Seuraa 
Viestejä45973

Vaihteen vuoksi voisi keskustella vaikkapa maalämmöstä ja lämpöpumpuista.

Kun täällä on koko joukko hyviä laskijoita, voisi miettiä kuinka paljon Suomen energian tuotannosta voisi leikata maalämmön tai ylipäätänsä geotermisen energian avulla ja mitä se kaikki tulisi maksamaanlaajamittaisesti sovellettuna.

Olen seurannut asiaa jo vuosia ja ihmetellyt sitä, että Ruotsi on panostanut tähän huomattavasti enemmän kuin Suomi, mutta en ole koskaan miettinyt asiaa koko valtakunnan kannalta. Valtiovalta ei kuitenkaan ole ollut kovin innokas asiassa, eikä meillä oikeastaan ole edes oppituoleja aihealueelta.

Käytännössä maalämpötalo käyttää kotitalousenergioineen noin puolet siitä energiasta kuin esim. sähköllä (suoraan tai varaajan kautta) lämmitettävä rakennus.

Sivut

Kommentit (182)

Jatketaan tuohon vielä joitakin peruslukuja.
- Suomessa on asuinhuoneistoja ja julkisia tiloja noin 310-320 miljoonaa neliötä, josta
- - - noin 40% on kaukolämmössä
- - - noin 60 % sähköllä, öljyllä, kaasulla, hiilellä, puulla, maalämmöllä jne lämmitettyjä
- Edellisten energiankulutus on noin 75-80 TWh

Kun kävin Islannissa paikalliset kertoivat että jos saisivat yhden lämpökaivon tuhannen metrin syvyyteen, sillä voitaisiin tuottaa koko maan kaikki energia.
Ikävä kyllä siellä lämpötila nousee niin nopeasti syvyyden funktiona, ettei mikään poramateriaali kestä tätä. Tekevät kuulemma nykyään yhteistyötä Japanin kanssa kehittääkseen sopivan poramateriaalin.

Suomessakin voisi asunnot tehdä tuonne pyhäsalmen kaivoksen syvyyteen +20 olisi lämpötila ilman lämmitystä. Tietysti ilmanvaihdon pitäisi olla jotenkin varmistettu.

Pitäisi varmaan ostaa asunnoksi joku hylätty kaivos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leone
Seuraa 
Viestejä4564

Maalämmön osalta oleellista on tietysti alkuinvestointi ja takaisinmaksuaika suhteessa esim. suoraan sähkölämmitykseen. Voidaan ajatella esim. 1000 talouden systeemiä. Kumpi on kokonaistaloudellisesti järkevämpää: se että systeemi rakentaa laitoksen keskitettyä sähköntuotantoa varten (lämmitystä varten), vai se että jokaikinen talous kaivaa maahan putket? Vastaus lienee päivänselvä ja sen vuoksi on käsittämätöntä, että maalämpö on poliittisilla päätöksillä tehty vaihtoehdoksi.

henkka50
Seuraa 
Viestejä925

Juuri näin, esim jos kaukolämmönpiirissä olevat siirtyisivät maalämpöön tarkoittaa se yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa sähkön hinnan huomattavaa nousua ja laitoksien energiatuotannon hyötysuhde pienenee, menee siis lämpöä hukkaan japolttoaineenergiaa juuri niin paljon kuin maalämmöllä tuotetaan. Sähköä joudutaan kuitenkin tekemään juuri senverran kuin sitä kulutetaan. Kun sitten maalämpö ei riitäkkään kylmillä keleillä enää lämmittämiseen tarvitaan vaihtoehtoinen lämmitystapa ja energiayhtiö tuskin myy kaukolämpöä enää samaan hintaan huippukulutuksen aikana vaan hinta voi olla moninkertainen. Siinä meni sekin rahallinen hyöty kertaheitolla.

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Leone
Maalämmön osalta oleellista on tietysti alkuinvestointi ja takaisinmaksuaika suhteessa esim. suoraan sähkölämmitykseen. Voidaan ajatella esim. 1000 talouden systeemiä. Kumpi on kokonaistaloudellisesti järkevämpää: se että systeemi rakentaa laitoksen keskitettyä sähköntuotantoa varten (lämmitystä varten), vai se että jokaikinen talous kaivaa maahan putket? Vastaus lienee päivänselvä ja sen vuoksi on käsittämätöntä, että maalämpö on poliittisilla päätöksillä tehty vaihtoehdoksi.

keskitetyn systeemin ongelma on siinä, että valtio katsoisi sen omakseen kuten on katsonut sähköntuotannonkin ja maalämpö olisi samanhintaista kuin sähkökin.

yksilöity, tai pienen kommuunin sisäinen maalämpöjärjestelmä taas olisi ilmaista lämpöä sen asukkaille.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Pine
Seuraa 
Viestejä251

Yhteiskunnallisia vaikutuksia laskiessa pitäisi ottaa huomioon myös ilmastovaikutukset. COPista riippuen maalämpö vähentää CO2 päästöjä 50-80% verrattuna fossiilisilla polttoaineilla tuotettuun sähköön. Välittömiä suoria säästöjä kertyy ainakin päästökaupoissa.

Just joo. Muista huomioida myös se, että kun maalämmön käyttö hurjasti kylmentää ilmastoa, niin silloin menee enemmän energiaa lämmitykseen.

syytinki
Seuraa 
Viestejä9466
Leone
Maalämmön osalta oleellista on tietysti alkuinvestointi ja takaisinmaksuaika suhteessa esim. suoraan sähkölämmitykseen. Voidaan ajatella esim. 1000 talouden systeemiä. Kumpi on kokonaistaloudellisesti järkevämpää: se että systeemi rakentaa laitoksen keskitettyä sähköntuotantoa varten (lämmitystä varten), vai se että jokaikinen talous kaivaa maahan putket? Vastaus lienee päivänselvä ja sen vuoksi on käsittämätöntä, että maalämpö on poliittisilla päätöksillä tehty vaihtoehdoksi.

Tuota, tuota. Jos olen oikein ymmärtänyt, muutama taloyhtiö on jo siirtynyt maalämpöön.

Mietintä ajankohtaistuu kun talon lämpökeskus alkaa sipata. Jos taloyhtiö päätyy maalämpöön ei kysy ole virheestä vaan kilpailusta. Nykyisinhän tuppaavat kaukolämmön myyjät enämpi sanella ja jopa yrittävät estellä maalämmön käyttöä.

Kaukolämpö ei ole ollenkaan itsestään selvä vaihtoehto eikä myöskään niin rautainen kuin annetaan ymmärtää. Täälläkin on monessa paikassa lumi sulanut eristettyjen putkien päältä, vaikka on metri kuraa putken päällä.

Jos joku taloyhtiö siirtyy maalämpöön, niin ratkaisu on käsittääkseni useamman kymmenen porakaivon tekeminen ja sitten kiinteä keskusyksikkö, joka kerää lämmön ja jakaa sitä eteenpäin. Yhdestä porakaivosta ei tule kuin omakotitalon tarpeille lämpöä. Ilmeisesti ei ole olemassa systeemiä, jolla vältyttäisiin tekemästä tuhottomasti reikiä, jos halutaan esim. 1000 taloudelle kerralla maalämpöä. Sadat reijät vaativat jo aika ison maa-alan ja sitten ne pitää varmaan laittaa niin etteivät syö toistensa energiaa. Eli, sellainen sadan asukkaan taloyhtiö joutuu käyttämään varmaan tonttinsa melko tarkkaan, jotta lämpö riittää.

Jos miettii, että sama lämpö voisi tuoda yhdessä maalämpöputkessa, niin huomaa miten paljon yksinkertaisempaa koko prosessi on perinteisellä tavalla. Yksittäisissä kiinteistöissä ja aktiivissa isommissa voi maalämpö olla järkevä sijoitus, mutta jos puhutaan kerralla tuhansien ihmisten asuntojen lämmittämisestä maalämmöllä, niin asia ei enää ole niin yksinkertainen.

Lisäksi käsittääkseni jos on tiiviitä omakotitalotontteja ja yksi laittaa itselleen maalämpökaivon, niin se syö myös naapurien tonttien alta lämpöä vuosien kuluessa. Tästä syystä jos jokainen laittaisi pihalleen kaivon, olisi saatu hyöty jonkin verran pienempi.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643
Pine
Yhteiskunnallisia vaikutuksia laskiessa pitäisi ottaa huomioon myös ilmastovaikutukset. COPista riippuen maalämpö vähentää CO2 päästöjä 50-80% verrattuna fossiilisilla polttoaineilla tuotettuun sähköön. Välittömiä suoria säästöjä kertyy ainakin päästökaupoissa.

Mutta paljonko virallisesti? Nimittäin sähköä tarvitaan kuitenkin siinä pumppauksessa ja sen kerroin on 1,7. Eli sähkö tuottaa CO2 1,7-kertaisesti esimerkiksi kivihiileen verrattuna. Korostan nyt, että virallisesti - ei oikeasti.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665

Eipä saa nykyään enää porailla yhtään mitään ilman rakennuslupaa. Kannattaakin tehdä alueelle kaivosvaltaus ja porailla sen turvin mineraalinäytteitä. Jos kultaa ei löydy, voi porarei'ille keksiä parempaa käyttöä.
Maalämpöön on melko helposti yhdistettävissä aurinkokeräimet, jotka tykittävät lämpöä maaperään silloin, kun sitä on ylimääräistä tarjolla. Koska lämpö on paksuhkon maamassan eristämä, pysyy se hyvin tallessa (pl alueet joissa on nopeasti virtaavaa pohjavettä)

Pine
Seuraa 
Viestejä251
Paul M
Pine
Yhteiskunnallisia vaikutuksia laskiessa pitäisi ottaa huomioon myös ilmastovaikutukset. COPista riippuen maalämpö vähentää CO2 päästöjä 50-80% verrattuna fossiilisilla polttoaineilla tuotettuun sähköön. Välittömiä suoria säästöjä kertyy ainakin päästökaupoissa.

Mutta paljonko virallisesti? Nimittäin sähköä tarvitaan kuitenkin siinä pumppauksessa ja sen kerroin on 1,7. Eli sähkö tuottaa CO2 1,7-kertaisesti esimerkiksi kivihiileen verrattuna. Korostan nyt, että virallisesti - ei oikeasti.

Hyvä kysymys. Parhaiden maalämpöpumppujen lämpökerroin (COP) lienee nykyään 4-5 välillä. Esimerkiksi COP 4:n pumppu käyttää 1 kWh sähköä tuottaakseen 4 kWh lämpöä. Tällöin siis säästyy 3 kWh sähköä verrattuna suoraan sähkölämmitykseen. Sähkön tuotantotavasta tietenkin täysin riippuu paljonko säästö vähentää CO2 päästöjä.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Virallinen COP on 2,5. Kun siihen yhdistää tuon ydinsähkön tuottaman CO2-kuormituksen, taitaa tulla likimain kokonaisuudelle CO2-kuormitusta noin 1. Sama kuin kivihiilellä.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Itse en laittanut maalämpöä yksinkertaisesti sen vuoksi, että vaikka taloon rakentuu yli 300 neliötä, niin maalämpö ei ollut kannattava.

-Laskennallinen lämpöenergian tarve vuositasolla 5000 kWh
-Laskennallinen lämmön hinta sähkönä 600-700€ vuositasolla
-maalämpöjärjestelmän hinta kaivoineen ja pumppuineen minimissään 12k€ (tod näk yli 15k€)
-maalämmön takaisinmaksuaika yli 25v ilman huoltokuluja
-ei mitään järkeä maalämmössä, kun tuona aikana pumppu uusitaan ainakin kerran, jos ei kaksi eikä huoltokulut rajoitu siihen
-varaava sähkö ainoa järkevä vaihtoehto (toki pistimme kylkeen vesikiertotakan, koska takkatulesta oli joka tapauksessa tarkoitus nautiskella, niin otetaan siitä sitten lämmöt talteen)

PS. tuo takka siirtää veteen 22kW, joten parin päivän välein pesällisen polttamalla sen pitäisi tuottaa kaikki tarvittava lämpö taloon ja käyttöveteen aina kun ollaan kotosalla..., joten sähköstä tullaan maksamaan käytännössä vain kulutussähköt...

Jos rakentaa nykyaikaisen talon, niin tähän tulee maalämmön kanssa törmäämään... ei kannata. Enkä lähde väittelyyn pullotalojen järkevyydestä. Katsotaan 15 v päästä, haukunko sitä vai kehunko sitä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat