasta käteen otetaan iso nippu tabula rasoja ja kirjoitetaan niille valmiit vuorosanat.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat