Seuraa 
Viestejä45973

Sukurasitteenani on alttius sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Omaan suhteellisen terveelliset elämäntavat, mutta siitä huolimatta verenpaine ja kolesteroliarvot ovat hivenen koholla. Työpaikkalääkäri pelotteli mahdollisella aivohalvauksella jos verenpainelääkitystä ei aloiteta. THL antamien raja-arvojen mukaan, pitäisi jatkaa myös Lipitorin syömistä.
En aloittanut verenpainelääkitystä (140/95 mmHg) ja ajoin alas myös kolesterolilääkkeen! Korvasin lääkkeet lisäravinteilla ja yrittämällä elää entistäkin terveellisemmin. (Q-10, D-vitamiini, kromi, magnesium sitraatti ja arginiini 2-3g) Itse olen ainakin vielä ollut todella tyytyväinen vaikeaan valintaani. Olo on ollut energinen ja iho on taas kuin parikymppisellä. Ei ole oikeastaan mitään vaivaa, ei kolota eikä särje ja uni on täydellistä. Näin siitäkin huolimatta, vaikka takana on vuosia kehoa rassannutta Enduro-moottoripyöräilyä huipputasolla. Nyt ikää on 43v. Valinnassa auttoi se, että luotan ennemmin Pohjois-Korean tietotoimistoon, kuin läpeensä korruptoituneeseen THL.ään.

KESKUSTELTAVAKSI: Noin vuosi sitten luin kirjan ”Arginiini 2000-luvun ihmelääke”. l-arginiini oli noin kymmenen vuotta sitten lupaava ja ajankohtainen aminohappo. Nyttemmin tuo on jäänyt jäänyt keskusteluissa ja tutkimuksissa D-vitamiinin varjoon. Olisiko tiedossa jotain uusia tai uudehkoja tutkimuksia tai käyttökokemuksia tuosta L-Arginiinista? Pitäisi löytää lisää motivaatiota joka puoltaisi tuon yrjöttävän makuisen aminohapon päivittäistä käyttöä?

Sivut

Kommentit (46)

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46060
T-A6V

KESKUSTELTAVAKSI: Noin vuosi sitten luin kirjan ”Arginiini 2000-luvun ihmelääke”. l-arginiini oli noin kymmenen vuotta sitten lupaava ja ajankohtainen aminohappo. Nyttemmin tuo on jäänyt jäänyt keskusteluissa ja tutkimuksissa D-vitamiinin varjoon. Olisiko tiedossa jotain uusia tai uudehkoja tutkimuksia tai käyttökokemuksia tuosta L-Arginiinista? Pitäisi löytää lisää motivaatiota joka puoltaisi tuon yrjöttävän makuisen aminohapon päivittäistä käyttöä?



Tuolta voi penkoa jos motivaatiota riittää...

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?term=l%20arginine

tootired
Seuraa 
Viestejä805

"Q-10, D-vitamiini, kromi, magnesium sitraatti ja arginiini 2-3g"

Lienee paikallaan arvioida tartteisitko lisäksi omega3:a ja jodia myös?

Verenpaineen hallintaa magnesium on tunnettu apu ja kun Mg/Ca ovat "vastapari" niin mikä lienekään sulla niiden suhde?

Don't give up!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jeps, eli magnesium citrate "pure powder" menee illalla 600-700mg, riippuu vähän siitä mikä teelusikka osuu käteen. Muut mömmöt otankin aamulla ja lounaalla. Välillä menee myös omega 3 tabuja.

Olen ottanut jo noin nejä vuotta D-vitamiinia (Carlson Labs) 4000iu päivässä. Vastine verepaineeseen ei ollut toivottu, mutta kaikki mömmöt yhdessä ovat laskeneet paineet normaaliksi/ihanteelliseksi. Uskon että suurin kiitos on juuri tuon pahanmakuisen L-arginiinin.

Köyhän miehen viagra!
Toimii ainakin itsellä eli lisää huomattavasti erektiota.
Itse olen ottanut arkipäivinä yleensä aamulla tyhjään vatsaan n.5 gr ennen kuntosali harjoittelua.
Mitään negatiivista en ole huomannut yli viiden vuoden käytön jälkeen.
Tosin muutama loma viikko joskus tulee pidettyä taukoa.
Taukoja on hyvä varmaan pitää myös siksi ettei vääristy esim.arginiinin ja lysiinin suhde.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46060
Carloz
L-Arginiinin käyttäjien "longevity"-koulukunnan (tms.) mukaan aine kannattaa ottaa juuri ennen nukkumaanmenoa. Tiedä mikä taika siinä sitten on. Voi ainakin auttaa nukkumaan paremmin ja saamaan paremmat aamuerektiot?



Todennäköisin syy on L-Arginiinin vaikutus lisääntyneeseen kasvuhormonin erittymiseen. Sitä erittyy luonnollisesti myös nukahtamisen jälkeen "piikkinä". Ja ankedoottina että mitä aikaisemmin menee nukkumaan illalla sitä korkeampi on kasvuhormonierityspiikki. "Päivänokoset" aiheuttaa pienemmän piikin mutta koko päivän ajalle jaoteltuna kasvuhormonin erittyvä kokonaismäärä on melkein sama.

Abstract
PURPOSE OF REVIEW:
To describe the effect of an acute bout of exercise on growth hormone responses and to discuss the effect of L-arginine supplementation on growth hormone responses.
RECENT FINDINGS:
Recent studies have shown that resting growth hormone responses increase with oral ingestion of L-arginine and the dose range is 5-9 g of arginine. Within this range there is a dose-dependent increase and higher doses are not well tolerated. Most studies using oral arginine have shown that arginine alone increases the resting growth hormone levels at least 100%, while exercise can increase growth hormone levels by 300-500%. The combination of oral arginine plus exercise attenuates the growth hormone response, however, and only increases growth hormone levels by around 200% compared to resting levels.
SUMMARY:
Exercise is a very potent stimulator of growth hormone release and there is considerable research documenting the dramatic growth hormone rise. At rest oral L-arginine ingestion will enhance the growth hormone response and the combination of arginine plus exercise increases growth hormone, but this increase may be less than seen with exercise alone. This diminished response is seen in both in both younger and older individuals.



http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18090659

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46060
T-A6V
Jeps, eli magnesium citrate "pure powder" menee illalla 600-700mg, riippuu vähän siitä mikä teelusikka osuu käteen. Muut mömmöt otankin aamulla ja lounaalla. Välillä menee myös omega 3 tabuja.

Olen ottanut jo noin nejä vuotta D-vitamiinia (Carlson Labs) 4000iu päivässä. Vastine verepaineeseen ei ollut toivottu, mutta kaikki mömmöt yhdessä ovat laskeneet paineet normaaliksi/ihanteelliseksi. Uskon että suurin kiitos on juuri tuon pahanmakuisen L-arginiinin.




Mukava nähdä että homma toimii.

Jos yhden tavan vielä tuohon lisää eli pyrkii edistämään kollageenin muodostusta/korjausprosesseja suonissa niin C vitamiini, Lysiini ja proliini. Kaikkia tarvitaan kollageenin muodostukseen. C vitamiini itsessään tuhoutuu tässä kollageeniprosessissa joten sitä on hyvä olla verenkierrossa riittävät määrät ja tasaisena saantina.

Synthesis

First, a three dimensional stranded structure is assembled, with the amino acids glycine and proline as its principal components. This is not yet collagen but its precursor, procollagen. A recent study shows that vitamin C must have an important role in its synthesis. Prolonged exposure of cultures of human connective-tissue cells to ascorbate induced an eight-fold increase in the synthesis of collagen with no increase in the rate of synthesis of other proteins (Murad et al., 1981). Since the production of procollagen must precede the production of collagen, vitamin C must have a role in this step. The conversion involves a reaction that substitutes a hydroxyl group, OH, for a hydrogen atom, H, in the proline residues at certain points in the polypeptide chains, converting those residues to hydroxyproline. This hydroxylation reaction organizes the chains in the conformation necessary for them to form a triple helix.[25] The hydroxylation, next, of the residues of the amino acid lysine, transforming them to hydroxylysine, is then needed to permit the cross-linking of the triple helices into the fibers and networks of the tissues.




http://en.wikipedia.org/wiki/Collagen

C-vitamiini on käytännössä ainoita antioksidantteja joka pystyy estämään LDL kolesterolin hapettumisen.

Kannattaa ottaa myös ravintoon mukaan polyfenoleita; marjat (mustikka etunenässä), kaakaojauhe, esim granaattiomena/mehu jne.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Granaattiomena

Tutkimus on tehty 2002

Lainaa:
Plasma Vitamin C Modifies the Association Between Hypertension and Risk of Stroke
S. Kurl, T.P. Tuomainen, J.A. Laukkanen, K. Nyyssönen, T. Lakka, J. Sivenius and J.T. Salonen

Lainaa:
Methods—We conducted a 10.4-year prospective population-based cohort study of 2419 randomly selected middle-aged men (42 to 60 years) with no history of stroke at baseline examination. A total of 120 men developed a stroke, of which 96 were ischemic and 24 hemorrhagic strokes. Results—Men with the lowest levels of plasma vitamin C (28.4 mol/L, lowest quarter) had a 2.4-fold (95% CI, 1.4 to 4.3; P0.002) risk of any stroke compared with men with highest levels of plasma vitamin C (64.96 mol/L, highest quarter) after adjustment for age and examination months. An additional adjustment for body mass index, systolic blood pressure, smoking, alcohol consumption, serum total cholesterol, diabetes, and exercise-induced myocardial ischemia attenuated the association marginally (relative risk, 2.1; 95% CI, 1.2 to 3.8; P0.01). Adjustment for prevalent coronary heart disease and atrial fibrillation did not attenuate the association any further. Furthermore, hypertensive men with the lowest vitamin C levels (28.4 mol/L) had a 2.6-fold risk (95% CI, 1.52 to 4.48; P0.001), and overweight men (25kg/m2) with low plasma vitamin C had a 2.7-fold risk (95% CI, 1.48 to 4.90; P0.001) for any stroke after adjustment for age, examination months, and other risk factors.
Conclusions—Low plasma vitamin C was associated with increased risk of stroke, especially among hypertensive and
overweight men. (Stroke. 2002;33:1568-1573.)

Lainaa:
Strongest Risk Factors for Stroke
In a stepwise Cox model, statistically significant predictors
for any stroke were plasma vitamin C, SBP, fasting blood
glucose, and exercise-induced myocardial ischemia (Table 2).
With an increase of 1 SD in plasma vitamin C (28.4 mol/L),
the risk for any stroke decreased by 26%. A 1-SD increase in
resting SBP (17 mm Hg) was associated with a 33% increase
in the risk for any stroke; a 1-SD increase in fasting blood
glucose level (1.2 mmol/L) amounted to 17% increased risk
for any stroke; and the presence of exercise-induced myocardial
ischemia was associated with a 19% increase in the risk
for any stroke.

Lainaa:
Ascorbate is an effective antioxidant in human plasma and
important in the prevention of atherosclerosis progression
.23
It is known that vitamin C inhibits the oxidation of LDLs in
vitro24–26 and thus probably also in vivo. Ascorbic acid is the
first antioxidant to be exhausted during the process of lipid
peroxidation in plasma, and detectable lipid peroxidation
begins only after all of ascorbate has been completely
exhausted.24 Previous studies have suggested that ascorbate
can inhibit the initiation23,25 and propagation of lipid peroxidation,
even though it is not lipid soluble.27 Furthermore,
ascorbate is a physiological antioxidant that helps to regenerate
reduced antioxidative tocopherol from the tocopheroxyl
radical.25,26 An additional possible mechanism through which
ascorbate may reduce the risk of CVD is the promotion of
endothelial prostacyclin, which decreases vascular tone and
reduces platelet.4




http://stroke.ahajournals.org/content/3 ... 8.full.pdf

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46060
Ribbed
Köyhän miehen viagra!
Toimii ainakin itsellä eli lisää huomattavasti erektiota.



Näyttää kaikki luonnolliset aineet jotka tukevat hyvää sydän ja verisuoniterveyttä korreloivan positiivisesti hyvän erektion kanssa. Viagran isot myyntimääärät indikoi huonoa yleistä sydän ja verisuoniterveyttä...

Viagran "toimintaperiaate" ja L-arginiinin / typpioksidin logiikat on helppo löytää ja ymmärtää jos lueskelee tutkimuksia. Viagrahan löydettiin ns vahingossa kun uutta sydän ja versuonilääkettä testattaessa koehenkilöt indikoivat "positiivisista sivuvaikutuksista"

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46060
T-A6V
Jeps, eli magnesium citrate "pure powder" menee illalla 600-700mg, riippuu vähän siitä mikä teelusikka osuu käteen. Muut mömmöt otankin aamulla ja lounaalla. Välillä menee myös omega 3 tabuja.

Olen ottanut jo noin nejä vuotta D-vitamiinia (Carlson Labs) 4000iu päivässä. Vastine verepaineeseen ei ollut toivottu, mutta kaikki mömmöt yhdessä ovat laskeneet paineet normaaliksi/ihanteelliseksi. Uskon että suurin kiitos on juuri tuon pahanmakuisen L-arginiinin.




Mitkä on nyt verenpaineet?

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46060
T-A6V
Jeps, eli magnesium citrate "pure powder" menee illalla 600-700mg, riippuu vähän siitä mikä teelusikka osuu käteen. Muut mömmöt otankin aamulla ja lounaalla.



Parantunut Magnesium/kalsium suhde näkyy todennäköisesti myös parantuneina verensokerin/ paastosokerin arvoina.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46060

Tässä itse mekanismi kuvattuna missä /miten typpioksidi (NO) toimii, noiden epiteelisoulujen kunto on oleellista sydän ja verisuonitaudeissa.L -arginiini on substanssi josta keho muodostaa typpioksidia. Toimintakykyisten epiteelisolujen, erittyvän typpioksidin avulla suoni laajenee /rentoutuu ja verenpaine laskee.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46060
Carloz
Vieklä tehokkaampaa kuulemma on sitrulliinimalaatti. Sitä tulee ennen salitreeniä vedettyä.



Se tulee latinan sanasta citrullus joka tarkoittaa vesimeloonia, sitä on varsinkin siinä vesimelonin vaaleassa kuoren alla olevassa kovassa osassa..on sitä toki siinä vesimelonin "lihassakin"

Keho kylläkin kovertoi sen L citrulliinin sitten L arginiiniksi ja siten vasta typpioksidia saadaan tuotettua, mutta kun myöhemmin tapahtuu kehossa konversointi L arginiiniksi niin suhteessa ehkä enemmän saa siitä arginiinia? Kummatkin toimii kyllä ...

Vierailija

Tässä kun taas julistetaan argiinin ihmepotentiaalia, niin olisi hyvä muistaa että tutkimusten mukaan heikkosydämmisten kannattaa välttää argiinilisää kohonneen kohtausriskin takia.

Keho syntetisoi sitä itsekin.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46060

Keuhkot ja esim poskiontelot tuottaa typpioksidia pitääkseen tulehduksen aiheuttajat/virukset ja bakteerit loitolla ja tuhotakseen niitä. Jatkossa todennäköisesti tulossa mittareita joilla mitataan keuhkoista tulevaa typpioksidia esim astmakohtauksissa ja pystytään määrittelemään tulehduksen/astmakohtauksen vakavuus..Kasvit käyttää typpioksidia tuholaisten torjuntaan, siksi sitä on esim siinä vesimelonin kuoren allakin "varalla"...Kuoriosia kannattaa syödä, Banaanistakin kannattais syödä myös kuoret, niissä on paljon suoja-aineita..jos ei tyhmä ihminen ole niihin myrkkyjä syytänyt...

Älä vain Jees sano että sinulla on astma?

jussipussi
Keuhkot ja esim poskiontelot tuottaa typpioksidia pitääkseen tulehduksen aiheuttajat/virukset ja bakteerit loitolla ja tuhotakseen niitä. Jatkossa todennäköisesti tulossa mittareita joilla mitataan keuhkoista tulevaa typpioksidia esim astmakohtauksissa ja pystytään määrittelemään tulehduksen/astmakohtauksen vakavuus..Kasvit käyttää typpioksidia tuholaisten torjuntaan, siksi sitä on esim siinä vesimelonin kuoren allakin "varalla"...Kuoriosia kannattaa syödä, Banaanistakin kannattais syödä myös kuoret, niissä on paljon suoja-aineita..jos ei tyhmä ihminen ole niihin myrkkyjä syytänyt...

Älä vain Jees sano että sinulla on astma?



Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat