Seuraa 
Viestejä464

Tuomo Suntola on julkaissut vuonna 2012 uuden kirjan, joka on saatavissa myös suomeksi. Kirjan otsikko on "Tieteen lyhyt historia - vai pitkätie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen", http://www.physicsfoundations.org/books/HISTORIA_2012_FI.html

Tuo otsikko tuo mieleen Bill Brysonin "Lyhyt historia lähes kaikesta" tai Valtaojan "Kaiken käsikirjan". Suntolan kirja on oikeastaan kosmologian lyhyt historia. Se sisältää paljon kaavoja, joten se vaatii jonkilaista tietoa asiasta etukäteen. Kirja alkaa antiikista ja päättyy nykyaikaan. Ensimmäiset hieman alle sata sivua käsittelee nykyisen kosmologisen teorian muodostumista ja kuinka maailmankuva on historian kuluessa edennyt ja miten ajatukset ovat siirtyneet. Minusta tämä oli kirjan paras osuus.

Seuraavat noin sata sivua ovat sitten Suntolan oman dynaminen universumi-teorian vertailua nykyiseen standardimalliin kaavatasolla. Suntolan mukaan valonopeus ei ole vakio, vaan se on alkuräjähdyksen jälkeen hidastunut. Tämän vuoksi maailman ikäkin olisi vain vähän yli 9 miljardia vuotta nykyisen käsityksen 13,7 miljardia vuotta sijaan. Joissakin tapauksissa Suntolan kaavat ovat yksinkertaisempia kuin nykyisen standardimallin, mutta ennusteet eri kokeista saaduista tuloksista ovat jotakuinkin vastaavat kuin standardimallin.

Viimeiset sata sivua on maailmankuvaan vaikuttaneiden henkilöiden lyhyitä elämänkertoja.

Mielenkiintoinen kirja, vaikka tuota Suntolan dynaamista universumia en osaa arvioida. Minusta tämä on yksi teoria muiden joukossa, kuten säieteoria. Miettimisen arvoinen kunnes osoittautuu virheelliseksi.

Sivut

Kommentit (183)

Cargo
Seuraa 
Viestejä979

KIRJA ON LADATTAVISSA SUNTOLAN KOTISIVUILTA:

http://www.physicsfoundations.org/books/e-book_tieteen_lyhyt_historia.html

 

Ihan kepoisaa kesäluettavaa. Jo pelkän tieteenhistoriallisen osuuden vuoksi kirja on suositeltavaa jokaiselle fysiikasta kiinnostuneelle. Myös Suntolan oma DU-teorian kannattaa lukaista, vaikka siinä vedetään rankasti mutkia suoriksi, kun yritetään yhtenäistää kaikkea tunnettua fysiikkaa Suntolan energiaperiaatteen avulla. Arvovaltainen asiantuntijakritiikki olisi kyllä tarpeellista, mutta uusien teorioiden esiintuominen on aina työn ja tuskan takana.

" sähkö (se sähkö, jota tuotetaan mm. voimalaitoksissa) ei ole energiaa "
- Vastaaja_s24fi

“Jos et ole kaksikymppisenä vihreä, sinulla ei ole sydäntä. Mutta jos et ole nelikymppisenä perussuomalainen, sinulla ei ole aivoja.”
- Cargo

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KITT
Seuraa 
Viestejä19

Suntolan kirjan historiaosa on hyvin kirjoitettu, ja uskon kyllä, että hänen teoriansa matematiikkakin on oikein. Kai tekniikan tohtori kompleksiluvut hallitsee. Käsittääkseni Suntola kysyy miten pallosymmetria ja energian säilyminen voisivat selittää havaintoja. Jos oikein ymmärsin, niin hyvin selittävät. Energian säilyminen on mielestäni erittäin vahva luonnonlaki - paljon vahvempi kuin valon nopeuden vakioisuus, jota ei ole millään kokeella havaittu.

En oikein ymmärrä, mitä Cargo tarkoittaa "... rankasti mutkia suoriksi, ..." sanomisellaan.

ekvivalentti
Seuraa 
Viestejä464

Odottaisin joltakulta jotakin perustellumpaa kuin kommentteja, jotka kertovat enemmän kommentoijasta kuin itse asiasta:

Tep
En haaskaisi aikaa Suntolan "teorioiden" lukemiseen.

Minusta Suntola perustelee ajatuksensa siksi vahvasti, että niiden osoittamiseksi vääriksi täytyy tuoda esiin yhtä vahvoja vasta-argumentteja. Komppaan tässä KITTiä.

 

KITT
Seuraa 
Viestejä19

Hyvät "Tep" ja "Veli H.". Koska teillä on selkeä mielipide Suntolan teoriasta, niin aloittaisimmeko niiden pohjalta tieteellisen keskustelun ko. aiheesta tällä palstalla? Lähdetään liikkeelle siitä, mihin mielipiteenne perustuvat.

NytRiitti
Seuraa 
Viestejä3377
KITT

Hyvät "Tep" ja "Veli H.". Koska teillä on selkeä mielipide Suntolan teoriasta, niin aloittaisimmeko niiden pohjalta tieteellisen keskustelun ko. aiheesta tällä palstalla? Lähdetään liikkeelle siitä, mihin mielipiteenne perustuvat.

Harmi etten pysty keskustelemaan psykiatrian alaan kuuluvasta asiasta tietellisesti.

Tep
Seuraa 
Viestejä827

Tällä palstalla on ennenkin keskusteltu Suntolan ajatuksista. Silloin kahlasin läpi DU:n rakennetta, eikä homma vakuuttanut.Miksi tehdään niin ja niin. Toisilla suureilla oli normaalikäytännöstä poikkeavia merkityksiä. Suhde muuhun fysiikkaan epäselvä. Normaalisti uudet ajatukset julkistetaan hyvissä kansainvälisissä julkaisuissa. Tällaisen julkaisun kirjoittaminen pitäisi hyvin onnistua Suntolan koulutuksella. Missä ne ovat? MIksi sitten kirjoittaa suurelle yleisölle kirjoja? Omalta osaltani ei kiinnosta haaskata aikaa Suntolaan.

käyttäjä-3779
Seuraa 
Viestejä1782

Monia luonnonilmiöitä voidaan kuvata useilla eri teoriakehitelmillä, esimerkiksi yleisen suhteellisuusteorian mukaista avaruuden rakennetta mm. Hagen Kleinertin topologisiin defekteihin perustuvalla teorialla

http://en.wikipedia.org/wiki/Hagen_Kleinert

As an alternative to string theory, Kleinert used the complete analogy between non-Euclidean geometry and the geometry of crystals with defects to construct a model of the universe called the World Crystal or Planck-Kleinert crystal. In this model, matter creates defects in spacetime which generate curvature. This curvature reproduces all the effects of general relativity, but leads to different physics than string theory at the scale of the Planck length.

Enqvist ja Räsänen toteavatkin äskettäisessä Tieteessä tapahtuu -lehdessä, että Einsteinin kehitelmät tullaan korvaamaan uudella teorialla.

Olisikin kiinnostavaa kuulla joltakin asiaan perehtyneeltä, onko Suntolan teoria Einsteinin ja kumppanien matematiikkaan perustuvaan teoriaan verrattava vai perustuuko se enemmän tunnettuihin fysiikan, esimerkiksi hiukkasfysiikan "faktoihin".

KITT
Seuraa 
Viestejä19

Tieteen historia tuntee monia tapauksia, joissa uusi lähestymistapa havaintojen tulkinnassa kohtaa suuria vaikeuksia. Auktoriteetit väheksyvät uutta ajatusta eivätkä arvostetut lehdet julkaise niitä. Otan esimerkiksi vähemmän tunnetun tapauksen, joka on merkittävä siksi, että fysiikan ’jumaluudet’ Pauli ja Heisenberg ovat siinä mukana. Viime vuosisadan alkupuolella elektronin magneettinen momentti oli suuri selitystä kaipaava mysteeri. Saksalainen Ralph Kronig ehdotti, että magneettinen momentti selittyisi siten, että ajateltaisiin elektronin ikään kuin pyörivän (spin). Pauli ja Heisenberg tyrmäsivät spinin ja varsinkin Pauli oli ivallinen. Kronig ei enää esittänyt spin-ajatustaan uudelleen. Noin vuosi tämän jälkeen Goudsmit ja Uhlenbeck saivat Paulin tietämättä julkaistuksi spin-idean ja heitä pidetäänkin spinin keksijöinä. Spin on nykyisin hiukkas- ja atomifysiikan keskeinen kvanttiluku, vaikka Pauli ja Heisenberg eivät ymmärtäneet Kronigin ajatuksen antamia mahdollisuuksia atomifysiikan ilmiöiden selittämiseen.

Suntola lähtee analysoimaan havaintoja energiaperiaatteen pohjalta. Tuskin kukaan kiistää sen pätevyyttä, sillä niin vahva periaate se on. Jos uskomme jonkinlaiseen alkusingulariteettiin, josta laajeneminen alkoi, niin silloin pallosymmetria on luonnollinen valinta matemaattisen mallin geometriaksi. Jos näistä lähtökohdista voi kehittää mallin, joka hyvin selittää havainnot, niin se on mielestäni otettava vakavasti.

Siinä ei pitäisi olla mitään yllättävää, että uuden ajattelutavan seurauksena jotkin nykyfysiikan käsitteet saavat laajemman merkityksen, eikä joitakin edes tarvita.

Inhoan ajatusta, että tulevissa tieteen historian kirjoissa nimeltä mainiten sanottaisiin nykyisten suomalaisten auktoriteettien ivanneen uutta ajatusta, koska eivät ymmärtäneet sitä ja sen merkitystä. Onko meillä varaa olla kysymättä ’entä jos’ kysymystä? Entä jos Suntolan teoria onkin todella kova juttu?

Sepi
Seuraa 
Viestejä3265
KITT

Inhoan ajatusta, että tulevissa tieteen historian kirjoissa nimeltä mainiten sanottaisiin nykyisten suomalaisten auktoriteettien ivanneen uutta ajatusta, koska eivät ymmärtäneet sitä ja sen merkitystä. Onko meillä varaa olla kysymättä ’entä jos’ kysymystä? Entä jos Suntolan teoria onkin todella kova juttu?

Mitä häpeämistä sinulla on siinä tapauksessa, että nimeltä mainitut auktoriteetit Suomessa eivät hyväksy Suntolan ajatuksia?

Minulla ei ole osaamista sanoa Suntolan ajatuksista mitään, mutta yhdyn edellä esitettyyn kritiikkiin siitä, että Suntolan teorioita ei ennen yleistä julkistamista ole asetettu vertaisarviointiin alan tieteellisissä julkaisuissa. Yitettiinkö sitä ja jos yritetiin, miksi eivät kelvanneet? Mikäli vastaus on se, että tiedejulkaisut eivät ole esitettyjä teorioita ymmärtäneet, sinun ja mahdollisesti Suntolan huolestuminen on turhaa - aikaa myöden totuus tulee ilmi.

NytRiitti
Seuraa 
Viestejä3377

Kyllähän vakavamielinen tiedemies kaihtaa mainitsemasta:

du,enformaatio,utele,urantia

jos ko. sanoja mainitsee toisen tiedemiehen kanssa keskustellessaan, saataa ko. toinen henkilö katsoa oudoksuen.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat