Seuraa 
Viestejä1697

Yleisesti hyväksytyn tuntuinen teoria jota tupataan joka tuutista on tämä missä ihmisen ahneutta perustellaan sillä, että läpi historian ihminen on elänyt niukkuudessa ja siksi yrittää tavoitella mahdollisimman ahneesti kaikkea itselleen. Onko tälle teorialle mitään näyttöä vai onko se vain korrektia mutuilua?

Yhtä mahdollistahan olisi, että ihmistä säätelisi yltäkylläisyys. Jossain vaiheessa puissa hedelmiä napaamme mättäessämme hedelmiä on ollut niin paljon kuin jaksaa syödä. Tällöin emme sietäisi yltäkylläisettömyyttä ja pyrkisimme siihen ahneesta, jos se olisikin totuttu normitila. Tätä kautta voisi siis päästä samaan lopputulokseen ahneudesta, mutta ahneus olisi silloin vain yltäkylläisyyden puutteesta johtuva ominaisuus, eikä välttämättä enää yltäkylläisyydessä ilmenevä.

Toki tähän voi väittää, että mikään määrä rahaa ei tunnu monille riittävän, mutta samaan aikaan monille riittää vain välttämätön eivätkä he viitsi tehdä mitään enemmän saavuttamiseksi. Onko loputon ahneus enempi poikkeus, josta on tehty liian suuria johtopäätelmiä?

Eikö myös ole näyttöä, että ahneimpia ovat vain ensimmäisen sukupolven rikkaat? Eli ne joilla on lapsuudessa ollut köyhää ja siksi eivät saa täyttymyksen kokemusta mistään rikkauksista? Heidän jälkeläisilleen taas yltäkylläisyys tekee varallisuuden itsestäänselvyytenä paljon vähempi arvoisemmaksi.

Every man is guilty of all the good he did not do. (http://www.youtube.com/watch?v=xaTKDMYOBOU)-Voltaire

Kommentit (1)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Hm. Tarvitaanko todella pahaa niukkuutta valikoimaan ahneimmat yksilöt selviytyjiksi, vai onko ahneus aina ja kaikkialla pysyvästi eteenpäin valikoituva piirre vaikka puutetta ei olisikaan? Vaikea sanoa ja milläs sen todistaa kun ei ole aikakonetta jonka avulla tarkastella ihmissuvun historiaa.

Ahneutta jotatapauksessa taitaa löytyä lajin kuin lajin tiimoilta. Ainakin nisäkkäiltä. Jos kettu pääsee kanalaan, se hullaantuneena tappaa tappamistaan kunnes ainutkaan kana ei enää hengissä heilu. Mutta kyseessä ei ole pelkkä suljetun tilan aiheuttama saalistusvimman häiriötila, vaan jos kettu saa rauhassa puuhastella, se vie jokaisen raadon jemmaan tulevina aikoina nautittavaksi.

On tuo ahneus mietityttänyt ja naurattanut jotain niin kliseistä eläintä kuin kotikissaa sivusta seuratessa. Nuorempi kissani ahneimmillaan on ahtanut suunsa täyteen herkkua jota nakkelen kissoille, ja silti hamuaa täyteen kitaansa lisää kamaa isommalle kissalle muristen ja sähisten vaikka suoraan sen toisen naaman edestä. Onpa tämä kissa mennyt myös makaamaan lautaselle tarjolla olevan lihan päälle ettei toinen vahingossakaan pääsisi jaolle.

Ei ole puutetta kärsinyt kissa, mutta menetti emonsa nuorena ja joutui siirtymään varhain maidosta täysravintoon. Lieneekö asialla merkitystä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat