Seuraa 
Viestejä1918

Hei, kiinnostavaa otsikkoa miettiessä tuli juolahti ensin mieleen kysyä mitä haen tällä viestiketjulla? Siis sisältö ennen muodonilmaisua.

Mua kiinnostaisi yleistasolla keskustella täällä palstalla olevien valistuneita näkemyksiä jakaen koulutuspoliittisista näkemyksistä heille joille ei vielä ole mieluiten sopivaa tai sitä unelmajuttua löytynyt. Mulla nimittäin saattaa olla taloudellisessa mielessä vapaammat kädet itsenstä sivistämiseen, mikäli psyk. poli kirjottaa mulla taas jatkoa Eläkelausuntoon.

Sitä varten olen työharjoittelussa. Ts. selvyys ja varmuus pitää saada siitä olenko täysin- vai osatyökykyinen. Pystyn keskittymään lähinnä yhteen asiaan kerrallaan, asiakaspalvelua ja tietokonehommia en kykene hoitamaan samanaikaisesti. Työharjoittelualani liittyy vahvasti logistiikkaan. Tämä ei ehkä pitkän päälle ole se motivoivin mun juttu.

Yksilöntasolla haluaisin lähteä selvittämään josko minusta voisi tulla esim. Medianomi AMK:sta. Tämä kirjoittaminen tuntuu luonnistuvan minulta paremmin kuin moni muu asia elämässäni. Vähän peloteltiin kuntoutuskurssikeskuksessa huonoilla työllisyysnäkymillä, mutta minun ei välttämättä tarvitse saada siitä leipäpuuta, vaan elämäntapa. Tuoda esiin Maailmassa olevia virheitä.

Kiinnostaisi nimittäin todella paljon tuoda esiin sekä puida esim. kehitysmaissa kärsittyä länsimaiden osiltaan aiheuttamaa elektroniikkaromuongelmaa. Tähän liittyen katsoimme YLE_Areenasta kontekstin mukaista dokumenttia brittinuorista Afrikan auringon paahteessa...Tuntui pahalta nähdä ihmisiä raatamassa länsimaiden kerskakulutushyödykkeiden eteen ympäripyöreitä päiviä eläimellisissä olosuhteissa.

Loppuun fiilistelyä paremmasta maailmasta, http://www.youtube.com/watch?NR=1&feature=fvwp&v=XLgYAHHkPFs

-

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat